Miten panna paremmaksi

Historiaan kuuluvat myös kaikki romaanit, lehdet, elokuvat ja etenkin musiikki. Ei edes mestarillinen selostaja, jollaisia tiedätte, pysty kertomaan mitä nyt tapahtuu, vaan hän yhdistää kuluvan hetken tukirakenteeseen. Tuo tukirakenne on menneisyys, hänen omansa ja toisten.

Muistojen kertominen tai menneen selvittely on pohjaltaan valehtelemista. Mieli toimii niin. Se yhdistää ja poistaa asioita oikullisesti. Koska olen harras tiedeuskovainen, pidän tämän hetkenneurobiologiaa sekä aikaisempaa parempana että oivaltavana. Kun siis aistimus eli muun muassa näkemämme ja kuulemamme kulkee käsittämättömän laajan hermoverkoston ja oikullisesti toimivien aivojen läpi, ehkä suurikin osa todeksi väittämäämme on oman mielemme tahatonta tuotetta.

Tuohon suuntaan se menee. Tiede tietää luulevansa, maallikko luulee tietävänsä.

Ja mikään määrä oppia ei riitä varautumaan huomiseen eikä lähitulevaisuuteen. Siitä tiedämme vain saman kuin useimmat eläimet: että se on yllättävä.

Eräs tapa kuvata psykoterapiaa on tapahtuneen eli henkilökohtaisen historian siirtäminen toiseen valoon. Se mikä teki sinusta kaltaisesi, on ehkä oma vajavainen tulkintasi, johon voi vaikuttaa.

Kenties elämäsi pilasi joku tietty ihminen, kuten äiti tai isä, opettaja, puoliso. Kenties asia on muidenkin mielestä niin. Olisit ollut halukas ja luultavasti hyvä tekemään tiettyjä asioita jollainen seudulla. Olet epäilyjen kalvama pappi, mutta sinusta olisi tullut ensiluokkainen poliisi. (Tämä ei ole pelkkä vitsi; noissa ammateissa on paljon yhteistä, kuten taito ymmärtää toisia ihmisiä ja niin sanottu pelisilmä.)

Ehkä se ilkeä ihminen, joka pilasi elämäsi, oli itse pelon riivaama. Pelko ja siihen usein liittyvä yletön kunnianhimo ovat kansantauteja, ja ne leviävät pisaratartunnalla. Oudon, jopa julman käytöksen taustalla on joskus luulo, että näin täytyy tehdä, ja pelko, että jos toimii toisin, edessä on perikato. Ennen ja nykyisin vanhemmat esimerkiksi hakkasivat lapsensa mielettömäksi ”näiden oman parhaan vuoksi”.  Tavallista on myös väärä pehmeys, jollaisesta on tapana sanoa, ettei ihmiselle osoiteta ajoissa rajoja esimerkiksi selittämällä, ettei toista saa lyödä vasaralla päähän, vaikka haluaisi.

Historia voi auttaa. Pahat papit puhuivat perisynnistä ja isien pahoista teoista, jotka kostetaan lapsille. Miksi he eivät puhuneet perihyveestä? Sellaista sanaa ei ole edes keksitty.

Oman tulkintani erittäin monet suomalaiset ovat osoittaneet nyt kuluneiden sadan vuoden aika valtavaa sitkeyttä ja kykyä todella ponnistaa vaikeista oloista. Tunsin lapsena esimerkiksi sotaleskiä, jotka lapsikatraan keskellä tekivät sitten sekä naisen että miehen työt, ja tulos oli hyvä.

Tuo sama tunnepohja on edelleen olemassa ja käytettävissä, vaikka palstatilaa saa tietenkin parhaiten marisemalla kaikenlaisista pikkuasioistaan. Sähköinen media on korvannut kahviseurueet, joissa kilpailtiin sitä, kenen pää on kipein, ja otettiin lippu Hota-pulveria sen kunniaksi.