The Telegraphin sata 2015 ja Hrabal

Eilinen Akateemisen kirjakaupan sadan parhaan kirjan lista sai riemastuttavan vastaanoton. Kommentteja lähettäneistä osa teki niin kuin minä, hieraisi silmiään. Luultavasti osa menetteli samoin siinäkin, että ryhtyi hankkimaan niitä kirjoja.

Bohuslav Hrabal, jonka ”Tanssitunteja aikuisille ja edistyneille” oli puheena tässä blogissa taannoin, on kuuluisa tekstistään ”Tarkoin vartioidut junat”. Itse The New York Review of Books on juuri nyt nostanut häntä näkyviin.

Eikä hän ole ollut kuolleenakaan kauan, vaikka kuolemassa on juuri tuo harmillinen puoli, että se kestää niin kauan.

Emme ole palanneet muinaisuskontoihin. Syystä tai toisesta maanviljelyn alkuvaiheessa oli kauan tapana haudata esi-isät ja –äidit olohuoneen lattian alle. Tarvittavat uhrit ja vastaavat oli siten helppo toteuttaa, Sen kuin varisteli lattialle ja siivosi huolimattomasti.

Suomestakin on muinaisjäännöksiä, joista on paha mennä sanomaan, ovatko ne hautoja vai tunkioita – jälkimmäisen nimitys oli Unto Salon mukaan kieleen museoitunut ”hunninko”.

Suomen puhuja tietää, mistä on kysymys, jos kuulee jonkun luokkatoverinsa tai entisen aviomiehensä joutuneen hunningolle Akateeminen nimitys ”deekis” sen sijaan tuntuu kadoneneen. Ennen osa kavereista oli ”aivan deekiksellä”. Olisiko siinä takana muinainen tekotieteen muotisana ”degeneraatio”? En tiedä, ja sen ison ja hyvän slangin sanakirjan olen vuosia sitten lahjoittanut tarvitsevalle.

Tuota Hrabalin Englannin kuningas-juttua (jossa ei ole puhe Englannin kuninkaasta) en tunne, vielä.

Ohimennen ihmettelen tshekkejä, joilla on jo Jaroslav Hašek (josta on Eero Balkin loistava suomennos) ja Kundera. Ja Hrabal tuli kuuluisaksi käsikirjoituksellaan elokuvaan ”Tarkoin vartioidut junat”, joka tempasi ulkomaalais-Oscarin.

Kuva esittää suurinta kunnianosoitusta, jonka kirjailija voi saada. Hänen kuvansa on olutpullon etikettinä. Liittyisiköhän se siihen, että hänet haudattiin tammiarkussa, jossa oli hänen oman vaatimuksensa mukaisesti pätevän panimon mainos.

Olen vähän siinä uskossa, että eräissä maissa Keski-Europassa kaikilla hautajaisvierailla on kiire suremaan edesmennyttä ja että tuo sureminen tapahtuu parhaiten anniskelupaikassa, jossa on kuohuvat kannut.

Myös Švejk sopi maailmansodassa kaverinsa kanssa, että tavataan vanhassa paikassa sodan jälkeen kello seitsemän. Tupn vanhan paikan edessä Prahassa sankari kuulemma istuu tänäkin päivänä kiveen valettuna kohottamassa haarikkaa huulilleen.

The Telegraphin 100 parasta kirjaa –listalla oli huvittavasti useita kommentoijien jo mainitsemia puutteita ja sellaisia merkkiteoksia kuin ”Linnunradan käsikirja lifareille”. Muistattehan arvion maapallosta – ”mostly harmless”, yleisesti ottaen harmiton (siis niin kuin lievä sukupuolitauti). – Jatkanpa niistä.