Hurma- ja räyhähenget

Poliisit ja psykologit hyötyisivät suuresti uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlan yhteydessä uudelleen esiin nousseesta kirjallisuudesta. Tosin itsensä Lutherin kuva on tutun sensuroitu ja kaunisteltu. Kuvassa oikealla esiintyvä Melanchton puolestaan oli oma umpikiero itsensä. Hän kulki paikkaamassa jälkiä, kun tohtori Luther oli taas kerran puhunut läpiä päähänsä, esimerkiksi vaatimalla kaikille miehille Herran nimeen oikeuden ottaa niin monta vaimoa kuin halusi.

Otsikon nimitykset ovat häipyneet haukkumasanojen joukosta. Se on sääli, koska nytkin meillä ovat räyhähenget kiusanamme. Sana (Rottgeist) saattaa olla heränneiden tai mahdollisesti Tuomo Mannermaan käyttöön keksimä, mutta joka tapakusessa Luther julkaisi ja saarnasi muun muassa Thomas Müntzeriä ja muita hurmahenkiä vastaan. Nämä olivat sitä mieltä, että rikkaat rypevät ylellisyydessä, vaikka köyhä kansa nääntyy taakkansa alla. Siihen auttoi vain verinen vallankumous lippujen alla. Vallankumous, veri ja liput saatiin, ja tulos oli tunnettu. Uskonpuhdistaja itse yllytti Saksan herroja rusikoimaan talonpoikia kuin sikoja, ja näin myös tapahtui.

Lutherin kirjoituksista ja oikeastaan kuvistakin näkee, että hän oli riivaajien (demonien) koettelema mies.

Demonisista ihmisistä ei kai ole kirjoitettu sataan vuoteen - Stefan Zweig erikoistui esittelemään heitä, siis sellaisia kuin Dostojevski ja Nietzsche. Hän otti tarkoin huomioon satujen ja tarinoiden opetuksen eli siis taikauskon. Joka kurkottaa ja ulottuu mahdottomaan, äärettömään, tekee sen aina terveytensä, maineensa ja lopulta henkensä kustannuksella.

Taannoin joku kommentoija kehotti tässä järkevästi jättämään arvailut ihmisten mahdollisesta mielenvikaisuudesta alan lääkäreille. Se oli terveen mielen neuvo, mutta valitettavasti huono. Useimmat meistä tietävät mielensä perällä, että mieleltään sairas ihminen ei ole vastuussa teoistaan, ainakaan samalla tavalla kuin toiset. Yllättäen jo keskiajan rikoslaeissa sanotaan, että mielipuolen teko jää rankaisematta. Ajatus voi olla se, että ellei ihminen halua eikä pysty huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan eikä hengestään, häneltä on vaikea vaatia sellaista toisiinkaan nähden.

Todellisuuden tajun ajoittainen pettäminen saattaa olla yksi nerouden ja siis myös suurimpien valtiomiesten tunnusmerkkejä. Käytin Lutheria esimerkkinä varoivaisuussyistä. Esimerkkejä uskonnon, filosofian ja politiikan alueelta olisi vaikka mitkä määrät.

Itse olisin taipuvainen varovasti uskomaan niin monien viisaiden ihmisten eri tavoin muotoiltuja mainintoja Hitleristä. Hän ei ollut pelkkä olosuhteiden suosima itävaltalaine maalarinsälli, vaan kai hänessä oli jotain sähköistävää. Toisaalta hänellä oli se sama piirre kuin Lutherilla, että kerran vauhtiin päästyään hän saattoi paasata tuntikausia, vaikka asia ja sanottava olisi loppunut jo ajat sitten.

Tässä yhteydessä Mannerheimia luonnehtimaan tarvittaisiin joku ohjaaja. Etenkin elokuvaohjaajat tietävät, että joitakin ihmisiä ”kamera rakastaa”. Mannerheim hallitsi kuvauksellisuuden niin suvereenisti, ettei hänen aina tarvinnut edes sanoa mitään. Kuulijat olivat silti samaa mieltä.

Hitler-esimerkki viittaa pahaan demoniin. Sanan merkitys on muuttunut matkan varrella. Sokrateelle daimon oli viisas kaksoisolento, jolta saattoi saada neuvoja ja vastauksia. Henkiolentojen suuruuden aikana eli keskiajalla demonista tui vähä vähältä Paholaisen välikappale. Kun uskomme Paholaiseen on kärsinyt kovia kolauksia, demonikin on jäänyt hyvin ylätyyliseksi kielikuvaksi.

Silti ilmoitan tässä tavanneeni räyhähengen riivaamia ihmisiä. Jotkut ovat päässeet tuon ilmiön ansiosta korkeisiin asemiin, mutta silloin kysymyksessä on henki, joka ottaa vallan vain silloin tällöin niin että demonin asuttama saattaa olla eri aikoina aivan normaali tai kuin normaali.

Mainittu Zweig kuvaa Gustav Mahleria, jonka johtamia oopperoita ja harjoituksia pojat kävivät seuraamassa Wienissä, ja päätyy juuri demonisuuden kielikuvaan. Mahlerin omia sinfonioita tunteva käsittää asian heti. Muutkin kuin ylipitkä ja yli-iso 8. sinfonia sisältävät jaksoja, joissa äärellinen kohtaa äärettömän, eikä sitä suinkaan aina tehdä kovan metelin avulla.

On kiinnostavaa lukea, että harjoituksissa oli kyllä riidelty, naurettu, itketty, luotu ”ikuisia ystävyyksiä” ja pantu välejä poikki, ja että Mahler itse eli suhteellisen lyhyen elämänsä puolijuoksua.

Tuo on kyllä oma alansa, josta on paljon hyviä kirjoja. ”Herbert von Karajan johti orkesteria kuin Mercedes Benz…”

Räyhähenki on lähellä poltergeistia, olentoa joka muun muassa paiskoo tavaroita ihmisten kiusaksi. Sekin on suomennettava räyhähengeksi. ”Polter” tarkoittaa lähinnä meteliä.

Toivon arvoisia juhlijoita unohtamaan tämän puolen viettäessään polttareita. Sana on väännös termistö Polterabend eli siis kolisteluilta. Siitä vain, minun puolestani.