Salassapito

Espoon ja Helsingin kaupungit eivät uutisten mukaan saakaan tietoja Länsi-Metroa rakentavalta osakeyhtiöltä. Esteenä on salassapitovelvollisuus.

Mahtoivatko Espoo ja Helsinki tyytyä tällaiseen tietoon?

Uutisessa mainittiin vielä ”osakeyhtiölain mukaan”. Mutta kun osakeyhtiölaissa ei ole säännöstä, jonka mukaan hallituksella olisi oikeus tai velvollisuus salata asioita osakkeenomistajilta.

Asiaa on viimeksi käsitellyt opinnäytetyössään Laura Elomaa.

Teksti vaikuttaa pätevältä. Silti, ihan totta, kuka saa tästä selvän:

”Osakkeenomistaja tarvitsee osakeomistuksensa kohteena olevasta yhtiöstä totuudenmukaista tietoa, jotta voi huolellisesti arvioida yhtiön toimintaa ja osakeomistuksensa mielekkyyttä. Riittävä tiedonsaanti lisää osakkeenomistajien luottamusta yhtiöön, mikä on markkinoiden tehokkaan toiminnan edellytys. Toisaalta yhtiön johdolla on velvollisuus vaieta sellaisesta tiedosta, joka on yhtiön edun kannalta haitallinen. Johdon tehtävä on ensisijassa toimia yhtiön edun tavoittelemiseksi. Yhtiön johto ei siis saa yhtiön edun suojelemiseksi kertoa osakkeenomistajalle kaikkea tietoa edes osakkeenomistajan vaatimuksesta. Osakeyhtiölain taustalla on ajatus siitä, että yhtiön johdon voidaan katsoa tuntevan yhtiön etu, ja siitä johtaen myös osakkeenomistajan etu, osakkeenomistajaa paremmin.”

Asia menee entistä hämärämmäksi, kun käy ilmi, että ”osakeyhtiölain mukaan” tarkoittaa vain yleistä lojaaliusvelvollisuutta. Muun muassa johdon on toimittava yhtiön edun mukaisesti, mutta mikä on tuo etu, siitä ei ole tietoa.

Edellä lainattu yhteenveto antaa ymmärtää, että yhtiö on yhtä kuin sen johto. Se tarkoittaisi, että osakkeenomistajien olisi käytännössä pakko suostua kaikkeen, mitä johto ehdottaa. Käytäväkeskusteluissa joskus esitetty yleistys olisi tosi. Osakkaalla on oikeus osinkoon, jos sellaista jaetaan, ja oikeus äänestää yhtiökokouksessa, ja siinä kaikki.

Oikeus saada tietoa (freedom of information – access to information) luetaan nykyisin ihmisoikeuksiin. Perustelu on ajatus, ettei ole vapautta ilman tietoa eikä hallintoa ilman mahdollisuutta tarkastella hallinnon toimia.

Tämä on myös Suomessa perustuslaissa. Yksityisten ihmisten ja heidän yhtiöittensä toiminta taas on suojattu urkinnalta laeilla, ja ylimalkaisen tuntuman mukaan yksityinen liiketoiminta ei kuulu sivullisille.

Ajattelussa on paha aukko. Jos osakeyhtiö eli siis yhtiön johto on oikeutettu salaamaan ”haitalliset” tiedot, minkä saanee lukea mitkä tahansa tiedot, miten on arvioitava julkisia yhtiöitä, tässä tapauksessa joukkoliikenteen infraa rakentavaa kahden kaupungin yritystä? Espoo ja Helsinki ovat julkisuuslainsäädännön mukaan velvollisia antamaan tietoja toiminnastaan laajasti. Perustamalla osakeyhtiön kaupungit voisivat piilottaa tiedot. Mieleen tulee, että huterissa hankkeissa piiloutuminen osakeyhtiön taakse olisi suorastaan houkuttelevaa.

Syyskuussa asiasta on tehty lakialoite (Timo Harakka). Julkisuuslakia olisi sen mukaan sovellettava valtion ja kuntien yhtiöihin.

On vaikea eläytyä ajatukseen, että esimerkiksi Länsi-Metro Oy:n hallituksen pitäisi suojella osakeyhtiötä osakkailtaan eli siis kahta kaupunkia, jos nämä esimerkiksi haluavat omin voimin selvittää, miksi hanke ei ota sujuakseen.

Tuo tulkinta tarkoittaisi, että kunnallispoliitikot nostettaisiin arvostelun ulottumattomiin. Myös kunnallispolitiikassa on kuitenkin se periaate, että ehdokkaiden ja sitten valittujen valtuutettujen työskentelyä on voitava seurata.

Jos julkisuuslaki sovellettaisiin tämän logiikan mukaan valtion ja kuntien omissa nimissään harjoittamaan toimintaan, sääntö sanoisi, ettei tietoja saa antaa, ellei tietojen antaminen ole valtion (kunnan) etujen mukaista. Haitallisia tietoja ei saisi lainkaan ilmaista. Haitallisia olisivat tiedot, jotka voivat olla valtion (kunnan) edun vastaisia.

Esimerkkiä ei voi moittia väittämällä, että yksityisellä puolella on toisin. Metro-tapauksessa nähtävästi vedotaan siihen, että yksityisenä osakeyhtiönä toimiville omistajille ei saa kertoa mitään ”haitallista” eikä muutenkaan kaikkea.

Onko uskottavaa, että joskus menneisyydessä tuhoisaksi osoittautunut periaatteellisen salaamisen henki olisi vähemmän vahingollinen yksityisellä puolella kuin julkisoikeudessa ja kansanvälisessä oikeudessa?

Euroopassa ja kyllä myös Yhdysvalloissa korostetaan vahvasti kilpailua. Ajatus on, että kovakin kilpailu on lopulta ihmisten edun mukaista. Velvollisuus ilmoittaa elintarvikkeiden hinnat näkyvästi tekee hintakilpailun mahdolliseksi.

Kilpailu tarkoittaa sanana avointa kilpailua. Termi on ottanut väriä urheilusta. Siten saanee väittää, että kilpailun sääntöjen on oltava julkisia ja kaikille selviä.

Tiedettä pidetään yleisesti hyvänä asiana, ja tieteeseen luotetaankin. Tieteen yksi periaate, jonka poikkeukset on määritelty tiukasti, on vapaus. Vapaus on katkera juoma. Tieteessä se ei tarkoita mahdollisuutta tutkia mitä vain vaan velvollisuutta alistua arvioitavaksi.

Tutkimuksen tulosten on oltava kenen tahansa tarkasteltavissa. Myös uudesta tiedosta on kerrottava kattavasti. Jos joku keksii, ettei nyt väitetty pidäkään paikkaansa, asian tutkiminen on aloitettava alusta.

Patenttioikeus muuten ei koske tiedettä; alla käytetään sitkeästi sanaa ”tekniikka”, ja kaikissa maailman oppikirjoissa korostetaan, ettei esimerkiksi uuden planeetan löytäminen ole millään tavoin oikeudellisesti suojattavissa.

Kun professori R tuo esiin asiakirjan, jonka mukaan Puolan Katynin metsän joukkomurha näyttäisi liittyneen Suomen Talvisotaan ja odotettavissa olleisiin likvidointikiireisiin, tuo tieto on kaikkien käytettävissä.