Aseista ja miehistä

Suomi on monta maata. Suomi on useita valtioita. Sitä en osaa sanoa, onko tämä unioni vai federaatio.

Sen tohdin sanoa, että äänekkäät, jotka vastustavat EU:n muuttumista federaatioksi eli liittovaltioksi, ovat jääneet junasta. EU on federaatio. Sillä on lainsäädäntövalta ja huomattava budjettivalta. Ulkopolitiikka on vähän sekavampaa ja turvallisuuspolitiikka sekoittuu Natoon.

Tuliase on hyvä esimerkki. Kaupungissa ja taajamissa on vaikea nähdä aseelle käyttöä. Ampumaurheilijat ovat hoitaneet asiansa sen jälkeen, kun vuosia sitten eräällä radalla tapahtui pahoja. Ilma-aseet tuntuivat aluksi vitsiltä. Nopeasti kävi ilmi, että urheiluahan se.

Mutta sitten on metsästys, joka on monille tärkeää. Ja erillinen kysymys on armeijan reserviläisten aseenkäyttö, joka lienee kohdallaan.

Monta vuosikymmentä sitten ammuin jousella tässä omalla pellolla. Hieno harrastus mutta vaivalloinen. Lihasharjoituksen ja keskittymisen yhdistyminen n hyvä ajatus. Sitten päädyimme pojan kanssa eri käänteiden jälkeen harrastamaan pistooliammuntaa radalla. Miellyin erikoisesti lajeihin, joissa ammutaan lyhyellä pienoiskiväärin patruunalla. Kävimme varuskunnassa harjoituskilpailuissa treenaamassa isopistoolia.

Itsepuolustuksesta innostuneet saisivat käydä kokeilemassa itsepuolustusasetta, esimerkiksi seitsemän- tai yhdeksänmillistä. Pistooli ei sovellu itsepuolustukseen. Sillä ei osu. Jotta osuisi, olisi harjoiteltava enemmän kuin poliisit harjoittelevat. Sata patruunaa viikossa vuodet ympäriinsä on minimi.

Tätä tulin joskus sanoneeksi Amerikassa, jossa taskuase yöpöydän laatikossa kuuluu hyvään käytökseen. Eivät uskoneet.

Siis: samalla lailla Yhdysvalloissa ja Suomessa on aika paljon asioita, joiden hoitaminen yhtenäisellä säännöllä on toivotonta.

Ase on tässä vain esimerkki. Todellisuudessa kysymys on säännöistä ja sääntöjärjestelmistä.

Oliko Suomessa liian maalainen rikoslaki. Laki on todellisuudessa uudistettu pala palalta kokonaisuudessaan, mutta nimitykseltään se on edelleen ”vuoden 1889 rikoslaki”.

Laki ei muutu pelkästään muuttamalla pykälät. Rikoslaissa ei ole oikeuskäytännön kannalta riittäviä määräyksiä siitä, miten tahallinen teko ja puhdas vahinko erotetaan toisistaan. Tuosta asiasta on tietenkin summattomasti kirjallisuutta, ja tuomarien ja muiden lakimiesten valtaosa arvioi tuota kysymystä samalla tavalla.

Vielä vaikeampi kysymys olisi syyllisyys. Se tulee näet lähelle syyn ja seurauksen suhdetta. Lumen putoaminen katolta aiheutuu säätilasta ja pienin osin katemateriaalista. Lumen putoaminen kadulle on mahdollisesti jonkun syy. Tuossa yhteydessä puhutaan laiminlyönnistä. Asunto-osakeyhtiö on syyllinen, sanotaan kevyesti, vaikka syyllisyys-käsite on hiukan väkinäinen muihin kuin ihmisiin sovellettuna.

”Laki on kaikille sama”. Ei ole. Laki ei ole sama aikuisille, lapsille ja henkisesti vakavasti häiriytyneille. Laki ei ole sama virkamiehille ja virkaheitoille.

Pari pientä keskustelua pani ajatukset liikkeelle. Teen ehdotuksen.

Monissa maissa rangaistaan ”oikeuden halventamisesta”, (contempt of court)- Monissa maissa ”oikeuden väärinkäyttäminen” (l’abus de droit) mainitaan erikseen perusteena, jota käyttäen tuomioistuin voi hylätä kanteen tai todeta oikeustoimen pätemättömäksi.

Molemmat ovat vieraita meidän perinteessämme. Mutta olisiko niille nyt ilmaantumassa tarve.

Ymmärsin että esimerkiksi käräjätuomarit saavat paljonkin sähköpostia, joissa sivullisetkin ihmiset arvostelevat tuomarin tekemää ratkaisua ankarasti. Välillä arvostelu on loukkaavaa ja sopimatonta. Meidän perinteessämme tuomarit eivät koskaan vasta eikä kukaan vastaa heidän puolestaan. On kuultu tapauksista, joissa asianajajatkin lähettelevät yksityisiä viestejä tuomarille. Mielestäni sellainen on peräti kummallista muun muassa siksi, että kaikki aineisto olisi esitettävä julkisesti niin että vastapuoli voi ottaa siihen kantaa.

Yksi peruste vastamatta jättämiselle on hyvin tunnettu. Puun takaa puskista tuleva arvostelu on erittäin usein tosiasioihin perustumatonta. Kirjoittaja on lukenut lehdestä tai vain kuullut suupuheena ratkaisusta. Oikeudenkäyntiuutiset ovat nykyisin paljon parempia kuin vielä kymmenen vuotta sitten, mutta niiden tarkoituskaan ei ole esittää kaikkia ratkaisuun vaikuttaneita seikkoja.

Sivulliset arvostelijat eivät useinkaan ole kiinnostuneita tosiasioista.

Tuomioita täytyykin arvostella. Aika usein tuomarille sanotaan nykyisin: tuo on vain sinun mielipiteesi ja minun mielipiteeni on toinen. Tuo väite on selvästi väärä. Tuomarin ”mielipide” johtaa usein siihen, että poliisi tulee ja vie tai ulosottomies käy kassalla.

Kverulanteiksi sanotaan ihmisiä, jotka rettelöivät viranomaisissa. Miten asian määritteleekin, osa kanteista ja kanteluista on silmin nähden turhia. On hiukan turhan yleistä, että käräjöinti on myös tietoista kiusaamista. Valitettavasti sellaista esiintyy aika monesti tilanteessa, jossa sivullinen kärsii, esimerkiksi lapsi vanhempien eroriidoista.

Vainoamiseksi asti villiintynyt puhelimella soitteleminen voi mennä kotirauhan rikkomiseksi. Uusi (tai entinen) kannen tai oikeusjuttu kerran viikossa tai kuukaudessa samalla vastaajalle ei ole rikos eikä sille käytännössä mahda mitään.

Samalla kun asiointia viranomaisten kanssa helpotetaan – kuten verotuksessa on tehty varsin onnistuneesti – lisätään pahanteon mahdollisuuksia. Voiko tälle asialle tehdä mitään? Luullakseni ei voi.