Talonmies

Jotkut haluavat kirjoituksia, jotka ovat asiaa. Yksi kirjoitus, yksi asia. Kuin kaksi pariskuntaa kokoontuisi kahvinjuontiin ja keskustelu saisi koskea vain talonmiestä, jolta on esimerkiksi mennyt luuta hukkaan. Kiellettyä olisi ottaa puheeksi, kuinka sillä teidän tytöllä nyt koulussa menee ja miksi ne poliisit kiertelivät kulmilla menneellä viikolla.

Parhaat asiat ovat kuitenkin löytyneet asian vierestä. Foucaultien ”Tiedon arkeologia” alkoi lupaavasti, kun hän huomasi koulun, kasarmin ja vankilan samaksi ilmiöksi ja käsitti, että niitä yhdistää valvonta.

Esivalta ei etsi kiellettyjä ajatuksia, kuten luullaan. Esivalta sijoittelee pakollisia ajatuksia. Aivomme poistetaan pihdeillä nenän kautta ja syötetään sioille. Paikalle pannaan valtion aivot.

Tällä hetkellä operaatio toimii tehokkaasti Turkissa ja Venäjällä.

Läntisissä suurvalloissa sota on ollut ekologinen tekijä. Ensin Englanti ja Ranska ja sitten Yhdysvallat oppivat keinot, joita käyttäen erilaiset talonmiehet marssivat itse tapattamaan itsensä. Kärpäset huolehtivat lopusta.

Poliittinen järjestelmä ei näytä kestävän ihmisten eliniän äkillistä nousua. Elinaikanani miesten eliniänodotus on Euroopassa noin kaksinkertaistanut. Tämä on liioittelua. Ettei argumentti katoaisi, vaihtakaa mielessäni paikalleni isoisäni, joka oli syntynyt 1896.

Hyvin luultavasti Neandertalin ihminen, tuo tähän mennessä hienoin laji, katosi liikakansoitukseen. Laskelmia ei tehdä pääluvun perusteella vaan pääluku per neliökilometri. Jos syödään jyviä, hehtaari riitä. Jos syödään murmeleita, tarvitaan sata hehtaaria, tai tuhat.

Kommentoija arveli, että Pentti Virrankoskea täydentäen olisimme saaneet – nuorempina – syntymään kiinnostavan Suomen historian. Virrankoski teki sen itse. Hänen laaja Suomen historiansa on myynnissä ja se on nimenomaan luettava eli lukijan tarpeet huomioon ottava.

Itse olen pitänyt jatkuvasti pientä ääntä esineellisestä kulttuurihistoriasta. Mielestäni puukko – tai kirves – on parempi lähtökohta esitykselle kuin esimerkiksi kristinusko tai kansallisuusaate.

Eräässä perusasiassa olen eri linjalla kuin suuresti arvostamani historian professorit, esimerkiksi Kuisma, Rentola ja Virrankoski.

”Suomen historia” ei ole mielestäni vain epäkäytännöllinen oppiaineen nimitys. Mielestäni se on dramaattisen harhaanjohtava.

Itse opettaisin mielelläni Suomen historiaa ilman Suomea.

Kimmo Rentolan uudesta kirjasta käy uskottavasti ilmi, ettei Ranskan ja Englannin sotilaallisen väliintulon uhka Ruotsin malmikentille ollut tärkein syy, joka taivutti Stalinin hyvin julkiseen nöyryytykseen eli rauhantekoon Suomen kanssa maaliskuussa 1940. Tärkein oli luultavasti suunnitelmanakin mielikuvituksellinen hanke. Englantilaiset ajattelivat pommittavansa Blenheimeillaan Turkista käsin Bakun öljykentät tuusan nuuskaksi. Juuri sitä Stalin pelkäsi.

Sotilaallisesti ajatus oli hyvä. Polttonesteet oli Neuvostoliiton heikoin kohta. Luultavasti sama syy selittää sotimisen Syyriassa nyt. Venäjällä on raaka-aineita, mutta raakaöljyllä ja maakaasulla ei ajeta sotalaivoja eikä panssareita. Ukrainan sodan syy on vilja. Hitler selitti jo ”Taisteluni”-teoksessa, että Mustan mullan maat eli Ukraina on tulevan Suur-Saksan leipäkori.

Luultavasti tuo ajatus ei ole kadonnut maailmasta. Saksalaisten täytyy syödä nykyisinkin. Luultavasti tuo ajatus elintarvikkeista liittyy Puolan asenteisiin. Puolassa on hiukan vähemmän viljelysmaata kuin luulisi. Siellä on niitä jokia ja soita.

Kun tutkin suomalaisia esineitä tai tiloja, päädyn aina naapurimaihin. Puukko on ruotsalainen ja kaikkialla arktisella alueella tavallinen keksintö. Samoin on sauna. Sama koskee suksia. Suomalainen sisu on tavallinen ja itse tunnistettu ilmiö muun muassa intiaaneilla, ja samoin tietty rohkeus. Sotien välisenä aikana New Yorkin pilvenpiirtäjiä rakentamassa keikkui riti rinnan suomalaisia ja intiaaneja.

Myös uudemman historian lähtökohtana suo, joki ja merenlahti olisi parempi kuin valtio. Avainsana voisi olla ”aluemaantiede”, koska maantiedettä ei oikein voi hahmottaa ilman historiaa. Kalliolla, maa-aineksella ja rakenteilla on kullakin oma aikansa eli historiansa.

Muuan vedenjakaja-alue kiinnostaa minua kovasti, Pohjanmaa. Toisesta olen koonnut tiedot antologiaksi, Lapista, ja sekin on osoittautunut täysin yhteismitattomaksi seuduksi, jota koskevat tiedot näyttävät olevan tänä päivänä yhtä selvää mytologiaa kuin 200 vuotta sitten.

Vaikka maantie on hyvä keksintö, ei historiaa eikä maantiedettä kirjoiteta maantieltä käsin.

Jos julkaisisin yleisesityksen, jollaista ei nyt ole suunnitteilla, panisin sen nimeksi Suomalainen metsä 100 vuotta. Kuvitus järjestyisi helposti. Voisi julkaista saman näreikön kuvan aina kymmenen sivun välein. Ei vaiskaan. Mesät ovat parantuneet hirmuisesti näiden sadan vuoden aikana ja kyllä biotyyppi muuttuu.

Kirjoitus Suomen muistoksi voisi sisältää hyökkäyksen sitä japanilaista julkisuuden henkilöä vastaan, joka käskee heittelemään turhat tavarat pois, koska sellaiset kiinnittävät ihmisen vain mahoihin muistoihin.

Asia on juuri päinvastoin. Ihminen on muistonsa. Kuten Tervo sanoi eilen kirjamessuilla, yksilöllisyys on toiset ihmiset. Hän kai muotoili sen väittämällä, että elämä on myötäelämästä. Siinä hän on selvästi oikeassa. Mutta kaunokirjailija joutuu valitsemaan jonkin suppean määrän ajankohtia ja tähtäämään esityksensä niihin. Tehokkaampaa tekstiä syntyisi, jos kerronnan sankareina olisivat aika ja avaruus. Ihminen on ryppy aika-avaruudessa.