Kuisma valtion yhtiöt

Kirjan otsikko on ”Valtion yhtiöt” ja alaotsikko ”nousu ja tuho”. Kustantaja on Siltala, ilmestymisvuosi 2016 ja sivuja on 334. ISBN 978-952-234-386-4. Alussa huomautetaan, että ”valtionyhtiö” yhdyssanana viittaa siihen, ettei muita osakkaita ole, kun taas erilleen kirjoittaen merkitys on hiukan toinen.

Esko Rekola saattoi olla viimeinen, joka osasi nämä valtion harjoittaman elinkeinotoiminnan muodot, jotka ovat muuttuneetkin usein. Alkujaan, Paasikiven senaatin tuskaillessa puolen Suomen metsät omistaneen Gutzeitin kanssa maailmansodan jatkuessa, epäiltiin vahvasti, voiko valtio tosiaan omistaa osakeyhtiön osakkeita.

Yksi valtin yhtiö, Yle, on vieläkin erikoisesti suoraan eduskunnalle alistettu, ja Kela on sekin hallinnollisesti aika omituinen rakennelma.

On vaikea keksiä, millainen Suomen historiaa käsittelevä kirja voisi olla parempi ja tärkeämpi kuin tämä. Täten määrään pääministeri Sipilän ja eduskuntaryhmien puheenjohtajat opiskelemaan teoksen huolellisesti. Tentit voi suorittaa minulle erikseen sovituin tavoin. Kuismalle itselleen voi suorittaa approbaturin Suomen historiassa, mutta se on ehkä liikaa vaadittu?

Teollisuuden äänitorvi Axel Solitander kirjoitti eduskunnasta Risto Rytille: ”Kuta kauemmin täältä käsin seuraa taloudellisen tilanteen kehitystä sitä raskaammalta tuntuu se epäkäytännöllisuuden, ummehtuneisuuden, teoretisoinnin ja suoranaisen tyhmyyden ilmapiiri, jossa maan asioiden hoitajat ja etenkin herrat kansanedustajat liikkuvat aivan kuin kotonaan.”

Teoretisointi viittasi professori A.K. Cajanderiin, jonka mielipiteet olivat kirjeen kirjoittajan mielestä läpeensä vääriä.

Kirja on Kuisman tapaan erittäin hyvin ja sujuvasti kirjoitettu ja selkeästi suunnattu sille lukijakunnalle, jonka olen epäillyt olevan katoamassa Suomesta, nimittäin vailla erikoistietoja, hyvien yleistietojen turvin toimivalle kiinnostuneelle yleisölle. Puhuin taannoin kartelleja koskevan kirjan tarpeellisuudesta alan ihmiselle; hän ei tuntenut sanaa eikä ymmärtänyt asiaa. Se onkin käytännöllistä; kirja-alan kartellit ovat vaikuttaneet ratkaisevasti siihen, mitä suomalaiset saavat lukeakseen. Kirjakauppojen tukkualennuksista päättivät kustantajat yhdessä vielä 1980-luvulla.

Kirjan sujuvuuteen vaikuttavat kymmenet yllättävät tai hurjan humoristiset kiteytykset; Kuisman tuotannosta niistä saisi ennen pitkää kootuksi laajahkon valikoiman.

Rainer von Fieandt (PYP:n, sitten Suomen Pankin pääjohtaja):”En tästä yhtään mitään ymmärrä, mutta kun Ehrnrooth vastustaa, tämän täytyy o9lla hyvä asia. Mitä soitan pojulle.”

Asia on Neste Oy:n perustaminen, Ehrnrooth oli Göran eli työtoveri pankista, kohta PYP – SYP:n pääjohtaja. Sitaattiin sisältyy yksi kirjan harvoista pikkuvirheistä, joka menee kustantajan piikkiin. Pitäisi olla Poju – Sakari Tuomiojasta käytettiin laajasti tuota nimeä etunimen sijasta. Hän, Erkki Tuomiojan isä, oli Fieandtin edeltäjä Suomen Pankissa. Ehkä Fieandtin esimerkistä kilpailijapankin Matti Virkkunen oppi, että raaka peli ja karmeat puheet on yhdistelmä, joka vaikuttaa pankkialalla. Tai kukaties oppi-isä oli KOP:n sisäpiirissä lempinimellä ”vanha paska” tunnettu pankinjohtaja J.K. Paasikivi.

Aihe on nimittäin sekä vaikea että epäsuosittu, valtion harjoittama yritystoiminta. Sitä ovat haukkuneet nyt kohta sata vuotta vuorollaan kaikki puolueet, porvarilliset periaatteesta ja vasemmistolaiset johtajista, toimintatavoista tai pankin valinnasta. Moitteensa ovat esittäneet useimmat intressiryhmät elinkeinoelämän ja teollisuuden liitoista keskuskauppakamariin ja ammattijärjestöihin ja niin edelleen. Kukin vuorollaan on noussut todistamaan, että sellaisesta hirviöstä seuraa pelkkä onnettomuutta.

Kuisman mielestä nämä yhtiöt, etenkin Imatran Voima, Outokumpu, Enso Gutzeit ja sitten Veitsiluoto, Kemijoki, Kemira, Neste, Rautaruukki ja vielä muutama muu, ovat useita kertoja pelastaneet maan.

Kuisma väittää, että käsitykset valtion yhtiöiden jähmeydestä ja vihamielisyydestä innovaatioille ja niiden tuhoisasta vaikutuksesta yritteliäisyyteen, ovat kaikki perusteettomia.

Kansainvälisten kartellien piirissä Outokummulle olisi ollut ottajia, kun malmivarojen suuruus oli käynyt ilmi. Malmivarat olisi louhittu ja käytetty ja tyjä kaivos talvivaarailtu veronmaksajille. Toimitusjohtaja Eero Mäkinen rakensi pitkän tuotantolinjan. Tässä kirjassa Kusma ei käsittele Outokummun sota-ajan merkitystä, joka oli tavaton. Jos luodeissa oli Petsamon nikkeliä, hylsyihin tarvittiin Outokummun kuparia.

Neste Oy:n Uolevi Raade oli vihattu mies. Minkä kotimaisen hankkeen Neste olisi syrjäyttänyt, ja miten helppo oli jalostaa täällä Neuvostoliitosta tuotua raakaöljyä amerikkalaisella tekniikalla? Marshall-apu oli tunnetusti tarkoitettu etenkin Lähi-Idästä peräisin olevan, USA:ssa jalostetun öljyn ostamiseen niin että dollariapu monessa tapauksessa palasi maksajalle liikevoiton kanssa.

Raaden maine – häntä pelkäsivät myös liikepankkien johtajat – johtui ammattitaidosta, yhtiön suurista rahoista ja miehen kiistattomasta kovaotteisuudesta ja ylimielisyydestä.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston historian professori. Kirjasta nousee silti erittäin voimakas poliittinen kanta. Tuo kanta ei tosin käy yksiin minkään olemassa olevan puolueen ohjelmien kanssa.

Sitä vastoin se on juuri sama kuin taannoin kuolleen brittihistorioitsija Tony Judtin. ”Ill fares the land”, voi sanjoa nyt Suomestakin. Samalla tavalla kuin osoittautui aiheettomaksi arvella, että valtio on periaatteessa ja käytännössä melkein aina juuri oikea vastaus miltei mihin tahansa ongelmaan (sos.dem.-kanta), on harhaista ajatella, kuten valtavirta nykyisin, että valtio on periaatteessa ja käytännössä melkein aina väärä vastaus mihin tahansa ongelmaan.

Se tuho, joka tehtiin viemällä valtion yhtiöitä pörssiin, jossa ne alkoivat toimia kansainvälisten sijoittajien hyödyn maksimoimiseksi, ei ole luovaa. ”Osakeyhtiön tehtävä on tuottaa osakkeille suurin mahdollinen voitto” on tässäkin blogissa usein toistettu aforismi, joka ei pidä paikkaansa. Kuisman esimerkeissä yhtiöt investoivat merkittävän osan voitostaan ja toimivat siis tulorahoituksella. Osakeyhtiön tehtävä on tuottaa osakkaille tuloa ja pysyä markkinoilla.