Sala

”Suomen rotkot” (Kesäläinen-Kejonen) on vaivalla ja ammattitaitoisesti koottu kirja maan rotkoista ja kuruista aivan etelästä pohjoisimpaan Lappiin. Kirjan asu ja taitto ovat erinomaisia, painoasu tyydyttävän ja välttävän välistä. Nykyisin harrastetaan harmahtavaa painopaperia ja himmeää painojälkeä, joka aiheuttaa pahimmillaan lukijassa kiukkua.

Kysymys lienee kuluista. Tallinna hallitsee, mutta Suomessakin painetaan. Ilmiö on kuitenkin uusi.  Kuvateoksen painojälki on huonompaa kuin aikakauslehden.

Olisiko tämä yksi kirjan kaupallisen rappion syistä? Vai vaikuttaisiko asiaan sekin, että tietokoneen näytöt ovat hyviä ja silmä on oppinut odottamaan sävykkyyttä.

Tosin valokuvaajat ovat hinnoitelleet itsensä hengiltä. Googlen kuvahaku tuo heti esiin myös kotimaisia yrittäjiä, jotka myyvät normaalin resoluution valokuvaa kovalla hinnalla (esimerkiksi 50 euroa) ja huomauttavat, että toimitetaan kun ehditään eikä laatua taata…

Kolmas avoin kysymys tässä tapauksessa on kustantaja, Salakirja Oy. Siitä on mainittu blogini kommenteissa silloin tällöin.

En ymmärrä, mistä ostajat ja mistä rahat. Tässä tapauksessa, rotkokirjassa, mukana rahoittajana on ollut säätiöitä. Ja tämä on se kustantaja, joka julkaisee Paulaharjun vanhoja teoksia. Ja hyvä niin.

Tavalla tai toisella katalogiin on saatu professori Juha Pentkäisen selkeästi tieteellisiä julkaisuja, ja mukaan on poimittu myös vanhoja ja ikivanhoja klassikkkoja.

Mutta sitten on yhtiön nimen vihjaamalla tavalla ”salatieto” eli pötyä esimerkiksi Suomen kansan salatusta menneisyydestä, Musta Raaamattu ja vastaavaa.

Tulos on valitettava. Ilman laajoja taustatietoja kiinnostunut ei kykene päättelemään, tohtiko ostaa.

Tilannetta ei helpota kirjoittajan osuus. Tämän kirjan Kesäläinen on kunnioitettava henkilö. Hän on etsinyt harvojen tuntemia luonnon kummallisuuksia, vaeltanut paikalle ja ottanut laatuunkäypiä (ei hyviä) valokuvia. Mutta tekstinsä hän täyttää poiminnoilla vanhemmista tarinoista ja hyvinkin tutuista klassikoista.

Useissa kirjan kohteissa on jumalina palvottuja tai piruina pelättyjä paikkoja, ja lukija varmaan tietääkin seidoista ja on ehkä kuullut staaloista.

En ensinkään vähättele luonnonmystiikkaa. Eurooppamme on täynnä esimerkiksi ihmeitä tekeviä pyhiinvaelluspaikkoja, ja voi olla, että rotkot ja etenkin luolat aiheuttavat mitattavia aistimuksia ja kognitiivisia erikoisuuksia. On ihmisiä, jotka joutuvat pakokauhun valtaan ahtaassa paikassa tai korkealla.

Esitän hiukan jakautuneen kiitoksen lisäksi toiveen, että tällainen kirjallisuus lisäisi herkkyyttä ympäristölle. Hyviä kohteita satelee. Salpausselällä ja Suomenselän seudulla on helposti lähestyttäviä, tosi jännittäviä kohteita, ja jotkut rotkojärvet, kuten Virtain Toriseva, ovat kuuluneet virallisiin kansallisiin nähtävyyksiin iät ajat. Suositellaan  Järjen kanssa.