Lihamureketta

Pianistina Vladimir de Pachman oli ylittämätön. Hänen levyillään on enemmän huteja kuin kenelläkään muulla, Cortot huomioon otettuna. Wikipedian mainio pikku artikkeli mainitsee hänen ottaneen ”ylettömiä vapauksia”, ja se on totta.

Lihamureketta ei pienemmissä hakuteoksissa mainita. Mestari näet onnistui menemään kaksi kertaa peräkkäin metsään esittäessään Pariisissa noin vuonna 1900 Chopinin masurkkaa – hän suosi konserteissa turvallisia kouukappaleita eli niitä samoja, joita kymmenvuotiaat pimputtavat.

Hänellä oli useinkin tapana pelehtiä esiintymislavalla, ja tuolla kertaa hän kertoi yleisölle, että itse asiassa hänen vaimonsa Marguèrite soittaa tämän kappaleen paremmin, mutta toisaalta vaimo osaa laittaa erinomaista lihamureketta, joten hän on nyt täällä ja vaimo odottaa kotona hyväksi hautuneen herkun kanssa.

Oman tekstin lukeminen on hyvin vastenmielistä. Mielellään sitä olisi tavallinen perheenisä Kirkkonummelta tai enimmäkseen sopuisa eläkeläinen rautakaupan hyllyjen välissä. Itse kirjoitettu, kirjaan painettu teksti kuiskii herkeämättä: idiootti, idiootti! Miten joku voi olla niin kyvytön, että kirjoittaa tällaista, ja joku toinen siinä määrin sekaisin, että painattaa!

Ihmismielen siunattu ominaisuus on turtumus.

Kun toimitan uutta valikoimaa blogikirjoituksistani ja niiden runsaista kommenteista panen välillä pääni kraanan alle, luen kiinalaista runoutta tai menen saunaan. Saunassa viha viilenee ja saunassa sammuu sappi.

Muutaman harvan kerran merkitsin asioita muistiin iltaisin, lasten nukkuessa sievissä pikku röykkiöissä. Muutaman kerran olen puhtaasti tapaturmaisesti katsonut noin kirjoittamaani. Tarinat ovat tuntemattomia, mutta syvästi häiritseviä. Oma käsiala ja eräät tyylipiirteet viittaavat siihen, että tuollaista on tullut tehdyksi eikä kysymyksessä ole esimerkiksi salaisen poliisin kaappiini sijoittama syötti.

Minulle päiväkirjan kirjoittaminen on kuin yrittäisi jäädyttää tuohon ikkunan alle lumiukkoja kesähelteitä varten. Lumiukot ovat yhtä luonnottomia kuin valokuvat. Jokin luonteensa vuoksi liikkuva ja muuttuva on viillelty veitsellä preparaatiksi, jota sopii sitten tirkistellä kahden lasin väliin puserrettuna vahvasti suurentavien okulaarien ja objektiivin läpi vaikka vuodesta toiseen.

Mutta nyt nämä blogikirjoitukset ja sen kirjan toimittaminen herättävät syvällisiä kysymyksiä. Varhaiset kirkkoisät olivat joko Platonin ja etenkin tämän kautta Herakleitoksen opin osaavina huomattavan epävarmoja siitä, onko todellisuus  todellista.

Vakiovastaus: pure itseäsi sormeen, ei ole tyydyttävä. Tarkkaavainen uniennäkijä tietää, että unessa voi tuntea kovaakin kipua, joka havahtuessa osoittautuu harhaksi. Ensimmäiset ”magentisoijat” eli hypnoosin – suggestion kokeilijat saivat selville, että kivun aistimus katoaa, jos koehenkilö saadaan vaipumaan hypnoosiin. Hypnos ja siis ipnos, kuten tuo sana kuuluu ääntää, tarkoittaa vain unta.

Myös vanhan kirkon viisaille sopi hyvin ajatus, että kärsimykset ovat ihmisen mielessä ja siten ainakin jossain määrin hänen itsensä aiheuttamia.

Kaksi tuhatta vuotta myöhemmin oli tunnustettava, että ”ajan nuoli”, on hankala kysymys, vaikka ampujaa ei oleteta. Atomia pienemmässä ympäristössä vallitsee Heisenbergin epätarkkuusperiaate, ja muun muassa ajan yksisuuntaisuus on kuin onkin samalla tavalla vaikeaselkoinen käsite kuin aaltofunktion romahtaminen.

Olen siis eri ihminen joka kerta kun luen jonkin kirjoituksen, myös itse kirjoittamani. Voi olla, että emme ole edes sukua keskenämme, kirjoittaja ja minä.

Voisin suunnitella tuolle kirjoittajalle uskottavan elämäkerran pitäen näitä kirjoituksia kokonaisuutena. Kun nyt luen niitä sieltä täältä, yhteensä 3715 kahden liuskan kirjoitusta ja niiden kommentteja, joita on kirjoitusta kohti muutamasta viiteenkymmeneen tai ylikin, mieleeni hahmottuu selvästi romaani, Kaikki henkilöt ovat kuvitteellisia, niin kirjoittaja kuin kommentoijat, ja kirjoituksissa mainitut.

Edellisen kirjan valikoima, 50 kirjoitusta, oli jäykkä ja epätyydyttävä. Kirjan pitäisi olla sellainen, että siitä olisi hauska lukea sekä mikä tahansa pätkä että osa ja lisäksi kokonaisuus, alusta loppuun.

Tuo tavoita edellyttää jäsentämistä ja leikkelyä. On kysyttävä kustantajalta, miten kalliiksi tulisi lisätä kuvat tai kuvia ja olisiko halvempaa painaa ne mustavalkoisella. Kuvilla on kuitenkin usein ainakin jokin yhteys tekstiin. Sitä en tiedä tässä ja nyt, helpottaisiko se asiaa.

Sitä vastoin ryhmittelyn keksin tänään aamulla. Syksyn blogikirja ”Tältä puolen” jakautuu esimerkiksi seuraaviin osastoihin: Lihamureke – graavi siika – raakamakkara – rasvaton piimä – kaalimuhennos – appelsiini – kielimakkara – ruislimppu – uusi peruna – sardiini – hernekeitto – homejuusto – näkkileipä – jäätelö.

Arvoisa yleisö – repikää siitä. Ja kertokaa kukin tädillenne, että paperi on oleva tyylikästä ja painojälki helppolukuista.

Motoksi voisi painattaa:

Toivon että minut ymmärretään väärin kyllin nopeasti.