Räkä

Elämäntapaa ja mielenmaisemaa tunnen itse, näkemäni ja kulemani perusteella, 150 vuoden ajalta.

Naapurissa ei kymmenen metrin päässä asui talollinen, joka oli syntynyt 1864. Emännöinnistä huolehti tytär, alkujaan karjakko, sitten muun muassa taitava ompelija, jota äidinäitini kohteli kuin perheenjäsentä. Isäntä kuoli 1950 ja Lempi katosi silmistäni ja tiedostani kymmenen tai kaksikymmentä vuotta myöhemmin.

Ainakin kymmenvuotiaaksi pantiin joko asialle tai mentiin muuten vain kavereiden luokse, ei kuitenkaan tyttöjen. Kansakoulu tuotti syksystä 1951 paljon uusia tuttuja. Väittäisin että minulla on muistikuvia ja käsityksiä kylänelämästä tosi köyhistä talolisiin, ja isoisän tuttavapiirissä oli pari tehtailijaakin.

Nimitys ei ole liioiteltu. Kutomoliikkeissä oli juuri ennen sotaa 1800 palkallista työntekijää. Tavalliset pikkuliikemiehet, jotka käyttivät koko pitkää päällystakkia ja lierihattua ja haisivat kodikkaasti viinalta, olivat vain ”johtajia”.

Mutta vaikka elokuvateatterinkonehuoneessa kävi Ernemann-merkkinen elokuvakone 200 katsojalle kerrallaan, kun konehuoneen ikkunasta katsoi, niin siinä oli naapurin navetta sontaluukkuineen ja tunkioineen. Ja vanha isäntä istui kiikkutuolissa, pureskeli tupakkamälliä ja sylwkeä roiskautteli kahdenkin metrin päästä suoraan takan perälle.

”Aikakonematkailun” yksi yllätys olisi haju. Maailma ei ollut pikkupoikavuosinani muuttunut paljon siitä, kun muistelmakirjailijat olivat kertoneet, että kylän tai jopa kuninkaallisen sotilasleirin haistoi jopa 10 kilometrin päähän, tuulen suunnasta riippuen.

Pehmeissä puheissa sanotaan, että lapsuuden ympäristö jättää merkkinsä mieleen. Evakot ainakin ovat tätä mieltä. Pohjalaisilla ja lappilaisilla on tämän suuntaisia ajatuksia.

Simon Schaman juutalaisuuden historian vankkatoinen osa ilmestyi. En ole vieläkään varma, mitä hänestä ajatella. Hänellä on ainakin kova tarve esittää omaperäisiä ajatuksia ja tulkintoja.

Vanhemmissa kirjoissaan hän taidehistorian professorina yritti lukea asioita ihmisten kankaalle maalatuista kuvista. Hämmästyttävästi rikastuneitten hollantilaisten tulkinnoissa tuntuu olevan perää.

Mitä mentalisti saisi irti muotokuvista? Tuo sana tarkoittaa mikroilmeiden lukemisen oppinutta, ja mikroilmeet puolestaan tulevat ja menevät ihmisen kasvoilla niin nopeasti ettei hän ehdi kontrolloida niitä.

Kuvan kirja, Rembrandtin katse, tuntuu vihjaavan taiteilijan omakuvalla, että hän näkee ihmisessä enemmän kuin toiset. Itse maalaus vihjaa, että hän näkee itsensä hyvin syvästi ja ettei tuo ilme ole tullut kankaalle sattumalta.

Leonardolla oli tämä sama taito ja se näkyy monissa muissakin muotokuvissa kuin Mona Lisassa. Miten lienee? (Ainakin muistan sen 1864 syntyneen miehen katseen.)