Miltä puolen

Seuraavaan blogikirjaan pyydän kommentoijilta ja eräiltä muilta lyhyen listan kirjoituksistani, jotka painetaan kirjaksi.

Ajatus on selvitellä, miten lopullisen kuoleman blogikirjoitus kuolee, kun tulee toinen päivä.

Näitä eräitä muita, joiden ehdottamia tekstejä tulee kirjaan ovat lähisukulaiset, etenkin äitini, joka on lukenut nämä kirjoitukset kaikki. Hän sanoi, että hänestä kommentit ovat usein mielenkiintoisempia kuin itse kirjoitus ja hän oikein odottaa, että onkohan tämä tai tuo suosikki nyt tarttunut kynään. Esitin toivomuksen, että hän nimeäisi myös muutaman jutun malliksi siitä, mitä tyhmyyksiä ei olisi ollenkaan kannattanut kirjoittaa.

Kirjaan tulee mukaan 21.8.2015 julkaistu kirjoitukseni, joka sisältää poliisille tekemäni rikosilmoituksen eli tutkimuspyynnön kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Samana päivänä kommentteja tuli 94. Ne olivat enimmäkseen kielteisiä tai hyvin kielteisiä. Luulen että kirjassa asia tulee selväksi vähemmälläkin. Suuntaus oli tällainen -

”Joka tapauksessa on yleisesti ottaen hätkähdyttävää, millaiseen halpamaisuuteen ihminen saattaa alentua silloin, kun voi selittää nojaavansa lakiin tai haluavansa tutkia, onko laki hänen puolellaan. Tuntuu, etteivät minkäänlaiset normaalin häveliäisyyden säännöt tällöin pidättele juristia. Hänhän ratsastaa lailla, joka on, ellei nyt samaa kuin oikeus, niin perinteisesti kunnioitusta nauttiva asia ja välttämättömäksi ymmärretty.”

Erimielisyys kannattaa virittää uudestaan. Kun teko on kielletty rikoslaissa, tekijä ei edistä asiaansa vetoamalla sananvapauteen.

Sananvapaus on yhtä kuin sananvapauden rajat. Ehkä useimmissa maissa on voimassa sananvapaus, jos asiaa tiedustellaan johtavilta poliitikoilta ja virkamiehiltä. Lähemmin katsoen löytää kuitenkin erittäin laajoja ja erittäin epämääräisiä asiakokonaisuuksia, joista kirjoittaminen tai puhuminen johtaa rangaistukseen.

Mielestäni Turkin Erdögan ilmoitti näinä päivinä, mistä kaikesta rangaistaan. Sananvapauteen ei ole kuulunut eri maissa eri aikoina hallituksen arvosteleminen, kommunistisen puolueen vastainen toiminta, epäkansalliset pyrkimykset tai – epäamerikkalainen toiminta.

Suomessa olen itse ollut mukana oikeusjutussa, jossa syytettiin nyt onneksi kumotun rikoslain pykälän nojalla julkisen viranomaisen julkisesta halventamisesta.

Tapaus oli kiinnostava. Juuri noihin aikoihin merkittävät blogit lakkasivat julkaisemasta anonyymien kirjoittamia kommentteja. Seurauksena oli lukijamäärien lasku.

Olen ollut koko tämän ajan sillä kannalla, että en halua tietää kommentoijien nimiä. Sen tiedän, että moni ihminen kirjoittaisi hiukan toisin omalla nimellään kuin anonyyminä, ja hyväksyn sen kaikesta sydämestäni. Ei se ole sinänsä sen kummempi asia kuin että tuomarinpöydän takana – tai saarnastuolissa tai poliisiautossa – on hiukan mietittävä, mitä puhuu, koska niissä tehtävissä ei edusta vain itseään.

Toinen esimerkki on lääkäri. Ei hän ole elinkeinonharjoittaja samassa mielessä kuin rihkamakauppias. Hänellä on virallisesti lääkärin oikeudet ja niihin liittyen lääkärin velvollisuuksia. Lääkäri ei voi, vaikka olisi kuinka kesälomalla, harpata maantiellä makaavan, verta valuvan ihmisen yli. Hänellä on nimenomaan velvollisuus auttaa.

Yleisiä asioita seuraavat ihmiset, jotka myös lukevat blogeja, joutuvat varmasti miettimään, ymmärretäänkö jokin reaktio yksityiseksi vai tavalla tai toisella liikkeen tai laitoksen kannanotoksi.

Tämä tulkintani aiheuttaa ongelmia. Lain mukaan olen aikakautisen eli säännöllisesti ilmestyvän verkkojulkaisun ylläpitäjänä itse oikeudellisesti vastuussa siitä, ettei palstoillani ole sisällöltään rikollisia kirjoituksia. ”En pidä tummaihoisista” ei ole sisällöltään lainvastainen. ”Turvapaikanhakijat käännytettävä rajalta” on aivan OK. Luultavasti ”en halua että naapuriini muuttaa mustalaisia tai neekereitä” on OK. Saa sitä mieltä olla, ja kysymyksessä olevien ryhmien nimitteleminen monen muun mielestä halventavasti ei ole tietääkseni rikos.

Mutta jos nakkikioskin pitäjä sanoo: ”Emme myy ulkomaalaisille”, syrjintää koskeva säännös tulee jo mieleen.

Tässä tapauksessa seuraus oli se, että alle kuukaudessa tulkinnanvaraiset eli mahdollisesti lainvastaiset kirjoitukset katosivat kokonaan. Kuluneen vuoden aikana olen jättänyt julkaisematta joitakin mainoksia ja lainatarjouksia sekä pari kommenttia, joiden kirjoittaja on saattanut olla niin kovasti juovuksissa, ettei tekstistä saa lainkaan selvää.

Mielestäni olen julkaissut aika paljon kirjoituksia, joissa sanotusta olen eri mieltä. Muutama päivä sitten joku väitti, etten tiedä mitään valkoisten terrorista 1918. En pitänyt tarpeellisena edes sanoa, että julkaisin ensimmäisenä valtiorikostuomioistuinten tiedot ja selvitin yksityiskohtaisesti myöhemmin virkatuomareina tai asianajajina toimineiden osallistumisen kesän 1918 omituisiin oikeudenkäynteihin. Jukka Kekkonen kirjoitti sitten laajemmin laillisuuden haaksirikosta.

Rikosilmoitukseni johti haluamaani tulokseen. Alioikeus käsitteli erästä verkkojulkaisua koskevan jutun, jossa vaadittiin rangaistusta mm. tässä puheena olevilla perusteilla. Alioikeudessa syyte hylättiin. Erinomainen asia että asiassa päästiin liikkeelle.