Tarpeeksi viisaat

Maiju Lassilan kirjassa ”Liika viisas” julistetaan tyhmyyden oppia. Opettaja saattaa olla psykopaatti. Silti tai siksi opetus käy kaupaksi hyvin.

Konservatiivit joita sanotaan usein oikeistolaisiksi haluavat lähteä olevista oloista ja katsovat, että maltti on valttia. Ruotsissa konservatiivisen puolueen nimi onkin Moderata, maltilliset. Se on muutettu. Ennen se oli Oikeisto.

Konservatiivisuus tarkoittaa, että vallitsevassa tilanteessa on ainakin jotain, kenties paljonkin, varjelemisen arvoista. Se puolestaan tarkoittaa, että tätä ajatuskantaa edustavalla on jotain.

Nuoruusvuosista lähtien tuo konservatiivisuus on tuonut mieleeni säilykepurkit. Ehkä ajatussilta johtuu kaksikielisistä etiketeistä. Joku kehaisi pari päivää sitten hyvää kuntoaan ja edullista ulkonäköään kiitelleelle olleensa Atamonissa.

Atamon oli säilöntäaine – konservmedel. Sitä siroteltiin hillopurkkiin ennen sen sulkemista. Muistan hyvin. Tuliko Mehu-Maija käyttöön myöhemmin ja korvasiko sen tuote jollain tavalla hillopurkit? Täytyy kysyä Äidiltä. Kun reksattiin, lasipurkkiin valettiin tulpaksi parafiinia ja kannessa oli metallinen pinne niin ettei ilma päässyt sisään.

Mietin omien töitteni takia, miksi mieleeni ei vain tule yhtään oikeaa tietokirjaa, joka olisi aiheuttanut Suomessa kohinaa. Valitettavasti en osaa pitää varsinaisina tietokirjoina elämäntapaoppaita enkä erilaisia esityksiä ehkä hyvinkin toimivista oikoteistä onneen syömällä, paastoamalla, hyppimällä tai huutamalla.

Professori Jukka Korpelan ”Länsimaisen yhteiskunnan juurilla” (Gaudeamus, 2015) näyttää jääneen vaille vähääkin huomiota ja ihan ostajitta. Syy ei voi olla muu kuin teoksen korkeatasoisuus, ilmaisun notkeus ja sen sisältämä suuri tietomäärä.

Teoksessa on kymmeniä sellaisia kohtia, joista esimerkiksi tämän blogin kommentoijat ovat kiinnostuneita, ja monia kymmeniä sellaisia pienempiä palasia, jotka saavat asiantuntijankin (tässä tarkoitan itseäni) räpyttelemään silmiään ja panemaan pään kallelleen. Noin käyttäytyy henkilö, joka saa haraviinsa jotain odottamatonta ja joutuu sen tunteen valtaan, että tuossahan voisi tosiaan olla jotain.

Korpela tukeutuu usein Acemoglunjn Robinsonin muutaman vuoden takaiseen menestysteokseen ”Why Nationsa Fail: the Origins of Power, Prosperity and Poverty”. Tuosta kirjasta en muista nähneeni juurikaan mainintoja Suomessa. Sen Amazon-sivuista käy ilmi, että kiitosta on tullut huomattavan paljon. Kysymyksessä onkin anglosaksisen perinteen mukainen yhden tai kahden ajatuksen kirja (kuten Fukyama ja monet muut).

Jos ajatus on tarpeeksi kantava, tulos voi olla erinomainen. Näillä kirjoittajilla aineistoa on läkähtymiseen asti ja kehittely on vakuuttavaa. En kuitenkaan huuda, että tässä on totuus. Näkökulma on joka tapauksessa arvokas. Krooninen, parantumaton köyhyys liittyy ahneeseen eliittiin, joka on muuttanut poliittiset rakenteet omaa talouttaan palveleviksi. Tähän joskus kehitysavun ongelmaksi sanottuun tilanteeseen ei ole tiedossa parannusta.

Helsingin Sanomien kolumnisti sotkeutui viilekkeisiinsä kysymällä sinänsä aiheellisesti, mihin kokoomus pyrkii. Tuota kysymystä on toisteltu parikymmentä vuotta muodossa ”mihin sosialidemokratia pyrkii”. Hyvin merkittävästi tuosta asiasta kirjoitti britti Tony Judt.

Vastaus on helppo. Jokainen puolue, ryhmä tai itse asiassa myös liikeyritys pyrkii valtaan vallan itsensä vuoksi, ja päästyään lähemmäs tavoitettaan muuttuu konservatiiviseksi eli tähtää kahtaalle, säilyttämään nykyisen valtansa ja hankkimaan vaivihkaa vielä lisää valtaa.

Se merkitsee kuoleutumista uudistavia ajatuksia vastaan.

Esimerkiksi tuo Korpelan hieno kirja kertoo monin esimerkein, miten muutokset tapahtuvat. Yksi keskeinen keino on säilyttää asian tai ilmiön nimi mutta muuttaa sen merkitys. Vanha professorivitsi on vastaus kollegan kysymykseen, että miksi sinä panit samat tenttikysymykset kuin viimeki. ”Vaihdoin vastaukset.”

Acemoglun (nimi on turkkia) ja kumppanin osoittama keino on tilanne, jossa asioille ei tehdä mitään: vaihdetaan niiden nimitykset. Joku välimaailman diktaattori menestyy pitkään nimeämällä isänmaallisen kansallispuolueensa kumoukselliseksi edistyspuolueeksi, tai päin vastoin.

Suomalaisten jatkuva tyhmentyminen, joka siis näkyy oppia tarjoavien kirjojen välttelemisenä ja ylenkatsomisena, on väistämätön seuraus keskiluokkaistumisesta. Poliittinen kenttä on suljettu astia, mutta taloudellinen kenttä on avoin astia, ilman Atamonia. Tuo jälkimmäinen on sama asia kuin globalisoituminen. Rahaa menee ja tulee muista maista ja muihin maihin, mutta vaaleissa saavat äänestää vain paikalliset.

Entropia eli siis termodynamiikka ei toimi yhteisössä. Aine (äänet) ei jakaudu ajan kuluessa tasaisesti. ”Mielipideilmasto” on hyvä termi, koska yhdyskunnat ja yhteiskunnat toimivat ilmastossaan, joka puolestaan on määritelmän johdosta kaoottinen.

Ilmastovertauksen pohjalla olisin eri mieltä kuin poliitikot. Hyvin pienet muutokset esimerkiksi äänimäärissä ja gallupeissa merkitsevät hyvin paljon. Luultavasti erinäisten kansainvaellusten takana ovat pienet ilmastonmuutokset. Luultavasti näin on, hunneistä Syyria pakolaisuuteen.