Kestotilaa kirja

Topelius kirjoitti paksuja, moniosaisia kirjoja, koska hän ei luottanut kustantajaansa. Kustantaja oli Bonniers, Suomessa mm. Edlund eli kirjakauppias. Välskäreiden ensimmäinen suomennos ”Wälskäärin juttuja” näyttää olleen suomentajan omakustanne.  Uudesta osasta sai uuden maksun.

Ainakin vielä 1987 kustantaja määräsivät kirjakauppojen alennusprosentit eli käytännössä kirjojen hinnat. Suomen Kustannusyhdistyksellä oli kaikki mahdollisuudet valvoa kirjojen kohtaloa ja hinnoittelua jakeluketjussa.

Kysymyksessä oli yksi Euroopan rajuimmista kartelleista. Menettely oli myös Suomen lain mukaan kielletty. Kilpailuvirasto ei ehtinyt väliin. Menettelyä eli kilpailijoiden yhteen liittymistä muutettiin hiukan, kunnes romahdus alkoi 2000-luvulla.

Ilmiöllä ei ole mitään tekemistä digitaalisen murroksen kanssa, eivätkä verkkokaupat liity siihen sanottavasti.

Olen maan kiihkeimpiä kirjakauppojen ja kirjankustantajien kannattajia. Olen kasvanut kouluikään kirjakaupassa, hyllyssä Ison ja Pienen tietosanakirjan välissä, koska äitini hoiti suvun kirjakauppaa. Olen saanut lukea uutuudet ilmestymisviikolla tai sitä ennen libristikappaleina. Alle 20-vuotiaana menin työhön kustannusliikkeeseen. En ole varma tulkinnasta, kun tuntemattomat remonttimiehetkin sanovat, että tuntuu olevan (asunnossani) paljon kirjoja. Vastaan huokaisten, että niin on ja mihin niiden kanssa lopulta joutuu.

Kuvassa on äitini alle 20-vuotiaana kirjakaupan hoitajana. En ole tullut kysyneeksi, oliko hän itse selvillä markkinointikeinosta. Ilmasotakoululta juoksi vänrikkejä ja upseerioppilaita milloin milläkin asioilla. Isoisä kyllä tiesi. Myymälänhoitajaksi hankittu sukulaistyttö Anni oli hänkin kaunotar ja niin kävi, että hän otti ja meni naimisiin lentomestari Juutilaisen kanssa, joka oli kaunis poika, ja tiskin taakse otettiin toinen henkilö, joka hänkin kyllä suostui sotilashenkilöön, mutta tämä jäi paikkakunnalle, isäni siis.

Tämä on tausta ajatukselleni, että kirjakaupat ja kustannusliikkeet nykymuodossaan pitäisi lopettaa.

Kirjakaupat pysyivät pystyssä sotavuosien poikkeustilanteen jälkeen julkisen rahoituksen turvin. Kustantajat nimittäin päättivät, kuinka suuren osan kansakoulukirjoista sai myydä kunnalle Osuuskaupan kirjakauppa ja kuinka suuren meidän kirjakauppa. Myös hinnat tulivat kustantajilta ja kirjojen oli tietenkin oltava kouluhallituksen hyväksymiä. Monet olivat kouluhallituksen virkamiesten kirjoittamiakin.

Paikkakunnalla oli keskikoulu ja pian sen yhteydessä lukiokin. Koululaiset ostivat kirjat yleensä meiltä, ja tietysti vihkot, kynät ja paperit. Kaupan edessä ei ollut hevospuomia.

Kirjojen ostajat olivat paikkakunnan hienostoa. Vähemmän hienot ihmiset ostivat aikakauslehtiä, kuten Seuraa ja Apua. Vielä vähemmän hienot ostivat Nyyrikin, Sirpaleen tai Perjantain. Rehtori Paavo E. S. Elo osti ja tilauttikin kirjoja, mutta laskujen maksaminen ei tahtonut toimia ennen kuin kävi ilmi, että isoisäni oli tarpeen tullen vielä kovempi huutamaan kuin rehtori.

Isoisän hyllyyn oli päätynyt upeita saksankielisiä kirjoja, jopa kirjasarjoja. Talossamme asui nimittäin vuokralla koulun opettajia. Facebookin paikkakuntaryhmässä muistellaan kouluamme. Koulu oli hyvä. Joskus ja joidenkin kanssa oli ongelmia, kuten maan kaikissa muissakin kouluissa.

Oppimateriaalinen tuotannon yhteiskunnallinen tuki on ollut noin kymmenen vuoden välein puheenaiheena, kuten nytkin. Aina on jouduttu myöntämään, ettei valtio pysty kilpailemaan laadussa eikä hinnassa. Seuraavaksi nähdään, että digitaalinen media on vanhoille kustantajille vaikea rasti, luultavasti ylivoimainen.

Jako digitaaliseen ja painettuun mediaan on vakiintunut virhe. Ei se ero johdu tekniikasta, vaan logistiikasta.

E-kirja ei menesty, koska niitä myydään kuin painettuja kirjoja, omaksi. Tulee liikaa hintaa ja vero painaa. Kirjastot lainaavat ja Amazon vuokraa kirjoja. Minulla on nytkin Amazonilta eräs käsikirja vuokralla. Se siis lakkaa toimimasta kun kuukausi on kulunut.

Romaaneja ja tietokirjoja voisi vuokrata asiakkaille helposti.

Yksi keino olisi toimittaa palautuskuori vuokralle annettujen tai lähetettyjen kirjojen mukana ja lasku vuokrattujen kirjojen hinnasta vuokra-ajan päätyttyä. Olisi paikallaan, että samalla tavalla kuin kirjastoissa laskun voisi torjua palauttamalla kirjat kuitenkin ja korvaamalla kulut.

Vaihtoehto on tietenkin maksaa kirja. Kai meitä on ja tulee olemaan, ihmisiä jotka haluamme asua kirjojen keskellä. Jotkut pitävät kissaa, eikä sitä ihmetellä eikä paheksuta.

Toinen keino olisi kuukausivuokra – kymmenen tai kaksikymmentä kirjaa kuukaudelta laskettavaa tilausmaksua vastaan.

Äänitteille on jo tapahtunut näin. CD-levyjen ja DVD-levyjen myynti on hiipunut. Kauppaliikkeitä on muutama, harrastajille.

Se on suuri suru, että kirjakauppaliikkeet ja mahdollisuus selailla, oleilla ja saada herätteitä ja päähänpistoja menisi. Paitsi jos jotkut kirjakaupat panisivat hynttyyt yhteen pääkirjastojen kanssa niin että kirjaympäristö säilyisi ja asiakkaalla olisi tilaisuus ostaa, lainata tai vuokrata.

Tenttikirjavuokraamoihin tutustuin 2001 Kaliforniassa. Berkeleyssä niitä piti yllä ylioppilaskunta. Käytäntö näkyy mm. luonnontieteen isojen kirjojen hinnoissa. Opiskelijat vuokraavat ne - ja kirjastot ovat lähellä.

Entä kustannusliikkeet? Ehkä rehellinen kirjatehdas toimisi paremmin kuin nykymalli.

Hyväksyn sen ajatuksen, että myymälän ylläpitäminen maksaa euroa per kuutiometri. Ei täällä ole enää kenkäkauppojakaan mutta yksi nappikauppa on. Mutta jotain on tehtävä, jottemme joudu isojen markettien todella suppean kirjavalikoiman armoille.