Mielen maisema

Se kiittelemäni Ylen ”Meidän maamme” ohjelma pyörii kerran toisensa jälkeen ja Arenassa myös- Kyllä ilmakuvat Imatrankosken luukkujen avaamisesta ja pitkän uoman täyttymisestä olivat oikeasti ainutlaatuisia. Ei sitä ollut juuri kukaan ennen nähnyt. Sen näkee, minkä silmä erottaa joltain seisomapaikalta. Ja huimaa oli juuri avautuminen, veden virtaaminen jokseenkin epämiellyttävän oloiseen uomaan.

Dokumenttiohjelma oli vanhaa maantiedettä, joka on jalo ala. Se esitteli Suomea, joka on suomalaisille jokseenkin tuntematon maa. Pojanpoikani vaelsivat viime kesänä Suomen Selän kansallispuistossa ja heidän ottamansa videot olivat minulle sensaatio. Vaikka olen ollut kyydissä, kun Parkanossa ja ties missä Kihniössä ja Jämijärvellä oli vain huonoja hiekkateitä, oli jännitysnäytelmä seurata, miten Koveron ja Helvetinkolun kautta päädyttiin Ruoveden – Virtain vanhalle maantielle, jota jo isät ennen kärrypeleillä kulkivat.

”Mielen maisema” eli genius loci on ollut tämän blogin yhteydessä usein esillä. Ihmisellä voi olla aito tai kuviteltu sielun tyyssija, jossa kaikki tuntuu olevan kummalla tavalla kohdallaan.

Itse olen tätä nykyä hyvin mieltynyt asuinpaikkaani, joka siis on Kirkkonummen Jorvas, ja alan ärtyä yhä enemmän siitä, ettei kylän eikä kunnan jokseenkin sekasortoisesta historiasta tahdo löytää tietoja. Tämä oli kerran Porkkalan vuokra-aluetta eli kuului Neuvostoliittoon. Se on kohta muistelemisen arvoista historiaa, että tänne muuttaessani latojen seinissä oli venäjänkielistä kirjoitusta (esim. tupakanpoltto kielletty) ja parkkipaikkamme vieressä oli taisteluhautoja täynnä ryöttää, etenkin säilyketölkkejä ja särkyneitä lasiastioita.

Tällä vuosikymmenellä venäläisten sotilaskohteet on kartoitettu. Niissä ei ole ihmeitä. Myöskään kivikautta ei ole vietetty näillä main erikoisen juhlavasti. Jos jaksaa siirtyä lähelle Espoon rajaa, siellä tulee vastaan paikka, jossa on merkkejä asutuksesta noin kahdeksan tuhannen vuoden ajalta.

Pikku kyläkirjoista käy ilmi, että joku kansakoulunopettaja on ollut ennen sotia siinä määrin kotiseutuaatteen läpitunkema, että perusti museon, ja se sijaitsi siis Masalassa, jossa käyn kaupassa ja postissa. Museo on siirretty Kirkonkylän taakse lähelle Gesterbytä, ja kuten kunnon kuntalaisen kuuluu, en ole koskaan käynyt siellä. En muuten ole käynyt sisällä liioin Kauhavan kotiseutumuseossa.

Masala siis on niin lähellä, että sinne kävelee ongelmattomasti. Minä en kävele. Jopa tässä blogissa on olut katkoja, kun vasemman jalkani kimppuun kävi stafylokokki tai sitten kihti. On se sen verran turvonnut ettei mene kenkä jalkaan. Se puolestaan on tehnyt minusta ainakin vielä joiksikin päiviksi kotihoidon asiakkaan. Yhdellä jalalla ei paljon juoksennella. Kotihoidolla tarkoitan tässä yhteydessä omaishoitoa.

Yksi oma mielenmaisemani on tuolla metsässä. Siellä on haljennut kivenlohkare, jonka päällä on vallan mainio istahtaa. Vähän matkaa siitä on kohta, jota sanoimme ennen Raunioksi. Siellä on metsässä betonista valettu rakennuksen antura. Sen talon nykyiseltä viheralueelta olen löytnyt vanhasta kartasta. Lienee ollut hiukan parempi torppa, vaikka pikku niityt vaikuttavat maaperältään viljelylle vihamielisiltä. Olisivatko pitäneet siinä mökkiä yli sata vuotta sitten ja käyneet taloissa töissä ja pitäneet siellä metsässä muutamaan lehmää?

Tällä seudulla oli kuitenkin neljä herraskartanoa, joista ainakin Sundsberg oli oikea aateliskartano ja kuului jossain vaiheessa Adlercreutzeille. Suku on seudulla edelleen varsin hyvin edustettu. Päärakennus näyttäisi olleen samaa tyyliä puu-empirea kuin Espoonkartano, jonka omistajat olivat Ramsayn sukua. Sama suku omisti Munkkiniemen kartanon vuoteen 1910.

Sundsbergin ympärillä oleva uusi asuntoalue Sundet näyttää ottaneen komeamman nimen, Kartanonranta. Itse kartanon tuhosi kuulemani mukaan silloinen omistaja nähtyään, missä kunnossa paikat olivat venäläisten jäljiltä. Kaksi ulkorakennusta törröttivät törmällä yksinäisinä maanmerkkeinä viime vuosiin asti, Kehä III:n kallioleikkauksessa. Mahdolliset kiinnostuneet löytävät laajat tiedot Sigbritt Backmanin kirjasta Gården vid sundet: Erään kartanon historia. Edellä mainittu inventointiaineisto löytyy hakukoneella sanoilla ’Länsi-Jorvas ja Kvis Kulttuuriympäristön’.

Oma mieleni teki tempun. Mielen maisema on usein idylli, joka halutaankin nähdä muuttumattomana. Minulla on sellainen paikka ja joukko käyntejä ja kokemuksia Jämsästä, sukulaisen mailta. Kun kävin siellä viimeksi, sukulaisten lapset olivat pystyttäneet muutaman sievän mökin kerran erämaiselle rannalle. Kysymyksessä on lähdejärvi vuoressa eli aika korkealla Päijänteen rannan lähellä.

Vesi oli edelleen sanoin kuvaamattoman kirkasta. Seudun merkittävä kulttuurinähtävyys on Jyväskylänrallin pikataival, joka usein ohjataan siitä lähettyviltä ja kerää varmaan kansaa kovastikin.

Maininta ei sisällä arvostelua kilpa-ajoja kohtaan. Kukin käsittää mielihyvänsä sieltä mistä haluaa. Kukaties luontohypnoosi on pahakin sairausilmiö. En tiedä. En kylä ole kuullut kenenkään kuolleen siihen.

Aikanaan tapahtui kaikenlaista. Muistelen kummastelleeni ajatusta, että Keski-Suomeen perustetaan hiihtokeskuksia pujottelua ja vastaavaa varten. Mielestäni jossain Hyvinkäällä oli kyllin uskaliaille rinne, jossa oli tilaisuus koettaa.

Mutta hiihtokeskus tuli, ja nyt Juhannuksena katselin valokuvia ja liikkuvia kuvia hyvin suuren suosion saaneista festivaaleista, jossa oli tarjolla vaikka mitä. Himosvuoren rinnettä Loiloon meni kauan sitten kärrytie, jota sade- ja sulamisvedet huuhtelivat. Se oli niin huono ja niin jyrkkä, että pikkupojankin veti vakavaksi. Kuinkas sitten suu pannaan, jos menee vaikka tuulettajan remmi tai venttiilit hyppivät paikoiltaan?

Ja vielä perillä oli jätettävä auto ja kannettava eväs- ja yöpymistarvikkeet ties kuinka monta sataa metriä tiheään ylämäkeen.

Ehkä omat mieleen jääneet tunnelmani liittyivät myös siihen, että kansallismaisemaan sopivat vedet olivat Pohjanmaalla harvinaisia. Kuvia festivaaliyleisöstä katsellessa saattoi sitä vastoin vakuuttua siitä, etteivät nämä pahemmin välittäneet kirkasvetisestä lähdejärvestä, joka kaiken lisäksi oli aika kalaton. Onneksi Suomi on iso maa. Luultavasti myös Päijänteellä on ihmeellisiä paikkoja, joista eivät tyhmät tiedä.