Kysy

Muuten ehkä olisi jäänyt liikkeelle lähtemättä, mutta oli lahjakortti. Ravintola on Ask, Vironkadulla. Henkilökuntaa oli hiukan enemmän kuin asiakkaita, vaikka pieni sali oli arki-iltana täynnä. Menun mukainen ateria kesti yli 4 tuntia ja hinta oli kallis, 89 euroa henkilö.

Vaihtaessani suomenruotsiksi pari sanaa omistajan kanssa lähdön päälle, kehaisin häntä ennakkoluulottomuudesta.

Maan mahtavat ovat yksimielisiä yrittäjyyden ja innovaatioiden merkityksestä ja väittävät suosivansa sellaista. Mitä hallitus ynnä muut tarkoittavat tällä, se on jäänyt minulle epäselväksi, mutta luultavasti jotain hyvää. Tuo ravitsemisalan yritys on innovatiivinen.

Omistajalle myönsin kuuluvani itse peruna- ja makkarasukupolveen, korv och potatis. Sitä en sanonut, että niin ollen minussa istuu epäily, ettei ruualla saa leikkiä eikä voileipä kädessä juosta. Se kai opittiin silloin kun ruokaa oli kaikkiaan vähän ja kauppojen hyllyt näyttivät samalta kuin Neuvostoliitossa. Niin, hyllyssä oli neuvostosäilyke, Chatka. Nykyisin merirapuja saa kalatiskiltä.

Katsoin Ask-ravintolaa eat-fi -osoitteesta ja Facebookista. Ensin mainittu on jotenkin keskittynyt imuroimaan kielteisiä kokemuksia. Kai se tuntuu hienolta, että osaa haukkua hävyttömästi. Fb:ssä oli useita kirjoituksia, joissa sanottiin ulkomaan kielellä, ettei parempaa ruokaa ole koskaan saatu.

Niin olen asian käsittänyt, että Facebook ja Maikkarin msn ovat mainoskanavia. Fb:ssä tosin yritykset ja yrittäjät esiintyvät usein omalla nimellään.

Eilinen ateria poikkesi siis suuresti ABC-ketjun lehtipihvistä, joka kuuluu edelleen olevan Suomen suosituin ruoka-annos. Lehtipihvin idea on hyvin selvä. Huonompikin liha kelpaa, kun se on nuijittu lätyksi. Kotona olen oppinut, ettei erinomaisen pihvilihan lähellä saa edes huoata raskaasti, koska lihasnesteet ratkaisevat tuloksen, ja ne valahtavat helposti.

Tämä Ask liputtaa lähiruokia ja luomua.

Olen käsittänyt asian niin, että ruoka ei parane kuljettamalla sitä Chileen, Kiinaan ja takaisin.

Perustelen asiaa entsyymeillä ja bakteereilla ja jo lukuisilla tutkimuksilla. Erään mukaan Venäjän puolella Karjalaa on huimasti vähemmän allergiatauteja kuin Suomen puolella. Selitys olisi lähiruoka eli tuossa tapauksessa huonot kuljetusolot ja keittiöpuutarhat ja kahden kanan kanalat.

Valikoiva maku on ylpeilyn aihe taiteessa ja laajasti harrastustoiminnassa.

Valikoivaa makua ei pidetä oikein hyvänä laitoskeittiöissä eikä työpaikkaruokaloissa. Valikoivuuttahan se on ettei suostu syömään muuta kuin makaronilaatikkoa?

Syö mitä eteen kannetaan…?

Välimeren kulttuureissa asetelma on – ehkä oli – tuhat vuotta sama. Joukko vanhoja ja nuoria naisia teki ruokaa ja pesi astioita 12 tuntia päivässä. Lounas, johon aviomiehet kävelivät virastosta kiukuttelemaan, kesti vähintään kolme tuntia.

Todellisuudessa käytäntö oli jokseenkin sama esimerkiksi Päijänteen, Pielisen ja Saimaan kulttuuria, sikäli kuin ruokaa oli syötäväksi asti. Tunnen ja muistan oikein hyvin sen elämäntavan, jossa naiset eivät istuneet edes syömään ja kahvi tai kahvinkorvike juotiin sekin seisaallaan pataenkin luona, korvattomasta kupista. Tavasta tuli hyve. Oman ikäluokkani naisissa on paljon ihmisiä, jotka ovat oppineet, ettei naisihmisen sovi olla koskaan jouten. Jos mennään vaikka kesämökille eväiden kanssa, mummu vetää Suomi-verryttelyhousut jalkaansa ja lähtee raivaamaan metsää. Entinen risujen kerääminen ja kantaminen polttopuiksi ei enää onnistu kun ensin nestekaasu ja sitten sähkö on otettu käyttöön.

Toistelen tätä vai alleviivatakseni, että kaikki tämä on tapahtunut yhden sukupolven aikana. Kysymys ei ennen ollut naisten orjuuttamisesta. Monesta mökistä miehet hiihtivät pöllimetsään talvisinkin aamulla kello neljä, eikä kaksitoista tuntia ollut riittävä työpäivä, jos siis oli tarkoitus päästä ansioille.

Sota-ajan ja sen jälkeisten jälleenrakennusvuosien ihmiset ovat valokuvissa aivan eri näköisiä kuin nykyiset. Ravinto näkyi iholla, pituuskasvuna ja ryhtinä. Epookkielokuvia ei voi tehdä uskottavasti, koska näyttelijät ovat nykyihmisinä eri mallisia kuin toisina aikoina.

Mietin tässä, minkä viestin laitan lukijalle. Satanen nokkaa kohti ja valikoidut viinit tai mehut päälle ratkaisee tietysti asian monille. Niissä joiden lompakko ei ole silittämättä sileä on kuitenkin ihmisiä, joiden mielestä on vastenmielistä suoltaa suotta rahaa.

Meillä oli syynä hääpäivä, tasavuosia, ja yllytys. Siten sanoisin innostuneesti, että kannattaa kokeilla. ”Uuteen keittiöön”, joka taitaa olla menneisyyttä, olen saanut käsityksen enkä kaipaa lisää. Muuten: kokeileminen kannattaa.

Lukemattoman äärettömän pienet annokset – kuvan kupissa on lientä alle kahvikupillinen – pakkaavat naurattamaan. Toisaalta muistan etäisen Eerikinkadun, jossa kokeilin ensi kerran outoa ja kallista ruokaa: indonesialainen riisipöytä. Se oli huima kokemus. Sanoisin että se oli 60-lukua. Ihmeellinen ateria tuntui vastaavan kahden viikon kaukomatkaa.

Nuori ja puhdas ruoka on todella mielenkiintoinen asia suuressa kuviossa. Tiedämme kaikki käyttävämme suuren osan ajastamme pilataksemme omaa elämäämme ja muiden. Syöminen on selvästi yksi niistä asioista, ja toinen on liikkuminen. Omaa alaani on lähinnä lukeminen, mutta jokainen syö.

Neuvo: näihin erilaisiin ravintoloihin ei varmaan kannata mennä kuin läheisten ihmisten kanssa. En neuvoisi ketään tuonnekaan liiketuttavan kanssa. Parhaassa tapauksessa kysymyksessä on syventyminen, meditaatio. Niin eilenkin.

Aivan ylimääräinen ja yllättävä kruunu oli ilmainen. Valkea yö eli se sama, josta Pietari on kuuluisa. Helsingissä on sama valo, yleensä kesäkuun puolella. Leveysaste ja vesi…