Alttius

Oppimista tärkeämpi on oppimisalttius.

Siksi väitän, että se römeä omaseuraisuus, joka todella tuntuu olevan tämän hetken yhteisöjen muoti, on todistettavissa vahingolliseksi. Se on pahaksi nimenomaan harjoittajilleen ja kannattajilleen.

Giljotiini oli kansan suosima väline valistusta vastaan. Vallankumous ei tarvitse kemiaa, oli vastaus, kun Lavoisier yritettiin pelastaa teloittamiselta vetoamalla hänen suuriin ansioihinsa tiedemiehenä.

Lauseen voisi esittää myös muodossa ”kansa ei tarvitse suolaa” tai sokeria.

”Itsekäs geeni” on aivan mainio kirjan nimi. Se on juuri sopivalla tavalla valheellinen. Se ei siis tarkoita, että geeni osaisi oikeasti toimia itsekkäästi, koska sellaista tietoa ei ole olemassa, että geenillä olisi jokin ”itse”, vaan ajatus on samanlaisuuden suosiminen kasvuympäristössä. Saman ajatuksen esitti hyvin kauan sitten Paracelsus, joka julisti lääkitsemisessä eräänlaista sähköoppia, samanlaiset vetävät puoleensa samanlaisia.

Aikanaan kävi ilmi, että asia on juuri päinvastoin.

Ennen hankittiin palkkasotureita, nykyisin joukkueurheilijoita. Molemmissa syy on sama. Tavoitellaan suorituskyvyn lisäämistä.

Nykyisen nousevan firman työntekijät ovat aika kirjava joukko. Pääkallonmetsästäjät kiertelevät maailmaa ristiin rastiin ja ovat valmiita suosittamaan hyvinkin kalliita työntekijöitä. Ainakin jalkapallossa unelmajoukkueet näyttävät usein olevan kuin rasistin painajaisunesta. Mieleen tulee se Ranskan joukkue, jossa berberi-ä tai tuaregitaustainen Zidaine pelasi. Riviin asetettuna joukkue oli kieltämättä kuin näyttely ihonväreistä ja luuston erikoisuuksista.

Esitän kysymyksen, koska en tiedä vastausta.

Kansainvaelluksista on ollut kiva kiistellä. Termi tuli historiaan jonkin kansallistunnon huumassa, ja viime vuosikymmeninä sitä on mietitty moneen kertaan. Vihaisimmat historiantutkijat ovat kysyneet, oliko sellaisia vaelluksia ollenkaan. Toiset ovat sanoneet, että kyllä goottien lisäksi ainakin nimelleen huonon kaiun hankkineet vandaalit tulivat pohjoisen metsistä ja päätyivät Afrikan puolelle osoittautuakseen merkittäväksi voimaksi.

Laajemmin lähteitä lukien islamin maissa turkkilaiset tulivat vähän kuin tyhjästä ja osoittautuivat monessa asiassa osaaviksi. Neuvostoliiton peräti kehno menestys toisen maailmansodan alkuvaiheessa näyttäisi olleen tekemisissä liikekannallepanojärjestelmän kanssa. Heillä ei ollut teknisesti muuta mahdollisuutta kuin koota taisteluosastoja aina yhdeltä alueelta, ja tuloksena oli sitten muun muassa etelän poikia pohjoisen pakkasissa.

Entä jos ”kansainvaellus”, esimerkiksi jonkun tai joidenkin suomensukuista joukkojen siirtyminen tälle niemelle, olisikin käsitettävä ”historian biologiaksi”.

Edward O. Wilsonia lukeneen on hiukan vaikea peitellä kiinnostumistaan varsinlaan viimeistä edellisen kirjan jälkeen (”The Meaning of Human Existence”). Kaikkein kuuluisin biologi tähdentää humanististen alojen ratkaisevaa merkitystä Sapiens-suvun kädellisten vaiheissa ja edelleen. Humanistien alana mainitaan esimerkiksi tarinointi leiritulilla. Wilson muuten mainitsee myös vahvasti lihaan perustuvan ruokavalion samassa yhteydessä kuin sapiensin edellisiin versioihin verrattuna aivojen volyymin sensaatiomaisen kasvun…

Wilson oli hyönteistutkija, kunnes tieteellisiä palkintoja alkoi tulla vaivoiksi asti ja hän otti useimmille tiedemiehille hyvin pelottavan askeleen kohti avarampia aiheita ja helpommin omaksuttavaa tekstiä.

Hänen kuvauksensa biodiversiteetistä eli elämän monimuotoisuudesta on sangen vakuuttava, ja sen merkitys on kasvanut entisestään. Nyt tiedämme parikymmentä vuotta sitten tuntemattomia asioita, kuten nanomittakaavan, siis valoa käyttävän mikroskoopin tavoittamattomissa olevien eliöiden valtavan määrän ja keskeisen merkityksen ravintoketjuissa.

Johtopäätös on selkeä. Eliöiden jakaminen tarpeellisiin ja tarpeettomiin on sekä tyhmää että vaarallista. Uusimmassa kirjassaan Wilson näyttää kiivastuvan siitä, että joidenkin kollegojen mielestä ei ole erikoisen harmillista, että lajeja kuolee sukupuuttoon, kun muka evoluutio tasaa tilit. Ei se tasaa.

Tässä kansainvaellusasiassa ollaan lähellä vanhojen rasistien aavistelemaa kysymystä geenipoolista. Se on vaikea kysymys.

Mutta lukijana tästä voi johtaa kysymyksen: entä jos kansainvaellus ei ole häiriö, vaan kasvuilmiö.

Sen tiedämme jo, että pandemia eli suuren mittakaavan kulkutauti ei suinkaan ole ”rotua puhdistava” ilmiö – sellaistakin on väitetty. Vanha aliupseerikoulun iskulause ”heikot sortuu elon tiellä” ei sekään pidä paikkaansa. Joka ei kykene syömään, voi olla onnen omiaan syötäväksi.

Toinen maailmansota aiheutti mittaamatonta kärsimystä. Samalla se oli kaikkien aikojen suurin perimän sekoitus.

Kun tällä hetkellä pakolaisongelma on todella paha, kesällä 1945 pelkästään Saksan maanteillä oli liikkeellä, ilman tietoa katosta pään päällä tai seuraavasta ateriasta, ainakin 20 miljoonaa ihmistä.

Silloin voittajavaltioiden kenraalit joutuivat pakon edessä vaihtamaan ammattia, ja suoriutuivat itse asiassa hyvin. Ilmassa oli vaatimuksia painaa nimenomaan saksalaiset maan tasalla. Kenraalit joutuivat näkemään, että tämä vaihe ohjelmasta oli jo toteutettu, ja miettimään, mitä tehdään seuraavaksi.

Määrätietoisen ponnistelun lisäksi monimuotoisuus pantiin töihin. Pahan ilman lintujen mielestä jälleen ollaan samassa vaiheessa. Eikä tulosta pysty arvaamaan. Hyvin kauan sitten Neanderthalin ihminen saattoi joutua väistymään meidän heikompiensa tieltä esimerkiksi immuunijärjestelmänsä joustamattomuuden vuoksi. Tällaista ei ole todettu. Arvaus on ilmassa.