Itsemurhaajien hautausmaalla

Ennen uskoin mitä lehdissä kirjoitettiin. Pakettipellot ja pian sen jälkeen autioituneet asutustilat nostattivat vastenmielisyyden sapenkarvaista makua kurkunperään.

Meilläkin on metsässä ”raunio”. Kävelin vuosikymmenet ”rauniolle ja takaisin” ja totesin, että siellä oli sammalikossa ihan betonista valetut anturat, sijainnista päätellen navetan. Itsemurhan tehneen talon paikan näki puista. Jopa Masalan rautatieaseman vieressä oli neuvostoaikojen muistomerkki; tämähän on entistä Porkkalan vuokra-aluetta, jossa suuri ja mahtava itäinen naapuri piti valtaa 12 vuotta. Masalan maalaistalosta yhden paikan näki tasapituisista, komeista kuusista, jotka kasvoivat liian lähellä toisiaan ollakseen luonnon siihen viskaamia. Ja bolshevikit löivät seudun taloista suuren osan klapeiksi.

Tänne muutettuamme lähimetsässä kolahtelivat säilyketölkkien raadot ja, mikä ikävintä, lasinsirpaleet. Siinä oli musikka istunut kivellä ja tyhjentänyt pullikaisen. Mikäpä oli istuessa. Tai no, hyttyset. Ne olivat viihtyneet reaalisosialismin oloissa.

Kirjamessut päättyvät tänään. Eilen yritin muistella, ihanko totta Raamatussa sanotaan, että kerran joudumme tilille jokaisesta turhasta sanasta. En usko muistavani oikein. Jossain muualla se on. Tai sitten vain joku hullu pappi on väittänyt sellaistakin.

Myyntikojumme vieressä on antikvaaristen kirjakauppojen laitteita. Kuten ehkä tiedätte, kirjamessut on popup-kirjakauppa. Ennen messuilla esiteltiin tavaroita, ja kaupat olivat sitten erikseen. Nykyisin juuri kirjamessuilta on tarkoitus ostaa niin paljon kirjoja kuin jaksaa kantaa. Naapurissamme Mikko Vartiainen myy kirjan kuin kirjan 2 eurolla kappale. Siinä on kaupan lähikirjallisuutta. Laskeskelin että kauppias tekee hyvän tilin. Ainakin Suomalainen Kirjakauppa, joka sekin on lähellä on polkenut katteen niin maan rakoon, että kirjan valmistuskustannusten maksaja eli siis kustantaja saa suudella likaista nyrkkiään kuin vanhojen vaatteiden kauppias jokaisesta heruneesta kolikosta.

Kahdesta eurosta jää 0,50 euroa puhdasta voittoa. Tuhansia euroja parissa päivässä ei ole huono tili.

Kirjoitettu kieli on ruohonlehtiä, kuten Walt Whitman oivalsi. Kirjojenkin kuuluu lakastua ja lahota. Keväällä syntyy uusia, hennonvihreitä kirjoja. Bolshevikkien matkustettua pois Porkkalaan tulee toisena vuonna taas uusia bolshevikkeja. Joskus he ottavat itselleen jonkin toisen nimen. Mutta tölkit kolahtelevat ja lasinsirpaleet vingahteleva ilkeästi edelleen. Ensi vuona tulevat hunnit, ehkä. Sana ”hunni” saattaa olla samaa perua kuin ”kiinalainen” (han), tai sitten se ei ole, mutta Kiinan hallitsijoilla oli laajat ja ikävät kokemukset aron ratsastajapaimentolaisista, jotka palvoivat hevosta.

Olen tavannut useita tämän blogin lukijoita, jotka ovat siis poikenneet varta vasten näyttäytymässä, ja jutellut vähän pidempäänkin muutaman kanssa, jotka olen nimestä ymmärtänyt pitkäaikaisiksi kommentoijiksi.

Trolleja en ole messuilla tavannut. Peikkoja on näytteillä lasten kirjojen puolella, mutta en usko, että niillä on tekemistä verkkokirjoittelun kanssa.

Tänään tai eilen tai tässä nyt joku vanhoista trolleista heräsi henkiin todetakseen, että tämän blogin kommenttien määrä on pudonnut ja vahvistaakseen, että syynä oli törkeä tekoni, rikosilmoitus eräistä kommenteista.

Olen vakuuttunut siitä, etteivät Trump ja Putin ole keksineet mitään uutta ja ettei sosiaalinen media ole sekään aiheuttanut todellisia muutoksia.

Esimerkiksi tuo väite kommenttien lukumäärästä ei pidä paikkaansa. Jotkut lähettelevät epätosia huomautuksia ehkä henkilökohtaisista syistä tai kenties välinpitämättömyyttään.

Trump ei ole lakimies. Hän arvostaa tuomioistuimia aivan tavattomasti. Nyt hän toistelee, että ehdokas Clinton on rikollinen. Tuo sana tarkoittaa, että asianomainen olisi omiaan saamaan rangaistuksen tuomioistuimessa. Tosin siitä ei ole tietoa, minkä rikoksen ehdokas Clinton olisi tehnyt, eikä liioin siitä, löytyykö jostain toimivaltainen elin, joka ryhtyy panemaan juttua vireille. Juttu on sama asia kuin oikeudenkäynti. Oikeudenkäynnissä selvitetään, onko tapahtunut rikos. Jos rikos on tapahtunut, tuomioistuin sitten päättää, onko asiassa tuomittava esimerkiksi rangaistus tai korvauksia.

Kun sama Trump luettelee jatkuvasti tahoja, jotka hän aikoo vetää oikeuteen, lakimiehenä ei voi olla liikuttumatta. Tähän mennessä Josif Stalin on ollut tuomioistuinlaitoksen ilo ja ylpeys. Nyt Trump on nousemassa rinnalle.

Ei ollut niin mieletöntä päähänpistoa eikä nurinkurista syytöstä, ettei Stalin olisi järjestänyt näytösoikeudenkäyntiä. Riittävän kidutuksen jälkeen useimmat syytetyt myös tunnustivat uskomattomia asioita.

Joillekin miljoonille siirtäminen valtakunnan toisiin osiin eli siis näännyttäminen vankileirillä oli hallinnollinen toimenpide.

Hitler oli ehkä innostuneempi teloituksista. Vasta sodan loppuvaiheessa palattiin keskiaikaiseen käytäntöön, että hirtetyt jätettiin näkösälle ja heihin ripustettiin lappuja tai kylttejä, joissa oli ikäviä väitteitä.

En osannut arvata, että ennakoimani Yhdysvaltojen rapautuminen alkaakin oikeuslaitoksesta eikä rahoitusjärjestelmän ylettömyyksistä. Suomessa Trumpin jatkuvat sananvalinnat johtaisivat syytteisiin kunnianloukkauksista ja tuomioihin, USA:ssa mielestäni väärin käsitetty ja heikosti kehittynyt sananvapaus näyttää estävän tarpeellisetkin oikeudelliset toimet. Ihmistä ei saa nimitellä rikolliseksi; on tehtävä rikosilmoitus, ja poliisi selvittää asiaa sitten. Jopa EU:n piiriin on levinnyt käsitys, että jos yhteisön lakiasioiden osasto kajoaa johonkin väärinkäytökseen, osasto itse pannaan heti syytteeseen aiheettomien rikostutkimusten harjoittamisesta. Etenkin Etelä-Euroopassa on sellaista mieltä, että jos avustusten saajalta vaaditaan tilitystä, vaatimuksen esittäminen on rikos.

Ennakkotietona valistuneille lukijoille Sakari Melanderin juuri ilmestynyt tenttikirja ”Rikosvastuun yleiset edellytykset (2016) on aivan epätavallisen hyvä.