12. toukokuuta 2017

Ylä-Rehvakka




Ylä-Rehvakan nuorisoseurantalolla esittelin Rikollisen käsikirjaa. Mielenkiinto oli vilkasta. Sekä Suomessa että maailmalla jopa ihmissuhdeoppaat ovat suosittuja. Niissä on viitteitä käyttäytymispiirteiden ja kognitiivisten toimintaratojen tunnistamiseen.

Ajatus on oppia tulkitsemaan ihmisiä niin että on entistä helpompi tehdä itseään tykö tavallisessa elämässä tai vaikka työpaikkaa hakiessa. Ei ole epäilyä, ettei ihmissuhteiden temppujen ja metkujen hallitsemisesta olisi apua, paitsi ehkä silloin, kun kaikki ovat lukeneet saman kirjan ja yrittävät samanaikaisesti käyttää samoja menetelmiä.

Usein tehdään silti sama virhe. Keinot petkuttaa ihminen luulemaan, että hän tarvitsisi tai jopa haluaisi jotain, tiettyä, ovat normaalia liike-elämää.

Menestyvä toiminta vaatii kuitenkin dramaattisempia menettelytapoja, esimerkiksi rikoslaissa kuvailtuja, kuten väärennettyjä asiakirjoja, perättömiä ilmiantoja ja mielellään myös ruumiillista uhkailua.

Mainittujen alojen osaajia ei ole vaikea löytää.

Tavanomaisen lipevyyden ongelma on menetelmän hitaus. Kuten käsikirjassa selvitetään yksityiskohtaisesti, ihmisen itsensä voi ulkoistaa myös rikollisuudesta. Hän pysyy rikoksen uhria, vaikka voi viedä aikaa ennen kuin hän edes huomaa asiaa.

AI eli keinoäly on aiheuttanut pohdintaa, miten etenkin robotit ohjelmoidaan olemaan vahingoittamatta ihmisiä.

Pohdintaa ei ole näkynyt siitä, miten kehittyneen AI:n robotit estettäisiin aiheuttamasta vahinkoa ihmisille. Puhumattakaan siitä, miten ne estettäisiin aiheuttamasta vahinkoa yhtiöille, esimerkiksi robottitehtaille.

Erään ajatussuunnan mukaan kaksi tai kolme kansainvälistä pankkikriisiä eli siis viime kädessä tavallisiin kansalaisiin kohdistunutta kriisiä on oikeastaan johtunut luotonannon ja vakuuksien käsittelystä. Johdannaiset ja muut aikaan sidotut sitoumukset kasvoivat pyramidiksi, joka luhistui. Pyramidin nimi oli Ponzi.

Jo nyt pyramideja voi kasvattaa.

Kun tosiaikainen pörssitoiminta oli kunnolla käynnistynyt, ainakin muutaman maan valuutta kaadettiin ryskyttämällä. Tarvittiin riittävä, siis huomattavan suuri rahasumma, jota vaihdettiin toisin ja kolmansiin valuuttoihin esimerkiksi kymmenen kertaa sekunnissa.

Tämä hyvin alkeellinen menetelmä tajuttiin ja sille oli helppo keksiä esteet.

Ennen riittävien aikaleimojen tuloa pankki- ja pörssitoimintaan kuoriyhtiöt pystyivät rikastumaan sahaamalla jotain rahasummaa tililtä toisella. Saattoi käydä ilmi,  ettei yhtiöllä ollut lainkaan rahaa, kun sinne oli pantu tilille esimerkiksi miljoona, joka oli otettu ennen täyden minuutin kulumista umpeen pois ja ohjattu muuhun, epäilemättä parempaan käyttöön.

Edistysaskel oli se, että rahan piti edes käväistä tilillä. Siitä seuraa välttämättömästi, että sen rahan siirtäminen pois tililtä näkyy tiliotteesta.

Palvelunesto on paha asia, kun kohteena on esimerkiksi pankki. Palvelun edistäminen voi olla paljon pahempi asia, siis pankille.

Juuri näissä asioissa keinoäly luultavasti voittaa ihmiset jo nyt, siis maksuliikenteessä, sijoituksissa ja etenkin kirjanpidossa.

Ja nämä asiat ovat sellaisia, ettei varustautumisesta ja torjunnasta varmaan pidäkään kertoa julkisuuteen. Silti kai saa ainakin kysyä, mahtaako finanssivalvonta pysyä valvottavien tasolla.

Kaksi muuta esimerkkiä mielenkiintoisista aloista ovat logistiikka ja vakuutustoiminta. Molemmat ovat juuri nyt muuttumassa perinpohjaisesti. Usein mainittu ”esineiden Internet” tulee puheeksi esimerkiksi kodinkoneiden yhteydessä. Paljon kiinnostavampi kysymys on satamien ja lentokenttien läpäisykyky. Lähetettäessä tai kuljetuksen aikana uudelleen konfiguroituvat paketit läpäisevät tiensä kuljetukseen tai suoraan vastaanottajalle niin vilkkaasti, että tämän hetken kontit eli containerit jäävät ennen pitkää käytöstä.

Elinkeinoelämässä jokainen sekunti kuljetusaikaa on laskettavissa rahana. Kuljetettavana voi olla esimerkiksi venttiili, jonka asentaminen saa maakaasun virtaamaan uudelleen tai sallii porauslautan toiminnan jatkamisen.

Jos venttiilin sijasta ajatellaan tiivistettä, kuvaan tulee myös 3 D-tulostaminen, joka nopeutuu jatkuvasti.

Edelleenkään ei muuten kuulu tietoja tarpeellisesta tekniikasta, josta myös rikollisuus hyötyisi suuresti. Muinaistutkijat käyttävät jo skannereita, joilla esimerkiksi papyryskäärön kirjoitusmerkit voi tallentaa avaamatta kääröä. Laitteet ovat kalliita.

Kun maailmassa käytetään edelleen paljon papereita, esimerkiksi passeja ja viisumeita, haaveilen oikeastaan omien tarpeitteni takia laitteesta, jolla kirjan voisi skannata yhdellä napinpainalluksella. Lidar-tyyppisellä tekniikalla ei ole keino eikä mikään kuvata paperin läpi sen kääntöpuolelle painettua, seuraavaa sivua ja sitten sen kääntöpuolta.

Eikö olisi hauskaa, kun väsyttävän kirjastossa odottelun sijasta voisi ojentaa höpsismi-pistoolin kirjaa kohti vaikka sen selkäpuolelta, ja tallentaa tekstin kojeen muistiin valmiiksi tunnistettuna? Sirotellaan mukaan hiukan keinoälyä, ja siinä!

Näitä ajatellen on sääli, että tapaus Ylä-Rehvakan nuorisoseuran talolla ja mainittu kirja ovat mielikuvituksen tuotetta, ja unennäölläkin oli osansa asiaan. Itse rakennus on jutun kuvassa oikealla taka-alalla ja kirjoittaja etualalla, soittamassa sarvea.


9 kommenttia:

  1. "Kaksi muuta esimerkkiä mielenkiintoisista aloista ovat logistiikka ja vakuutustoiminta. Molemmat ovat juuri nyt muuttumassa perinpohjaisesti. Usein mainittu ”esineiden Internet” tulee puheeksi esimerkiksi kodinkoneiden yhteydessä. Paljon kiinnostavampi kysymys on satamien ja lentokenttien läpäisykyky. "

    http://etn.fi/index.php/13-news/6298-rfid-tagi-yltaa-10-metrin-paahan

    VastaaPoista
  2. AI eli keinoäly on aiheuttanut pohdintaa, miten etenkin robotit ohjelmoidaan olemaan vahingoittamatta ihmisiä.
    tunnistesensorin avulla, jonk ajuri kantalohkossa, johon taas botti evoluutiokoodillaan ei voi avata pääsyä. Toimii jo.
    En tiedä, kantsiiko maallikoitte näitä pohtiii? voihan se olla jonkilaista aivovoimistelua. Shakki ehkä tehokkaampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asimov perusti scifikirjasarjansa
      tälle teemalle, robotiikan kolme pääsääntöä, joilla robotti järkeilee suojelevansa ihmisiä.

      Poista
  3. Miksi? Jokseenki koska.
    Nyt viimeistään opin. Asiat on tehty puhuttaviksi.

    VastaaPoista
  4. "Silti kai saa ainakin kysyä, mahtaako finanssivalvonta pysyä valvottavien tasolla." Kyllä voin sata1varmasti sanoa etteivät valvojat ole edes samalla takasuoralla valvottavien perässä. Nämä matematiikkanörtit vääntävät sellaisia algoritmeja, etteivät heidän kymppinsä ymmärrä niistä höykäsen pölähtävää.
    Ja naisella, jonka kanssa elän, on omat vaikeutensä seurata minun alkorytmiä.

    Kaksi naista, jotka olivat lapsuuden kavereita, tapasivat toisensa synnyinkaupungissa vuosikymmenien jälkeen. Menivät siitä kahvikupin ääreen muistelemaan menneitä ja puhumaan nykyisyydestä. Toinen totesi, että minä se palasin tänne opettajaksi opiskelujeni jälkeen ja kysyi; missä se sinä
    työskentelet? Kysytty heilautti päätään ja mutisi tuolla vain. No, kysyjä siitä vähän kimpaantui ja sanoi, että kai sinä nyt vanhalle lapsuunden kaverillesi voit kertoa missä työskentelet. Kysytty vastasi hetken mietittyään, että toimin sijoitusneuvojana Nordeassa, mutta älä huutele siitä täällä, sillä vanhempani uskovat minun toimivan huorana Tallinnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Serkun poika oli oikeasti maisteriksi valmistuttuaan päässyt just tohon ko. jobiin:
      vähänhän se oli että hyvä että pojalla on edes jotain - elämme kovia aikoja ...

      Poista
  5. Ali-Kahvakan VR:llä pääradan lähijunien informaationäytöt ovat kupsahtaneet ajat sitten. Perinteisiäkään eivät aina muista, asemakuulutukset tulevat jos tulevat. Hämärällä tai pimeällä ikkunoista ei näe ulos mitään, koska lasit ovat verhoista säästän vuoksi tummennettuja. - onkohan tämä sellaista keinoälyä?

    VastaaPoista
  6. Viimeisimmän tekoälyuutisen perusteella myös julkiseen terveydenhuoltoon kohdistuva palvelunesto on aika paha. Jokohan on pitkälläkin tutkimus tietoverkon kautta labrasta toiseen siirtyvistä koe-eläimiin tarttuvista viruksista?

    Muuten olen sitä mieltä, että kannattaisi kokeilla leikkirahan siirtelyn verottamista. Aluksi ihan kansallisella tasolla. Prosentiksi voisi laittaa ppm:n eli miljoonasosan.

    VastaaPoista
  7. "Menestyvä toiminta vaatii kuitenkin dramaattisempia menettelytapoja, esimerkiksi rikoslaissa kuvailtuja, kuten väärennettyjä asiakirjoja, perättömiä ilmiantoja ja mielellään myös ruumiillista uhkailua."
    Tämän lienee oppinut hyvin myös muuan käteinen ant. Katainen joka väärensi kokouspöytäkirjoja ja nousi hyvin herrahississä aina pääministeriksi asti. Ja taitaa nykyisin huseerata korkeissa vallan kammareissa.

    VastaaPoista