Paikka auringossa

 

Ennen minulla oli paikka auringossa, linnusta länteen, tuulispään alapuolella. Juuri sitä muurahaiset harmittelivat.

Nyt valmistelen samanlaista millimetripaperia, johon isäni merkitsi asianajotoimistossa debiteraaukset eli kunakin päivänä merkityt veloitukset. Hän oli sensaatiomaisesti ottanut käyttöön kartonkikansiot, jokaiselle toimeksiannolle omansa, ja kansioon kirjoitettiin lähtemättömällä musteella, mitä oli tehty ja mistä piti laskuttaa.

Muistelen että Borenius ei oikein pitänyt tästäkään, kuten ei kaksinkertaisesta kirjanpidosta eikä tilinpäätöksistä. Asianajajan ei kuulunut ansaita. Hänelle piti vain ilmaantua jostain varoja järkevään elämään. Asianajajat ja kirjailijat eivät saaneet palkkaa eivätkä palkkiota, vaan ”honoraarin”, arvostuksen osoitukseksi vaivihkaa annetun rahasumman.

Heti kun olen keksinyt sopivan mittaamisperusteen, alan piirtää käyrää höperöitymisestäni. Nyt olen muistellut neljä päivää erään hyvin tärkeän ja hienon taidemaalarin nimeä, vaikka hän on minulle kaikkein merkityksellisin.

Vähän väliä yritän muistaa, mikä oli Paul Cézannen nimi. En saa sitä päähäni. Osaisivatko lukijat auttaa? Pitäisikö kysyä Äidiltä? Ehkä ei. Hän muistaisi että Rudolf Koivu.

Sopiva kvantitatiivinen keino olisi tuntemattoman tai puoliksi unohtuneen kielen kielioppi, etenkin taivutuskaavat. Voisi kerran viikossa kokeilla, mitä on unohtanut. Miten liikkumisen sitten ottaisi huomioon? Psykofyysinen suorituskyky alenee päivä päivältä. Pääsisikö YouTubeen harjoittamalla munajuoksua kerran viikossa? Suussa ja kummassakin kädessä lusikka, jossa raaka kananmuna. Tuo pelto olisi nyt sopivat alusta, kun se on putkitöistä kohdittain liejuinen, kauttaaltaan kuoppainen ja liukas.

Jos liimaisi vielä kiiltäviä kangaspalasia lakkiinsa ja valehtelisi, että näin kerään aurinkopaneeleilla sähköä sytkäriini, siirtyisi sellaistenkin ihmisten hullun kirjoihin, jotka ovat ehkä vielä epäilleet. Propellipää on niin vanha termi. Henkilökohtainen, mobiili tuulivoimala olisi kuitenkin kehittelemisen arvoinen ajatus. Ihmiset kulkevat napit tai kuulokkeet korvissa ja sanka suun edessä, eikä heitä kuitenkaan kukaan toimita hoitoon.

Paikkaa auringossa näyttävät tavoittelevat kiihkeimmin, kovin kyynärpäin ne, joilla on alkava melanooma. Sen syövän lajin ja auringon infrapunasäteilyn yhteys on tosiasia. Vähälle pigmentille jääneiden ihmisten aurinkokylvyt olivat kerran asiantuntijalääkäreiden neuvo. Minulla on tallessa valokuva erään tuohon tautiin menehtyneen ihmisen auringon otosta keväthangilla, hopeapaperia pään ympärillä, jotta posket päivettyisivät.

Mikä oli kerran suosittujen alppiaurinkolamppujen ja solaarioiden vaikutus, sen joku saattaa joskus kertoa. Rusketus on mennyt muodista nopeasti. Vain Trump ei ole kuullut asiasta. Hänellä on televisiokuvissa kasvoillaan aina sairaalloinen, vastenmielinen keltaisenruskea väri. Ehkä se viittaa Floridaan tai vastaaviin riemukkaisiin paikkoihin. Ehkä se kuitenkin on television vaatimaa meikkausta.

Asiantutijat ovat ihmisiä, jotka saattavat olla väärässä. Henkien manaajat ja ennustajat eivät ole väärässä. Heillä on muita selityksiä kysyjille, jotka tahtovat tietää, miksi asiat menivät aivan toisin kuin väitettiin.

Vähän väliä tässäkin esiintyy ajatus ”äänestäjät ovat aina oikeassa” eli ”pulinat pois”.

Tuo lause on tylsämielisyyden osoitus.  Neljä (tai viisi) tuntia maratonilla alittaneet ovat aina oikeassa…? Äänestäminen ei ole missään tekemisissä oikean eli tulevaisuuden hyvän ennakoinnin kanssa. Se on sosiaalinen järjestelmä eikä politiikassa mitenkään korvaamaton. Ruotsin kuninkaasta ei äänestetä eikä Englannin kuningattaresta; markkinointina kuningashuone on mainio ajatus. Vähäpätöisten virkamiesten valitseminen vaaleilla, kuten sheriffien ja alituomareiden eräissä Yhdysvaltojen osissa, on mielestäni erittäin huono ajatus.

Brittien Brexit kuulostaa samalta kuin ”Ellet anna mitä tahdon, ammun itseäni jalkaan”. Olen seurannut sivusta pummia, joka työnsi vuoroin toisen, vuoroin toisen jalkansa liikkeellelähtöä yrittävän auton renkaan alle tehostaakseen kolikon kerjuutaan. Ajatus on selvä. Ellei autoilija anna vaan ajaa toisen jalkaterän yli, siitä se riemu repeää ja varmasti maksaa.

Muunnelma on tulla autolla ruuvimeisseli kourassa ja ruveta raapimaan. Käsittely loppuu vasta kun rahaa alkaa löytyä. Verkkorikos (tietokoneen etälukitseminen) on tämä sama ajatus.

Britannian kuuluminen EU:hun on yhtä monimutkainen kysymys kuin Skotlannin kuuluminen Isoon-Britanniaan. Pohjois-Irlannin kuuluminen samaan Yhtyneeseen kuningaskuntaan on tunnetusti toivottoman vaikea kysymys.

Koska en ymmärrä asiasta tarpeeksi otin Brexit puheeksi vain ihastellakseni, että ensimmäistä kertaa näin runon sanomalehden pääkirjoituksena. Se oli HS, ja suomennos oli keskinkertainen. Runoilija on 1600-luvun britti John Donne. Tässä alkuteksti.

No man is an island,
Entire of itself,
Every man is a piece of the continent,
A part of the main.
If a clod be washed away by the sea,
Europe is the less.
As well as if a promontory were.
As well as if a manor of thy friend's
Or of thine own were:
Any man's death diminishes me,
Because I am involved in mankind,
And therefore never send to know for whom the bell tolls;
It tolls for thee.