Amazon Prime

Joku teistä kertoo sen, mikä minun olisi jo pitänyt tehdä kirjoittaakseni tästä asiasta.

Maksoin tilauksen, kympin kuussa, kun sangen kauan odottelemani Amazon Prime yllättäen näyttää nyt toimivan.

Ostin oikean pikakiinnityslevyn kameran jalustaan. Viimeksi ostin Rajalan liikkeestä täsmälleen väärän. Hinta oli 10 dollaria postikuluineen. Sieltä ai Verkkokaupasta se olisi täytynyt ostaa nytkin, mutta kun ihminen on niin ollakseen, ettei muka viitsi juosta yhden metallilaatan ja sen mittatietojen kanssa ympäri kaupunkia. Mielenkiintoista kyllä, Amazonin sivulla oli ne mitat, suomalaisilla ei.

Katsoin objektiiveja. Tietty Nikon ”ships to Jorvas”. En tosin tiedä, mihin täällä laivan kiinnittäisi. Mutta hinta oli sama kuin Suomessa ja päälle 250 dollaria tulli- ja kuljetuskuluja.

Mutta taas eräs toinen venkale näyttäisi olevan halvempi kuluineen kaikkineen. Puhe on tietystä ammattilaisputkesta, jota en osta, koska en tarvitse niin hienoa. Olen jo todennut, että se alle kahden sadan viisikymmentämillinen, jota on vertailuissa hiukan väheksyttykin, on loistava kaltaiselleni sekakäyttäjälle, ei tietenkään ainoana.

Tulin katsoneeksi näitä mahdollisuuksia, kun puhuttiin mikroilmeistä ja muistin parinvuoden takaisen ”The Mentalist” -televisiosarjan, joka miellytti minua suuresti. Sen esityskauden sisältäviä levyjä saa Filmihullusta kolmellakymillä. Samalla hinnalla Amazonista saa kaikki 7 esityskautta.

Katselin videovaihtoehtoja. Aika halvalla saa vuokratuksi videon kuukauden ajaksi.

Kokeilin Bressonin Balthazaria (joka minulla on levynä) ja Bunuelin Viridianaa. Molemmat löytyvät. Juuri nyt olen siinä uskossa, että klikkailun jälkeen niitä voisi ryhtyä katsomaan tästä tietokoneen näytöltä, pädistä, puhelimesta tai televisiosta.

Tämä vetää totiseksi.

Koska seuraa on, olemme siis käyneet arkistossa ja olen nyt sillä kannalla, ettei mikään voita elokuvateatteria, varsinkaan Orionia. Elokuvan katsominen on sosiaalinen tapahtuma. Arkistossa on mainio yleisö, johon liittyy ylpeänä.

Mutta sitten on lumipyryjä, vanhuutta ja laiskuutta.

Kindle-kirjoja on tässä vaiheessa yli 500 kappaletta ja kotimaisia parikymmentä.

Edelleen leimaan keskustelun painetusta ja sähköisestä kirjasta epämääräiseksi ja asian viereen osuvaksi. Molemmilla on puolensa ja molemmilla on aikansa. Molemmat vaativat opettelemista.

Olen ostellut eri kielisiä maailmanrunouden antologioita. Ne ovat hirveän paljon helpompia käsitellä sähköisinä kuin paperilla. Odotan sitä päivää, että Amazon kehittää luvallisen keinon tulostaa sivun tai pari. Ruudunkaappaus onnistuu tietysti (Ctrl + PrScn), mutta on vähän työläs.

Käsikirjat ja sanakirjat ovat tietenkin sähköllä parempia. Romaani on tietysti saatava paperilla. Puolitieteellinen kirja on minulle mieluisampi sähköllä.

En ole tyyppitapaus. Opin lukemaan paljon ruudulta professorina. Opinnäytetöistä tulee erilaisia versioita ja tarkistelu ja kommentointi on verrattoman helppoa tietokoneella verrattuna jonkin jumalattoman mapin käsittelyyn.

Toinen asia on sitten se, että Amazon jyrää meitin. Yleistä etua ajatellen yhtiö on jo aivan liian suuri ja rikas. Lisäksi se kuuluu olevan työpaikkana harvinaisen epämiellyttävä ja ikävä.

Mutta markkinointi onnistuu ja tekniikka samoin. Nyt näyttää siltä, että heillä on erittäin suuri määrä kirjoja myös ääneen luettuna. Äsken ostamani Berkeleyn fysiikan professorin uusi kirja ajasta fyysikon silmin olisi lisämaksusta toimitettu versiona, joka on myös kuunneltavissa.

Itse ostaminen on todella helppoa. Vaikka verkkoyhteydet täältä kotoa ovat kroonisen huonot, 500-sivuinen kirja ilmestyy tietokoneeseeni ja pädiin ja puhelimeen parissa minuutissa, ja nyt on sunnuntai ja surullinen ilma.

Tiedän että äitini on tästä asiasta eri mieltä. Kotona asuessa hänen mieliharrastuksensa oli kirjojen katseleminen – siis kirjojen selkien. On se minullekin mieleen. Joku päivä sitten joku mainitsi keskustelussa esimerkkinä kummallisuudesta romaaniniteen ”Gyurkovicsin perhe”. Sanoin että olen lukenut sen ja että se oli tuolla. Näytin sormella vasemmalle ylös. Muistan siis, millä kohdalla kirjahyllyä se oli Kauhavalla asuessamme 50 vuotta sitten. Sen vieressä oli Lajos Zilahy, Kaksi vankia, ja lähellä Sienkiewicz, Quo vadis. Ilmeisesti harrastin omituisia nimiä jo silloin. Meillä on vähän suvussa tuollaista dysleksian vastakohtaa. Itse olen siitä päässyt näköni huononnuttua.

Jos olisin Yliopiston kirjasto, aloittaisin heti paikalla neuvottelut Amazonin kanssa. Olisi reteää, jos vanhaa Fennicaa saisi myös sieltä, siis vaivattomasti ja yleensä teknisesti hyvin valmistettuna.

En ole Yliopiston kirjasto. Siellä kai kavahdetaan kaikkea mikä haiskahtaa liiketoiminnalta. Itse en ole tuota mieltä. Minusta kirjastolaitoksen on palveltava halukkaita kaikin laillisin keinoin. Kirja, jonka tekijänoikeus on rauennut, on vapaa.

Doria on hyvä portaali, mutta taas kerran katselin omaa laitostani Suomen kirjallisuuden antologiasta, joka on toistaiseksi HIITin tiloissa Otaniemessä. Oikeudelliset ongelmat ovat suuria eikä teossarjaa ole digitoitu. Mutta se on ylivoimaisesti paras, mitä Suomen kirjallisuudesta on tehty, ja hyllyssä tilaa vievä ja työläs tomuttaa.

Mikä neuvoksi?