Liksom

En ollut aikaisemmin lukenut Rosa Liksomin kirjoja riittävän ennakkoluulottomasti. Pitäisi totta kai tietää, että palveluammateissa huomion kiinnittäminen on perusasioita. Kirjailijan ja taiteilijan työt ovat palvelualaa. Tuotannosta ja jakelusta vastaavat kustantajat.

Liksomin joskus ja Sofi Oksasen usein käyttämällä keinolla on itse asiassa nimi amerikkalaisessa kirjallisuudessa, ambush marketing. ”Ylläkkömarkkinointi” on joskus vielä tehokkaampaa kuin tämä minunkin harjoittamani ”grapevine” eli viidakkorumpu. Monet kuuntelevat mieluummin tyhmää tuttavaa kuin viisasta asiantuntijaa. Olen juuri sellainen tyhmä tuttava.

”Everstinnaa” ei tarvitse luonnehti ”faktioksi”. Amerikkalaiset käyttävät tuotakin nimitystä kirjoista ja elokuvista, joissa faktaa ja fiktiota on vaikea erottaa toisistaan. Kuitenkin on julkinen tieto, että everstinna on romaanihenkilönä lähellä kirjailija Annikki Kariniemeä (aikaisemmin Kariniemi-Villamo), ja romaanihenkilö eversti  on hyvinkin lähellä jääkärieversti Oiva Willamoa.

Eräs tapa kehua tätä kirjaa on helppo. Myös lukija, jolle pohjois-pohjanmaan murteen eli meän-kielen lukeminen on jopa tuskastiuttavaa, ja lukija, joka ei ole juurikaan kiinnostunut Lapista ja sen menneisyydestä, luultavasti ihastuvat siinä määrin, että tuntevat joutuneensa kosketetuiksi

Itse olen tuota Lappia harrastanut, jos kohta Liksom tuntuu liikkuvan Rovaniemen lisäksi ajatuksissaan usein Tornionjoen seudulla, jota en tunne. Annikki Kariniemen tunsin jopa henkilökohtaisesti sillä tavalla että keskustelin hänen kanssaan useitakin kertoja. Hän muistutti vanhoilla päivillään Pojanhovin takkahuoneen kahvipannumyssyä. Kirjan luettuani kaivelin esiin vanhempia kuvia, joista käy ilmi, että hän oli nuorempana hyvinkin kaunis ja erittäin hoksaavainen ja nopeaoppinen.

Tarinan pääpiirteet ovat totta. Olen nähnyt tämän jälkimäisen aviomiehenkin, yli 20 vuotta Annikkia nuoremman miehen, joka oli kerran ollut kansakoulussa Annikin oppilaana korpikulman koululla.

Oiva Willamo kilpaili K.M. Walleniuksen ja eräiden metsäherrojen kanssa Lapin keisarinasemasta. Hj. Siilasvuon mielestä asemaja siis kunnia kuului hänelle. Willamo oli Talvisodassa Sallan rintamalla ja jatkosodan saksalaisten yhteysupseerina Rovaniemellä.

Minulla on ollut Willamosta vanhastaan samansuuntainen kuva kuin se, jonka Liksomin romaani nyt antaa. Miten sen sanoisi kohteliaasti? – Ihmispeto eli siis väkivaltainen ja rikkinäinen ihminen ja lisäksi suuri Saksan ihailija.

Kariniemi on itse kuvannut avioliittonsa kääntöpuolta. Liksomin käsissä tuloksena ei ole mikään huojuva talo, vaan myös teknisesti erittäin taidokas romaani. Jopa niin tuhoisa kerronnan keino kuin aikatasojen eli siis ajanjaksojen sekoittaminen ilman selityksiä tuntuu tässä teoksessa suorastaan luontevalta.

Luin jotain Liksomista sanottua, sotkuisesti ajateltua. Omien mieltymysteni vuoksi ilahduin erikoisesti murteen kerrontaan tuomasta rikkaudesta ja vivahteiden uusista kerroksista. Kun ns. modernistien romaaneissa tahtoo olla se ongelma, ettei niitä jaksa lukea, tämä on toista. Luin taannoin suuren fyysikon vähättelyn kaunokirjallisuudesta – helppo asia ilmaistaan sekavasti. Asia on juuri päinvastoin. Kirjallisuudessa, kun se on hyvää, kuten tämä Liksomin romaani, ilmaistaan hyvin tärkeitä ja vaikeita asioita helposti.