Adlon, Ritz

Selailin erästä uutuuskirjaa ja hellyin kadonneiden elokuvateattereiden kadonneista nimistä. En keksi syytä, miksi kaupungissa ja koko maassa ei taida olla ainuttakaan sukunimijohdannaista, kun taas hotelleissa ja ravintoloissa, jotka nekin ovat pahennuksen paikkoa, juuri sukunimi on usein suuren brändin alku. Herra Ritz oli köyhä sveitsiläinen, jolla ei arveltu olevan taipumuksia majoitusalalle. Herra Adlon oli kunnon saksalainen, jonka mielestä Berliiniinkin voisi saada jotain Walldorf Astorin kaltaista.

Walldorf on hyvin pieni kaupungin tapaien Saksan Badenissa. Siellä tunnettiin jo 1700-luvulla Astorin suku, jonka edustaja oli eräässä vaiheessa Yhdysvaltojen toiseksi rikkain mies, turkiskauppias ja hyvä esikuva maahanmuuttajille. Sitä en tiedä, oliko hän turvapaikan hakija.

Elokuvateattereiden nimistä kaunein on Tuulensuu. Tampereen Tuulensuun talo on kaupungin seitsemänneksi hienoin, sanotaan. Siinäkin sijainneen elokuvateatterin nimi oli Kino-Palatsi. Helsingin Kino-Palatsissa kävin monet kerrat; se purettiin Akateemisen kirjakaupan rakennuksen tieltä. Teatteria pidettiin kaupungin hienoimpana, vaikka oli aikatalon Bristol sitten uudenaikaisempi ja Kaisaniemenkadun Metropol-Milton-Boston-Formia-Kinopalatsi suurempi. Legendaksi on noussut Bio Hesperia, jossa sielläkin ihme kyllä ehdin käydä. Se saattoi olla kantakaupungin viimeinen yhden koneen teatteri, jossa oli siis pakosta väliajat.

Kun rahoitin opintojani myös kirjoittamalla hirveät määrät arvosteluja Elokuva-Aittaan ja välillä Ylioppilaslehteen, kävin 60-luvulla käytännössä joka ilta elokuvissa. Vapaalippu minulla oli tosi kauan elokuvateatterin omistajan jälkeläisenä; sellaisia oli periaatteessa yksi omistajaperhettä kohti. Sitä ennen olin käynyt kaksivuotiaasta eli 16 vuoden ajan vähintään kaksi kertaa viikossa elokuvissa.

”Reaktiolentäjät” oli muuten kova juttu. Pidin siitä kovasti. Jännittävä termi reaktiohävittäjä muutettiin kai ilmavoimien käskyllä sanaksi ”suihkuhävittäjä”, jonka luuli tarkoittavan suihkun hävittämistä. Koulussa oli suihkuja, kotona ei. Meillä oli vain Junkers-vedenlämmitin. Sen nimi taas viittasi pommikoneisiin. Minulla on tallessa isäni seinällä pitämä Junkers Ju-88:n kuva, tosin Saksan palkkiristein. Hakaristeillä merkittiin lentokoneet Suomessa.

Meidän teatterin nimestä Kolmio en vuosikymmeniin tajunnut, että se tarkoittaa kolmiota. Teatterihan suunniteltiin ennen talvisotaa valmistuneeseen rakennukseen ja oli siinä mielessä maaseudulla harvinainen. Lisäksi se oli hyvin suunniteltu, suorastaan kaunis. Isoisä oli yleensä sitä mieltä, että hän tiesi kaikki asiat paremmin kuin kukaan muu, eikä muuten isäni ollut itsestään mitenkään toista mieltä. Aito nöyryys ja kaikkinaisen itsetehostuksen välttäminen tuli sukuumme vasta minun mukanani, kuten te, lukijat, olette varmasti valmiita todistamaan.

Isoisä siis teetti elokuvateatteritilan Aarne Ervillä, ja tulos oli todella fiksua jälkifunkista. Onneksi taloa ei määrätty suojelukohteeksi. Ei ainakaan meillä eikä kunnalla olisi ollut varaa pitää sitä kunnossa.

Paikkakunnalla oli ollut elokuvateatteri Lento, ja myöhemmin tuli myös Aula. Kolmion nimi johtui siitä, että perustajina oli kolme miestä, joista yksi (Haavisto) kaatui talvisodassa ja toinen kyllästyi. Epäilen että teatteri siirtyi isoisälleni huomattavan halvalla ja olen katsellut papereista, joita on tallella runsaasti, että parikymmentä vuotta sodasta se tuotti tasaisesti rahaa, etenkin kun suvun jäsenet pakotettiin toimimaan palkattomina työntekijöinä. Äitini sai kurssit käytyään elokuvakoneen käyttäjän kortin jatkosodan aikana, ja äidin kortilla olen itsekin näyttänyt yhdellä ja kahdella koneella elokuvia.

Tuo lupajuttu oli perusteltu. Ennen nitraattifilmi oli hyvin helposti syttyvää ja teatterin konehuoneessa oli vahvavirta projektorin kaarivaloa varten. Hiiliä säädettiin käsin.

Helsingin elokuvateattereiden luettelo on verkko-osoitteessa kavi.fi . Googlella voi käyttää otsikkoa Helsingin seudun elokuvateattereita 1900-luvulla.

Löysin heti teattereita, joissa en kuitenkaan koskaan käynyt, kuten Käpylän (Sampsantie) Rio, joka näyttää sulkenee 1972. Samaa nimeä käytti teatteri Lapinlahdenkadulla. Appivainaja kävi nuorena opiskelijana soittamassa musiikkia Wreden pasaasissa elokuvateatterissa, jonka ensimmäinen nimi oli Projektsioonilaitos Maailman ympäri. Hän tuli lukemaan lääkäriksi vuonna 1914; tuo teatteri jatkoi silloin vielä vuoden.

Hyvin pitkäikäinen nimi näyttäisi olleen Merano, yli 60 vuotta. Nimi on kaupungin, joka on Etelä-Tirolissa.

Kielemme – siis tämän suussa olevan elimen – rajoitukset näkee siinäkin, että USA:n suosituimmaksi väitetty, etenkin pikkukaupungeissa lähes pakollinen leffateatterin nimi Bijou taitaa puuttua Suomesta kokonaan, vaikka sana kyllä tunnettiin. Tietokilpailuissa kysyttiin, mikä oli Sandelsin ratsun nimi, ja Vänrikki Stoolia lukeneet tiesivät vastauksen. Itse opin samasta runosta, että punaviinin nimi on Margoo, ja aikanaan kävi ilmi, että se kirjoitetaankin Margaux. Täytettyäni lain silloin edellyttämät 21 vuotta kävin ostamassa tuon ”Maailman ympäri” –elokuvateatterin paikalla sijainneesta Alkon viinimyymälästä kokonaisen pullollisen tätä ihmejuomaa, vaikka opiskelijapiireissä Punavuoren punaviininlipittäjät harrastivat algerialaista, joka maksoi 2 markkaa 80 penniä pullo. Edellä mainittu appiukko osti siannahkaiseen salkkuunsa juhlallisuuksia valmisteltaessa Posoleeta (Beaujolais). Eräs opiskelukaveri pyysi minua tulkiksi Bensowin talon Alkoon, kun hän ei osannut ääntää viinin nimeä Nuits St. George, ja antaumuksellisena partiopoikana halusi juoda Pyhä Yrjön viiniä.

Muistossa pyhiä ovat yliopiston vieressä olleet Aloha, sama Heimolan sali jossa eduskunta oli aloittanut toimintansa, ja sen vieressä pieniä Arita. Allotria puolestaan oli kaukana Hämeentiellä. Erikoinen romantillinen nimi oli Tullinpuomin Sinisellä kuulla – erään elokuvan nimi (Capra). Alkuperäisen Shangri-la –kuvauksen nimi kajahtaa vieläkin, ”Lost Horizon”.

Niin – kuvassa blogisti kiinailemassa yliluonnollisen valaistumisen juuri kokeneena.