Konsertti, tänään

Meilahden kirkko on Pihlajatiellä kaupunginosan keskellä. Se ei ole se, jonka vierestä ajatte Munkkiniemeen mennessä.

Koska suomensin ne runot, joita musiikin lomassa esitetään illalla viidestä alkaen, joudun tekemään asiasta julkisesti tiliä. Yksi mutkikas kysymys on, ovatko nuo yli 20 tekstiä suomennoksia eli käännöksiä. Kun en tiedä.

Jos opettelee ja osaa alkukieltä, kuten Pertti Nieminen, ja tekee parhaansa välittääkseen omalla kielellään sen, mikä löytyy teksteistä, silloin jokak tapauksessa syntyy suomennoksia.

Anhava ei tietääkseni osannut japania tai ainakaan harrastanut syvempiä kielen opintoja. Hänen runsaista haiku- ja tankakäännöksistään tuli selkeästi osa Suomen kirjallisuutta, ja lukijat ottivat ne omakseen.

Se voi olla yksi kirjallisuuden tunnus, oma ääni ja uskottavuus. Kielen tuntijan tai tutkijan kirjoittama voi olla hyvin mielenkiintoista, mutta eipä sitä oikein tule kirjoittaneeksi käsin vihkoon itseään ilahduttamaan.

Tätä sopii miettiä. Ratkaisun tekee lukija – kuulija.

Käytin ja ajattelen käyttää jatkossa sellaista lapsellista menettelytapaa, että käyn käsiksi sellaisiin runoihin, jotka puhuttelevat minua itseäni niin kovasti, että haluan sanoa niistä jotain, ja kun sen teen, sanon omalla tavallani.

Oman perinteemme runous ja koko kirjallisuus on aika laajasti ja sangen pitkän ajan häiritsevästi kirjoittajaa itseään setvivää ja suorivaa. Esimerkiksi huonompien iskelmien sanoitusten lankeemus on yhdentekevyys. Jos teksti todella on – usein se on – yhden asian pyörittelyä ja tuo asia on huokaus, että kun kaikki on niin kurjaa, niin mitä siitä? Tai jos se sisältö on, että ennen oli niin ihanaa, niin kuulijalla on ainakin kiusaus kohauttaa olkapäitään ja ajatella, että hyvä kun oli.

Kiinalainen runous keskittyi loistoajallaan noin kahteentoista lajityyppiin eli loputtomaan muuntelemiseen.

Tämän maailman vanhimman todellisuudessa yhtäjaksoisen kulttuurin varhaisvaiheesta löytyy musiikkiministeriö, yuèfǔ, joka toimi ainakin 2300 vuotta ja toimii ehkä käytännössä edelleen. Sen tehtävä oli koota, tukea ja tallettaa runoutta, joka tarkoitti myös musiikkia ja tanssia. Tuon perinteen suora tulos on pekingiläinen baletti ja erikoista kyllä elokuva, etenkin sellainen, joita nimitetään meillä joskus kung fu- tai karate-elokuviksi. Esimerkki on Zhang Yimoun arvostettu ”Hero”. Hieman erilainen mutta myös kuuluisa ”Hiipivä tiikeri” muuten on taiwanilainen, ja eron huomaa.

Tappelu eli miekkailu ja kirjoittaminen eli kalligrafia olivat taidetta, siis runoutta.

Pitkiä vuosisatoja vain silmälle tarkoitettu eli vain luettava runous oli kiinalaisille jokseenkin käsittämätön, kieroutunut ajatus. Ministeriö, englanninkielisissä selostuksissa Musical Bureau hoiti tehtäviään. Edes hyvin muistamamme kulttuurivallankumous ei vajentanut pahasti kokoelmia. Nyt esillä oleva Tang-kauden runous eli 700- ja 800-luku yhteistä ajanlaskuamme, tunnetaan ainakin 30 000 säilyneestä tekstistä, joista ehkä 300 on yleismaailmallisesti hiukeiden mestariteosten maineessa.

Sopivan tuntuinen vertauskohta olisi näitä runoja hiukan nuorempi posliini. Ming-kauden astioita kai varjellaan kaikkialla museoiden aarteina ja esimerkiksi värit ja kuva-aiheet ovat meilläkin jäljitelminä jatkuvasti käytössä.

Sama koskee laulurunoutta. Vahva kuvallisuus vaikutti omaan kirjallisuuteemme syvällisesti, koska se estää käyttämästä aineettomia käsitteitä. Käsitteellinen kirjallisuus, joka on filosofiaa, historiaa, tiedettä tai tekotiedettä, on puolestaan hyvin laaja. Mutta kirjallisuudessa runouden, proosan ja näytelmän raja vuotaa ja osoittautuu välillä näkymättömäksi.

Illan valikoimassa sattuu olemaa pakolaisuuden ja yksinäisyyden teemoja. Noita sanoja ja termiä ”maanpako” käytetään hyvin harvoin. Useimmiten asia sanotaan kuvalla, ja omistaa kauas joutuneen kohtaloita kuvataan kertomalla muuttohanhesta.

Kiinan kirjallisuudessa ei tietenkään ole mitään yhtenäistä ydintä, koska se on kirjallisuutta. Teksteissä heijastuvat kohdittain toisilleen vihamieliset perinteet, kuten kungfutse, tao ja buddhalaisuus. Joskus siis pohjalla on järjestys ja totteleminen, joskus valaistumisen villeys, joskus syvä tieto siitä, ettei maailmaa oikeastaan ole olemassa ja ilmiöt ovat vain mielen harhaa.

Kiinankin tapauksessa uhka on sama kuin meillä Euroopassa, palatsikirjallisuus. Mallit ja muodot ovat ottaneet vallan ja kuviointi peittää näkyvistä sisällön puutteen.

Nyt esillä olevat tekstit poikkeavat ratkaisevasti läntisestä perinteestä yhdessä, sitä tärkeämmässä suhteessa. Jopa vuorten erakoilla käsillä on polttava mielenkiinto, palava huoli ihmisestä, siis toisista ihmisistä, jotka eivät ole vain oman minä heijastumia. Tämä on johtanut taitoon, jota meillä sanotaan psykologiaksi. Mies on voinut kuvailla naisen mielen liikahduksia tavalla, jota ei osaa kuin ällistyä. Eikä meille tuttu ja aivan liian helppo pako ”tuonpuoleiseen” onnistu. Tässä version versio, Li Po:

 

Saan selittää, miksi viihdyn vihreillä vuorilla.

Kuuntelen äänetöntä sydäntäni.

Pudonnut persikankukka löytää tien sinne,

mistä on poissa ihmisten taivas ja maa.