Kuuntelu

Muutaman vuoden kuluttua median asiantuntijat jakavat aikakautemme kahtia, Obaman aikaan ja Trumpin aikaan.  Kysymys ei ole heidän puheittensa sisällöstä eikä heidän toiminnastaan politiikassa. Aikakausi vain vaihtui.
 

Yritän selittää. Tehkää koe. Pitäkää kelloa silmällä ja katsokaa Aamu-TV:tä. Se on ammattitaitoisesti tehty ohjelma, mutta ei menesty enää kilpailussa. Uutiset ovat siirtyneet muualle. Some sisältää meilläkin puolet uutissisällöistä, siis siitä ajankohtaisesta tiedosta, jota ihmiset katsovat ja kuuntelevat.
 

Yle on pääuutislähetyksen ulkopuolella jo antanut periksi somen säännölle. Asiaa saa siellä kerralla läpi korkeintaan 2 minuuttia. Sen jälkeen asiakkaat vaihtavat nettisivua tai siirtyvät itse kirjoittamaan.

Yle käyttää spiikkiä ”aikamme loppuukin”. Useimmiten se tulee hetkellä, jolloin haastateltava on sanomaisillaan jotain. Ensimmäiset minuutti ja 30 sekuntia käytetään toimittajan naureskeluun ja selitykseen, mitä mielenkiintoista ja mahdollisesti asiaan liittyvää tuolla lämpiön puolella tuli jo esiin.

IT-nousun alkuvaiheessa oli käytössä termi ”hissipuhe”, elevator talk. Olen ollut kerran itse pyytämässä Jorma Ollilalta jotain pikkusummaa. Ei se ollut kuin muutama miljoona. Onnistuimme. Poistuimme. Perustimme korkeakoululle tutkimuslaitoksen.

Hissipuhe tarkoittaa, että sinulla on 30 sekuntia aikaa esittää asiasi ja sen perustelut. Ellet onnistu, olet mennyttä ja voit alkaa katsella uusia töitä.

Tämän takia muuten kanslerit, rehtorit ja suuri osa professoreista on köyhiä. Heissä istuu vanha yliopistoperinne niin kuin paska peukalossa. Vaikka heiltä kysyisi, paljonko kello on, vastaus kestää 45 minuuttia. Se kestää aina 45 minuuttia asiasta riippumatta. Sitten on luentotauko, 15 minuuttia.

Tuokin käytäntö on mennyt. Silloin ennen perustelut merkitsivät paljon. Puhuteltu ajatteli tyypillisesti: mitä tämä hanke merkitsee minulle (meille). Mitä myönteistä siitä voisi seurata? Puhuteltu saattoi vakuuttua. Oli ihmisiä, jotka saattoivat jopa muuttaa mielensä. Sellaisia ei kyllä ollut paljon.

Keinoja on kyllä. Sopimuksen solmiminen Kalifornian yliopiston eli tässä tapauksessa Berkeleyn kanssa kohahdutti. Kukaan muu ei ollut onnistunut vastaavassa. Me olimme kysyneet, voimmeko tuoda avustavan lakimiehen mukanamme. Tiesimme että ehdotuksemme oli todellisuudessa hylätty ennen neuvottelun alkamista. Vähänpä Berkeleyn merkkihenkilöt yllättyivät nähdessämme että lainopillinen neuvonantajamme oli sama henkilö, jolle he olivat aikoneet soittaa siinä tilanteessa, etteivät pääsisi meistä kunnialla eroon.

Richard oli niin hurja kyky, että jopa kuvernööri Brown oli minuuttikaupalla hiljaa, kun hän puhui. Muut paikalla olleet todistivat, ettei sellaista yleensä koskaan tapahtunut. Kuvernööristä tuli mieleen kalifornialaistapoja esitellyt kirja, jolla oli hyvä nimi. ”Hello, she lied”, hei, hän valehteli.

Enää ei ajatella. Lauseet ovat ilotulitusraketteja. Taivaalle syntyy kuvioita, jotka katoavat kohta jälkiä jättämättä. Kenenkään ei tule mieleen ajatella, miksi raketteja ammuttiin, mitä se maksoi ja kuka sen maksaa.

Ehkä Meksikon muuri olisi käytännön esimerkki. Halla-ahon eilinen virallinen kysymys, miksi sellaisia tahoja ei rangaista, joka pelastavat ihmisiä hukkumasta Välimereen, on samanlainen esimerkki.

Noin taitavat ihmiset eivät revittelisi näitä lauseita, elleivät tietäisi, että niillä on tehoa. Halla-ahoa ei vähääkään haittaisi, jos rakentaisin Photoshopilla tähän kuvan hukkuneesta dosentista hiekkarannalla aaltojen keinuteltavana.

Panitteko merkille, että Trump sanoi olevansa ”sanansaattaja”, messenger. Sanansaattaja eli viestintuoja on kreikaksi ”angelos”, siis enkeli. Euroopassa tuskin kukaan huomasi tätä hienoa elettä maan takapajuisimpia hurmosherätyksen harrastajia kohtaan. Billy Grahamista alkaen (ja jo kauan ennen) he ovat olleet sanansaattajia. He ovat tuoneet hyvää sanomaa. He ovat olleet hyvä sanoma.

Obama puhui asioita. Trump puhuu sanoja. Trump voitti. Hänen pitämänsä puheet näyttävät kestävän jopa kauan. Lehdet julkaisevat niistä otteita ja pätkiä niistä tulee televisiosta. Vaikutelma on sama kuin kuuntelisi jalkapallokatsomoa. Jotain heitellään – ehkä palloa – ja yleisö ulvoo ihastuksesta.

Olin minäkin kerran palloilukilpailussa. Yli viidenkymmenen tuhannen ihmisen yksimielinen läsnäolo Los Angelesin Dodgers’ Stadiumilla oli melkein yhtä mieleen painuva kokemus kuin ystävämme, entisen taksinkuljettajan liikennöinti, kun tilaisuus päättyi ja 50 000 8 – 12 -sylinteristä moottoria käynnistyi samalla hetkellä. Poliisi oli nielaista pillinsä.

Tämä kirjoitus ei ole Trumpia vastaan. Sellaista olen harjoittanut ja aion harjoittaa, mutta tänään yritän kuvailla sisällyksettömän puheen ongelmaa.

Trump ei ole keksinyt tuota keinoa eikä kysymys ole sosiaalisen median taidokkaasta käyttämisestä, kuten asiantuntijat väittävät.

Tunnemme puheen puheen vuoksi seremonioista, esimerkiksi hautajaisista. Ne harvat teistä, jotka käytte kirkossa, olette kenties panneet merkille, että saarnassaan papit pakkaavat olemaan syntiä vastaan. Muuta saarnoista ei sitten muistakaan.

Seremonian puhe on muoto, aivan kuin mullan sirottamine arkulle tai kukkien kylväminen morsiusparin yhteen liitetyille käsille.

Trump on lopottaja. Tuo sana on jo kadonnut kielestämme. Mistelisin että Teuvo Pakkala käytti sitä lapsinovellissaan. Novelli oli traaginen. Lopottaja on lapsi, joka osoittaa yllättävän hyvää lukutaitoa eli lukee nopeasti ja sujuvasti ääneen mitä tahansa, mutta tavalla, josta huomaa heti, ettei hän ajattele eikä ymmärrä mitään lukemastaan.

Trump käyttää aina kikkelin peittävää eli liian pitkää kravattia ja joka kerta millilleen samoja eleitä ja ilmeitä. Se on diagnostisesti hiukan huolestuttavaa.