28. elokuuta 2015

Tyhmyyden historia


 
Ian Kershaw ei tee asiasta numeroa. Kronikoidessaan Saksaa vuoden lopussa 1944 ja antautumiseen toukokuussa 1945 johtaneina kuukausine hän tulee piirtäneeksi tyhmyyden historian ääriviivoja. Nälkä ja pelko ovat päällimmäisiä.

”Juutalaiset aloittivat tämän sodan”, jupistiin Saksan pommisuojissa. Tämä on kaikki juutalaisten syytä. Osalla jupisijoista oli aivan riittävät tiedot arvioida tulkintaansa. Osa muisti vielä, kuka hyökkäsi Puolaan 1939. Osa tiesi, etteivät Roosevelt ja Churchill olleet juutalaisia. Jollain oli hatara mielikuva Stalinin ja hänen lähimpien miestensä kansallisesta taustasta. Joku aavisteli, ettei Hawaijille 1941 hyökännyt Japani ollut juutalaisvallan tyyssija.

Tavanomainen keino oli ajattelun valuma. Tärkeää ei sittenkään ollut, kuka ampui ensimmäiset laukaukset. Oli muka aivan pakko toteuttaa ehkäisevä isku.

Suomikin hyökkäsi marraskuussa 1939 Neuvostoliiton kimppuun. Tai ellei puhuta Mainilan laukauksista, joku sieltä olisi hyökännyt suomalaisten luvalla. Kuka, sitä ei yleensä mainita. Saksa – liitossa. Englanti – kaukana. USA – vielä kauempana.

Tällä hetkellä kolme venäläistä neljästä tietää, ettei Venäjä käy sotaa Ukrainassa. Se tieto ei pyöri uutisissa, miten monen mielestä Kiovassa hallitsee Yhdysvallat.

Juuri nyt islamin sotajoukot uhkaavat Suomea tai ainakin islamia tunnustavat uhkaavat Suomen tyttöjä tai ainakin heikäläiset vievät meiltä työpaikat, tai…

Luin eilen hyvän analyysin ISIS:in synnystä ja toiminnasta. Kirjoittaja oli sotilas, tiedusteluväkeä. Tulos oli uskottava: kukaan ei tiedä. ISIS:in synty ja kasvu, sen valtava vetovoima nuoriin miehiin ja sen uskomaton menestys taisteluissa on täydellinen arvoitus.

Kirjoittaja hylkää salaliittoteoriat perättöminä. Käytännössä kaikki islamin maiden valtakeskittymät haluavat tukahduttaa tuon liikkeen ja pelkäävät sitä. Taustalla ei ole superaivoja. Liikkeen suuruuden luoja oli videovuokraamon myymäläapulainen, joka hänet tunteneiden mielestä oli henkiseltä varustukseltaan yksinkertainen.

Sen sijaan kirjoittaja antaa ymmärtää, että ISIS on some-ilmiö. Tapa käyttää videoklippejä (vangittu lentäjä poltetaan kameran edessä häkissä kuoliaaksi jne.) viittaa videovuokraamoon. Sitä voisi sanoa nerokkaaksi, koska se vetoaa sellaisiin nuorten miesten tunteisiin, joista nämä itse eivät tiedä mitään.

Some on tyhmyyden temmellyskenttä, juuri samalla tavalla kuin kirjallisuus ja elokuva. Joka ihmettelee tätä väitettä, miettiköön esimerkein. Miten paljon Stieg Larson ja trilogian neljäs osa kertovat Ruotsin ja Euroopan arjesta, niin sanotusta todellisuudesta. Eivät paljon. Sen sijaan ne tukevat noin 1907 lopullisesti vakiintunutta käsitystä, että ”todellisuus” on hyvin epätodellinen ilmiö.

Ei meillä lännessä kukaan todella tiedä, miksi elokuvan action ja kirjojen kovat rikosjutut ovat niin suunnattoman suosittuja. Ei kukaan sitäkään tiedä, miksi Agatha Christie on aikakauden kaikkein myydyimpiä kirjailijoita, vaikka hänen teoksensa ovat sekä todellisuutta että perusjärkeä ajatellen pelkästään naurettavia, kohdittain myös itkettäviä eli lukija nyyhkyttää raivosta, eikä osaa olla lukemattakaan.

Jos omaksuu huijauksia harjoittavien rikollisten ajattelutavan. menestyy maailmassa. Ihmiset saattavat epäillä ja jopa väittää vastaan, jos heille esittää pieniä valheita. Suuri vale menee aivan varmasti läpi. Huonon käytetyn auton myyminen autoliikkeeseen voi olla ongelma. Kuuden valkoisen Mersun hankkiminen laskua vastaan eli ilmaiseksi ja välittömästi Venäjälle myytäväksi ei ole ongelma. Uudenlaisen poliittisen puolueen perustaminen käy kuin tanssi.

Yt-neuvottelut ja tilinpäätökset osoittavat, että Matti Putkonen ja häntä radikaalimmat ajattelijat ovat oikeassa. Valtamedia on menettänyt uskottavuutensa. Ensimmäisinä hyppäsivät kärryiltä mainostajat.

Internetin merkitys on suuri, mutta suurimman muutoksen aiheutti ”suomalainen vahvuus”, mobiili nettiyhteys eli älypuhelin eli nykyisin kaikki puhelimet.

Joku entinen tohtorioppilaani voisi verrata pahempien populistiryhmien kannatusalueita älypuhelimien ja niiden käyttämien some-palvelujen jakautumaan Länsi-Euroopassa. Hypoteesi on 1 : 1.

Itse olen valtamedian kannattaja ja edustaja. Venäjä on television maailmaa. Mitä Kiina on, sitä en tiedä. Sen tiedän, että puhelin aiheutti ensimmäisen maailmansodan ja radio toisen.

Puhelin teki mahdolliseksi erittäin suurten joukkojen liikuttelun rautateitä ja maanteitä käyttäen mutta ei epäsuoran tulen tähystämistä ja tulenjohtoa. En unohda isäni sotamuistelmassaan julkaisemaa ja lehdissäkin selostettua on-line-tulenjohtoa syyskuussa 1941 Tuuloksessa. Sen kerran lentokoneen radio toimi.

Edelle kirjoitettu todistaa, että olen ollut jälleen kerran väärässä. Twitter ja Facebook ja sen kerrannaiset ovat hallitsevan tiedon välineitä. Vanhanaikaisena kirjoittajana en vieläkään tiedä, mikä aiheutti kansojen älykkyyttä toistelevan verkkohyökkäyksen blogiini. Joukko vanhoja, tuttuja ja viisaita kommentoijia säikähti. Se oli kyllä turhaa. Trollit katosivat tässä vaiheessa. Nyt tulee vain haistattelua ja muuta tavallista, mitä en tietenkään julkaise.

Liikenneanalyysi ei muuten vaadi kummiakaan työkaluja. Kun katsoo kommenttien päivämäärät ja kellonajat ja vertaa niitä pitkän ajan keskiarvoihin. tulos on kyllä se, että nyt jossain tehdään töitä urakalla.

Mutta kannattaa muistaa tämä ISIS ja videovuokraamo. Henkilö oli Ahmad Jadfhil, jihad-nimeltään Abu Musad al-Zarqawi ja maa oli Jordania. Koulutuspaikka oli Afganistan ja taustajärjestö Aö-Qaida.

49 kommenttia:

  1. Olisi miellyttävää lukea blogeja kirjamuodossa, esim valittuja blogeja valitusta aihepiiristä. Itse olen kiinnostunut historiallisista analyyseistä(si). Ottaen huomioon erittäin laajan blogin lukijakunnan uskoisin, että kustantaja kirjalle löytyisi helposti. Kiitos vielä ahkerasta ja älyllisestä kirjoittelusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja "Tuolta puolen" ilmestyi vuosi sitten ja toinen on valmisteilla.

      Poista
  2. Nörttien piirissä hyvinkin suosittu keskustelufoorumi muropaketti, antaa suunnan jonne kapteenin kannattaa vilkaista.
    Keskustelu "Kulttuurin rikastuminen" on saanut 13,5 miljoonaa lukukertaa ja 112.000 kommenttia. Ketjussa ei suinkaan kehuta maahanmuuttajia, neekereitä ja pakolaisia.
    http://murobbs.muropaketti.com/forums/yleistae-keskustelua.118/

    Kyseinen keskustelufoorumi kuvastaa hyvin nuorten tapaa ajatella.

    Myös keskustelu: "Helsingin Sanomien/Sanoma-konsernin syöksykierre", antaa hyvän kuvan ja osuu osaltaan naudan nappiin, miksi nuoriso ei kannata sitä median tyyliä, mitä se tänään edustaa.

    Kuten sanottu on median vaikutus suuri. Meillä media toimii kuin Venäjällä. Ja meillä vain toimittajat saavat esittää sen oikean mielipiteen jota muiden on noudatettava. Jos et tätä noudata, saat paskamyrkyn eteesi. Jos et vieläkään usko "toimittajansanaa", sinut tuhotaan poliittisesti.
    Se on vaarallinen tie kulkea eteenpäin, koska poliitikkojen pelko mediaa kohtaan on saanut jo järkyttävät mittasuhteet.
    [sarkasmivaroitus]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseinen keskustelufoorumi kuvastaa hyvin nuorten tapaa ajatella.
      Ehei, ei sitä noin tutkita ! Valikoitu näyte ei kelpaa. Tuommoinen on epätieteellistä huuhaata, Iltalehtiä alempaa rimaa..


      Sitä kysellään nuorisobarometristä:.

      Kysymys:Olisi hyvä, jos Suomeen tulisi enemmän ulkomaalaisia
      2014: Täysin tai jokseenkin samaa mieltä=12%+29%=41%
      2005: Täysin tai jokseenkin samaa mieltä=10%+24%=34%
      2014: Täysin tai jokseenkin eri mieltä=21%+12%=33%
      2005: Täysin tai jokseenkin eri mieltä=22%+13%=35%

      => Nuorisostamme on tullut maahanmuuttomyönteisempää 9:ssä vuodessa.

      Kysymys:En voisi kuvitellakaan maahanmuuttajaa puolisokseni
      2014: Täysin tai jokseenkin samaa mieltä=8+8% = 16%
      2005: Täysin tai jokseenkin samaa mieltä=15+12% = 27%
      2014: Täysin tai jokseenkin eri mieltä=22+52 = 74%
      2005: Täysin tai jokseenkin eri mieltä=25+31= 86%

      =>Nuorisommr on valmis rikastuttamaan tulevaa perhettään maahanmuuttajapuolisolla ja -lapsella ja vieläpä paljon innokkaammin kuin 9 vuotta sitten.

      Lähde: Nuorisobarometri 2014, "ihmisarvoinen nuoruus"
      http://www.nuorisotutkimusseura.fi/sites/default/files/ajankohtaista/nb14_julkkari_samimyllyniemi.pdf

      Poista
    2. No tulipa vilkaistua tuota muropakettia. Siellä näköjään meikäläiset nuoret hurmahenget uhoavat. Ja vailla pidäkkeitä. Mutta yllätys oli se, että tuo sontafoorumi onkin Otavamedian ylläpitämä. Taidanpa peruuttaa Parnassoni.

      Poista
  3. Liikkeen suuruuden luoja oli lapsena hakattu taideopiskelija, joka hänet tunteneiden mielestä oli henkiseltä varustukseltaan yksinkertainen...

    VastaaPoista
  4. "Juuri nyt islamin sotajoukot uhkaavat Suomea tai ainakin islamia tunnustavat uhkaavat Suomen tyttöjä tai ainakin heikäläiset vievät meiltä työpaikat..."

    Ongelma on siinä, minkä islamista ehkä jotain tietävä Jaakko Hämeen-anttila tiivisti eilisen Hesarin haastattelussa.

    Laajempi ongelma on se, että olemme pieni pelastusvene merellä, jossa liian monet pyrkivät vedestä siihen. Ei minullakaan ole eettisesti tai käytännöllisesti helppoja ratkaisuja. Jos ei JK:llakaan ole, en kuitenkaan toivoisi ongelman sivuuttamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäjä sais ydinpommittaa sodanlietsoja Usan pois. Lopppuuu sodat ja pakolaisuus.

      Poista
  5. "ISIS:in synty ja kasvu, sen valtava vetovoima nuoriin miehiin ja sen uskomaton menestys taisteluissa on täydellinen arvoitus."

    Voisiko yksi syy ola se, että ISIS:n perustaja oli islamiin perehtynyt yliopistomies. Hän osasi vedota niihin syviin perustunteisiin (esim. uhriutuminen, paluu "oikeaan" islamiin, kalifaatti), jotka jylläävät alueen kansojen sielussa. Näinä aikoina se vetoaa siellä paremmin kuin esim. länsimaisuus tai demokratia taikka arabisosialismi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulemma juutalainen oikeasti tuo Isiksen johtaja.

      Poista
  6. Perusteellisesti punnitsin muutamia asioita. Suomeen ei haluta älykkyydeltään vähempiarvoisia, ei haluta nuoria vireitä miehiä. Halutaan vastaanottaa naisia ja lapsia, koska he tarvitsevat eniten apua.

    Tässä nyt unohdetaan jotakin. Eniten uhanalaisissa maissa kärsivät ja tuhoutuvat, invalidit, mielisairaat, ja muutoin vammautuneet ihmiset, esimerkiksi rammat ja kuurosokeat lapset.

    Juuri HE tarvitsevat eniten apuamme. Miksi kukaan yksittäinen henkilö, eikä yksikään järjestö tuo näitä kaltoinkohdeltuja ihmisiä Suomeen? Kukaan ei ajattele heitä. Ei edes puhu heistä. Miksi?
    [sarkasmivaroitus]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, itsekkäimmät vievät kaiken--ja röyhkeimmät. Sehän näkyy juuri näiden nuorten miesten suurena invaasiona läntisiin demokraattioihimme luhistaen koko yhteiskunnan juuriltaan.

      Poista
    2. Ja siitoskykyisimmät!

      Poista
    3. Rehellisyys maan perii, on tuttu sanonta, mutta ei semmoinen, että itsekkäin/röyhkein.

      Poista
  7. ISIS lupaa sotureille saman, mitä Waltarin Mikael-kirjoissa luvattiin, sotasaalin.

    Mitä ISIS:stä vastaan taisteleville luvataan?

    VastaaPoista
  8. Kyllä Isiksen nousu oli yllättävää. Kirjoitin vielä vuoden 2013 lopulla kommenttina Rysky Riiheläisen blogiin tieteiskirjallisuuden tasolle nousevan epätodennäköisenä esimerkkinä mahdollisuudesta, että Nato joutuisi torjumaan vahvoin voimin "kalifaatin" hyökkäystä Turkkiin. Nyt meillä on ollut Turkin etelärajan takana ihan oikea kalifaatti jo vuoden ajan.

    Maailma on ihmeellinen.

    VastaaPoista
  9. Isis on nuorten uholiike. Suomessa nuoret ajavat kännissä ja ylinopeutta sekä tappelevat yöelämässä. Vielä nuoremmat tuhrivat seiniä. Ennen oli puukkojunkkarit. Siveyskin saa kyytiä molemmissa ilmansuunnissa, vaatetuksella peitetään mitä peitetään, mutta se ei tee ketään siveäksi. Nuoret naiset, suorastaan tytöt, huumaantuvat, kun urokset uhkuvat valtaa ja voimaa. Siksi teinit matkaavat Isiksen miesten vaimoiksi.

    Uskonto on aina kelvannut riehumisen tekosyyksi, kristinusko ja muut, nyt islam. Oikeasti on vain kivaa tuhota, tappaa, raiskata ja ryöstää. Eipähän tarvitse kuunnella opettajia, vanhempia tai muita valittajia, kuten sossutätejä. Anomukset käsitellään nopeasti, kun on rynnäkkökivääri kainalossa. Ei tarvitse kerjätä.

    Kristillinen äärimmäisyys ei ole enää valtavirtaa ainakaan pohjoisessa luterilaisuudessa. Muualla on tekemistä vielä, eikä kannettu vesi pysy kaivossa. Uudistusta eli järkiintymistä tapahtuu vain, kun sen tekevät kannattajat itse. Sama koskee kaikkia aatteita.

    Isis-pojista ja -tytöistä ei vain koskaan tule mitään, jolleivät muutu. Ei kirurgeja, ei sähköasentajia, ei huippujalkapalloilijoita, koska sellainen vaatii omistautumista ja kovaa työtä. Räiskintä riittää hetkeksi, sitten on mentävä töihin. Näiden anti ihmisyydelle on nollaa pienempi. Valitettavasti, sillä he hukkaavat inhimillisen potentiaalin, omansa ja uhriensa.

    VastaaPoista
  10. Kun professori K ilmoitti eilen olevansa edelleen samaa mieltä kuin presidentti, pääministeri ja liittokansleri, niin minä puolestani huomasin yllättäen olevani samaa mieltä kuin professori Hämeen-Anttila, joka laukoi tällaisia Hesarissa:

    "Professori Jaakko Hämeen-Anttila pitää harmillisena sitä, että keskustelu islamista on niin voimakkaasti ääripäihin jakautunutta."

    "Suomalaisessa keskustelussa toisessa ääripäässä "puhutaan paljon hyvin vähän tietäen", ja toisessa ääripäässä ymmärretään liikaakin eikä myönnetä maahanmuuttoon liittyviä ongelmia"

    "Maahanmuuttoon liittyy aika paljon ongelmia. On tahoja, jotka ajattelevat, että kaikki, mikä liittyy maahanmuuttoon on kulttuurista rikkautta, eikä se välttämättä ole niin, jos puhutaan henkilöistä, jotka ovat syrjäytyneet yhteiskunnasta eivätkä ole rakentamassa sitä"

    "Se on ongelma, ja näistä pitäisi voida puhua."

    PS. En tiennytkään, että Hämeen-Anttila on näin fiksu mies. Samaa ei ikävä kyllä voi sanoa demarien ryhmyristä Lindtmanista, joka esittää tällaista:

    "Nyt on aika käydä rehellinen parlamentaarinen keskustelu avoimesti, jossa jokainen eduskuntaryhmä voi ilmoittaa kantansa siihen, miten vihapuheeseen ja monikulttuurisuuden vastustamiseen tulisi suhtautua."

    Hän siis rinnastaa nuo kaksi asiaa - eli monikulttuurisuuden pitäminen ei-kannatettavana asiana on rikos!? Jos päättäjiemme älyllinen taso on tätä luokkaa, niin ymmärrän Hämeen-Anttilan lähtemisen maanpakoon: ei hän leikkauksia pakene, vaan tyhmyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Ongelmia on valtavasti alkaen käytännön asioista ja sitten mm. kotoutumiseen.

      Hämeen-Anttila korosti sanan "islam" ylimalkaisuutta. Jospa jossain Kairossa epäiltäisiin "kristikuntaa" eli siis mm. USA:n ja Venäjän salaliittoa.

      Juutalaisvainoja varten "juutalaisuus" täytyi konstruoida, koska uskonto ja äidinkieli eivät toimineet määreinä.

      Poista
    2. Juutalaisuuteen "vaino" on paljon syvemmällä ja vanhempaa kuin kuvitellaan. Heihin kohdistunut "paine" oli voimissaan kristinuskon alkujuurilta saakka. Hitlerimmekin lausui, että hän tekee lopullisen ratkaisun. Taidamme kaikki olla uskonto- kulttuurimme kautta " syyllisiä". Ei sitä tarvinnut konstruoida.

      Poista
    3. Mielenkiitoista on se, että 1400-luvun Espaniassa, jossa juutalaisvainot perusteltiin uskonnolla luotiin myös "veren puhtauden" -oppi, jolla sopi kurmoottaa kristityiksi kääntyneitä juutalaisia. Lisäksi inkvisiotio epäili näitä usein salajuutalaisiksi.

      Poista
    4. Raukat vain menkööt merten taa!

      Poista
    5. Ongelmia tietenkin on, mutta rajojen sulkeminen ei ole ratkaisu. Eivät ne sillä tavalla mutu "jonkun toisen ongelmaksi" ainakaan moraalisesti.

      Poista
    6. Tämä oli hyvä. USA:n ja Venäjän kristillinen salaliitto islamia vastaan.
      Menisi ehkä lävitse jossain, mutta ei ehkä Venäjällä tai USA:ssa.

      Poista
    7. Piti vielä lisätä kommenttiin, siihen väliin ennen "Menee läpi ..."
      Siinä on kaksi kristillistä valtiota rinta rinnan.
      Tai sitten ei.

      ehkä pari olutta vähemmän olisi ollut parempi selkeää kommentointia ajatellen.

      Poista
    8. Mitä juutalaiset ovat tehneet vainonsa ansaitakseen? Ehkeivät juuri mitään.

      Poista
    9. Sunni/shiia konflikti oli varmastikin tiedossa Irakin sodan aloittajalla, Amerikan Yhdysvalloilla, ja määrätyssä vastuussa tilanteessa on myös kätyrit, e.g. Lipponen. Jätemäki sentään vähän torppasi saamiensa faksien avulla.

      Poista
  11. Tyhmyyden historiaan kuuluu myös Seinäjoki-Vaasa- junavuorojen lakkautus. VR ei ole kansan palvelija. Hyvä Onnibus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni heteken kestää vaan, sitten on taas kallista kaikkilla bussilinjoilla...

      Poista
  12. Ottaakohan ISIS mallia Kemppisen esittelemästä Petäjän nerokkaasta korjausmuuntimesta, jolla tulenjohtaja voi antaa oikeat korjauskertoimet tarvitsematta tietää mistä tuliyksikkö ampuu ? ;)

    - - - - -

    Oppisimmeko historiasta mitään syytä ihailuun ? HItleriä ja Saksan tehokkuutta ihailtiin ympäri maailman, USAn babtisteja myöden. Napoleonia ja yhteiskuntauudistuksiansa ihaili vihollinen nuori Aleksanteri I:nkin, vaikkei voinut itse toteuttaa niitä. USAn vallankumousta, itsenäistymistä ihailtiin ympäri maailman ja sinne Döbelnkin halusi ja yritti taistelemaan (mutta joutui intiaan).

    Uusi ihastuttaa nuoria miehiä, heitä jotka ostaa kaikkein uusimmat päivitykset ja teknolaitteet. "Pakko saada".








    VastaaPoista
  13. Opiskelin 80-luvulla. Kiinnitti huomiota lehtiartikkeli jostain afganistanilaisesta opiskelijaliikkeestä, joka taisi saada opintotukea jostain päin. Liike oli muistaakseni nimeltään Taleban.

    VastaaPoista
  14. Vielä siis täällä jatkuu maahanmuuttokeskustelu...?
    Tänään tullut tieto voimakkaasti kumuloituvasta turvapaikanhakijoiden määrästä (jopa 40 000 tänä vuonna mahdollinen) alkaa huolestuttaa varmasti kaikkia laskutaitoisia täysin riippumatta siitä, onko "puolesta" tai "vastaan" vai jotain siltä väliltä.

    Jos tuo vauhti jatkuu vaikkapa seuravat viisi vuotta on Suomi sen jäljiltä toinen maa. Ja taas riippumatta siitä, mihin vastustaja- tai kannattajakuntaan kukin kuuluu.
    Lienee laskutaitoisille selvää, mitä tämä kaikki merkitsee jo nyt mahdottoman tuntuisissa vaikeuksissa olevalle taloudellemme, ja sitä kautta yhteiskuntajärjestelmällemme, sosiaalivaltion jatkamisen mahdollisuudelle. Pessimistisimmät pitävät jo selvänä yhteiskuntarauhan vaarantumista. Kullttuuripessimistit, spengleristit, uskovat vieläkin ikävämpiä asioita. Mutta hehän eivät uskokaan varjelukseen....

    On myös selvää, että numeroiden räjähtäminen huonontaa täällä jo nyt olevien maahanmuuttajien asemaa selvästi työ- ja asuntomarkkinoilla.
    Tiedän monien heistä olevan tästä huolissaan. Paradoksi on siinä, että maamme kaikki maahamuuttajat eivät todellakaan kannata appoavoimia rajoja, koska sielläkin osataan laskea ihan yhtä hyvin numeroiden seurauksia ( vain syistähän me kaikki olemme yhtä eksyksissä!). Suvaitseva keltapunavihreä helsinkiläinen luulee, että kaikki maahamuuttajat haluavat tänne parisataatuhatta lisää. Äärioikeiston patamusta roolinatsi luulee samaa. Molemmat ovat väärässä. Monet maahamuuttajat ovat kuitenkin muuton hillitsemisen kannalla. Mikä ettei, siellä on paljon, suurin osa, maltin, tolkun ja järjen ihmisiä tässäkin asiassa. Lukea heistä ei kyllä ole toistaiseksi saanut missään.

    Katastrofin numerot ovat nyt ilmassa. Laskutoimitus näyttää pahalta. Kumulaation voima on raju. Sen tietää jokainen vaikkapa veloissaan ollut. Jospa Niinistön puheen riveillä ja väleissä oli jonkinlainen ratkaistava yhtälö. En tiedä.

    jkr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hätää, juurihan valtionvarainministerimme A.Stubb vakuutti, että tämä maahanmuutto on hyvä asia Suomelle! Samaa mieltä on koko valtaeliittimme persuja ja paria kokkaria lukuunottamatta.

      Mielenkiintoista seurata, milloin eliitin takit alkavat kääntyä, kädet pestään ja syy sekasorrosta sysätään kansan niskoille.

      Poista
  15. Kuvassa korjausmuunnin, nyttemmin korjausympyrä. Sillä nostettiin kummasti maahanmuuton kynnystä keväästä 1943 alkaen ja Viipurinlahdelle seuraavana kesänä päättyen. Kehittelijä Unto Petäjä.

    Mikäkö laitos? Haja-asemistaan ampuvan laajankin kenttätykistövoiman tulen johtamista ja varsinkin sen nopeaa keskittämistä ja kohteesta toiseen siirtämistä aikanaan vallankumouksellisesti edistänyt laskin-vempain.


    Tuosta Tuuloksesta: siellä ampui myös saksalaisen divisioonan tykistö, mutta se ei ampumamenetelmiensä puolesta kyennyt saatto-ammuntaan niin, että olisivat sakuin putket tähdellisemmin hyökkäyksen avuksi olleet. Ampuivat sitten kuten parhaaksi näkivät.

    Mutta ne olivat suomalaisillekin vielä aikoja ennen muunninta.

    VastaaPoista
  16. On ne ihmiset olleet ennen tyhmiä. Uskoneet kaiken mitä ovat sanomalehdistä lukeneet ja radiosta kuulleet. Sama toistuu nykyisinkin monessa maassa jossa ei ole vapaita tiedotusvälineitä. On se sentään hyvä että meillä, siis meillä, on objektiivisuuteen pyrkivät vapaat tiedotusvälineet. Näin me osaamme sanoa mikä on asioiden oikea laita, kuinka maailma makaa. Ketkä on pahiksia ketkä hyviksiä. No onhan niissä harmaita sävyjä ettei ihan korniksi mene mutta kuitenkin.

    Mutta vakavasti puhuen. ISIS:tähän me emme tiedä oikein mitään minkä jo pitäisi herättää kysymyksiä.

    Toiseksi, jos mielipide muista kulttuureista perustuu valtamediaan ja 60-70 lukujen maailmankuvaan (esimerkkinä blogisti) niin metsään menee. Luotettavimman kuvauksen esim. Islamista ja arabikulttuurista saa siellä töissä olleelta ja vuosia asuneelta expatilta. Kemppinen voisi joskus vaikka haastatella jotain expattia ja kirjoittaa siitä blogin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kommentti on muuten kuin suora kännös tyypillisestä fsb trollin kommentista virolaisessa sanomalehdessä. Sanon sen, että suomalaiset lukijat tietäisivät miten trollit työskentelevät Virossa. 'Valtamedia' - sana on FSB-trollien tavaramerkki Virossa. Sellaisen kommentin mieli on herättää lukijassa epäilyä kotimaista mediaa kohten ja välillisesti saada heitää vastustamaan USA-ta ja siten tietysti auttaa heitä löytämään uutta rakkautta Putinin Venäjää kohtaan.

      Poista
    2. Muutaman vuoden kokemuksella voin kertoa,että harva opetteli edes kirjainmerkkejä pystyäkseen tulkitsemaan vaikka tienviittoja.Ja toisaalta etnonationalisti on etnonationalisti Suomessakin.

      Poista
    3. Niin no valtamedia on persukieltä Suomessa.

      Poista
    4. Haukkumasana "valtamedia" on ollut Suomessa erityisesti Janus Putkosen Verkkomedian uutissivuston käytössä. Joka on 100% Venäjämielinen mutta suomalainen. Janus Putkonen on ollut IPU-puolueen ehdokas ja nyt elokuusta lähtien Venäjän äänitorvi ja propagandisti siellä Venäjän miehittämällä Ukrainan osalla. Propagandistina.

      Siis hetkinen! PS:n Putkonen ja IPU:n Putkonen käyttävät sanaa "valtamedia".. Tuo sana taitaa olla sukuvika..

      Poista
    5. FSB hallitsee Internetin keskustelupalstoja globaalisti. Amerikassakin MSM, mainstream media, on salaliittosivustojen käsite. Putinisteja on myös Usa väärällään, republikaaneja monet. George Bushin mielestä Putin onkin "hyvä jätkä."

      Poista
  17. Kuvassa lienee sota-aikana käytetty tulenjohdon apuväline. Epäsuoran tulen ohjaamiseenhan riittää, toisin kuin blogisti tulee sanoneeksi, puhelin ynnä haarakiikari. ISISin (ei 'ISIksen') tarpeisiinhan puhelin eikä radiokaan tosiaan riitä. Joku oli oivaltanut videon voiman. Yhä raflaavampia klippejä on odotettavissa netissä levitettäväksi, pelon herättämiseksi. ISISin menestyksen selittäminen vaatii Lähi-Idän historian ennakkoluulotonta tutkimista.

    VastaaPoista
  18. Maailman tapahtumat näyttäisivät valtamedian suodattamana hyvin erilaisilta, kuin Internetin aikakaudella. Minua on viimeaikoina alkanut kiinnostamaan, mitä CIA vuosikymmenten aikana rajattomin resurssein on saanut aikaan meidän maailmankuvassa.

    http://www.globalresearch.ca/the-cia-and-the-media-50-facts-the-world-needs-to-know/5471956

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. globalres.....ca on salalittoteoreetikon huuhaasivusto.

      Poista
    2. Kemppinenkin on tainnut olla CIA:n käsikassara, ja meidän lastemme ja äidinkielmme onneksi.

      Vai miksi Aku Ankka ja Valitut palat on täällä Suomessa niin erityisen suosittua ja suosio nousi rakettina 1950-luvulla ? CIA:n tuella.

      Seppinen tai kuka se nyt oli, paljasti.

      Poista
    3. Suomen Aku Ankka perustuu tai ainakin on perustunut tanskalaiseen laitokseen. Ja Tanskahan on Nato-maa! Jäljet johtavat sylttytehtaalle.

      Poista
  19. Tehhäämpä nyt näitten. Kun niitä nyt pukkaavi nelekytätuhatta tänne meitin harmiksi, laitetaan uus asututustoimikuntahärdeli pystyyn , Hakkaraisen johtamana. Lopetettaan tämä suurmaatalousyritysten hyysääminen, ja annetaan ala ossaavien yrittäjien haltuun. Jos ne ei niin hyviä ookkaan noitten integraalien ja muitten kannssa, luulis lypsyn ja lampaitten paimentamisen hoituvan vasemmalla käellä.

    Alfa Lavalia ja muita tietenkin vituttaa, mutta minkäs teet. Säästyy nekin vientimarkat, eiku eurot parempiin tarkotuksiin.

    VastaaPoista
  20. - Maaliskuun 13. päivä oli kääntymässä iltaan. Silminnähden uupunut marsalkka sanelee kirjurille ja käskee lähettämään julkaistavaksi seuraavaa: "Kiitoksia panoksestanne, ottaen osaa suruunne. Nousemme jälleen.#Suomi105" -

    Ministerien ja kansanedustajien twitter-keskusteluiden seuraaminen on kuin katsoisi pientä lasta opettelemassa kävelemään. Ensin mennään muutama askel nopeaan kunnes pyllähdetään. Sen jälkeen noustaan ja taas hoiperrellaan kumoon. Tätä toistetaan niin kauan kunnes tulee itku.

    Nyt ollaan tultu lähelle kansalaista. Ei enää pitkiä puuduttavia puheita, vaan 160:n merkin huuto tuuleen.

    - VH -

    VastaaPoista
  21. Onko Eurooppä täysin kykenemätön huolehtimaan omista asioista? Kansat vaeltavat ympäriinsä kuin Rooman loppuaikoina ja pidot Brysselissä jatkuvat niin kuin ei mitään olisi tapahtumassa.

    The sad reality is simple: the EU is a US colony, run by US puppets who are simply unable to stand up for basic and obvious European interests. http://www.unz.com/tsaker/europe-in-free-fall/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Euvostoliitto/Eurostoliitto = Neuvostoliitto 2.0. Kaatuu.

      Persukoulun historiasta (riistävää luokkaa edustavien kokoomus-porvareiden vihaama yhteiskunnallinen kouluaine) muistanemme myös Kalmarin unionin ja etenkin sen kaatumisen. Enempää ei tarvinne sanoa. (Eli siis on suorana esikuvana EU:n kaatumiselle.)

      Poista