Johdon mukaisuus

Tunsin kerran esittelijäneuvoksen, joka valitteli puhelinluetteloa luettuaan, että juoni on vähän hyppelehtivä. Tietenkään en sanonut mitään. Ei nuoremman oikeussihteerin ole syytä saada sanalle, kun virkaiässä vanhempi puhuu.

Havahduttuani hiljan käsittämään, että aikataulukirjoja julkaistaan ja myydään vielä, jäin pohtimaan lukemistapoja. Monet suoraniitiset ihmiset katsoivat ”Turistista” (Suomen kulkuneuvot – Finlands Kommunikationer), mihin kellonaikaan juna on Helsingissä. Itse olen vieläkin sitä mieltä, että Kauhavalta pikajuna lähtee kello 18:03. Siellä oli normaali, kaunis tapa ”mennä junalle” eli käydä rautatieasemalla töllistelemässä junaan menijöitä ja junasta tulijoita.

Se oli samaa sukua kuin tuohon aikaan vielä kehityksensä alkuvaiheessa ollut veikkaus. Eihän koskaan kannattanut heittää toivoa, ettei junasta olisi tullut kauan tietymättömissä ollut Amerikan setä matkalaukku täynnä rahaa. Sellaista onnenpotkua sopi pitää silmällä, vaikkei olisi ollut setää, ei Suomessa eikä Amerikassa.

Olen tuntenut montakin ihmistä, joille aikataulun tai almanakan lueskelu on ollut hyvin mieluisaa. Ettei vain olisi ollut isänpuolinen mummuni, muutenkin muistihirviö, joka osasi almanakkaan nuorella iällä perehdyttyään kaikki nimipäivät ulkoa. Tarkemmin ajatellen muistan itsekin vielä jotain. Oskari, Anelma… Niilo. Lunttasin välillä verkosta. Ne ovat muuttuneet. Pitäisi ostaa 50-luvun allakka. En ole enää vuosiin iljennyt pyytää Holopaisella ketään irrottamaan kattohirrestä suvun almanakkakokoelmaa. Siinä on kuulemma ainakin koko 1900-luku, ja merkinnät koskevat hiehojen poikimista, kauran kylvöä ja muuta ajankohtaista.

Mutta kun katsoin nimipäiviä, vastaan tuli tammikuulta aikoinaan suuresti askarruttanut ”Kaarle, Kaarlo, Kalle, Mies”. Että mitä se mies siellä tekee. Kun löysin Alakerran hyllystä hienon ruotsinkielen oppikirjan, joka oli painettu 1908, aloin perehtyä siihen, ja opin sitten ruotsia ja ennen pitkää vieraampiakin kieliä. Karl on ruotsia ja tarkoittaa miestä! Saksankirjan kirjoittaja oli Solmu Nyström, ja ennen pitkää kävi selväksi, että joku oli yrittänyt Solmua suorana suomennoksena nimestä ja sanasta ”Knut” laajempaan käyttöön. Ja minä kun olin luullut, että ainakin varhaisvuosieni ihailun kohde Solmu Mäkelä olisi ollut keksitty nimi. Ja Heimo oli suomennos etunimestä Folke.

Koska tämä on blogikirjoitus eli siis puuta heinää, jätän syrjään senkin tosiasian, että tuossa toisessa huoneessa ovat siististä muovilaatikossa äitini säilyttämät elokuvateatterin filmikalenterit 1940 – 1966. Niissä ovat kynällä kirjoitettujen elokuvien varausten lisäksi painetut nimipäivät, kukin kohdallaan, ja liitteessä hyödyllisiä tietoja, esimerkiksi mistä saa ostaa elokuvakoneen hiiliä. Kannessa lukee komein kirjaimin Adams-Filmi. Hyvänen aika, olen tavannut Felicia Adamsin ja luullakseni firman asioita pyöritti eräs Åberg. Lasse?

Ovatko nimipäivät kadonneet? Jos sattuu huomaamaan, kai sitä voi laimeasti onnitella, ja kohde kiittää vielä laimeammin. Mutta kyllä esimerkiksi isoisäni Martinpäiville tuli kymmenes marraskuuta väkeä ympäri kylää.

Väitteen mukaan syntymäpäivät olivat ennen jotenkin ongelmallisia, ainakin ennen korkeita tasavuosia. Henkilö joka täytti 50, oli vanhus, joten hänelle oli hyvä hankkia keppi, keinutuoli tai hyvä huopa. Nimipäivä sen sijaan oli yhteisöllinen tapaus.

Miksei historiassa korosteta käsiteltäessä Suomen kansan todellisia tunteita ensin Ruotsia ja sitten Venäjää kohtaan, miten tavattoman suosittuja hallitsijan nimet olivat ympäri. Kauhavallakin melkein kaikki muut kauppiaat olivat Nikolai-nimisiä, paitsi isoisäni. Se oli kaiken huippu, että isäni äiti oli Dagmar – Hilja Dagmar. Karjalassa varsinkin tämä tanskalaissyntyinen tsaarin eukko oli hyvin suosittu. Ja muutenkin – Pohjanmaalla ennen sellainenkin nimi oli hyvin tuttu kuin Feetu – siis Fjodor tai Fredrik. Ruotsalainen Kustaa oli kova juttu, ja joku saatettiin kastaa komeuden tähden Köystiksi (Kyösti). Vai olisiko siinä takana Kosti – Konsta – Konstantin?

Tämä on todellisuudessa kiistakirjoitus. Jotkut lukijat ajattelevat mielessään, että blogikirjoitus on kuin kotiaine tai lehtiartikkeli. Se siis käsittelee yhtä asiaa ja tekee sen johdonmukaisesti. Itse en suostu sellaisia kirjoittamaan. Ensin virassa ja sitten toisessa virassa olen lukenut ja kirjoittanut vuosikymmeniä tuomioistuimen päätöksiä ja sitten tenttivastauksia tyyppiä ”tavaramerkkien sekoitettavuus Suomen lain mukaan”.

Luulen kirjoittavani joka päivä sanomalehteä. Tiedän ettei edesmennyt esittelijäneuvos voisi ymmärtää, miten yhdessä kohtaa on Mikki Hiiri ja toisessa kohtaa Kekkonen. Sellainen on hänen mielestään sietämätöntä. Hänelle voi selittää, että on erikseen uutisia, mielipidejuttuja, kertomuksia, ilmoituksia ja vielä vitsejäkin. Mutta ei hän ymmärrä. Eikä hyväksy.

Tämä tuli mieleen päällimmäiseksi, kun on niin paljon isoja uutisaiheita melkein päällekkäin. Kun kansanedustajat pääsevät puhumaan niistä, syntyy joka kerta sekamelska ja joudun aina sulkemaan television.

Sosiaalisen median hirvittävän huono keskustelun taso on valitettavan helppo selittää. Verkkoon kirjoittavat ovat usein aika kokemattomia. Niinpä he ottavat mallia poliitikoista ja herätyssaarnaajista – molemmat tunnetusti täysin haluttomia pitämään totena muuta kuin omia päähänpistojaan. Eilen jäin miettimään erästä blogin kommenttia, jossa sanottiin, että somalien osuus raiskaajista on ainakin Norjassa 100 prosenttia. Etsin sitten sen uutisen – se oli seitsemän vuotta vanha. Kommentoijalta oli jotenkin mennyt ohi, että norjalaisessa, huolella tehdyssä komitean mietinnössä oli todella montakin tilastoa eri rikosten tekijöistä. Muuan, jossa oli paljon afrikkalaista lähtöä olevia, todella sisälsi tuon 100 prosenttia. Sen edellä oli sana ”Total”, suomeksi ”Yhteensä”.