Mitä tästä ajatella?

Suurissa maissa on toimittajia ja blogisteja, jotka tekevät ajattelemisen arvoisia kirjoituksia merkittävistä oikeudenkäynneistä. Suomessa oikeustoimittajien taso ja taito ovat kohonneet käsittämättömän paljon parissa vuosikymmenessä.

Sanomalehtien kurjistuminen ja Ylen hiukan vaikeammin havaittava kuristuspolitiikka antavat heille harvoin tilaa sanoa mitään mielenkiintoista. Ylen uutis- ja ajankohtaisohjelmiin panostetaan mutta samalla sisällöstä päätellen mahdollisuudet paneutuvaan taustatyöhön huonontuvat koko ajan.

Ylen ajankohtaisista olisi helppo tehdä parodia. Aluksi sanotaan että tuolla lämpiön puolella tuli esiin jokin mielenkiintoinen asia. Mikä se mahtoi olla ja mikä ylimalkaan on päivän teema, siitä ei saada tietoa, koska ”meille varattu aika loppuu” juuri ennen kuin joku olisi mahdollisesti, kukaties suorastaan sanonut jotain kiinnostavaa.

Eilen Aarnion jutun yhteydessä Ari Mölsä, joka on seurannut juttua, esitti asiallisia kommentteja. Uutisten yhteydessä Kimmo Nuotio, rikosoikeuden ylivoimainen ykkönen tällä hetkellä, sanoi juuri sen, mikä oli tarpeen sanoa yleisölle. Koko tapahtumasarja oli hurja ja rangaistus oikeushistoriaa.

Hauska että Helsingin oikeustieteellisen dekaani saadaan sanomaan suoraan, ettei hän oli kuullut vastaavaa eikä oikein osannut kuvitellakaan.

Näiden jälkeen minäkin voin sanoa vakuuttavasti, että kaikki lähipäivinä esitettävät yhteenvedot poliisi Aarnion rikoksista ja rangaistuksista ovat epäuskottavia.

Pelkkä käräjäoikeuden päätös on tuhat sivua. Suuri osa siitä on lomakkeita, mutta silti rutinoituneelta käräjätuomarilta menisi noin viikko työaikaa muodostaa perusteltu käsitys siitä, miten asia on ratkaistu. Mitä asiassa on tapahtunut eli millä tavoin todisteita on harkittu, siihen maan parhailta ammattilaisilta menisi ainakin kuukausi, kahdeksan tuntia päivässä.

Saan ehkä ohimennen ilmaista ihailuni käräjätuomareille ja syyttäjille, unohtamatta asianajajia. Sen satun itse tietämään työkokemuksesta, että ylisuuri juttu on hirvittävän vaikea käsitellä. On inhimillistä, että detaljit alkavat toisesta päästä unohtua, kun niitä tulee toisesta päästä koko ajan lisää.

Lakimiehet, pahaan paikkaan joutuvat hovioikeuden esittelijät mukana, tekevät yleensä pelkästään omaan käyttöönsä taulukoita ja aikajanoja.

Tässä jutussa sekin on erikoista, ettei lain mukaan ollut mitään mahdollisuutta lyödä juttua pienemmiksi osiksi. Etenkin talousrikoksissa se tietenkin tehdään aina kun voidaan. Nyt oli kysymys niin vakavista ja isoista asioista, ettei puhettakaan sellaisesta.

Juuri tähän yhteyteen taitaa sopia maininta, että kollega Virolainen tapaa esittää erinomaisia havaintoja oikeudenkäyntiasioista. Hänellä on laaja kokemus sekä tuomarina että juristiprofessorina.

Ja se ei ole aasinsilta, kun sanoo, että myös kollegan usein selvittelemät poliittissävyiset päivänkysymykset ovat pientä silppua tällaiseen juttuun verrattuna. Poliisi Aarnion edellisessä jutussa oli kysymys sekä esteellisyydestä että suosimisesta eli sekaantumisesta viranomaistehtävissä asiaan, josta kiertoteitse olisi ollut rahallista hyötyä asianomaiselle. Pelkkä esteellisyys, joka siis ei saa tulla kysymykseen, toteutuu jos esimerkiksi tuomari on mukana lähettämässä vankilaan sukulaisensa. Esteellisenä ei saa toimia. Yleisöllä on kuitenkin joskus väärä käsitys asiasta. Ei kukaan ole esteellinen toimimaan verohallituksen ylijohtajana, vaikka hänenkin sukulaisiaan ja häntä itseään verotetaan. Riittää ettei itse millään tavoin kajoa sellaiseen asiaan.

Poliisien keskinäiset riidat ja eräiden korkeidenkin poliisimiesten arveluttava toiminta on valitettavasti tiedetty tuomioistuimissa vuosikymmeniä.

Valitettavasti moni ajatteli, että kysymys oli ilmaisista kahveista tai vastaavasta. Puhuakseni vain omasta puolestani en olisi osannut kuvitella, että ilmenee jotain sellaista, mikä on nyt luettu yhden poliisimiehen syyksi.

Ratkaisu ei ole lainvoimainen. Sitä ei siis ole ratkaistu, onko tämä tottakaan. Kiistattomasti jo ilmenneessä aineistossa on kuitenkin kovin paljon sellaista, mitä haluaisi pitää huonon poliisiromaanin tyypillisenä liioitteluna.

Sekään ajatus ei tunnu ilman muuta todelta, että vain yksi henkilö olisi aiheuttanut tämän kaiken. On siis pakko ilmoittaa olevansa samaa mieltä, että poliisin johto – kaikki asianomaiset jo eläkkeellä – on epäonnistunut täydellisesti valvontatehtävässään ja työn oikeassa järjestämisessä.

Asetelma on surullinen siksikin, että poliisin tehtävissä toimivat ovat yleensä erinomaista väkeä ja heidän koulutuksensa on hyvä. Se on kansallinen ylpeyden aihe, että meillä on hyvä poliisi ja armeija.

Tekisi mieli lisätä ”ja tuomioistuinlaitos”, mutta en lisää. Se olisi vain blogin kirjoittajan mielipide, koska viimeksi kuluneiden 15 vuoden ajalta tiedän vain lukemieni lukuisien tuomioiden perusteella, että tuomioistuimet ovat ammattitaitoisia ja taso on noussut koko ajan. Vai vanhempia asioita olen tutkinut ja ollut itse toiminnassa mukana. Silloin vielä ajettiin reellä kesäkelillä. Oli kovin paljon jarruttavia ja epäajanmukaisia toimintatapoja. Nähdäkseni niitä on karsiutunut paljon.

Lukekaa kaikki Leif G.W. Perssonin kirjat. Olen pyydellyt sitä ennenkin. Hän on ikäiseni, eläkkeellä oleva kriminologian asiantuntija ja oikeasta Ruotsin johtava rikosasiantuntija. Hänen poliisikirjansa ovat hauskoja, pirullisia ja nokkelia ja lisäksi vielä ajankohtaisia ja toden makuisia.

Siitä en ole varma, jääkö hän historiaan suurena kirjailijana. Luulen ettei asia kiinnosta häntä itseään. Tässä ja nyt hän on suuri kirjailija, henkilö joka näkee, huomaa ja osaa ilmaista.

Jos Perssonin seuraava ruotsalaisromaani koskisi poliisin suurta huumeskandaalia, en hämmästyisi. Suomessa Aarnio tapauksesta on tullut tai tulossa kirjoja. En odota, että ne kohoaisivat Perssonin tasolle.