12. maaliskuuta 2017

Trolli






Hyvä esimerkki uudenlaisesta, vahvasti Yhdysvaltoihin viittaavasta kommentista, joka sisältää vääriä ja harhaanjohtavia tietoja, on eilisen blogikirjoitukseni yhteydessä. Se alkaa Scott Pruitin nimellä. Puhe on ilmaston lämpenemisestä ja kasvihuonekaasuista.

Arvioin tekstin tietoiseksi trollaukseksi. Luonnollisesti tiedän, että on niin sanottuja ilmastoskeptikkoja ja käsitän, että osa heistä esittää näkemyksiään vakuuttuneina niiden paikkansapitävyydestä.

Tämä ei näytä sellaiselta, koska kommentissa sanotaan ensin, että Pruittin mukaan hiilidioksidi ei ole ilmastonmuutoksen tärkein tekijä. Pruitt tarkoitti kommentoijan mukaan, että ihmisen vaikutus on vaikea mitata ja siitä vallitsee suuri erimielisyys.

Ensimmäinen lause on totta (katso esim. The Guardian). Toinen lause ei ole totta. ”Human caused global warming” eli ihmisen aiheuttama globaali lämpeneminen on johtopäätös, jonka takana on 97 prosenttia ilmaston tutkijoista. Ilmaston tutkijoilla tarkoitetaan henkilöitä, jotka tutkivat ilmastoa virkansa takia tai jotka julkaisevat vakiintuneissa ilmastotieteellisissä julkaisuissa.

Samalla kannalla ovat kansainväliset ja kansalliset tutkimuslaitokset, muun muassa se, jonka johtajaksi Pruit nimitettiin, ja esimerkiksi NASA.

”Suuri erimielisyys” ei pidä paikkaansa. Suuri yksimielisyys olisi oikeampi ilmaisu.

Kommentoija siirtyy aivan toiseen asiaan. Hän väittää, ettei viimeksi kuluneiden 18 vuoden aikana ole voitu huomata tilastollisesti merkittävää lämpenemistä lainkaan.

Tämä väite on perätön. Halukkaat katsokoon hakukoneella ulottamansa uutisvälineen, joka voisi olla esimerkiksi BBC. Niiden välittämä tietoa on aivan vastakkaista.

Kommentoija ei mainitse, että hän viittaa erääseen eläkkeelle jääneen virkamiehen blogikirjoitukseen, jossa on kysymys kerätyn tutkimustiedon käsittelystä, ei sisällöstä.

Kommentoija ei mainitse, että hänen versionsa perustuu Daily Mail -lehden juttuun, jonka mukaan virasto olisi manipuloinut eli siis muutellut tietoja muutoksesta. Daily Mailin väitteen tueksi ei ole ilmennyt perusteluja.

Jutun takana olevan blogistin (John Bates) väitteet kävi läpi irlantilaisen yliopiston ilmastotieteen blogi, jonka kirjoittaja aloittaa kertomalla olleensa mukana keräämässä ja julkaisemassa puheena olevia tietoja. Mainittu Bates ei ollut työssään amerikkalaisessa laitoksessa (NOAA) missään tekemisissä näiden tietojen kanssa. Ja sen jälkeen käydään läpi nyt esitettyjä virheellisiä tietoja mm. näytteiden ottopaikoista ja -tavoista.

Maallikolle – tarkoitan itseäni – käy nopeasti selväksi, ettei kritiikillä ole mitään pohjaa.

Oman blogini kommentoija esittää myös villin väitteen: tiede kasvaa epäilystä, ei uskosta.

Kommentoija antaa siis ymmärtää, että Pruitt on tiedemies, koska hän epäilee tiedemiesten esittämiä tutkimustuloksia.

Kommentoijan perustelu on tyyppiä ”Sokrates on ihminen. Ihminen on kuolevainen. Siis ihminen on Sokrates.”

Kommentoija sanoo amerikkalaisen blogistin osoittaneen ilmastoviraston tiedot väärennöksiksi. Tällaista eivät blogisti eikä englantilainen Daily Mal väitä eikä nähtävästi myöskään Pruitt.

Kirjoitan asiasta näin pitkään varoittaakseni lukijoita. Omien väärinkäsitysteni ja kommentoijien kirjoitusten lisäksi seassa on trollausta, jota julkaisen esitelläkseni menetelmiä. Tämä blogi ei ole peikkojen platformi. En julkaise mahdollisia jatkoväitteitä ilmastonmuutoksesta. Minulla on huoli hallitsemattomista muutoksista. ”Ei mitään hätää” -joukko lauleskelkoon omilla verkkopaikoillaan.

Liittyen eilen mainitsemaani ja lukemaani Timothy Snyderin kirjaseen, jossa Snyder arvioi, että eräs amerikkalainen presidentti, jonka nimeä hän ei mainitse, on luomansa oligarkian kanssa tuhoamassa demokratiaa tavalla, joka on monin kohdin hätkähdyttävän samanlainen kuin Hitlerin ja Stalinin (sekä Putinin ja Ergöganin), huomauttaisin myös, että väsyneen sävyiset kommentit, joissa harmitellaan, miten jatkuvasti kirjoittelen Trumpista, ovat osa Trumpin käymää informaatiosotaa.

Esimerkiksi Suomessa hyvin tavallinen sitaatti ”valtamediasta”, joka muka ei edusta kansan todellisia mielipiteitä, on väärä käännös englanninkielestä.

En väitä, että Helsingin Sanomat, Yle ja vastaavat olisivat erittäin luotettavia lähteitä. Kerron että olen oppinut pitämään niiden uutisia ja kommentteja arvokkaina.

Helsingin Sanomien historia on valmisteilla. On lupa odottaa, että lehden monet omat painotukset kuvaillaan. Esimerkiksi 1930-luvun alussa lehti oli epätyypillisen liberaali ja suhtautui oikeistoliikehdintään – suomalaiseen populismiin – hyvinkin epäluuloisesti. Tuohon aikaan yksi iskulause oli, ettei eduskunta edusta kansan syviä tuntoja, toisin kuin Kosola Lapualta.

Jonkun pitäisi kirjoittaa Eino S. Revon elämäkerta. Ylen uudemmatkin historiat ovat aika vaatimattomia. Erkki Raatikainen ei pyrkinyt monipuoliseen uutistoimintaan, vaan journalistiseen pelokkuuteen, jonka varjo saattaa vaikuttaa edelleen. Viikolla eduskunnassa mainittu Hella Wuolijoen varjo oli mielenkiintoinen päähänpisto, jonka sisältöä tosin ei moni ymmärtänyt. Wuolijoki sai radiossa paljon hyvää aikaan.

Revosta en sanoisi aivan samaa. Aika oli toinen. Suomeakin ajatellen Snyder muuten erottaa mielenkiintoisesti toisistaan isänmaallisuuden ja nationalismin.


24 kommenttia:

  1. Omassa mielessäni Eino S. Repo kuuluu siihen herraseuraan, jonka juttelua on erityisen mukava kuunnella. Kekkosen lasken samaan joukkoon. Olisiko suorastaan katoavaa puhekulttuuria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopiva motiivi, virike, laajemman Eino S. Revon elämäkerran kirjoittamiselle olisi Hannu Taanilan kirjoittama ihailija-pienoiselämäkerta kekkossuhdeteksteineen. Syntyisi luova teesi-antiteesi-asetelma.

      Poista
  2. BBC "An other beauty":Trump

    Entä jos tarina ilmaston muutoksesta on hyväksi businekselle, mutta onko se totta?

    http://journal-neo.org/2016/05/13/the-very-good-effect-of-more-co2/

    http://www.voltairenet.org/article163643.html

    http://www.zerohedge.com/news/2015-09-26/did-goldman-sachs-sacrifice-australias-prime-minister-his-doubts-about-global-warmin

    VastaaPoista
  3. "Oman blogini kommentoija esittää myös villin väitteen: tiede kasvaa epäilystä, ei uskosta.
    Kommentoija antaa siis ymmärtää, että Pruitt on tiedemies, koska hän epäilee tiedemiesten esittämiä tutkimustuloksia."

    Tieteessähän epäilys on aina hyvästä, mutta miten sitä käsitellään onkin toinen juttu. Mieleeni tulee heti tämä kuuluisa Michelsonin–Morleyn koe, joka yritti todistaa eetterin olemassaolon.

    Koe "epäonnistui". Sen tekijöillä ei ollut kumminkaan mitään syytä kiistää sitä, vaan he ilmoittivat suoraan, että eivät pystyneet todistamaan eetterin olemassaoloa, vaikka käsittääkseni olivatkin eetteriteorian kannattajia.

    Michelson ei ainakaan tainnut luopua tuosta eetteriteoriastaan koskaan, mutta silti hän "kunnon" tiedemiehen tavoin myönsi, että ei pystynyt todistamaan sen paikkansapitävyyttä.

    Lisäksi oikeastihan tuo koe ei epäonnistunut. Se ei vain antanut sitä lopputulosta mitä kuviteltiin. Itseasiassa moni tiedemies taitaa olla nykyisin sitä mieltä, että se oli yksi sen ajan vaikuttavimpia tieteellisiä kokeita.

    Miten tämä sitten liittyy tuohon epäilyyn ja tieteeseen. Edward Morleylla ja Albert Michelsonilla oli teoria, jonka he halusivat osoittaa oikeaksi. Miten tämä sitten onnistuu. Kyseenalaistamalla se teoria ja miettimällä mikä siinä on oleellista ja mitä pitäisi saada selville, että teoria olisi mahdollinen. Seuraavaksi sitten pitäisi alkaa miettimään, että miten se saadaan selville ja lopuksi sitten toteuttaa vielä ajatustyönsä tulokset.

    Sitten seuraakin hauska vaihe. Eli itse koe, jonka lopputuloksesta ei ole mitään varmuutta ja se tosiasia on vain myönnettävä ja toimittava sen mukaan. Jos näin ei olisi, niin sillä ei olisi mitään tekemistä tieteen kanssa.

    Eli ehkä voidaankin sanoa, että epäilys muuttuu tieteeksi vasta, kun siitä yrittää ottaa selvää ilman ennakkoluuloja ja uskomuksia. Mikä tahansa lopputulos voi olla mahdollinen ja vielä jopa muuttua moneen kertaan.

    Eetteri ja sen olemassa olo sopii muuten hyvin myös tähän nykyiseen ilmastonmuutoskeskustelun varjopuoliin, sillä niin villejä väiteitä osa sen se olemassaolon kannattajista nykyäänkin vielä esittää ja keskustelu on karannut aivan järjettömyyksiin joilla ei ole totuusarvoa edes nimeksi.

    Valitettavasti se huuhaa on vain meinannut aika-ajoin myös mustamaalata hyvinkin merkittävien tiedemiesten elämäntyön kuten juuri Albert Abraham Michelsonin tai Nikola Teslan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni tulee vielä yllättymään kun "eetteriteoriaa" tutkitaan parhaillaan ja tuloksia julkaistaan vähän väliä. On vahvoja viitteitä ja lupaavia teorioita jonkinlaisen eetterin olemassaolosta joka sisältää hämmästyttäviä tavattoman pitkän matkan vaikutuksia. Sanaa eetteri ei tietenkään kukaan fyysikko mainettaan suojellen lausu tässä yhteydessä. Erik Verlinde on eräs viime hetken tekijöistä ("Emergent Gravity and the Dark Universe").

      Poista
  4. Kiitos tästä kirjoituksesta. Itse olen ajatellut, että kun kerran tiedemiesten valtaenemmistö pitää ilmastonmuutosta tosiasiana, ei minulla maallikkona ole mitään järjellistä perustetta olla eri mieltä. Ilmastonmuutoksen yksityiskohdista ei kai vielä ole vakiintunutta konsensusta, mutta suuresta kokonaiskuvasta kyllä. Tilannetta ei muuta se, että myös tiedemiehistä löytyy aina yksittäisiä henkilöitä, jotka syystä tai toisesta ovat oppositiossa.

    Minua hirvittää tämä totuudenjälkeinen aika. Kun oma tunne ja asenne ohittaa monien mielissä tiedemiesten huolella tutkiman tiedon. Mihin ihmiskunta on menossa, kun tällainen ajattelu voimistuu?

    VastaaPoista
  5. Vielä Trumpista, joka on minulle kammotus. Ei niinkään siksi, että olen hänen kanssaan niin monesta asiasta eri mieltä, sillä erimielisyyshän on ihmiskunnan rikkauksia.

    Ei edes siksi, että hän käyttäytyy niin huonosti, sillä sitä voisi sietää, jos hänen toimintansa ja tavoitteensa olisivat tärkeitä ja arvokkaita.

    Minua pelottaa ja hirvittää siksi, että Trump on panemassa päreiksi niin monia länsimaisen sivistyksen perusarvoja. Vapaata ja totuuteen pyrkivää tiedonvälitystä. Riippumatonta oikeuslaitosta. Tieteen ja kulttuurin arvostusta. Tosiasioiden ja eri mieltä olevien kunnioitusta. Solidaarisuutta, ihmisoikeuksia.

    Toisenlaiset tosiasiat — hyi hitto!

    VastaaPoista
  6. Arvelen, että ihminen ja tiede tietää ilmastosta vielä hyvin vähän. Yksi syy tähän arviooni on juuri tuo 18 lähivuoden historia, jonka aikana ilmasto ei ole juuri lämmennyt, vaikka hiildioksidipitoisuudet ovat nousseet kovin. Asiasta on raportoinut mm. The Economist jokunen aika sitten.

    Samaan hengenvetoon ilmoitan, että uskon sekä kasvihuoneilmiön perusmekanismiin (suljetuissa laboratorio-olosuhteissa) että ihmisen olennaiseen vaikutukseen ilmastoon sen kautta. Uskon näihin paljon vankemmin kuin vaikkapa koko EU:n komissioon sen koko komeudessa.

    Mutta se, mihin en siis usko, on ajatus, että tiede olisi jo osannut mallintaa niin mutkikkaan ilmiön kuin ilmasto niin hyvin, että mallit pitäisivät. Paljon on vielä tehtävää. CO2 on vain yksi muuttuja systeemissä ja se on vieläpä äärimmäisen triviaali sellainen. Mitä muut muuttujat ovat ja mikä on systeemin herkkyys niiden suhteen, sitä emme vielä tiedä.

    Joten hieman tutkijan nöyryytä peliin luonnon ja sen arvoitusten edessä, jos saan pyytää.

    Oma asiansa on se, että ilmastonmuutos on tullut monille pelureille taivaan lahjana, jolla voi ratsastaa poliittisesti. Helvetin tulella kun ihmisiä ei enää oikein voi synnintuntoon ja helposti hallittaviksi saada. Mm. Eija-Riitta Korhola on tehnyt laajan tutkimuksen (väitöskirjan?) siitä, miten ilmastonmuutosta hyödynnetään poliittisessa puhunnassa välittämättä siitä, miten itse ilmiö lopulta toimii.

    Olen siis blogistin kanssa samaa mieltä, monen sortin kevyttä trollausta on liikkeellä. Suuntaan ja toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "...tiede tietää ilmastosta vielä hyvin vähän." Mikä on vähän ja mikä on paljon? Millä perusteella Mayonas K tämän väitteen esittää? Ei kai The Economist ole tässä asiassa mikään auktoriteetti.

      Kyllähän se tietysti on triviaalia, että ilmastomalleissa on puutteita. Mutta mistä sen voi tietää mihin suuntaan ne vaikuttavat? Eiköhän tiedeyhteisö ole kuitenkin paras arvioitsija tässäkin suhteessa?

      Poliittiset puheet ovat vain poliittisia puheita. Sitäpaitsi taitaa olla niin, että fossiililobbareilla on vielä aika vahva asema sillä kentällä. Jopa vahvin?

      Poista
    2. ERK on itse ilmastoskeptikko, eli on itse juuri näitä poliittisia pelureita ja on ison osan poliittista uraansa rakentanut juuri ilmastoskepsikselle, jonka on yhtä vastahakoinen tunnustamaan vääräksi kuin mainostamansa räjähtävät lepakot.

      ERK kuuluu siis samaan sarjaan kuin ne, joiden erinomaisuus tiedemiehenä perustuu siihen, että he ovat eri mieltä kaikkien muiden tiedemiesten kanssa.

      Ja tässä yhteydessä kiitokset blogistile erinomaisesta aiheesta ja kirkkaasta aiheen käsittelystä.

      Poista
  7. Kemppiseltä harvinaisen ytimekkäästi trolleista ilmat pihalle laskeva isku! (Kiitän).

    Yhdyn isänmaalliseen Kokoomukseen näissä:

    Monikulttuurisuus on rikkaus, joka omalta osaltaan kehittää yhteiskuntaa.
    ...
    Kunnissa pitää toimia tasa-arvoa, moniarvoisuutta ja monikulttuurisuutta edistävällä ja tukevalla tavalla.


    - https://www.kokoomus.fi/periaateohjelma/

    M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko poppoon periaateohjelman selittämiseen riittää yksi merkki, €.

      Kokoomus, duunarin siivellä jo vaikka kuinka kauan.

      Rahavalta on vastenmielinen, vajaaälyinen ja harhoineen ällistyttävän sivistymätön. En aliarvioisi sen typerehtämisiä sillä se seisoo pelkän pennalismin varassa. Keskittyy ommistamaan ulkoiset vaurauden tunnusmerkit, aineellista hyvää ja siinä sivussa esittelee valheellisen kuvan työn ilosta, valehtelee väittäessään päässeensä ymmärtämään työntekijöiden oikeuden työniloon, jakaa itselleen ensin kaiken ja näyttää mielevää suopeutta joka kuvottaa ja on kuin apina television edessä, ottaa ohjeensa omistajan kielellä jota suoltaa määrättömästi ympärilleen kuin sikalan lietelannan levittämiseen suunniteltu peräkärry. Kaikessa vajaavaltaisuudessaan lapsellinen ja heiveröinen, säälittävän älytön sakki. Sisältä tyhjiä ja käytökseltään kopeita ylvästelijöitä joita nippuun lyötäessä ei saada yhtä ainotta terävän puukon tekijää kootuksi, saisi lähettää soylent green -tehtaalle mutta kemiallinen muisti arveluttaa. Nousukkaat, pthyi yäks! Kohokkaat.

      Poista
    2. Juu, ja nimenomaan taloudellista tasa-arvoa edistävällä tavalla, vai mitä. Sehän tunnetusti onkin muutaman isänmaallisen, ns. talousoikeistolaisen puolueen agendan kärjessä.

      Poista
    3. Miksi sitten kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaat eivät allekirjoita tätä? Minäkin olen juuri tätä mieltä mutta vaalikoneet eivät tarjonneet minulle yhtään kokoomuslaista ehdokasta!

      Poista
    4. Yhdy toki. Väittäähän humoristinen tarinakin Eichmannin pyytäneen saada kääntyä juutalaisuuteen että päästäisiin eroon vielä yhdestä kurjasta jutkusta.

      Epärokkentrollibändi on komea näky!

      Matteus 23.

      Poista
  8. Niille joilla on tapa lukea Wikin uusien artikkelien otsikot päivittäin ei ole uutinen että Wikileaks on alkanut julkaista noloja totuuksia. Vault 7.

    VastaaPoista
  9. Hei trollaati trollaati trollaati trollaa,
    trollaati trollaati trollalllei!

    VastaaPoista
  10. Niin Totuus onko sitä lainkaan olemassa. Iät ajat on puhuttu ”laittomuuksista” laitonta se laitonta tuo. Mutta ne lait. Alunperin kait periytyivät Mooseksen 10 käskystä mutta entä nykyään. Kohtahan kaikki on kirjoitettu uusiksi ja nurinpäin entisiin nähden. Kun kansakunnan moraali katoa katoaa myös totuus. Nykyään julistetaan totuutena kaikkea väärää roskaa (entisiin verrattuna) Aina syntyy uusia hitlereitä jotka julistavat ”uutta totuutta” ja tätä on kansakunnan uskominen. Kauan on jo ollut selvää että totuus käsitteenä on vain vallanpitäjien laki hallita ja määrätä alamaisiaan ja rahvasta.
    Kammottavaa kun tämän oivaltaa.

    VastaaPoista
  11. Ettei vain blogisti itse olisi nyt eksynyt kevytmielisen trollauksen puolelle ilmastoasioissa. Juristina häneltä olisin mieluusti odottanut näkemystä, toimiko Tom Karl virassaan oikein jättämällä noudattamatta John Batesin NOAA:lle kehittämiä datan varmistus- ja arkistointisääntöjä, kun oli kamala kiire julkaista kiistanalainen "pause-buster" paperi vaikuttaakseen Pariisin ilmastokokoukseen. Toisena omituisena piirteenä Karlin aineistossa tarkoitushakuisesti korvattiin merilämpötilojen parempilaatuinen poijumittausdata heikompilaatuisella laivadatalla, mikä ei ole eettisesti oikeanlaista tieteellistä toimintaa.
    Entä ne yli 300 tieteentekijää, jotka pari viikkoa sitten allekirjoittivat petition USA:n ja muidenkin valtioiden irtautumiseksi YK:n ilmastosopimuksesta (UNFCC)?

    VastaaPoista
  12. Tuli melkein huono olo eilen, kun katsoin National Geographiciltä sellaista ilmasto-ohjelmaa. Kongressin jäsenet huusivat ja hilluivat, että miten te voitte uskoa sellaiseen ilmastonmuutokseen, ja Trump sitten jatkoi, älykkäästi, että tännehän palellutaan, "we NEED some global warming". Monien miljardöörien bisnekset siinä kärsisivät, jos jotain tehtäisiin, ei, poistetaan vain entisiä turhia määräyksiä ja vedetään öljyputket mihin halutaan.

    Karjatilalla kasvaneena tuntui pahalta myös se, että nautaeläimet ovat suuresti syyllisiä, kun hengittävät märehtiessään niin paljon metaania ja tarvitsevat paljon ruohoa. Lihan kulutus vain lisääntyy, kun kiinalaisetkin ovat sitä vaurastuttuaan alkaneet niin paljon syödä, vaihtaneet herkullisen voittopuolisesti kasviksista koostuneen ravintonsa huonompaan. Olisivat vaan tyytyneet ankkoihinsa, nehän ovat maukkaitakin, mutta täytyyhän heidänkin päästä mukaan kulutusjuhlaan.

    Sitten vielä näytettiin, miten öljypalmut valtaavat metsiltä alaa Indonesiassa, - ja sitten lopetin katsomisen.

    Mutta, kevät saapuu jälleen. Joutsenet saapuivat perjantaina tuonne joen sulaan ja järjestivät aikamoisen näytöksen, kaulojaan venytellen töräyttelivät torviaan ja pitivät moniäänisen konsertin, jolla ei näyttänyt olevan loppua. Seuraavana päivänä jo seilailivat kaikessa rauhassa sivistyneesti keskustellen. Eilen siellä oli enää yksi pari, minne lienevät muut jatkaneet. Pikkulintukin lauloi ihan vanhaan malliin ti-ti-tyy. Kohta puhkeaa sinivuokkoja.
    EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi nehnu, keljua. Hyväksypä vain suosiolla se päivitys tosiolevaisuuteen. Uusi on aina paljon parempi! Juu-juu, allt var bättre före men int' var det så nog, nufötiden är allt liksom knullande myggor.

      Poista
  13. Ei monikulttuurisuus ole ideologia, se on ihmisyys itse.
    en tiedä, menikö tuo nyt pä finska ihan oikein, mutta ajatus on tämä.

    VastaaPoista
  14. Trump on Yäk,
    Putin on Yäk Yäk,
    Erdogan on Yäk Yäk Yäk,
    Ja Kiina - se se vasta on kamala.

    Joillekin se aina vain sattuu ympärilleen hankalemmuksia naapureita.

    VastaaPoista
  15. "Esimerkiksi 1930-luvun alussa lehti (HS) oli epätyypillisen liberaali"
    Kyllä Hesari tuolloinkin puolensa tiesi. Se iloitsi näkyvästi Francon voittoa Espanjan sisällissodassa, kapinallisarmeijan, joka oli moninverroin raakalaisempi kuin meidän omat kapinalliset 1918. Nortamon aikaan Hesari kieltämättä vaikutti aidosti liberaalilta.

    VastaaPoista