Meidän maamme

Ehkä maisemavalokuvien aika on nyt menossa ohi.

Ylen Areenassa on otsikossa mainittu ohjelma, lennokkikuvaa eri puolilta Suomea.

Tunnen jotkut paikoista. Joissakin olen itse käynyt. Muutamista minulla on valokuvia.

Pääsin kokeilemaan korkeuksia vuosi sitten, kun täällä kadettiin puita ja tikasauto otti minut kyytiin. Talot ja muukin maisema alkavat menettää mielenkiintoaan hyvin nopeasti. Jokin 15 metriä näyttää hyvältä, mutta tarvitaan myös onnea eli juuri sopiva sää ja valaistus, ja riittävän hyvä objektiivi.

Ylen ”Meidän maamme” on leikattu. Asialla on ollut ammattilaisia, eli kokonaisuudessa on selvä rytmi. Eräin kohdin oudostelen skarveja. Kun on seurattu joen juoksu monta minuuttia, selittäminen siirtyminen ylävirran suuntaan rikkoo jatkuvuuden ja siten tunnelman.

Täytyy myös tehdä kokeiluja. Areena näkyy paremmasta televisiostamme, joka on niin sanottu teräväpiirto. Voisi myös tunkeutua kauppaliikkeeseen ja yrittää houkutella myyjä näyttämään kuvaa esimerkiksi Applen iMacillä, jonka nykyisen version näyttö on jokseenkin raju. Hurjempiakin on, mutta luuloni mukaan niitä viriteltäessä on lähinnä ajateltu pelien pelaamista. Ja lisäksi monitoreiden historia on täynnä rauenneita haaveita.

En uskalla sanoa, mutta CD- ja DVD-levyjen lisäksi Blue-Ray näyttää olevan matkalla kaapin perukoille. Esitän varauksia. Näköni falskaa. Kun oikoluen skannattua tekstiä, jo tuntuu silmissä.

Olisiko niin, että setä Topelius kastelisi housunsa, jos pääsisi näkemään lennokin (drone) ottamaa kuvaa.

Se taisi olla hänellä tiukassa istuva ajatus eikä mikään aikakauden tyypillinen runokuva. Hän kuvitteli itsensä linnuksi. Oksalla ylimmällä Harjulan seljänteen…

Kokonaan luettuna teksti sisältää lennokkiharrastuksen, vaikkei mitään sellaista ollut keksitty. Vaan oisinko uljas kotka, niin nousisin lentohon.

Toinen tulkintalinja on raamatullinen. Siellä on yksiä ja toisia henkilöitä, jotka noin vain hujahtivat taivaaseen, vaikka perusoppi on hautajaisissa toistettu, että ensin on kuoltava ja muututtava maaksi, mutta uuden tulemisen jälkeen asiaan palataan.

Luultavasti epäraamatullinen tulkinta osoittautui vetäväksi, koska niin moni on pelännyt ja pelkää äitiä tai isää, joka vahtii sieltä jostain ylhäältä, onko nenä niistetty ja kengät kiillotettu.

Joku kertoi, että lennokkikuvat ihmisten kesämökeistä käyvät hyvin kaupaksi, vaikka hinta on hirveä. Mainittiin 500 euroa kuva. Olisikohan tuo totta? Käsin väritetyt ilmakuvat maalaistaloista olivat kovaa muotia aikoinaan ja niitä näkee vieläkin kunniapaikalla kammareissa. Ilmakuva on jotenkin hienompi kuin hyväkään maan tasalta otettu.

Tätä hiukan ihmettelisin. Kun kysymyksessä on ihmispesä, onko vaikutelma luonnollinen, kun kuvakulma on sellainen, jota kukaan ei ole koskaan nähnyt?

Lehdissä on myös alkanut jupina kuvauslennokeista ja lentokurista. Huoli tuntuisi aiheelliselta. Kai niitä tulee alas, ja jos siinä on rahvasta alla, jälki voi olla pahaa.

Mieleen tulee myös Google-auto-ongelma. Tulevatko pusikot takaisin muotiin, kun vaikeasti havaittava kamera tai videokamera saattaa tallentaa hyvinkin herkkää hetkeä? Se että kysymyksessä ehkä on oikeudellisesti salakatselu, ei taida paljon helpottaa.

Ja juuri kun melkein kaikki heinäladot on hävitetty!

Kesällä erääseen tilaisuuteen liittyy taulujen valokuvaamista. Ajattelen kokeilla ensin polarisaatiosuodinta. Minulla on sellaisen käytöstä hyviä kokemuksia entiseltä ajalta. Jos vielä saa apulaisen peittämään esimerkiksi ulkoikkunasta tuleva heijastusta, voi olla, että tulos on mukiinmenevä.

Kokeilemisen jälkeen tiedän, että lasilla päällystetyn maalauksen valaiseminen vaatii aika paljon välineitä ja ennen kaikkea taitoa, jota vailla taidan olla.

Tämä käy mielessä television lennokkikuvaa katsoessa. En tiedä, miten on, mutta maasta käsin kierrettävä polarisaatiosuodin videokameran nokassa parantaisi tulosta, sillä nyt valon suuta ja etenkin auer hiukan häiritsevät.

Läpinäkyvän ilman väri on maalareille ikuinen ongelma. Kun ensimmäistä kertaa elämässään menee Italiaan Toscanaan, siellä oikein hämmästyy. Chiaroscuro eli hämy ei olekaan maalareiden keksintö. Tietyillä seuduilla se, ruskeaan ja keltaiseen painottuen, on jokailtainen ilmiö, ja hyvällä onnella sen saa napattua myös valokuvaan.

Kuvattavan henkilön ihon valaistuksena tuo hämy hipoo ihanteellista. Taiteilijat ovat olleet tikkana. Erilaiset kynttilät, päreet ja piisit ovat suosittuja tauluissa, vaikka palavan puun valo on hiukan turhan punaista.

Toinen esimerkki seudun vaikutuksesta valoon on Englanti, jonka säätiloista kaikilla on oikean suuntainen käsitys.

Ei ole ihme, että sekä Turner että Constable olivat niin mestarillisia värin käyttäjiä ja väsymättömiä kokeilijoita.

Eikä se ole mikään kumma, että harmaan henkisestä Hollannista matkusti monia muitakin kuin van Gogh etelän valoon, jossa sitten kohta olivatkin vallassa leimuavien värien mestarit Picasso ja Matisse. Mutta van Goghin auringonkukat iltayöstä on todella olemassa. Olen itse nähnyt. Suosittelen muitakin. Mutta varokaa tallaamasta niitä kukkia.