Henkisesti köyhät

 

Suurenmoinen kapellimestari, nainen, sanoi samaa kuin kollegansa, mies. Taiteen kalvaminen on ihmisten henkistä köyhdyttämistä.

Jatkan selittämällä, mikä tämän myös valtion ja kuntien harjoittaman talousrikollisuuden muoto on.

Varasta rikkailta on kansansatu. Varasta rikkailta ja anna köyhille on matalamielinen vale. Rikkaita on niin vähän ja köyhiä niin paljon, että ahkerakaan varastaminen ei tuntuisi todellisuudessa.

Sama petkutus on muotia mediassa. Eilen kerrottiin, että rikkaat saavat enemmän verohelpotuksia kuin köyhät. Lause jätettiin puoliväliin. Köyhät saavat vähän verohelpotusta koska he maksavat veroja vähän tai eivät juuri lainkaan. Kun vähennät vähästä vähän, tulos on vähän. Ja kuulijat riemuitsevat.

Köyhyys tarkoittaa tavallisesti rahan puutetta. Myös muita tarkoituksia on. Kun olin lapsi, maassa vallitsi ankara pula. Rahaa olisi ollut, kohtuullisesti. Tavaraa ei saanut. Kun oli saatava uudet tennarit kesäksi, se oli parin kuukauden projekti ja onnistuikin vain mutkikkain neuvotteluin tukkukaupan kanssa.

Lakin joutuminen hukkaan oli ongelma. Lakkeja ei saanut kaupasta. Etenkin karvalakkeja varastettiin kahvilan naulakosta.

Suosikkilistoista näkee, että nyt tyrkytetään ostettavaksi kirjoja ja lehtiä, jotka myyvät mahtavaa ruumiillista kuntoa, laihuutta, isoja tissejä ja mielenrauhaa. En suosittele. Odotan että ne rupeavat seuraavaksi myymään ihmeparantumisia ja kuolemattomuutta. Onhan se muka väärin, että raharikkaisiinkin voi iskeä parantumaton tauti.

Hyvän elämän oppaat, sellaiset joita kaupat ovat nykyisinkin täynnä, olivat 1400-luvulla ja sen jälkeen joitakin satoja vuosia hiukan eri näkökulmasta kirjoitettuja. Niissä selitettiin, millainen toiminta näyttää hyvältä. Kärpännahka, kulta ja jalokivet ymmärrettiin osaksi hyvää elämää. Ne herättivät muissa ihmisissä tunteita. Sen ne tekevät edelleen.

Tuon kirjatyypin saksankielinen nimitys oli Fürstenspöiegel. Ovelimmat antoivat  kirjoilleen sellaisia nimiä kuin ”Hovimies”.

Edelleen suositumpaa kuin vaihtoehtojen hankkiminen aistien ja ajatusten erottelukykyä lisäämällä on päinvastainen tie, tylsistyminen.

Huumaavista aineista, kuten tylsistyttävät ruuat, esitellään mahdollisuuksina. Koko eläinkunnasta tunnetut nopean mielihyvän aiheuttajat, kuten käymistuotteet ja tupakka, otetaan ansaitsemisen kohteiksi ja niitä mainostetaan esimerkiksi kertomalla niiden vahingollisuudesta.

Ihmisiä köyhdytetään, jotta heitä olisi helpompi hallita. Niille jotka arvelevat olevansa nyt halvalla, aidon koulutuksen huonontaminen on ymmärrettävä pyrkimys. Aitoa koulutusta olisi kaikki sellainen, mikä lisää ihmisten kykyä ottaa selvää asioista ja hahmottaa ympäristöään omin neuvoin. Se on vaikeaa. Helpompaa on työntää käteen banderollia ja käskeä heiluttaa sitä ulvahdellen rytmikkäästi.

Taiteen määritelmä on, ettei sen määrittely onnistu. Hyviä yrityksiä on, mutta määritelmät jäävät vajaiksi.

Mutta tuloksia arvioiden taide on vapautta. Tällainen väite kuulostaa oudolta maassa ja maailmassa, jossa ihmisiä painostetaan menemään hienoiksi väitettyihin tilaisuuksiin pitkästymään ja lukemaan yksitoikkoisia kirjoja.

Digitalisaatio – johdonmukaisesti väärin käytetty sana – on yksi keino pitää mielen virkistykseen ja ylösrakennukseen tarkoitettu tuotanto kalliina ja sopivan vaikeasti hankittavana.

Kun koulukirjatkin nyt digitalisoidaan, kohta ei ole, mitä unohtaa kotiin.

Sekä diktatuuri että demokratia perustuvat käytännössä samaan asiaan, muutoksen vastustamiseen. Demokratia tosin tähtää muutoksen säätelyyn, mutta käytännössä paljon tavallisempi menetelmä on yhtä ja samaa hitusen muutetussa pakkauksessa.

Se on paradoksi, mutta vallankumous tarkoittaa käytännössä vallankohotusta. Näennäisesti kumouksellista on ihmisten vaihtuminen, mutta ihmisethän vaihtuvat.

Kun katsoo tarkasti ja systeemisesti yhteiskunnallinen vallankumous tarkoittaa nimenomaan muutoksen estämistä, olojen jähmettämistä. Tällä hetkellä tätä saarnaavat ja edistävät teoin, toimi ja osoituksin esimerkiksi aateveljet Trump ja Putin.

Viisisataa vuotta vanhassa Rabelais’n romaanisarjassa on hulluttelun seassa hiukkanen haaveellisuutta. Siinä perustetaan luostari, jonka portin päälle kirjoitetaan perustajan aate, tehkää niin kuin tahdotte. Muistelen että joku tarinan henkilöistä sanoo samassa yhteydessä Kolmannessa kirjassa, että teidän täytyy olla vapaita tekemään syntiä.

Esimerkiksi koulujen ja kirjastojen repiminen ei ole pelkkää ilkeyttä eikä se ole pelkkää välinpitämättömyyttä eikä edes tyhmyyttä, vaikka tyhmyys on meillä kaikilla verissä ja olemme oppineet sitä sekä ominaisuutena että asenteena suuresti ylistämään.

Kysymys on pakkovallan käyttämisestä tyhmentämällä ihmisiä, jotta heiltä olisi helpompi varastaa.

Muitakin esimerkkejä on – omat suosikkini on hiljaisuus ja luonto – mutta kirjallisuus ja musiikki on helppo mainita.

Ja jälleen kerran: turhan usein tuntuu, että totuus on muuttunut vanhanaikaiseksi. ”Tosiasioilla nyt voi perustella mitä tahansa”, sanotaan halveksien. Ja ”näin nämä asiat koetaan”, sanotaan, kun itsekin tiedetään, ettei puhuta totta.

Valitan, mutta en ihmetellyt, kun entinen poliisi Paatero liittyi kirjallaan hämärään joukkoon esittämällä väitteitä ja ”poliisin tietoja” ja ilmestymispäivänä myönsi, että faktoja ei ole mutta siltä se ainakin hänestä tuntuu…