Elo

Tunnen 872 ihmistä. Sukulaiset eivät ole ihmisiä. Heitä ei ole laskettu. Jos sattuu niin kuin jouluna, että kaikki pääsevät, minun puoleltani on 17 ja äiti ja sisaruksista tulee 11 lisää. Vaimon puolelta tarvitaan suojeluskunnan talo, koska pelkkiä serkkuja on jo 50. Mielestäni anopin hautajaisissa oli sata, vaikka hän kuoli niin vanhana, että ystäviä oli enää vähän hengissä. Oman isoisäni kuollessa 1985 listallani on 137 jälkeläistä ja näiden puolisoa, mutta tuossa luvussa on joki määrä kuolleita ja lisäksi on aika paljo syntymättömiä.

Siis monta sataa on sukua vähintään väärän koivun takaa.

Välillä tulee pysäköintihallissa vastaan joku, joka puhuttelee etunimeltä ja kysyy, vieläkö puuhailen jotain. Sanoin hiukan kirjoitelleeni. Toinen sitä ihmettelemään. Jään ihmettelemään, kukahan tuokin oli.

Yhden Antti K:n kanssa muisteltiin kerran Helsingin raastuvanoikeden jäseniä ja haastemiehiä noin vuodelta 1970. Pari jäi puuttumaan. Osastoja oli noin 16 ja niistä useimmilla kaksi jaostoa. Erikoinen kokoelma. Heissä ja lähipaikkojen kihlakunnantuomareissa oli mykistävän ammattitaitoisia ihmisiä ja lisäksi jokin määrä täysiä toheloita.

Ylemmissä oikeuksissa pesi vielä K.J. Ståhlbergin henki. Kaikki asiat juridisoitiin, eikä esimerkiksi poliittisia ulkovaltoja ollut olemassa. Olisiko juuri nyt menossa jokin kertaus. Oppineet henkilöt pitävät tilannetta vaikeana, kun oikeuskansleri (Pöysti) astuu virkaansa vasta muutaman kuukauden kuluttua. Entä jos oikeuskansleri esimerkiksi katkaisee jalkansa ja joutuu sairaslomalle? Eikö sekin sitten ole perustuslain kannalta arveluttavaa? Ei se ole. Siellä on apulaisoikeuskansleri, joka lain mukaan toimii itsenäisesti.

Korkeimmasta oikeudesta muistan yli 50 jäsentä ja suunnilleen saman määrän esittelijöitä. Osa viimeksi mainituista on kadonnut maailman tuuliin; sielläkin oli tilapäisiä virkamiehiä, jotka keksivät nopeasti jotain hauskempaa. Neuvoksista suurin osa on tietysti kuollut.

Muistan yhdenkin. Kerroin myös toisille, että ponteva turkulainen virkatoveri oli kuuleman mukaan ollut jo koululaisena verrattoman etevä kirkkohistoriassa. Laudatureita hänellä taisi olla pino ja isä oli ollut kirkkohistorian opettaja. Mutta töitään hän ei tehnyt. Myöhemmin hän taisi siirtyä vapailla markkinoille, jossa voi laskuttaa myös siitä, ettei tee mitään.

Luokkatovereita pääsen lunttaamaan. Koulun matrikkeli päättyy jotain 1971. Siellä on sata sellaista, joiden kouluaikaisen olemuksen muistan hyvin. Opettajistani pitkäaikaisimmat olivat tulleet viroihinsa 1928 ja 1929. Kun heistä lisäksi moni asui ainakin jossain vaiheessa meidän talossa, voi sanoa, että kosketus oli läheinen ja pitkäaikainen.

Kolulumenestys ja ylioppilaskirjoitukset eivät eivät korreloi opiskelumenestykseen. Opiskelumenestys ei korreloi menestykseen työelämässä.

Näin on helppo väittää, koska ainakin menestys työelämässä on lähes mahdoton mitata. Tukeudun tässä väitteessä eräitten pitkäaikaisten Teknillisen korkeakoulun kollegojen havaintosarjoihin.

Luultavasti matemaatikot on jätettävä pois. Olen itse nähnyt monta kertaa, että sellainen asia kuin mieletön matemaattinen lahjakkuus on olemassa. Silti olen samaa mieltä kuin mestariopettajat. Jos pysytellään lukio pitkässä matikassa tai korkeakoulujen perusmatematiikassa, kyllä ne oppii. Toiset joutuvat tekemään enemmän töitä. Paras ja melkein ainoa opiskelukeino on laskeminen.

Ei ole yhtään haitaksi, jos joku viisaampi selittää sanallisesti ensin peruskouluvaiheessa funktion käsitteen, sitten derivoinnin ja korkeakoulussa vielä eräät epälineaariset yhtälöt. Kyllä se siitä. Rekursiivinen funktio on aina tarpeen.

Nimitän edellä esittämääni ajatusta mielessäni Niinistön säännöksi. Lehdestä lukemani mukaan Sauli N. oli harvinaisen heikko koululainen ja sai lakimiehen paperitkin jokseenkin vaatimattomin suorituksin. Sitä vastoin hän oli tutustunut myös kotikaupungissaan mielenkiintoisiin henkilöihin, joilla sitten oli kaikenlaisia seikkailuja myös lakituvassa.

Jos sen voisi sanoa puoluekantaan kajoamatta, mielestäni tämä Niinistö on osoittanut tehtävässään merkittävää taitoa ja viisautta. Kun viimeksi kirjoitin tähän blogiin muistelun Mauno Koivistosta, joku kommentoija ymmärsi sen heti väärin. Vaikka Niinistö on rauhan ajan mies, hänkin hallitsee tuon pikakiväärimiehen säännön, jonka siis itse kuulin Koivistolta. On iskettävä nopeasti ja armottomasti ja juuri oikealla hetkellä. Pikakiväärimies ei nimittäin elä monta sekuntia. Vastapuolella on tarkka-ampujat juuri heikäläisiä ja aliluutantteja varten.

Pikakiväärillä ammutaan siis kiväärin patruunoita (300 metriä), ja konepistoolilla pistoolin (25 – 50 metriä).

Lukioiden valikointi, laudaturien keräily ja pisteiden metsästys on siis paitsi vastenmielistä myös tuloksetonta.

Nuorenkin ihmisen pitäisi opetella selviytymistä yllättävissä tilanteissa ja omituisessa seurassa. Eliittivalmennus toimii vain urheilussa ja osittain musiikissa, koska kumpikaan ei ole tavallista elämää. Molemmissa on  säännöt ja perinteet, jotka urheilussa ovat puhtaasti keinotekoisia (eli sopimuksin ja määräyksin asetettuja) ja musiikissakin melkein.

Paras tavoite on 7 + tavallisesta koulusta tai korkeakoulusta.

Katsokaa maailmaa. Putin on esimerkki erittäin hyvin koulutetusta tappajasta. Isäni valitteli Lapin sodan Saksan ilmatorjuntaa, joka osui aina heti, myös pilveen. Heillä oli tutkat IT:n tulenjohdossa. Trump on esimerkki huonosti tai väärin koulutetusta henkilöstä, jolla on unissakävijän kyky astua aina väärällä hetkellä väärään kirnuun.

Eisenhower Normandiassa oli esimerkki siitä, että parasta miestä ei pidä panna tärkeimpään paikkaan. Hänellä oli sama kyky kuin Heinrichisillä meillä, tulla toimeen raivohullujen kanssa.