Tammisunnuntai

Antti Tuurin romaanin aihe on vapaussodan alkaminen. Selkkaus osoittautui vasta tämän kertomuksen päättymishetken jälkeen myös kansalaissodaksi. Näkökulma on Ylistaro ja nimetty kertoja on todellinen rakennusmestari Ahto Sippola, joka esiintyy Tuurin aikaisemmissakin kansalaissotavaiheen kirjoissa kuvitteellisen Ketolan (mm. Ikitie) yhteydessä.

Sippolan isä Matti Sippola oli nuorisoseuraliikkeen perustajia, merkillinen mies Kauhavalta. Tässä romaanissa esiintyy myös Ahto Sippolan poika Kullervo, josta tuli aikuisena Mannerheim-ristin ritari ja joka kaatui Siiranmäen edessä 1944. Kertojahahmon veli Veikko Sippola, joka on nimetty yhdeksi pahimmista valkoisen terrorin edustajista, ei esiinny.

Lukija ei osaa olla miettimättä, olisiko Tuuri nyt uskaltautumassa Lapuan liikkeen alueelle. Ahto Sippolan lisäksi kirjassa esiintyy taajaan Vihtori Herttua, josta tuli yksi liikkeen nimimiehistä. Jääkäreitä ja värväreitä on runsaasti, esimerkiksi minunkin henkilönä muistamani Ville Orrenmaa.

Tuuri on tehnyt sen, minkä voi tehdä vain romaanilla. Valistuneempienkin  toiminta on arvailua ja törmäilyä, josta surullinen hupaisuus ei ole aina kaukana. Yhteisö, tässä lähinnä Ylistaro ja Kauhava sekä Vimpeli, johon perustetaan sotakoulu (kahden viikon kurssi) ovat erittäin yksituumaisia vallankumousten riepotellessa. Senaattoreista osa vastustaa itsenäisyyshaaveita, osa kannattaa, ja sosialistit valmistelevat kapinaa, joka saadaan.

Tuuri on korostuneesti nykykirjailija. Juuri siksi häntä moititaan insinöörikirjailijaksi ja valitellaan, ettei oikein ymmärretä, mihin hän pyrkii.

Kirjoittamisen ”insinöörimäisyys” on todellisuudessa täsmällisyyttä, ja ote on ennallaan. Ero viihteelliseen historiallisen romaaniin on todella suuri. Esikva Waltari käytti historiallisissa teoksissaan viihteen keinoja, etenkin toimintaa, rajuja käänteitä ja huumoria. Tuuri ei viittaa menneisyyteen. Koska se on kadonnut. ”Itsereferentiaalinen” on hiton hieno sana, jonka merkitys on unohtunut jonnekin.

Suuri osa matematiikkaa ja itse asiassa insinööritiedettä viittaa vain itseensä, koska se määrittelee omalla kielellään itsensä eli oman todellisuutensa. Nykyiset fyysikot tekevät tämän raivokkaan selväksi. Kvarkkeja ei ole oikeastaan olemassa, koska niitä on vain suhteessa toisiin, toisten sisällä hadroneiden).

Tavanmaistunut viihde kuvaa todellisuutta eli toisin sanoen lähtee siitä, että teoksesta riippumatta on olemassa kaikenlaista.

Osa korkeatasoisesta kirjallisuudesta luo eli uuttaa todellisuutta. Tuuri ei esitä eikä kuvaa, miten sota alkoi Pohjanmaalla, vaan aloittaa sodan Pohjanmaalla, ja vuosi on ”1917”.

Ellei teoksessa olisi muuta, se olisi väsyttävä lasihelmipeli. Teos teokselta Tuurin teksti kasvaa tunnetta, joka vaikuttaa välittömästi lukijaan. Tässä tapauksessa Sippolan lähisuhteet ja teot – saunominen kadestaan vaimon kanssa – on jotenkin kuularuiskuja tärkeämpi. Epäilen että hän on näin murtanut kirjallisuuden modernistien - myös Hyryn - noidankehän. Se mikä ei kuulu asiaan, tuntu tärkeämmältä kuin ”asia”. Hienoa!

Lukijalle on paljon makupaloja. Eljas Erkko ja Heikki Reenpää (Renqvist) heiluttelevat aseita. Tämä on totta ja tapahtunutta..