18. maaliskuuta 2017

Uskoni






Uskoni Unto Kupiaisen Lyhyeen runousoppiin sai kolauksen, kun Unto Kupiainen keinotteli itsensä junasta Kauhavan asemalla ja ilmoitti, ettei hän puhu kirjallisuusmatineassa mitään, ellei saa viinaa.

Mietin mitä sellainen mies lopulta ymmärtää runousopista, joka ei osaa varata junamatkalle mukaan kylliksi virvoketta.

Olin joutua helisemään opettajan kanssa, koska luin tuota runousoppia aina kielioppitunnilla, ja siinä menivät sitten predikaatit ja predikatiivit sekaisin. Onneksi opettaja tuli hulluksi eikä palannut kouluumme hoitojakson jälkeen.

Runousopin kirjassa olleet esimerkit erilaisista sanomisen keinoista vaikuttivat lähtemättömästi.

Kun olen yleensä pitänyt B-luokan runoudesta enemmän kuin A-luokasta, etsin vasiten käsiini Einari Vuorela runovalikoiman.

Ennen oli selvää, että jos sisävesilaivassa jotkut herättivät pahennusta metelöimällä ravintolassa, kysymyksessä olivat Einari Vuorela ja Heikki Asunta, joten laiva oli Pohjola tai Tarjanne.

Vuorela asui Keuruulla. Hän oli sotien välisenä aikana hyvin suosittu ja myös palkittu. Oikeastaan hän oli ainoa Larin-Kyöstin tyylin jatkaja, ei siis kovin kaukana Leinosta, jonka usein moitittu helkyttely oli hänellä verissä. Itse käyttäisin termiä ”kansanlaulumaisuus”, ja se on korkea kiitos.

Kun eilen oli kevät, mieleeni tuli, kuten joka kevät, Kupiaisen runousoppi.



”Minä tunsin outoa riemuja,

kun tuulia, tulvia nousi.

Minä huusin, kun lähtivät järvestä jäät.

Minä itkin, kun ilmojen siivekkäät

Yli kylien soitellen sousi.”



Katsottuani kirjasta annoin Kupiaisellekin anteeksi. Syvähenkisyys eli runon alku ”On elämä varjoleikki vain” pilaa sen laakista. Kolmas eli viimeinen säkeistö sotkee sen aivan jorpakkoon. Mutta tuo lainaamani pätkä on hieno.

Samaan hengenvetoon voisi kehua myös Koskennientä, jonka maineen palauttamista olen suunnitellut kauan. Nyt olen löytänyt häneltä kokonaista yhdeksän hyvää runoa, joka on odottamattoman paljon.

Jos olisi kustantaja, voisi julkaista Huonompien runojen antologian. Ville Viksten -vainaja piti hiljan – muistaakseni 1968 – radiossa esitelmän, jossa hän käsitteli Yrjö Jylhän ”Häätanhun”, joka on selvästi sairaan mielen tuote.

”On ilo sulla
Mut' suru mulla
On mulla hautajaiset, sulla häät
Siis kätes anna
Nyt morsianna
Kun viime kerran minut vielä näät

Sun häitäs tanssaan
Mut kohta kanssaan
Vie manan immet mua karkeheloon
Sun onnes tähden
Pois täältä lähden
Sun silmäs siunaten mua seuratkoon

Pian päätät tanhus
Oot kohta vanhus
Mut' ikinuorna minut aina näät
Luo tuonetarten
Käyn häitä varten
On sulla hautajaiset, mulla häät.”



Ajatus on syvästi sadistinen. Tämä poika hipsii hirteen, kun likka on mennyt toiselle, ja jättää sellaisia terveisiä, että nainen saa itse ikääntyessään muistaa hänen nuorena, varmaankin salskean hahmonsa.

Tämä runo on jonkinlainen avain Jylhän muuhun tuotantoon ja oikeastaan myös hänen surulliseen elämäänsä.

Mauno Kuusisto (korj.) ei tunnetusti ollut laulaja, jolla aivotoiminta olisi korostunut tulkinnoissa. Niinpä Suomen kansa tuntee tekstin haikea kauniina lauluna, luultavasti ajattelematta, mitä siinä sanotaan.

Jos joudun häihin, jossa tämä laulu esitetään, luulen kaatavani pitopöydän ja lähteväni ovet paukkuen. Tai en ehkä sittenkään. Kai tuo riittää mauttomuudeksi, ja on minulla hampaat, joita kiristellä.

Suomennoksista saisi antologiaan paljon. Kuinka moni ymmärtää, mitä tarkoittaa ”Halk’ illan ruskon, auerman”. Runeberg kyllä osasi sanojen letittämisen taidon, mutta ”Svanen” on itse asiassa selkeä ja suora teksti, juuri näitä kansanlaulua muistuttavia.

”Joutsen lauloi pohjoisen kauneudesta, taivaankaaren riemusta ja keväästä, jolloin edes aurinko ei muista levähtää.”

31 kommenttia:

  1. Muistaakseni Häätanhun levytti Mauno Kuusisto eikä Mauno Koivisto, vaikka eiköhän se Manunkin levyttämänä olisi ollut vaikuttava esitys.

    VastaaPoista
  2. Mauno Koivisto ei todellakaan tunnetusti ole ollut laulaja. Kuusistostako oli kyse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mauno Koivisto on hyvinkin tunnettu laulajana. Henrik Tikkanen kertoi ruvenneensa hänen valitsijamiesehdokkaakseen kuultuaan hänen laulavan "Tumma on yö" venäjäksi, vaikuttavasti kuin Yves Montand.

      Tallennettuna Manulta taitaa kuitenkin löytyä vain puhetta.

      vuorela, tampere

      Poista
  3. Mikä siinä on, että blogistilla on taipumus luokitella tunnepuolella vahvasti vaikuttavat runot sairaan mielen tuotteiksi? Jos kunnon kamaa löytyy rajatiloilta, sitten sitä hakee sieltä se, joka siihen pystyy. Muut katsoo silmät pyöreinä, että mistä se tuon synnytti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaus: koska eräitä omia runojani on luonnehdittu juuri noilla sanoilla. Ajatuksesi on juuri oikea. Hurjat tekstit haetaan sisemmän persoonallisuuden ulkokehältä. Niin kauan kuin tuntee tulevansa hulluksi uskaltaa edetä. Sen pelon katoaminen on hälyttävä merkki.

      Poista
  4. Mauno Koiviston laulusta on puhunut myös Yleisradion toimittaja suorassa lähetyksessä.

    Sairas mieli taisi olla Seppo Heikinheimollakin, jonka Mätämunan muistelmista Ylen toimittaja Tuomas Karemo kirjoitti pari päivää sitten. Kolme vuotta sitten tehdyssä haastattelussa Reetta Meriläinen kertoo, kuinka Heikinheimo soitti viimeisenä iltanaan hänelle ja kuoli puhelun aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatimaton tietotasoni ei anna myöten kutsua ketään - varsinkaan julkisuuden hyväksynyttä - mielensairauden uhriksi mutta olen tullut huomaamaan että uudempi tapa on toinen. Vihainen, ärsyyntynyt, turhautunut ja/tai äänekkäästi puhuva henkilö on niin poikkeuksellinen nettinatiivien mielestä että turvaisaan perunakuoppaan suuntaa katseellaan hakeva asiakaspalvelija on automaattilausunnoissaan hiton nopea.

      Hulluhan hän siis oli, Seppo Heikinheimo. Huomattavaa että häntä ei häirinnyt lytätä heikkoa esitystä tai arvella että esittävä taiteilija oli täysin paska ja väärällä alalla. Tästä pahoitti perusteellisesti mielensä moni, jotkut vihasivatkin hänen kritiikkiään eivätkä jättäneet sitä siihen vaan ulottivat vihansa koskemaan myös hänen henkilöään. Kuka käski ryhtyä kriitikoksi? Vielä hullumpaa oli maalata itsensä nurkkaan kirjoittamalla itse omaelämäkerta mutta tätä tekevät nyt jo lähes kaikki, some-blogi-parviälyineen, ketjujen ja apteekkien "etu"kortteineen ja avuliaine paikannuksineen. Siitä ei tule mikään ansioluettelo. Siitä ei tule elämäkerta. Siitä tulee rahanarvoista tietoa, bittiläjä jota vain muutama valtava yritys pääsee pöyhimään.

      Kaikkea eettisesti kestävää on kaupan, minkä hintaiseksi muodostuvat kuluttajan lapset? Näkisin mieluusti laskelmia. Saammeko piakkoin lisääntymiskehotuksia, kenties uhkasakon laiskoille lapsettomille?

      Lihaskunto ja hapenottokyky ovat surkeita jo nyt alle 20-vuotiailla ja jättipotti liikuntavaivaisia korjaileville on tiedossa kolmessakymmenessä vuodessa.

      Kaupallisuus ei ole vapaaehtoista. Kuluta tai katoa. Uskoo ken tahtoo, olkoon uskomatta jollei uskalla. Harvempi uskaltaa ymmärtää mihin asteeseen pallo on kansalaisen jalkaan kiinnitetty jo nyt. Eettisesti ollaan tiedostamattomia ja ylpeitä siitä, jos jotain pitää olla niin eettinen. Siispä ihmeellisiä ruokahedonisteja on kuin Vilkkilässä kissoja. Mitä he kätsovat televisiosta, sieltäjän tulee pelkkiä kokkaus- ja laihdutuskilpailuja, vuorotellen? Tiedän vastauksen: esittäväksi taiteilijaksi pääsemiskilpailuja.

      Ei anna aihetta ajattelemiseen.

      Mätämunia olemme me.

      Poista
  5. "Mauno Koivisto ei tunnetusti ollut laulaja..." Muistan ikäni kun taannoin radion kuuluttaja, taisi olla uuden vuoden aattoiltana, teki saman virheen: "Nyt laulaa Mauno Koivisto laulun Mä laulan sun iltasi tähtihin..." jossa vaiheessa ääni sortui.

    AW

    VastaaPoista
  6. "Kas, olemme saapuneet virvoittavien vetten luo", sanoi eräs runoilija kun runoseminaarin järjestäjärouvan keittiössä näki Koskenkorvapullon.

    Oma äidinkielenopettajattareni varoitti minua aikoinaan - turhaan, oi niin turhaan! - että ei saa kalkutella kuin tämä:

    Syksyn kolkko, synkkä ilta
    Kattaa kaupungin ja maan...


    Siinä on kuulema liikaa daktyyleja, tai jotain muuta, en enää muista, mitä. Runojen kirjoittamisen lopetin kun muut huomauttivat mulle siitä. Että etkö voi vaikka heittää vain tikkaa? Ja kuule, ala kerää vaikka Arabian vanhoja tasseja. Tai mee laulaan Keuruun kirkkokuoroon.

    No niin kai si. (Eli ymmärsin yskän.)

    Ps. Ville Viiksteen kerto mulle että "eräälle englantilaiselle herrasmiehelle putosi kerran tiiliskivi päähän. siihen asti hän oli ollut ihan normaali. mutta sen jälkeen hänestä tuli tunnettu runoilija..." Sinä varmaan tiedät paremmin kuin minä, koska olet sivistynyt ihminen, että kenestä on kyse...? (Ei sentään Byronista. Mutta joku anglosaksi se muistaakseni oli. - Paitsi mitä väliä silläkään?)

    VastaaPoista
  7. Tulkintasi tulkinnan synopsiksesta eroten, mitä voitaisiin pitää kerronnallistavan runouden ruokkimana kertomuksen täyttäjänä, sisällyttää vahvan käsityksen runon puhujan toistuneista käyttäytymistavoista sekä kuolemaan päättymättömästä sadismista, siitä, että kyseessä olisi traaginen hetki, jolloin runon puhuja on järjetön, on omituinen sadismin patologialle, epämääräisille tunteille joita arvostan ja siten hämärä, jonka tarkentamiseen voisi käyttää aikaa.
    -

    VastaaPoista
  8. Mauno Koivisto (Kuusiston nimilappua kai haettiin) soitteli Emmaa venäläisellä pikakiväärillä, olisiko liikaa sanottu, että säesti Jylhän taistelutekstejä karummalla tavalla kuin Mauno Kuusisto sitten myöhemmin tulkitsi tenorillaan. Arska

    VastaaPoista
  9. Ehkäpä tunnetuin Einari Vuorelan runoista kertoo hölmöstä, joka meni saunaan. Mutta olemmekohan me muuten lukeneet eri Vuorelaa - tai eri silmin - kun minun muistoissani hän elää tällaisena:

    Oli synkeä salo.
    Meni tie.
    Tuli talo.

    Oli loimuava takka.
    Oli tyttö.
    Oli akka.

    Soma puheittein sävy.
    Tuli yö. –
    Olin vävy.


    VastaaPoista
  10. Kun ensimmäisen kerran luin Runebergin tekstejä ruotsiksi, hämmästyin, miten elävää ja luontevaa kieltä se oli. "Joutsenta" ei voine kääntää uudelleen, kun ne sanat osataan lauluna, tai siis vanhemmat ihmiset osaavat, niin kuin virretkin. Juhani Lindholm kyllä päivitti "Vänrikki Stoolin tarinat" loistavasti. Parhaiten tämän teeman "joutsenet Pohjolassa" on tavoittanut Einojuhani Rautavaara "Cantus arctibuksessaan".
    EG

    VastaaPoista
  11. Iskelmämusiikin helmiä juu.

    Mua silmiin katso
    Kun itse en mä voi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoitus on ilmeisesti peräisin ajalta ennen peilin keksimistä.

      Poista
    2. Lähes. Iskelmämusiikin imelien kertosäkeiden yhdisteleminen oli isoisäni harrastus, s. 1909. Tämän lisäksi hän ei lainkaan sietänyt Ylen Metsäradion tunnusmusiikkina soitettavaa "siellä niitä riittää reippaita poikia tukkijoilla mailla" - mikä sen nimeksi nyt onkaan pantu -, vaan vältti närkästymisen päättäväisellä patteriensäästöliikkeellä.

      On väitetty että nopein liike johon ihminen kykenee on kehittynyt aikana jolloin itä-saksaa hallitsi Ulbricht. Radion kuuluttajan lausuessa seuraavaksi puhuvan puolueen pääsihteeri Ulb- sammutettiin satojatuhansia vastaanottimia nopeudella jota voi vain ihmetellä.

      Poista
    3. Korjataanpa tuotakin vitsiä: Siinä kysytään lyhyttä saksalaista aikayksikköä, ja vastaus on 'ein Ulb'.

      Poista
    4. Myöehempää perua lännestä, juniorien pingisjoukkue hävisi itäpuolen vastustajille mainitussa ajassa ja oli kateellinen, tietysti.

      Poista
  12. Tämän blogin yksi hauskuus on kommenteissa. Jos kirjoittaa ilmestymispäivänä ei näe mitä muut ovat jo ehtineet kirjoittaa. Olen ottanut tavaksi kommentoida vasta seuraavana päivänä jos sittenkään.

    Eilen nauroin hiljaa itsekseni. Ajattelin odottaa mitä lukijat keksivät vääntää blogistin muka kirjoitusvirheestä.

    Tulin siihen tulokseen, että se hänelle nyt kertokaa kun itse en mä voi.

    VastaaPoista
  13. Tuosta Maunosta voisi päätellä, että kansakoulussa on ollut laajemminkin käytössä melko tyly sisälukuharjoituskäytäntö, jossa yhden oppilaan lukiessa ääneen toiset kuuntelivat tarkkaavaisina ja saivat huutaa: "Virhe, virhe!", jolloin huutaja sai jatkaa lukemista.

    Kemppisen kansakolussa suhtautuminen saisi olla ymmärtäväisempi kuten Pikku Pietarin Pihassa, jossa morsian esitti hääjuhlassa runon: "Laps' Suomen ällös vaihdapois sa maatas iihanaa", johon kelloseppämestari sanoi: "Se oli hyvä runo. Isänmaallinen! Ja sitä paitsi morsian luki sen hyvin."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän oivallisesti ellen erehdy kertomaan kuinka samassa teoksessa esivalta penää pirtun myyjiä jolloin muutama mies poistuu vaivihkaa jota poistumista saattelee pienien poikien lausunto: "Niiden hermot pettivät."

      Poista
  14. Ad Omnia: olen itse kuullut Mauno Koiviston laulavan partisaanilaulun, ensin seisaaltaan, sitten tuolilla, sitten pöydällä seisten. Olimme kylässä heillä Katajanokalla. Isäni sanoi, että paljon paremmin lauloi kuin Virolaisen Jussi, joka kumminkin oli hänkin vanha Yyällisti.

    Sarjasa tasavallan presidentit Martti Ahtisaari lauloi vaaliohjelmassa ilman säestystä. Eikö hän ollut kansakoulun opetaja taustaltaan? Nin olivat ainakin Talvela ja Hynninen. Melkoinen laulunopetus taisi seminaareissa olla.

    VastaaPoista
  15. Muuan mukanaollut kertoi, ettei Kekkonen yhtynyt lauluun, kun hän kipaisi joskus Bottalla miniteriaikoinaan ja Jääkärihuoneessa vedettiin "Kenraalikuvernööri Kekkonen juo votkaa - kasakat lyö eteisessä korttia..." Kertosäe herätti tunteita: "...messuhallin katolla sirppi on ja vasara. Eduskuntatalossa soi sirmakka."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Ja "asiat on hienosti, kaalia saa vapaasti, sitä hoitaa Seurasaaren kolhoosi".
      Näitähän hoilattiin, minäkin, vailla pelkoa seurauksista. Että sellaista suomettumista ..

      Poista
  16. Ad Omnia: erään muistelmateoksen mukaan Risto Ryti oli niin musiikkitaidoton, ettei erottanut Porilaisten marssia Maamme-laulusa, vaan adjutantin piti näyttää sormimerkillä, milloin seistään ja milloin kävellään.

    VastaaPoista
  17. Presidentti Koiviston vieraillessa Art Nybergin ohjelmassa hän oli valinnut lopuksi soitettavaksi musiikiksi Vysotskin Ystävän laulun.

    VastaaPoista
  18. Predikatiivit ja predikaatit...mitä noista: en känyt keskikoulua, menin suoraan lukioon. 9 oli suomikin.

    VastaaPoista
  19. Mut köyhän perheen kakarana kuljetettiin Pohjolalla tai Tarjanteella kesäsiirtolaan jonnekkin Ruovetelle tai Virroille. Samoilla laivoilla tulin takasin kuukausien kuluttua. Ei siellä paljo runoiltu.

    VastaaPoista
  20. Pohjanmaalla äidinkielenopettaja luetti tunneilla Kupiaisen runousoppia. En ymmärtänyt siitä mitään.

    E. Vuorela oli kotoisin isäni syntymäpaikalta. Hieno runoilija. Tuo on uutta, että oli rettelöitsijäkin. (Konduktööri-isoisäni oli aikoinaan heittänyt junasta rettelöineen kuvanveistäjä L.Leppäsen...). Asunnan nimisellä järvellä telttailimme 50-luvulla. Lieneekö nimellä ja kirjailijalla jokin yhteys. Elin mieleenpainunutta lapsuuden kesää silloin Asunnanjärvellä. Suurimmat luontokokemukset perustunevat niihin aikoihin ja paikkoihin. Vuorelan runoudessa on paljonkin tuttua.

    VastaaPoista