Mopo

Kuva: ikkunat auki Eurooppaan.

Kummilapsi miettii, mitä tehdä, kun lapsi haluaa mopon. Järkevää tarvetta ei kuulemma ole.

Ei minusta ole neuvomaan. Muistan kun ne tulivat myyntiin, Helkaman ja Soliferin mopot, ja Tunturi. Niissä oli polkimet.

Eläkkeellä oleva ylikonstaapeli, ystävän pappa, oli tolkullinen mies. Kiinnitettyään siannahkaisen salkun tavaratelineen tapaiselle hän sääti sytytyksen eli raapaisin tupakkaan tulen. Ei se tainnut kauan palaa Rengon kujalla, vaikkei vauhti huimannut.

Tädilläni oli Rovaniemellä kevytmoottoripyörä Jawa. Hän oli viisas ihminen ja sai eteviä lapsia. Metsänhoitaja-puoliso varmaan käytti paljon perheen autoa. Metsäalan perheissä oli yleensä piikkinokkainen Skoda. Ja luulen, ettei bussiliikenne Ounasvaaran kupeesta keskustaan ollut kiivasta.

Kummilapselle sanoisin, että kasvavilla nuorilla on sama statussymbolien tarve kuin kaikilla muilla.

Pojille pitää ostaa tai sallia vaarallisia ja hengenvaarallisia varusteita. Minulla oli linkkuveitsi, mutta se putosi taskusta ja meni hukkaan. Hyvitykseksi olen hankkinut monta linkkaria.

Kun vanhin poika eli kummityttären vanhin serkku rupesi tahtomaan mopoa tai kevaria, sanoin että ei tule kuuloonkaan. Vaarallisia ja tarpeettomia vehkeitä. Hänen äitinsä sanoi, että kyllä pojalla täytyy olla passeli ajopeli.

Seuraavaksi hän halusi pistoolin. Sama tarina. Ennen pitkää kävimme yhdessä ampumassa suojeluskunnan pistooliradalla, jollainen löyhtyi kylältä, ja poika oli seuran pistoolijaoston johtaja.

Sen jälkeen, tai oliko se sitä ennen, hän kiipesi saunan katolle ja sitten kuuseen.

Rehtorikin sanoi hänestä ja neljästä kaverista, että nämä ovat hirveitä hampuuseja eikä heistä tule ikinä ylioppilaita. Pojat voittivat mestaruuksia partiotaitokilpailuissa, jotka ovat aidosti vaativia, ja kilpailivat Kanttulan lahdella nähdäkseni hengenvaarallisella TM-veneellä.

Tolsan Esson porukasta kaikki ovat väitelleitä tohtoreita ja käyttävät tilanteen mukaan kamelinkarvaa, goretexia tai Sinisalon ajopukua. Siis se mopoilu miellyttää edelleen ja mopo on kai BMW 1200 ja jotain kirjaimia perässä.

Tässä oli se erikoisuus, että tien varressa asuu Lasse, joka tietääkseni osallistui menestyen Päijänteen ympäriajoon jo 50-luvulla, ja pojat ajoivat trialia Vuohimäessä. Jorvaksessa asui yhteen aikaan kaksi trial-ammattilaista. Naapurin Petri kilpaili myös.

Mopo ei ole kulkuneuvo eikä tietynlainen kone. Innokkainkin harrastaja tekee joutuun johtopäätöksen, kumpi on fiksumpi tapa hankkiutua Helsingin keskustaan, oma ajokki vai metro. Jos liikenteen seassa oppii selviytymään, kaksipyöräisiä uhkaavat erilaiset rosvot. Assalla jos haluaa mennä kulauttamaan urheilujuomat, mihin sen pyörän panee siksi aikaa?

Mopo on sosiaalinen ilmiö.

Se on samaa sarjaa kuin peruskoulu, sähköjuna ja armeija.

Osaamatta perustella tätä vakuuttavasti pidän uskonkappaleena, että Suomen talous nousee ja laskee, kuten muidenkin, ja voi olla, että emme keksi lapsillemme ja näiden lapsille tulevaisuutta, joka vetäisi vertoja omalle menneisyydellemme. Mutta Suomen vahvuus on sosiaalinen rotevuus.

Se petti hyvin pahasti 1918. Toivoisin itsenäisyyden juhlavuonna 2017 levitettävän viestiä, että me suomalaiset olemme taipumuksiltamme samanlaisia hulluja murhamiehiä kuin muutkin. Kuitenkin vuosi 1945 osoitti, että saatamme selvitä myös hyvin vaikeista tilanteista.

Opinnot Harvardissa pitäisi kieltää ja parempien perheiden lapsille järjestää mopoporukoita.

On pidettävä kiinni tasa-arvon tunnosta, vaikka se saattaa olla pohjaltaan kuvitelma. En olisi itse arvannut kehaisevani noita porukoita, mutta seuratessa miten vihaisia amerikkalaiset ovat ”poliittiselle eliitille”, pidän hienona, että keskustapuolue ja perussuomalaiset osoittavat jatkuvasti, että kuka tahansa voi menestyä, etenkin kovalla työllä.

Ministerin ja kansliapäällikön ja valtiosihteerin virkaan pitäisi oikeastaan määrätä todistettu taito ajaa polkupyörällä Senaatintorilla. Mutta herraspojat ja tytöt pyöräilevät Baanalla räkä poskella, joten ehkä mopo olisi sopivampi. Kuvittelen, että Niinistöltä ja Sipilältä onnistuisi heittämällä. Soinista en ole varma ja SDP:n Rinne on käänteissään juuri niin kolhon oloinen, että tuloksesta ei oikein tiedä.

Toinen hyvä testi olisi asiointi keskikokoisessa marketissa: maito, leipä, kissanruoka, vessapaperi, levitettä ja juustoa leivän päälle – ja kello käyntiin. Itse nähneenä tiedän, että Elisabeth Rehniltä onnistuu. Kulttuurieliitistä 90 täyttänyt Heikki Reenpää ei liioin höntyröi hyllyjen välissä.

Luulen tuntevani koko joukon maan mahtavia, joita en lähettäisi edes ostamaan iltapäivälehteä kioskilta. Lehteä ei löytyisi ja raha katoaisi matkalla. Myös myyjä ja muut asiakkaat saattaisivat hermostua. Joillakin eliitti-ihmisillä on taito pitää kasvoillaan ilmettä ”ettekö tiedä, kuka minä olen”.

Niin kauan on toivoa kun elinkeinoelämän, tieteen ja taiteen huipulla on ihmisiä, jotka voisivat ajaa mopolla Sonkajärven osuuskaupan portaille joukon jatkoksi vaihtamaan ajatuksia maailman menosta – eikä heitä erottaisi muusta porukasta millään.

Heitä on. Osaisin luetella nimiä, mutta jääköön.

Jokainen pikku rikollinen tietää, että välttääkseen poliisin tai muiden masentavien henkilöiden mielenkiinnon pitää osata olla tavallinen.

Vaatimus on kova. Näyttelijöistäkin vain kaikkein parhaimmat osaavat, miten ollaan, puhutaan, istutaan muuten vain, muina miehinä tai naisina.