26. toukokuuta 2016

Kysy






Muuten ehkä olisi jäänyt liikkeelle lähtemättä, mutta oli lahjakortti. Ravintola on Ask, Vironkadulla. Henkilökuntaa oli hiukan enemmän kuin asiakkaita, vaikka pieni sali oli arki-iltana täynnä. Menun mukainen ateria kesti yli 4 tuntia ja hinta oli kallis, 89 euroa henkilö.

Vaihtaessani suomenruotsiksi pari sanaa omistajan kanssa lähdön päälle, kehaisin häntä ennakkoluulottomuudesta.

Maan mahtavat ovat yksimielisiä yrittäjyyden ja innovaatioiden merkityksestä ja väittävät suosivansa sellaista. Mitä hallitus ynnä muut tarkoittavat tällä, se on jäänyt minulle epäselväksi, mutta luultavasti jotain hyvää. Tuo ravitsemisalan yritys on innovatiivinen.

Omistajalle myönsin kuuluvani itse peruna- ja makkarasukupolveen, korv och potatis. Sitä en sanonut, että niin ollen minussa istuu epäily, ettei ruualla saa leikkiä eikä voileipä kädessä juosta. Se kai opittiin silloin kun ruokaa oli kaikkiaan vähän ja kauppojen hyllyt näyttivät samalta kuin Neuvostoliitossa. Niin, hyllyssä oli neuvostosäilyke, Chatka. Nykyisin merirapuja saa kalatiskiltä.

Katsoin Ask-ravintolaa eat-fi -osoitteesta ja Facebookista. Ensin mainittu on jotenkin keskittynyt imuroimaan kielteisiä kokemuksia. Kai se tuntuu hienolta, että osaa haukkua hävyttömästi. Fb:ssä oli useita kirjoituksia, joissa sanottiin ulkomaan kielellä, ettei parempaa ruokaa ole koskaan saatu.

Niin olen asian käsittänyt, että Facebook ja Maikkarin msn ovat mainoskanavia. Fb:ssä tosin yritykset ja yrittäjät esiintyvät usein omalla nimellään.

Eilinen ateria poikkesi siis suuresti ABC-ketjun lehtipihvistä, joka kuuluu edelleen olevan Suomen suosituin ruoka-annos. Lehtipihvin idea on hyvin selvä. Huonompikin liha kelpaa, kun se on nuijittu lätyksi. Kotona olen oppinut, ettei erinomaisen pihvilihan lähellä saa edes huoata raskaasti, koska lihasnesteet ratkaisevat tuloksen, ja ne valahtavat helposti.

Tämä Ask liputtaa lähiruokia ja luomua.

Olen käsittänyt asian niin, että ruoka ei parane kuljettamalla sitä Chileen, Kiinaan ja takaisin.

Perustelen asiaa entsyymeillä ja bakteereilla ja jo lukuisilla tutkimuksilla. Erään mukaan Venäjän puolella Karjalaa on huimasti vähemmän allergiatauteja kuin Suomen puolella. Selitys olisi lähiruoka eli tuossa tapauksessa huonot kuljetusolot ja keittiöpuutarhat ja kahden kanan kanalat.

Valikoiva maku on ylpeilyn aihe taiteessa ja laajasti harrastustoiminnassa.

Valikoivaa makua ei pidetä oikein hyvänä laitoskeittiöissä eikä työpaikkaruokaloissa. Valikoivuuttahan se on ettei suostu syömään muuta kuin makaronilaatikkoa?

Syö mitä eteen kannetaan…?

Välimeren kulttuureissa asetelma on – ehkä oli – tuhat vuotta sama. Joukko vanhoja ja nuoria naisia teki ruokaa ja pesi astioita 12 tuntia päivässä. Lounas, johon aviomiehet kävelivät virastosta kiukuttelemaan, kesti vähintään kolme tuntia.

Todellisuudessa käytäntö oli jokseenkin sama esimerkiksi Päijänteen, Pielisen ja Saimaan kulttuuria, sikäli kuin ruokaa oli syötäväksi asti. Tunnen ja muistan oikein hyvin sen elämäntavan, jossa naiset eivät istuneet edes syömään ja kahvi tai kahvinkorvike juotiin sekin seisaallaan pataenkin luona, korvattomasta kupista. Tavasta tuli hyve. Oman ikäluokkani naisissa on paljon ihmisiä, jotka ovat oppineet, ettei naisihmisen sovi olla koskaan jouten. Jos mennään vaikka kesämökille eväiden kanssa, mummu vetää Suomi-verryttelyhousut jalkaansa ja lähtee raivaamaan metsää. Entinen risujen kerääminen ja kantaminen polttopuiksi ei enää onnistu kun ensin nestekaasu ja sitten sähkö on otettu käyttöön.

Toistelen tätä vai alleviivatakseni, että kaikki tämä on tapahtunut yhden sukupolven aikana. Kysymys ei ennen ollut naisten orjuuttamisesta. Monesta mökistä miehet hiihtivät pöllimetsään talvisinkin aamulla kello neljä, eikä kaksitoista tuntia ollut riittävä työpäivä, jos siis oli tarkoitus päästä ansioille.

Sota-ajan ja sen jälkeisten jälleenrakennusvuosien ihmiset ovat valokuvissa aivan eri näköisiä kuin nykyiset. Ravinto näkyi iholla, pituuskasvuna ja ryhtinä. Epookkielokuvia ei voi tehdä uskottavasti, koska näyttelijät ovat nykyihmisinä eri mallisia kuin toisina aikoina.

Mietin tässä, minkä viestin laitan lukijalle. Satanen nokkaa kohti ja valikoidut viinit tai mehut päälle ratkaisee tietysti asian monille. Niissä joiden lompakko ei ole silittämättä sileä on kuitenkin ihmisiä, joiden mielestä on vastenmielistä suoltaa suotta rahaa.

Meillä oli syynä hääpäivä, tasavuosia, ja yllytys. Siten sanoisin innostuneesti, että kannattaa kokeilla. ”Uuteen keittiöön”, joka taitaa olla menneisyyttä, olen saanut käsityksen enkä kaipaa lisää. Muuten: kokeileminen kannattaa.

Lukemattoman äärettömän pienet annokset – kuvan kupissa on lientä alle kahvikupillinen – pakkaavat naurattamaan. Toisaalta muistan etäisen Eerikinkadun, jossa kokeilin ensi kerran outoa ja kallista ruokaa: indonesialainen riisipöytä. Se oli huima kokemus. Sanoisin että se oli 60-lukua. Ihmeellinen ateria tuntui vastaavan kahden viikon kaukomatkaa.

Nuori ja puhdas ruoka on todella mielenkiintoinen asia suuressa kuviossa. Tiedämme kaikki käyttävämme suuren osan ajastamme pilataksemme omaa elämäämme ja muiden. Syöminen on selvästi yksi niistä asioista, ja toinen on liikkuminen. Omaa alaani on lähinnä lukeminen, mutta jokainen syö.

Neuvo: näihin erilaisiin ravintoloihin ei varmaan kannata mennä kuin läheisten ihmisten kanssa. En neuvoisi ketään tuonnekaan liiketuttavan kanssa. Parhaassa tapauksessa kysymyksessä on syventyminen, meditaatio. Niin eilenkin.

Aivan ylimääräinen ja yllättävä kruunu oli ilmainen. Valkea yö eli se sama, josta Pietari on kuuluisa. Helsingissä on sama valo, yleensä kesäkuun puolella. Leveysaste ja vesi…


19 kommenttia:

  1. Samaa ruotsin runkoa 'päron' on lainattu kaksi kertaa - kerran kirjaimellisesti ja kerran metafoorisesti: päärynä ja peruna. Lainauksien aikaväli ei voi olla kovin iso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketä sä oot. Oikeesti !

      Poista
    2. Mielenkiintoista on, että perunan nimi on ranskaksi ja hollanniksi maaomena ( pomme de terre/aardappel), mutta ranskan ja saksan kielialueiden rajamailla Rein- ja Moseljokien varsilla maapäärynä. Elsasssiksi (ehkä korrektimmin alsassiksi) juureksen nimi on Grumbeer ja letzeburgiksi Gromper. Hollannin kielessä omena on myös kantasana appelsiinille. Mehupurkkien kyljessä lukee sinaasappel eli Siinain omena.

      Poista
    3. Isäni suvun kautta polveudun vendiläisistä merirosvoista

      Poista
    4. Umpeloosia syödään läskisoosin kanssa.

      Poista
    5. Joo kyllä mä sen susta vaistosin.

      Suomenlinnan huuhkajasta Hersyli sievisteli että äy? Yö? Öyy?

      Old pascas. Kiinalaiset kivikundit sen on lohkonu ja ryhtäny kokoon. Ne muuten pitää aivan kipeesti linnuista. Just näin ku jonkun hui-upean luontoneron käteen heitti normilokki kasit. Se pani vaan handun oikein ja lokkonen eettä tsaaau mitä likka, käyks kateeks...tultiin vähän kaippatorille jädelle.

      Meri ei ole kaikille.

      Poista
  2. Isolla kirkolla oli muistini mukaan 1970-luvulla Lautasmatkat niminen ravintola, jossa meitsin kaltainen maalaispoika saattoi tehdä ruokamatkoja ympäri maailmaa.
    Kerran oli muka kiire samaisella kirkolla ja erehdyin menemään johonkin donaltsiin - vuosi taisi oll 1996 ja vieläkin kauhun väreet riipovat selkäpiitä kun sitä ruokailua muistelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lautasmatkat eli pidempään kuin Fen Kuan, jonka rijstaffeliin viitattiin. Lautasmatkojen menestys perustui tuttuihin annoksiin jolle annettiin eksoottinen nimi -- purkkiananaksen siivu teki lehtipihvistä havaijinleikkeen.

      Tuttavat musikat, joilla keikat joista ei huomattu maksaa veroa ajallaan, toivat tilapäistä rahaa, kävivät Fen Kuanissa ja keksivät maailmanmusiikin. Sittemmin paikka on tunnettu seksuaalisesti poikkeavien kapakkana, milloin milläkin nimellä.

      Hampurilaispaikoista ensimmäinen saattoi olla Wimpy.

      Poista
  3. JK: "Epookkielokuvia ei voi tehdä uskottavasti, koska näyttelijät..."

    Näin se on. Tai sitten se vaatii castingiin eli roolitukseen kauheasti työtä ja liikaa rahaa. Olin taannoin katsomassa Lindmanin Tali-Ihantalaa ja siinä on kohtaus, jossa suomalaisjoukkue hyökkää metsästä aukion yli, kohti kameraa. Alussa se näyttää ihan uskottavalta, mutta mitä lähemmäksi sotilaat ehtivät, niin sitä selvemmin menneisyyden sitkeät korpisoturit paljastuvatkin tämän päivän pulskiksi alokkaiksi, jotka jo 50 metrin juoksu panee puuskuttamaan.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin syöneenä helsinkiläispoikana (vm 1946) ällistelin 60-luvun lopun Tukholmassa näkemääni kääpiökansaa – Itä- ja Koillis-Suomesta suuren rakenneuudistuksen aikana Ruotsiin muuttaneita pienviljelijöitä. Ei heitä juuri Helsingissä näkynyt.

      Poista

  4. Kysyin Eelis Askia Googlelta. Sehän tahdikkaasti vastasi. Sen sijaan joku kansallisbibliografia tylytti -ihan kuin olisi tiennyt kuka kysyy. APE kukkaroa rekisteröitymistä jne, anti olla. SKS-valtiomme siellä pyytelee paria euroa ihan uusimmassa zeitgeistissä, mutta koeteltuun tylyyteen uteliasta kohtaan. Asiaankuuluvilla olisi kirjat hyllyssä tai päätteellä ihan viran puolesta.

    Tiedetään, paremmin ovat asialla britit. Heillä ovat maakirjat kai sieltä 1086 vuodelta alkaen (tuolloin maanomistusolojen organisointi Wilhelm Valloittajan soturikavereiden perheille, klaanikokous oli se Ylähuone, Hause of Lords). No nyt maakirjat Lands Registry yksityistetään. Sieltä kerää käyttäjämaksut sen uusi omistaja ja varmasti palvelu pelaa ja maksaa osaa tumpelompikin.

    Jos uudistaa, panisi mullin mallin eikä vain olisi tekevinään.
    Se hyvä tässä valtion ja kuntien tuhertamisessa on, että vasta hädässä ja silloinkin varuillaan niitä lähestyy. Herttasen surkuja ovat nuo kilpailutetut kaupunkibussit, kun taas tämä Mättö kavereineen panee Onnibusseilla ihan uuden ja punaisen asiakasiloisen meiningin valtateille.

    Tämähän on zeitgeistin monipiirteistä ilmenemään ja kokoaikaista uusilmentymistä. Manageriluokan ja perijä-osakekirjojen avio rahafermentoreiden äärellä. Ennenhän he pitelivät toisiaan kädestä SAKuhan alla ja puolityhjien jääkaappien edessä. Noissa SKSn ja ylipäätään fiksuiksi kuvitelluisssa piireissä luulisi ajan kulttuurista ilmapiiriä punnittavan ja ojentauduttavan sen mukaan.
    jatk.

    VastaaPoista
  5. "Epookkielokuvia ei voi tehdä uskottavasti, koska näyttelijät ovat nykyihmisinä eri mallisia kuin toisina aikoina." Tämä on syy, miksi en mene katsomaan Tuntemattoman sotilaan kolmatta versiota. Samannäköiset mannekiinipojut eivät innosta.

    VastaaPoista

  6. jatk.
    Kuinka toisin aluksi olikaan. Tervakoskella, ja voisiko parempaa nimeäkään olla? itse professori Forsman valitsi lukusalin kirjat. Luettelo on Vilho Annalan hienossa ja juurevassa, tyhjääjauhamattomassa firmahistoriassa. Loput rahat talletettiin Yhdyspankkiin. Kohta ostettiin lisää kirjoja joita suomeksi alkoikin ropista kuin kevätsadetta. Ensimmäisen kirjasatsin 124 kpl Forsman kuittaa Toukok. 13 p. 1873 ja nimellä Yrjö Koskinen.

    Niin Eelis Ask perusti iskemillään voittorahoilla kenkätehtään Ennätys. Se putosi konkurssiin ja mies menetti kaiken paitsi tarmoaan ja aikaansaamiskykyään. Olikohan autettu konkurssi, päätetty Kenkäteollisuusliitossa kun Eemil Aaltonenkaan ei enää ollut hengissä ja kunniantunnon esimerkkinä. Velat irti tosta vaan.

    Vuoden 1918 aikana ei Tervakoskella sattunut mitään tihutöitä eikä veritöitä. Tehdas toimi. 30-luvun laman aikana palkkoja ei alennettu. Minkähän ja kunka perässä Mommilaan mentiin. Kordelin oli maatilojen pyydystäjä, kunnostaja ja uudelleen myyjä. Oltiinko niistä siivottu torpparit ja muonamiehet ja navettapiiat pois koneajan tulla, ja tällekö lainhuudatukset veti maakaarien, isojakojen ja markkinavaltioargumenttien välistä Risto Ryti? Toisin kuin lukuisat kulttuurilahjoitukset, esim. Tervakosken näytelmäseuralle tai pientalonpojille hirmuiso Karhulan kombinaatin lahjoitus William Ruthilta luhistuivat inflaatioon, ei Kordelinin säätiö.

    Itse Tervakoski tuli yrityskaapatuksi Serlachiuksille ja Suomen Pankille Rytin aikana. Myöhemmin sitä saneerasi Musta-Pekka Laine. Nyt se on kädestä käteen kiertävä pääomasijoituskohde. Hinta nousee kun korko laskee, laske vaikka itse osinko 200 jos korko 10%, antaa tehtaan arvoksi 2000. Jos korko laskee 5% tehtaan arvo on 4000. Siitä tuli pääomasijoittajayhtiölle voittoa 2000. Se realisoituu uuskaupalla. Tämä saa voittonsa koron taas aletessa. Yhdellä prosentilla firman hinta olisi 20 000. Siinä ketjumyymisessä kolmenkymmenen vuoden aikana on moni pääomasijoittaja kerännyt aimo saaliita.

    Koko meno on ajanhengen mukaista eli legitiimiä. Jopa siihen mittaan että Suomesta Ari Tolppanen kertoo Capmanistaan mm. Mehiäinen ja Orionin Noiro upeita rahastuskeisejä. "Jos se firma olis mun" kirjassa Marko Erola tietää mitä pääomasijoittaja tekisi. Kirja on vuodelta 2014.

    Kirja käy oppaasta panna valtion tase työhön. Ja on Zeitgeistin hengessä, vaikka uskonkin G 20 jo vänkäävän Bernerin maksuteiltä takaisin yleisiksi teiksi. Yksityisteilläkin oli usein rasite sallia meiksän lampsia. Äänestäjä taitaa haistaa mitä pääsi tapahtumaan, some tietää haisee ja vihaa. Voi tästä tosin äkisti poliisivaltiokin tulla ja uuden patrisiateetin MBA-aatelin pysyväisvalta. Nythän näistä melutaan lähinnä parasiitteinä. Ellei sitten ihannoida lukeneiston(?) peesatessa kulloistakin eliittiä kunnes seuraava johtotähti syttyy.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  7. Tästä tulee mieleen vanha ja kulunut vitsi. Saatuan keittolautasen eteensä asiakas huutaa tarjoilijalle ”lautaseni on märkä”, johon tarjoilija vastaa ”ei suinkaan, se on teidän keittonne.”
    /Y

    VastaaPoista
  8. Kyllähän syöminen on nautinnoista parhaimpia, jos ruoka on hyvää, ja jos ei, niin siitä tulee vihaiseksi, että ovat pilanneet hyvät aineet, ravintolassa siis. Oikein hyvästä ruoasta kannattaa joskus (harvoin) maksaakin. Ikimuistoinen on illallinen, jonka nautin sisareni kanssa Gardan kaupungissa pienessä kivijalkaravintolassa, jota meille oli suositeltu. Siellä ei olisi ruokalistaa, vaan isäntä, "yhtä leveä kuin pitkäkin", lähettäisi pöytään, mitä lystäisi.

    Tilasin "vähän mutta hyvää, ei lihaa". Pöytään tuotiin mereneläviä kuorukoissa ja muissa muodoissa, yksi ruokalaji kerrallaan, niitä tuli ja tuli. Ihastelimme makuja ja tyhjensimme tarjoiluastiat. Viidennen ruokalajin jälkeen parkaisin, "ei enää", mutta tarjoilijatyttö sanoi: "Spagetti pantiin juuri kiehumaan." Simpukkaspagettia pystyttiin enää maistamaan, vaikka se erinomaista olikin. Pääruokaan ei taidettu ehtiäkään eikä jälkiruokaa voitu ajatellakaan. Talo tarjosi kuitenkin vielä grappaa, eihän spagettiin voinut lopettaa. Olin jo arvellut, että saadaan jäädä tiskaamaan, kun kortti ei ollut mukana, mutta selvittiin siitä. Suomessa se olisi maksanut kaksinkertaisesti.

    Luomua ja lähiruokaa, kyllä! Myös kaikenlaisia rikkaruohoja kukkapenkeistä. Ensimmäiset voikukan lehdet poimin smoothieen tänä vuonna maaliskuun lopussa. Ilmastonmuutoksessa on jotain hyvääkin. EG

    VastaaPoista
  9. Innovaatio: käsitteellisesti uusi menestyksellisesti lanseerattu tuote, prosessi tai palvelu.
    Innovatiivisyys: tarkoittaa useimmiten luovuutta
    Innovointi: innovaation tavoittelu
    Innovaattori: näyttöjä innovaatioiden aikaansaamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja pulsaattori on rumpukoneen edeltäjä. Muusikkohuumoria, elä tykkää kyttyrää.

      Poista