Allsång

Yksinlaulu on kaikin puolin harmillista ja yhteislaulu kaameaa.

Nämä tuntemukset ovat yhteisiä usealle sukupolvelle. Itse kuulun sellaiseen, itsetehostajien ryhmään, joka vielä lisää, että yhteislaululla tai kirkkokuorotasoin alton kiekumisella ei ole mitään tekemistä musiikin kanssa.

Paljon menetettiin, kun jokirannassa juopottelu alkoi taantua. Poissa on sykähdyttävä mölinä: rannalla rommia ryypättiin, ja pullot lyötiin rikki…

Suomenruotsalaisten seurueiden heelat ja halvat nostavat nekin hien pintaan.

Jos asialla olisi merkitystä tai mielenkiitoa, antaisin tutkittaa vielä kerran pääni. Perheeni ja sukuni on aivan täynnä erittäin korkealuokkaisia laulajia. Levylle tai maksullisia konserteissa laulaneita on ainakin kymmenen, ja jos vaimojen suvut otetaan huomioon, ainakin kaksikymmentä, Minä en, minä en.

Ruotsin yhteislauluperinne, jota on nyt televisioitu pitkin kesää, on hämmentävä. Oudointa on kuvan välittämä tieto laulajien ikärakenteesta ja viitteet sosiaalisista taustoista. Niitä on todella joka lähtöön!

Kuvan esittelemä kirja on hyvin arvokasta kulttuuriperinnettä ja sen toimittaja ja  hyvin monien tekstien kääntäjä Palle eli Reino Hirviseppä eli majuri Reino Palmroth (1908 – 1992) oli kova vaskisti ja muutamankin ryssälaulun kirjoittaja. Olen tavannut hänet useita kertoja, ja hiukan ihmettelin, kun tapasin sivistyneen ja sävyisän herrasmiehen, joka oli runokielen taituri, vaikka ei omissa teksteissään mestari.

Olisiko tarkistettava mielipiteitä? Suomalaisen rekiviisun, halpahintaisten kuplettien ja rahvaanomaisten rillumarei-laulujen sekä Vainion, Salmen ja Leskisen suurena ihailijana luulen näkeväni selvän linjan. Esimerkiksi Tatu Pekkarinen – Reino Helismaa – Palle on tekstintekijöinä kuin kiinteä ryhmä.

Palle, papinpoika, oli sodan aikana kuuluisa kuin Paavo Nurmi. Hän veli yli sata asemiesiltaa Messuhallista, ja niitä kuuntelivat kaikki. Hän suomensi keskeiset saksalaiset sotilasiskelmät, nämä Kaarinat ja Tellervot ja Orvokit, ja teki sen erinomaisen hyvin. Hänen jäljiltään Schubertin Lindenbaum, Heidenröslein ja useat vastaavat ovat suomeksi aivan laulukelpoisia. Bellmanin suomennokset ovat Suomen toiseksi parhaat (Liisa Ryömä oli omaa luokaansa).

Se kabareeperinne, jonka me muistamme Lapualaisoopperan viereltä kohonneina hyvin poliittisina Orvokki-kabareina johtaa kuin johtaakin Gösta Sundqvistin ohella kohdin hyvin korkeatasoisiin nykyiskelmiin, mutta taustalla on - Palle. Radiorevyyt, kuten Palle ja Kalle, ja ajankohtaiset ja satiiiset revyylaulut, joita esitti Punainen mylly, tekivät tämän Ruotsissa vanhastaan kukoistaneen lajin (Dan Anderson, Evert Taube jne.) meilläkin mahdolliseksi ja jopa tunnetuksi.

Ja operetteja oli liuta, ja elokuvaiskelmiä tyyppiä ”Katariina ja Munkkiniemen kreivi”.

”Merehen hyöky pyyhkäis’ pois / Kap Hornin luona mun. / Paremmin tuskin käydä vois’ / kannalta urheilun. / Kimppuuni sain mä suuren hain. /  Sen tapoin nyrkilläin mä vain. / Ja sitten laivan kiinni uin. / Ja taas pelastuin. / Kas, merimiest’ ei voi se hätkähdyttää, / pelko pois, pelko pois, Rosmarie! / Jos vaikka vaarat kaikkialla kyttää, / pelko pois, pelko pois, Rosmarie! / Maapallo vaikka tervaan jäis / tai kuperkeikkaa pyllähtäis, / niin merimiestä vain se hymyilyttää, / pelko pois, pelko pois, Rosmarie!”

Lentolaivue 24 tosin taisi käyttää kutsuna ”Henki pois, Rosmarie”, mutta siinä oltiin kyllä Kannaksella tuhoamassa Stormovikeja (IL-2) , joten ennen lopullista paheksumista voinee ottaa huomioon ns. pakottavat olosuhteet.