Suomi on vapaa maa

Joka toinen humalainen huutaa poliisiautoon työnnettäessä ”Suomi on vapaa maa!” Tehoa lisää muutama perkele.

Todellisuudessa en tiedä, vieläkö käytäntö on tämä. Viesti oli kuitenkin ”täällä ei poliisit määräile”.

Viestin sisältö jää epäselväksi. Poliisi nimenomaan määräilee. Se on sen tehtävä. ”Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden varjeleminen” on sievästi sanottu, mutta se on päämäärä tai ohjelma tai tavoite.

Pakkovallan käyttöön on oikeutettu poliisi, sotilas ja eräissä tilanteissa tavallinen kansalainen – hätävarjelu ja pakkotila.

Pakkovalta tarkoittaa usein samaa kuin väkivalta, ja siitä on yksimielisyys, että yksinoikeus väkivallan käyttöön on viranomaisilla, ja tuo oikeus ja sen rajat on kirjoitettu mahdollisimman selviksi.

Koulussa ja yliopistossa on vanhan tavan mukaan pyrkimys sekoittaa asiat vaikeatajuisiksi. Vallan kolmijaon oppi kuuluu pääsykokeisiin ja peruskursseihin. Lainsäädäntö, lainkäyttö, toimeenpano.

Ne veljet ja sisaret, jotka sanovat, ettei näitä kolmea saa sekoittaa toisiinsa, unohtavat että tämä on vain oppi. Se jäsentelee asioita. Todellisuudessa esimerkiksi lainkäyttö ei ole mahdollista ilman tulkintaa, joka todellisuudessa on eräässä mielessä lainsäädäntöä.

Taannoin jouduttiin taas kerran miettimään käsitettä ”moottoriajoneuvo”. Vuorossa oli se kaksipyöräinen vekotin (Segway tms.), jollaista ainakin toistaiseksi käytetään huvitteluun. Vakuutus, ajoradat, onnettomuudet – selvitettäviä asioita on paljon.

Paljon keskustelua aiheutti ”sakottamisoikeus” yksityisellä alueella. Nähdäkseni tulos oli järkevä. ”Sakko” on viranomaisen määräämä ja yksityinen voi määrätä eräissä tilanteissa ”maksuja”. Kintereillä seuraa kysymys perintätavasta. Pääsäännön mukaan yksityisen määräämä maksu tarvitsee taakseen tuomion.

Kuuluisa erimielisyyden aihe on viranomaisvallan siirtäminen yksityiselle. Valtion liiketoiminnassa on eri aikoina ilmennyt todellisia ongelmia.

Oikeuspositivismista luovuttiin 50 vuotta sitten. Näin sanotaan kirjoissa ja näin on. Termi tarkoittaa jotain sen suuntaista kuin että säännöt löytyvät laista eikä niiden ohi tai yli saa mennä.

Ajatussuunta oli kärsinyt saman kohtalon kuin positivismi yleisemminkin. Väitettiin että tieto johdetaan järkeä ja päättelyä käyttäen luonnollisista ilmiöistä. Kun lopulta todettiin, että erinäiset havaitut ilmiöt eivät edellyttäneet väliaineeksi ”eetteriä” eli jotain ehkä kaasun tapaista, jossa muun muassa säteily etenee ja kentät jylläävät, eetterin käsite hylättiin. Se oli positivismia ja oikein mokomalle eetterille.

Mutta mukana oli tavanomainen annos järkeishulluutta. Hyvin pian jouduttiin tekemisiin ilmiöiden kanssa, joita ei voi kuvitella eikä johtaa luonnosta. Sitä vastoin mittaukset ja laskelmat osoittavat ne oikeaksi. Kouluesimerkit ovat kvanttifysiikassa. Esine, kuten hiukkanen, voi olla kahdessa ei paikassa yhtaikaa tai se ei voi olla mielivaltaisessa paikassa sen sijaan että liikkuisi kiltisti kvanttikuorellaan.

Sananvapaus ja mielenosoitukset ovat tietenkin tänään mielessä. Päivän aformismi on tällainen: käsitys manner-eurooppalaisen ja anglosaksisen oikeusjärjestelmän periaatteellisesta erilaisuudesta ei ole totta.

Meillä kaiken pitäisi perustua lakiin ja viime kädessä perustuslakiin. Englantilaisilla, amerikkalaisilla ja eräillä muilla on se harmillinen ”common law”, jota he eivät tunnu aina ymmärtävän itsekään. Lakimiehille on kovasti vaivaa järjestelmistä, joita meillä ei sanota olevan, kuten ”trust” ja ”tort”.

Amerikkalaisten perustuslaillista suojaa nauttiva aseenkanto-oikeus, joka minusta on käytännöllisiltä seurauksiltaan järjetön ja jota vastustan, perustuu vallankumousvuosien periaatteisiin. Kansalaisilla on oltava oikeus hankkia oikeuksia asein ja jopa nousta aseelliseen kapinaan tyranneja vastaan, etenkin jos he istuvat Washingtonissa.

Ymmärrän järjelläni, että tuo on pyhä symboli, mutta taipuisin sille kannalle, että se on kuitenkin enemmän perinne samalla tavalla kuin aatelisarvot Isossa Britanniassa. Asiaan liittyy tunteita, mutta käytännön ratkaisuja ei pitäisi tehdä niiden tunteiden varassa.

Yksi EU:n sotkuisuuden syy on sama, jonka vuoksi Brexit saattaa osoittautua eräin osin hyväksi asiaksi. On ollut melkein pakko yhdistää kaksi erilaista oikeus- ja hallintojärjestelmää, jolloin säädösten ja virkamiesten määrä ei ole suinkaan muuttunut kaksinkertaiseksi vaan ainakin kuusitoistakertaiseksi.

Olen siis lukenut vuosikymmeniä rinnan eri maiden tuomioistuinten ratkaisuja ja nähnyt satoja kertoja, miten joissakin lähtökohdiltaan sinänsä selkeissä asioissa, kuten patentinloukkausjutuissa, käsittely ja perustelutavat poikkeavat toisistaan hurjasti, mutta lopputulos on eri maissa aina sama ja aina järkevä.

Ilmiön syy on kulttuuri. Vai luuletteko että kosiskelu ja kosminen menee samalla tavalla Espanjassa ja Suomessa? Luuletteko että jos miehen isä ja miehen vaimo ovat eri mieltä tärkeästä asiasta, esimerkiksi kiinteistön ostamisesta ja muutosta, isän ja vaimon sana painaa saman eri maissa? Karkeasti ottaen Pohjois-Euroopassa on yleistä, ettei vanhemmilla ole tuollaisiin asioihin puuttumista (paitsi rahoittajina, ehkä).

Päädyn siis toistamaan jo sanomani hiukan eri muodossa, kun puheena ovat väkivaltaa edistävät yhteenliittymät.

On tukeuduttava enemmän tuomioistuimiin ja tunnustettava, että laki laahaa perässä ja että laki ei voi ennakoida kaikkia tilanteita. Tuomarien olisi rohkeammin nojauduttava yleislausekkeisiin eli ”periaatteisiin”.

Huonomaineinen käsite ”criminal conspiracy” eli yhteen liittymine rikollisessa tarkoituksessa voisi olla uuden miettimisen arvoinen.