Suurnaisia ja miehiä

Villiksi menee. Lukijat ovat sivistyneitä.

Olli Alho vakuutti todeksi tarinan, että Pentti Saarikoski hoiperteli Turun runoseinaarista 1962 arkkipiispan asunnolle yömyöhään, ja kun tämä tuli pitkässä yönutussaan ja kynttilä katsomassa ihmettelemään, kuka rymyää ovella, Saarikoski raakkui:” Sivistys tuli Suomeen Turun kautta ja Turun kautta se meni Suomesta pois.”

Se saattoi olla se sama reissu, jonka kuluessa psykiatri, kirjallisuuden ystävä ja muutenkin omituinen Armo Hormia toimitti nuoren runoilijan saamaan hoitoa, tiettävästi Kupittaalla sijaitsevaan alan laitokseen.

Kuuluisin miesten takana ja rinnalla mutta harvoin edessä on kuuluisia naisia. Wacklin piti tyttökoulua, joka oli maan ensimmäinen ja korkeatasoinen, ensin Oulussa, sitten Turussa ja lopuksi Helsingissä. Hän oli syntynyt 1790 ja tunsi aikansa merkkihenkilöt. Lopulta hänestä tuli ensimmäinen suomalainen nainen, joka suoritti opettajan tutkinnon yliopistossa, Pariisissa.

Eilen mainitun Aug. Schaumanin ja ikimuistettavan Anders Ramsayn rinnalla Wacklinin muistelma (”Sata muistoa Pohjanmaalta” – Hundrade minnen från Österbotten) julkaistiin 1960-luvulla luultavasti Jäntin päähänpistosta WSOY:n huikean hienossa mutta lyhytikäiseksi jääneessä sarjassa. Antikvariaateista niitä löytää vaivattomasti, ja taitavat tekstit olla kaikki myös Prohect Gutenbergissä.

Omistan nämä lukuisina eri laitoksina ja olen lukenut ja mainostanut niitä vuosikymmeniä. Vuonna 1910 kuollut Anders Gustaf Ramsay oli sietämätön setämies, joka pyydysti kävelykepillä Fabianinkadulla asuessaan viattomia ohikulkijoita kuuntelemaan loputtomia jaarituksia. Kun ihmiset oppivat väistämään, hän kirjoitti muistoistaan kuusiosaisen kirjan ”Från barnaår till silfverhår”, lyhennelmänä suomennettu nimellä ’”Muistoja lapsen ja hopeahapsen. Kirjasta tuli jymymenestys, ja Bonnier tahkosi sillä rahaa kuin tuohta.

Olen varmistanut Markku Kuisalta, että tuon kirjan jakso ”Kun Suomen metsien vihreä kulta herätettiin henkiin” on tuttu jokaiselle taloushistoriaan taipuvalle tutkijalle. Kulttuurihistoriallisesti ja kirjallisesti se on vielä parempi. Ramsay osallistui kiihkeään keinottelutalouteen, jota harjoitettiin Kymijoen perkaamisen jälkeen yötä päivää Helsingin seurahuoneella ja joka tyssäsi kuin seinään Ranskan hävittyään sotansa Saksaa vastaan 1871.

Ramsayn kirjassa toistuu ainakin 19 kertaa samansuuntainen luvun lopetus: ”Näin olin täysin ilman omaa aiheutustani joutunut pahojen ihmisten petkuttamaksi ja menettänyt omaisuutensa, mutta onneksi mamma osti minulle Taalintehtaan…”

Lopuksi mamma sai kylläkseen ja sankari lähetettiin jonkun luultavasti niin ikään miehiin mieltyneen kumppanin kanssa kiertelemään eri puolilla Eurooppaa. Englannissa heidät introdusoitiin hovissa kuningatar Viktorialle, koska Ramsay ei välittänyt tähdentää, että hänellä oli sukuyhteys Skotlannin hyvin merkittävään Ramsay-sukuun 1600-luvulta. Ruotsin armeija keräsi pahimmat hampuusit suurvaltasotiinsa ja jotkut vielä aateloitiin (Ramsayu, Douglas, Hamilton jne.)

Herrat ylittivät Alpit eivätkä erikoisemmin pitäneet Milanossa teatterissa ”Portaat” (La Scala”, jossa annettiin jonkun täysin tuntemattoman Verdin omituinen ooppera ”Rigoletto” suunnilleen ensiesityksenä. Ynnä muuta vastaavaa.

Aug, Schaumanin muistelma ”Kuudelta vuosikymmeneltä” on sekin erittäin merkittävä teos. Kirjoittaja oli politiikan keskiössä ja kokenut valtiopäivämies aatelin ja ritariston edustajana, perusti mm. Hufvudstadsbladetin ja sai sen menestymään kirjapainon (Centraltryckeriet) turvin ja riiteli Snellmanin kanssa vuosikymmeniä.

Schauman oli suomen kielen edistäjä, itse tietenkin ruotsinkielinen, mutta Snellman oli kuten paljon nuorempi Svinhufvud oman aikansa stalinisti eli tunnettu järjettömistä mutta syvästi opportunistisista mielipiteistään. (Svinhufvud puolestaan pani hulinaksi Turun hovioikeuden asessorina niinä vuosina kun hovioikeudenneuvoksia piestiin kadulla ja presidentti Hirvikanta ammuttiin.)

Snellman halusi pyyhkiä koko ruotsin kielen pois Suomesta ja oli hyvin selvillä siitä, että ulkopoliittisesti möhlinyt tsaari Aleksanteri II mieltyi kaikkeen, mikä saattoi tavalla tai toisella häiritä ruotsalaisia. Niinpä kun tarvittiin viisasta senaattoria, Snellman ilmoitti heti tietävänsä juuri sopivan miehen, joka siis oli hän itse.

Perussuomalaisuuden symbolia hänestä ei saa, koska kaikessa luonnevikaisuudessaankin hän oli oikeasti fiksu, vaikka saattoi kyllä olla tarvittaessa vaikka kreationisti, kuten perussuomalaisten nykyinen varapuheenjohtaja.

Snellman, Runeberg ja Topelius olivat opiskelutovereita ja ajoittain kämppäkavereita. Kaikki arvostivat suuresti Z. Cygnaeusta, jolla riitti lainattavaksi puhtaita paitoja – piispan poika kumminkin.

Joukon kieroin oli Lönnrot, joka osasi olla aina juuri sopivalla hetkellä valloittavan vaatimaton ja kansanomainen. Lisäksi lääkärin tutkinto ja piirilääkärinä toimiminen oli paras mahdollinen passi mihin tahansa taloon.

Ihailemani Lönnrot oli niin poikkeuksellisen älykäs, että hän oli aivan varmasti selvillä työnsä ainutlaatuisuudesta. Siitä päättelen, että kuuluisa kansanomaisuus oli huolellisesti harkittua. Eräillä päivällisillä – ehkä juuri niillä, joilla Snellman ja Y.A. Wallin tappelivat ja olivat joutua putkaan, Lönnrotia kuljetettiin kultatuolissa, mutta hän hypähti ketterästi palvovien nuorten käsivarsilta lausahtaen, ettei paska punniten parane.  Lönnrot muuten lainasi kiusankappale A. Kivelle rahaa vielä silloin, kun kaikki muut pitivät häntä menetettynä lupauksena.

Mutta Sara Wacklin oli vaikuttavin ja merkillisin.

Kun nyt 1800-luvun sanoma- ja aikakauslehdet ovat vaivattomasti käytettävissä, jään puolestani odottamaan, että joku kirjoittaisi tosiasioihin perustuvan, ulkokulauksesta puhdistetun 1800-luvun kulttuurihistorian,

Siellä oli muuten joukko jumalattoman hyviä luonnontieteilijöitä myös, kuten Nervander ja matemaatikko L.L. Lindelöf, vähävaraisen suomenkielisen kappalaisen poika jaj lopulta yliopiston rehtori, jonka pojasta tuli kansainvälisesti arvostettu funktioteoreetikko.