Urhoollinen porsas

Kissa Kirnauskis ja Kukko Punaheltta olivat rakentaneet metsään talon ja rupesivat asumaan. Mutta tiedättekös että metsässä yöllä ripisi ja rapisi?

Kissa Kirnauskis ja Kukko Punaheltta sitä miettimään. ”Entä jos siellä hiipivät Karhu Mesikämmen ja Susi Hukkanen?” Kissa Kirnauskis sanoi. ”Ne tulevat syömään meidät”, sanoi Kukko Punaheltta.

Mutta päivällä metsästä pienen puron vanhalta sillalta kuului kipitystä, näin:”Kipi-kipi-kipi-kipi.”

Se oli porsas ja se oli niin nälissään ja laiha, että tuskin on mokomaa nähty. Sen kärsäkin oli kuin nappula.

Kissa Kirnauskis ja Kukko Punaheltta kutsuivat porsaan vieraaksi itselleen, ja sitten ne kertoivat, kuinka ne pelkäsivät yöllä.

Porsas sanoi:” Ei hätä ole tämän näköinen. Tuokaa minulle vähän syötävää. Minä olen Porsas Urhea, enkä minä pelkää mitään.”

No tuotiin sitten ruokia ja Porsas Urhea söi kattilallisen perunoita ja kaksikymmentäneljä voileipää ja sitten se röyhtäisi tyytyväisenä ja sanoi:” Nyt miehet makuulle.”

Ja Kissa Kirnauskis loikkasi uunille ja Kukko Punaheltta lensi lehahti orrelle, mutta Porsas Urhea pani maata kirjavalle matolle oven eteen. Ja sitten ne nukkuivat.

Mutta yöllä, kun linnut olivat vaienneet ja vanha pöllövaari lensi lekutti kuun edestä, ovea alettin kiskoa ja jyskyttää.

”Avatkaa ovi!”, ulkoa huudettiin. ”Me täällä olemme, Karhu Mesikämmen ja Susi Hukkanen, ja nyt teidät otti ohraleipä.”

”Vai ohraleipä”, mutisi Porsas urhea, joka oli nyt syönyt ja lihonut niin että sen kärsäkin oli kuin nuija.

Ja kun se nousi ja käveli ovelle, sen sorkkien alta kuului koputus näin: ”Kopu-kopu-kopu-koo!”

”Mitäs miehiä sitä ollaan?” Porsas Urhea kysyi niin että kallio kajahti ja kuu meni pilveen.

Ennen kuin kumpikaan jyskyttäjistä tointui, Porsas Urhea aukaisi suunsa ja ärjäisi:” Röh!”

Se ärjäisi ”röh” niin hurjalla äänellä, että Karhu Mesikämmen ja Susi Hukkanen hermostuivat heti, kääntyivät ympäri ja pötkivät pakoon täyttä karkua.

Ne säikähtivät niin että juoksivat maapallon toiselle puolelle, eivätkä tulleet sieltä enää koskaan takaisin.

Mutta Kissa Kirnauskis, Kukko Punaheltta ja Porsas Urhea panivat pöydän koreaksi ja syötyään ne lauloivat ja soittivat, ja voi olla, että Porsas Urhea tanssikin niin että lattialankut paukkuivat.

Sen pituinen se.

Ja ellet usko tätä todeksi, omapahan on asiasi.

 = = = = = = = = = = =

Tämän kansansadun kuuluisa versio on Martti Haavion, mutta se on lähellä eri hakuteosten perustyyppejä. Itse käytän Aarne – Thompsonin teosa ja Ashlimania (kuva).

Tämä on oma versioni. Toinen suuri suosikki olisi ”Onnen tupa”, joka on sekin hyvin kansainvälinen.

Suomalaisista versioista ihailen Haavion lisäksi Joel Lehtosta (Ilvolan juttuja) ja vanhaa Salmelaista.