16. elokuuta 2015

Mitä syytä on puhua



Meillä lakimiehillä on salainen tunnuslause: miksi ilmaista asia yksinkertaisesti, kun siitä saa niin ihastuttavan mutkikkaankin.

Lause on Saksasta aikojen takaa. Warum es einfach machen…, ja päälle vino hymy.

Rasismin yhteydessä parikin kommentoijaa yritti narrata minua ja lukijoita viittauksilla hiukan eksoottisiin tieteisiin sanomatta kertaakaan, että Nature vs. Nurture on keskustelu, johon melkein kaikki ovat kyllästyneet, koska se ei johda mihinkään. Lisäksi se näyttää pyörivät kehäpäätelmien ympärillä. Lahjakkaammat saavat lahjakkaampia lapsia siksi että ovat lahjakkaampia.

N / N on paljon käytetty lyhenne, luonto vai hoiva eli perinnöllisyys vai ympäristö. Kreikka on suosittua kaikkialla muualla paitsi pankeissa – genotyyppi vai fenotyyppi. Pitäisi lisätä vielä ksenotyyppi. ”Xenos” tarkoittaa ulkomaalaista, joten ksenotyyppi on ulkomaalainen tyyppi, somali.

Miksei kukaan esitä mittaustuloksiaan kreikkalaisten perinnöllisestä älykkyydestä? Itse he kertovat keksineensä demokratian ja ties mitä. Heidän viimeksi kuluneiden 60 vuoden historiansa puhuu puolestaan. Älykkyystesteissä esiintyvää avaruudellista hahmottamista voisi taas miettiä Hitlerin ja hänen kenraaliensa yhteydessä; heillä eivät tuntuneet olevan välimatkat ihan hallinnassa.

Moni, kuten Soininvaara Kuvalehdessä, on kirjoittanut eurosta sanomatta paljonkaan. Miksi emme eroaisi eurosta? Ruotsalaiset pärjäävät hyvin ilman, englantilaisetkin pois tiehensä, puhumattakaan norjalaisista, jotka eivät kuulu edes EU:in.

Entä jos erottaisiin saman tien koko EU:sta?

Anna Komnenos ja Mikael Psellos antoivat ymmärtää kotikaupungistaan Bysantista, että sinne oli vaikea päästä sisään ja oli mahdoton päästä ulos.

EU on eräänlainen bysantti. Anteeksi tahaton pilkka. Imperiumin suuntaan se on koko ajan kasvanut. Ja tuo bysanttilaisten huomautus koskee kaikkia imperiumeja. Mekin, suomalaiset, ponnistelimme perse ruvella päästäksemme irti Venäjän imperiumista, ja muutettavat muuttaen tuo ponnistelu jatkuu edelleen. Amerikkalaisia haukutaan imperialisteiksi. Haukkuminen ei ole aiheetonta.

Ero eurosta tarkoittaisi jokseenkin varmasti oman markan pikaista devalvoimista, varmaan 10 prosentilla. Itse asiassa devalvaation tarve olisi jo paljon suurempi, mutta lasketaan näin. Koska valtionvelkamme ja erinäisten suuryhtiöiden ulkomaiset luotot eivät ole suomalaisena valuuttana takaisin maksettavia, velka lisääntyisi. Sata miljardia merkitsisi kymmenen miljardin lisälaskua palkansaajille. Se merkitsisi myös jäähyväisiä ulkomaisille investoinneille, joita tänne on kovasti tahdottu. Arvaukseni on, että luottoluokituksemme putoaisi pahastikin, eli valtion paperien korko nousisi.

Tuo operaatio ja sitten EU:sta eroaminen – omin luvin molemmat, koska oikeudellisia mekanismeja ei taida olla – ratkaisisi maahanmuuttajaongelman siihen paikkaan. Muuttovirrat suuntautuisivat hyvinvoinnin lähteille, esimerkiksi Venäjälle, eivätkä maahan, jossa ei saa enää sähköä eikä vettä muuten kuin järvestä kantamalla.

En osaa sanoa, miten tämä vaikuttaisi suomalaisten perinnölliseen, muita kansoja korkeampaan älykkyyteen.

Jos lukija epäilee, että liioittelen, hän on oikeassa. Liioittelun tarkoitus on sama kuin vertauksen, tuoda keskeinen asia esiin. Urheilu on liikunnan liioittelua. Halusin liioitella tämän, koska vähän väliä kuulee jonkun uskottelevan, että eurosta luopuminen merkitsisi vain uusien setelien painamista.

Suomessa saa olla melkein mitä mieltä tahansa. Silti: valuutan romahtaminen on yleensä merkinnyt ihmisoikeuksien poistamista ja keskiluokan katastrofia. Näin tapahtui ensimmäisen maailmansodan jälkeen muun muassa Venäjällä, Saksassa ja Italiassa, Espanjassa, Portugalissa, monessa Itä-Euroopan maassa ja hiukan hitaammin Ranskassa. Englanti jäi omiin oloihinsa suunnattomine sotavelkoineen. Hyvin monet lyhensivät velkojaan Yhdysvalloille, joille siitä tuli turmio, suuri pörssiromahdus, jonka viimeinen syy oli investointikuplan puhkeaminen. Mitä toisen maailmansodan jälkeen tapahtui, siitä muistan itsekin paljon. Yksi kärsijä oli Suomi, ei kuitenkaan isoisäni, joka oli rakennuttanut kivitalon velaksi.


Niitä miljardin ja biljoonan markan seteleitä oli siis muuallakin kuin Saksassa. Kun yhdessä yritetään, samaan päästään Suomessakin. 

36 kommenttia:

  1. Parosen Samulikos se sanoi että : "Diktatuuriin mennään avoimista ovista, ulos pääsee vain murtautumalla".

    VastaaPoista
  2. Suomen ongelma eurossa on se, että devalvaatio jostain syystä on ollut ammattiyhdistysliikkeelle ja vasemmistolle helpompi kuin palkkojen alentaminen ja työajan lisääminen. Eurohan on antanut Suomelle ennen kaikkea matalat korot ja vakaan rahan. Jos reaalikorko on 10 %, ei mikään yritys kannata.

    VastaaPoista
  3. Jankutuksenkin uhalla:

    "Nyt kun kysymys geeneistä ja älykkyydestä on asiallisesti käsitelty, voisimme seuraavaksi käsitellä kysymystä kulttuurista, koska siitä johtuu tämänhetkinen monikulttuurisuus-keskustelu ts islamilaistaustaisten maahanmuuttajien sopeutumisesta."

    Tuosta, ts mitä voimme ja haluamme edellyttää tänne muuttavalta olisi syytä puhua.

    Jos tuon johdosta syytetään islamofobiasta, olisi syytä lukea Tiihosen kirjasarja Rooman valtakunnan romahtamisesta. Tämä kuvaa miten fanaattisesti oikeassa oleva uskonto (varhaiskristityt) tuhosi antikin yhteiskunnan henkisen perustan ja sen seurauksena koko yhteiskunnan. Sitä seurasi muutaman vuosisadan romahdus ja henkinen pimeys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa Gibbonin toistolta. Mikäs Tiihosen pätevyys Rooman historian suhteen on?

      Ja miten tämä liittyy islamiin, jonka kautta suuri osa antiikin tietoa tuli Eurooppaan.

      Poista
    2. Tapio Tiihonen on filosofian tohtori, joka on kirjoittanut tähän noin kymmenosaisen sarjan Rooman romahduksesta.

      Liityntä nykyislamiin on siinä, että huomattava osa nykymuslimeista edustaa samanlaista ehdottoman oikeassaolevaa uskontulkintaa kuin myöhäisantiikin kristityt, joiden "kultuurivallankumous" Tiihosen mukaan romahdutti ensin antiikin kultuurin ja sitten valtakunnan.

      Poista
  4. EU on ryhtynyt imperiumiksi ja imperiumin kohtalo on pyrkiä kasvamaan, lopulta yli luonnollisten rajojensa. Ja sitten toivottavasti romahtamaan. Tästä kaaviosta näkyy mukavasti, miten suomalaisen laajenemiskomissaarin johdolla tehty Bulgarian ja Romanian liittäminen ei voi tuoda muassaan mitään hyvää:

    http://www.worldvaluessurvey.org/images/Cultural_map_WVS6_2015.jpg

    (Jostain syystä kaaviossa Kreikka on merkitty katoliseksi maaksi. Olen kuvitellut se olevan ortodoksinen.)

    VastaaPoista
  5. No, jos ollaan ihan tarkkoja, maamme ulkomaanvelka on nykyään Suomen valuutan määräistä eli euromääräistä. Jos eurosta erottaisiin, olisi joka tapauksessa ratkottava kansainvälisiä kysymyksiä: minkä määräisiä ovat kotimaisten ja ulkomaisten tahojen väliset velat? Selvää on, että kotimaisten tahojen väliset sitoumukset olisivat markkamääräisiä, mutta EU- ja ETA-alueen kansalaisia on kohdeltava tasapuolisesti. Siispä kaikki suomalaisten ja ETA-alueen kansalaisten tai yhteisöjen välisten velkojen olisi siirrettävä markkamääräisiksi. Poikkeuksia tähän voitaisiin anomuksesta antaa esim. Suomen Pankin määräyksellä.

    Tällöin myös valtion velat olisi järkevää yksipuolisesti määrätä kotimaan valuutan määräisiksi. Kyllähän se veisi meiltä uskottavuutta, mutta jos eurosta erottaisiin, ei uskottavuudella ole enää hirveästi väliä. Se olisi mennyt joka tapauksessa. Olisi pakko laittaa toimeen valuutta- ja hintasääntely. Muuten tulisi katastrofi.

    Vaihtoehtona olisi tilanne, jossa asuntovelat jäisivät euromääräisiksi ja palkat muuttuisivat markkamääräsiksi. Tämä olisi toinen tapa saavuttaa tasa-arvo ETA-alueen ja Suomen yhteisöjen kesken. Siitä tulisi sisällissota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hintasääntely on terveen talouden pohja.

      Poista
  6. "Entä jos erottaisiin saman tien koko EU:sta?"

    Susi-Kustaakin älysi vastata työväenyhdistykseen pyytäjille, että yhristykää vaan itte niin perkeleesti.

    EU on ryhtynyt laittoman ihmiskaupan tukkuliikkeeksi.

    Natoon kuukuvasta Albaniasta on alkanut tulla turvaa hakevia. Aamulehdessä oli pari päivää sitten kuva nätistä albanialaisperheestä vastaanottokeskuksen pihamaalla. Kovasti nämä illyrialaiset kehuivat maatamme. Pitääkö lakiemme mukaan kaikkia natomaista tulevia kohdella tasapuolisesti?

    VastaaPoista
  7. Pari korjausta ensin:

    1) Ei mikä tahansa ulkomaalinen ole somali. Vain somali on somali. Miten tätä on niin vaikea hahmottaa? Miksi sitkeästi väitetään muiden noin väittävän?

    2) Kreikkalaiset ovat erittäin älykkäitä ja sen todistaa juuri viimeaikainen kehitys. Saksan ja Ranskan pankit lainasivat Kreikkaan 300 miljardia, jota ei palautettu. Arvatkaa missä ja kenellä nuo rahat nyt ovat? Oikein, pääosin Kreikan oligarkeilla ja poliittisella mafialla. Sijoitettuna mm. Berliinin ja Lontoon arvokiinteistöihin ja moneen muuhun hyvään piiloon. Ei tähän tyhmä pysty.

    Ja sitten asiaan. Korkeaan laatuun tunnetusti pystyvän blogistimme skenaariot euroerosta ja EU-erosta ovat luokattoman kelvottomat. Toki blogisti itsekin myöntää ne liioitelluiksi, mutta silti jää se tunne, että nyt tässä aliarvioidaan meidän lukijoiden vähäistäkin humeettia todella raskaasti.

    Devalvaatio toimii hienosti, on aina toiminut. Ongelmamme on taas se, että valuuttamme arvo ei ole tasapainossa kansantalouden kilpailukyvyn kanssa. Euroero ja devalvaatio korjaisi tämän hetkessä.

    Koronnousu se on pikku juttu, jos vienti taas vetää. Ja toisinpäin: matala korkotaso ei auta yhtään, jos velkataakka kasvaa aina vain sitä vauhtia, mitä se nyt kasvaa. Toki asiassa on vivahteita enemmänkin, mutta perusasia on, että sisäinen devalvaatio paljon vaikeampaa ja vaikutuksiltaan hidasta ja epävarmaa. Ja nyt se on pakko tehdä, koska meillä on euro kahleenamme.

    EU - kansojen vankila. Ja kreikkalaiset ovat jo sen kuritushuoneosastolla. Mikäs se iso idea tässä EU-touhussa taas olikaan, kun on päässyt unohtumaan? Niin sehän oli se, että ilman EU:ta Ranska heti hyökkäsi Saksaan. Hintoihinsa tulee tuonkin rauhan ylläpito. Ja onnistuuko se edes? Ukrainassa jo saatiin rähinä pystyyn EU-sopimuksilla.

    Jos Suomen on pakko johonkin integroitua, niin mieluummin sitten vaikka Kiina-vetoiseen tulliunioniin kuin yhteisiin velkoihin Välimeren maiden kanssa. Ei kasvu ja tulevaisuus Europpassa ole - ei varsinkaan Etelä-Euroopassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi voisi mennä valtioliittoon Somalian kanssa. Maahanmuuttokin muuttuu helpommaksi maassamuutoksi.

      Poista
    2. Pitänee mennä hyvissä ajoin pankkiin nostamaan säästönsä selvinä euroseteleinä niin kauan kuin voi.

      Poista
  8. Huhhuh mitä potaskaa.

    Kokemuksen mukaan se on varmin tie kansantalouden turmioon, kun maan valuuttaa pidetään väkisin keinotekoisen korkeassa arvossaan. Muutamassa vuodessa koko kansantalous raunioituu ja ylivelkaantuu.

    Tulevan markan pitää tietenkin kellua. Kelluva valuutta kertoo sen, mikä on kansantalouden kilpailukyky maailman markkinoilla ja samalla sen paljonko palkkaa voidaan maksaa verrattuna muihin maihin.

    Euron yksi paha vika on se, ettei euro heijasta kunkin euromaan kansantalouden tilaa ja kilpailukykyä toisiinsa nähden eikä muihin maihin verrattuna.

    Kun Suomi on luopunut omasta valuutastaan sekä omasta keskuspankistaan, niin meillä ei ole mahdollisuutta luoda itsenäisesti taloudessa käytettävää valuuttaa. Meillä ei euromaana ole mahdollisuutta ns funktionaaliseen rahoitukseen kokonaiskysynnän elvyttämiseksi. Muutenkin euron jäsenvaltioiden asema nykyisessä eurojärjestelmässä täyttää kaikki sellaiset edellytykset, jossa järjestelmään kuuluvat valtiot voivat ajautua konkurssia muistuttavaan tilaan euron pakkopaidassa.

    Eurojärjestelmän ääneen sanomaton olettamus on sellainen ikäänkuin esim urheilukilpailussa kaikki kilpailijat tulisivat maaliin yhtä aikaa. Kun eri maiden kilpailukyvyissä tapahtuu muutoksia, niin kelluvat valuutat joustavat puoleen taikka toiseen. Muuten joutuvat joustamaan muut
    tekijät kuten työttömyys, konkurssit, julkistalouden kasvat alijäämät ja hyvinvoitiyhteiskunnan rahoitus ja rakenteet.

    Itsenäisellä maalla pitää olla oma raha ja oma keskuspankki. Vain silloin ovat raha- ja finanssipolitiikka omissa käsissä.

    VastaaPoista
  9. Poikkean asiasta: onko Psellus lukemisen arvoinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdellä ehdolla: että perehtyy kohtuullisesti Bysantin historiaan. Siellä on niin merrkillisiä käänteitä. The Penguin New History of Europe I-VIII on hyvä. Lähteitä on vaikea löytää - Runciman on vanhentunut. Ks. perusteista Wikipedia Byzantine Empire. Lähdeluettelo.

      Poista
    2. Poikkeavien bileet?

      Poista
  10. JOS noin on kuten blogisti kirjoittaa on Suomen kansa, puolueet (siis ne melkein kaikki), rahaeliitti ja valtamedia vieneet meidät liittosuhteeseen eli tosiasialliseen umpikujaan, josta ei pääse enää ulos eikä oikein sisäänkään (koska oma valta liitossa on hyvin, hyvin suhteellista).

    Tästäkö nyt pitäisi iloita EU-kansalaisen? Suomi on siis federalismin, uuden ajan feodalismin hanskassa tiukasti kiinni, jumissa, nalkissa. Kahleet naksahtivat tiukemmin kiinni varmaan kuin kukaan tähän avioliittoon halukas osasi suunnitellakaan. Eikö halukkain ollutkin Lipponen, esdeepee ja Erkko, hooäs. Vihreätkin ovat omien sanojensa mukaan kovan ytimen naisia. Pääsee kuulemma säätämään rajuimmat
    haittaraipat ja yhteissitovuudet direktiivien kautta.

    Lennossa tuli mieleen että federalistejamme onkin alettava kutsua feodalisteiksi. Vastaa kansalaisten ja talonpoikien tilannetta tuo termi valtasuhteesta paremmin. Meistä muista karjattomista ja kirjattomista puhumattakaan.

    jkr

    VastaaPoista
  11. Paavo Väyrysen tavoin moni kaipailee devalvaatiota kuvitellen, että sillä olisi positiivisia vaikutuksia talouteen ja työllisyyteen. Tämä on kuitenkin harhaluulo. Devalvaatiolla on positiivinen vaikutus vain ja ainoastaan vientiteollisuuden omistajien pankkitilin suuruuteen. Laskun maksaa kansa korkeampina tuontitavaroiden hintoina. Kyseessä on siis tulonsiirto kansalta kapitalistille. On ymmärrettävää, että kapitalisti (ja hänen lakeijansa Paavo) sitä haluaa, jopa vaatii. Jos sitä vaatii kansa niin he eivät tiedä mitä he tekevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Kaikissa vaihtoehdoissa laskun maksaa aina kansa. Mikä ihmeen muu taho sen voisi edes teoriassa maksaa?

      Kahteen asiaan voi kuitenkin vaikuttaa: 1) kuinka suuri se lasku on ja 2) kenen kakkien muidenkin laskut se kansa maksaa.

      Poista
    2. Devalvaatio on vain vasemmistolle poliittisesti helpompi kuin palkkojen alennus (yhteiskuntasopimus).

      Poista
  12. >Silti: valuutan romahtaminen on yleensä merkinnyt ihmisoikeuksien poistamista ja keskiluokan katastrofia.
    >Saksassa

    ...vuosikymmen sosialidemokraattisia ja keskusta-oikeisto-liberaaleja hallituksia?

    Natsit nousivat valtaan Saksassa kun vuoden 1929 jälkeen oli harjoitettu kolme vuotta deflatorista valuuttapolitiikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksan markka oli kultakannassa vuosina elokuusta 1924 kesään 1931. Vaihtoehtoinen selitys natsien valtaannousulle; Suuri pörssiromahdus pakotti jenkit vetämään rahat pois Saksasta, seurauksena kysynnän supistuminen -> lama.

      Poista
  13. Kirkkaan ajattelun ilmaiseminen selkeällä kielellä on lukutaitoisten ihmisten antiikkinen toive. "Epäselvästi sanottu on hämärästi ajateltu", on tunnettu kotoinen sanonta, taitaa löytyä Kekkosen sivalluksista. Tosin pitää itse versiosta, "Pimeästi sanottu, pimeästi ajateltu.

    "Hvad du ej klart kan säga, vet du ej; med tanken ordet föds på mannens läppar: det dunkelt sagda är det dunkelt tänkta".

    Arkikielen filosofian tärkeimmän kehittäjän Ludwig Wittgensteinin (1997) traktaatti 4.116 kuuluu: "Kaikki, mikä ylipäänsä voidaan ajatella, voidaan ajatella selvästi. Kaikki ilmaistavissa oleva voidaan ilmaista selvästi."

    VastaaPoista
  14. Voitaisiinko rahan käytöstä luopua kokonaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki: kommunismissa. Kommunismi on järjestelmä joka kangastelee horisontissa.

      Poista
  15. Kun täällä kommentoijat kirjoittelevat islamista. Amerikkalaisen Pew Research Centerin mukaan muslimit tulevat olemaan maailmasaa enemmistönä vuonna 2100.
    Sitä sopii islamofobisten miettiä!
    /Y

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä pieni valinta liittyy vielä siihen, missä kaikkialla islam ja sharia-laki tuolloin vallitsee.

      Poista
  16. Kun täällä kommentoijat kirjoittelevat islamista. Amerikkalaisen Pew Research Centerin mukaan muslimit tulevat olemaan maailmasaa enemmistönä vuonna 2100.
    Sitä sopii islamofobisten miettiä!


    Tervetuloa teokratia ja uusi pronssikausi. Hyvästi ihmisoikeudet ja vapaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 60-70-luvulla: kommunismista piti tulla maailman enemmistö mutta Kekkkosen suomesta ei.
      80-90-luvulla: fundamentaalikristinuskosta piti tulla USAn ja maailman enemmistö ja lestadiolaisuudesta Suomen enemmistö
      2000-10-luvulla: maailman piti tulla..

      ääh kuka noita "profetioitanne" ottaa enää todesta.

      Poista
    2. Pronssikautinen uskonto luo pronssikautisen yhteiskunnan

      Poista
  17. Euro-erosta: 1) Tuskinpa Suomen ja suomalaisfirmojen luottoluokitus heikkenisi, todennnäköisemmin päinvastoin, kun irti hukkuvan laivan yhteisvastuista? 2) Miksi ihmeessä korkotaso pomppaisi 10 %:iin? luultavimmin pysyisi samalla tasolla tai joka tapauksessa lähellä Ruotsin tasoa, etenkin kun viennin hintakilpailukukyky paranisi,vrt myös kohta 1. 3) veloissa olisi järjestelyjä, mutta ei ylivoimaisia. 4) Suomeen investoinnit eivät todellakaan eurosta kiinni, vaan kilpailukyvystä, joka siis paranisi, Venäjän markkinain mahdollisuuksista yms .. 4) totta kai devalvaatio hyödyttää vientiä ja leikkaa muiden tuloja, sehöän on sen tarkoutus, mutta ainut ero nyt työn alla olevaan ns. sisäiseen devalvaatioon on, että oikea devalvaatio on hoidettu yhdellä iskulla yhdessä yössä, kun taas sisäinen onnistuu 10 vuoden kitumisella ja mielialojen pilaamisella, jos sittenkään. ei taida olla montaa esimerkkiä maailmalla onnistumisesta. 5) Eurosta eikä edes EU.sta ero (mikä sekin viileän pohdinnan arvoista, jotenkin Sveitsi ja Norja miellyttvät verrokkina enemmän kuin sanokaamme Romania ja Bulgaria, vaikka ei pahaa sanaa niistä) ei vaikuta tänne tulevaan muuttoliikkeeseen pennin tai sentin vertaa, joillekin valitettavasti, joillekin luojan kiitos.siihen vaikuttaa maailmantilanteen ohella se mitä Suomi tarjoaa ja millaista muuttopolitiikkaa harjoittaa.. ..
    Pahin ja vakavin este euro-erolle on, että Euroalue/EKP eivät sitä salli ja vaikka eivät panssaridivisioonilla pysymään pakota, pystyvät tekemään ja näillä näkymin luultavasti tekisivät siitä pirullisen hankalan ja vähintäänkin monen kuukauden mittaisen katastrofin ja vuosien kostonhimoisen kampituksen. Sivistyneinä instituutioina niillä olisi mahdollisuus tehdä eroprosessista suht kivuton, mutta nykykokemusten perusteella eivät ole sivistyneitä eivätkä hyväntahtoisia.
    Jos olisivat, olisivat hoitaneet Kreikan eron jo vuosia sitten pehmeästi ja silti veronmaksajien rahoja oleellisesti nykyistä ilkeää tyhmyyttä vähemmän käyttäen, jopa niin että Kreikka kentis joskus kykenisi maksamaan velkansa muillekin kuin saksalais-ranskalalais-brittiläisille pankeille takaisin. Eli kaikkiaan: ei tämmöisessä helvetinkoneessa kannattaisi olla mukana, mutta kyllä eroon pääsykin on helvetillistä.
    Joku täällä viittasikin osuvasti Samuli Parosen viisauteen diktatuuriin menon avoimista ovista ja päinvastoin.
    Katsokaa muuten huviksenne, mitä asioita suomalaiset pitivät suuriruhtinaskunnan aikaan Venäjän erityisen hirmuisena sortona. Sitä ja nykyopäivää vertaillen on pakko päätellä, että joko nyt elämme todella hirmuisaa sortokautta tai sitten mitään sortokautta ei runsas vuosisata ollutkaan, Venäjä kohteli suuriruhtinaskuntaa silkkuhansikkain ja hyväntahtoisemmmin kuin EU/euro ikimaailmassa :)
    jkp

    VastaaPoista
  18. Blogi-isännällä eivät nyt ole taloudelliset tiedot hanskassa.

    Raha on, paitsi arvon mitta, myös vaihdon väline, ja sellaisenaan rinnastettavissa mihin tahansa arvopapereihin. Rahan arvo, fiat-rahan kyseessä ollessa, mitataan kansainvälisissä valuuttapörsseissä.

    Rahan arvo heijastaa luottamusta kyseisen rahan liikkeellelaskijaan ja sen kykyyn suoriutua suoritteistaan ja veloistaan. Maa, jonka valuutta on kovaa, on hyvän velanmaksajan ja suoriutujan maineessa, kun taas maa, jonka vauutta on heikko, ei sitä ole.

    Kun valuutta on kova, sen ulkoinen kurssi on korkea. Mikä merkitsee ongelmia vientiteollisuudelle: tällöin maan vientitavarat ovat kalliita ostaa, mutta ulkomainen tuonti ja ulkomaiset tavarat ovat halpoja. Tämä ei ole ongelma hyvinä aikoina, mutta tämä on todella tuhoisaa laman aikana, ja tämä on se syy, miksi kultakannasta on luovuttu kaikkialla maailmassa. Jos laman aikana rahan arvo ei nousta, lama pitkittyy ja siitä toipuminen on vaikeaa tai mahdotonta.

    Euron ongelma Suomen kannalta on, että euro on aivan liian kova ja vahva valuutta. Tämä on ongelma Suomelle, joka elää viennistä ja ulkomaankaupasta. Se tekee suomalaisista vientituotteista liian kalliita ulkomaisille ostajille ostaa. Tämä siksi, että isojen euromaiden, kuten Saksan, Ranskan ja Benelux-maiden, talouksilla menee hyvin mutta Suomella huonosti. Tämä on pitkittänyt Suomen lamaa ja vaikeuttanut lamasta toipumusta.

    Euro on liian vahva ja liian joustamaton valuutta Suomelle. Jos meillä olisi yhä markka, se toki devalvoituisi välittömästi 10%-20%, mutta niin sen kuuluisikin markkinamekanismien mukaisesti. Tämä merkisisiä piristysruisketta talouteen ja työllisyyden välitöntä kohentumista.

    Devalvaatio merkitsee rahan ulkoisen arvon laskua. Se on ainoa lääke taantumaan. Vaihtoehtoina on, että joko valuutta joustaa tai sitten ihmiset joustavat eli syntyy massatyöttömyys, "sisäinen devalvaatio". Juuri tämä merkitsee keskiluokan rapistumista ja tuhoa, ei suinkaan devalvaatio. Tästä syystä kultakantaa ei enää pidetä nykypäivänä hyvänä ideana: kultakanta vaikeuttaa lamasta toipumista.

    Saksan ongelmana 1920-luvulla ei ollut devalvaatio vaan hyperinflaatio. Se puolestaan oli tietoisesti synnytetty tilanne: näin Saksa mitätöi sotavelkansa ja suoritteensa. Valuutan romahtaminen ei ollut seuraus, vaan tietoisesti suunniteltu veto.

    Blogi-isäntä maalaa turhaan mörköjä seinille. Raha ei ole maaginen esine, vaan arvopaperi, jolla noteerataan luottamus sen liikkeellelaskijaan. Jos talouden perusasiat ovat kunnossa, niin tällöin valuutta ei vaikeuksien tullen maailman valuuttapörsseissä romahda, vaan joustaa.

    VastaaPoista
  19. "Saksan ongelmana 1920-luvulla ei ollut devalvaatio vaan hyperinflaatio. Se puolestaan oli tietoisesti synnytetty tilanne: näin Saksa mitätöi sotavelkansa ja suoritteensa. Valuutan romahtaminen ei ollut seuraus, vaan tietoisesti suunniteltu veto"
    Saksan sotakorvaukset oli määritetty vuodewn 1913 kultamarkkoina, joten hyperinflaatio ei auttanut niiden maksussa tipan vertaa.

    VastaaPoista
  20. Kyse oli sotaVELOISTA (jotka se oli ottanut pääsääntöisesti omilta kansalaisiltaan), ei sotaKORVAUKSISTA. Sekä Saksa että ympärysvallat olivat käyneet sotansa velaksi. Ympärysvallat kuittasivat omat sotavelkansa Saksan sotakorvauksilla; Saksa puolestaan köyhdyttämällä oman keskiluokkansa.

    VastaaPoista
  21. Saksan ongelma olivat kallonmittaaja rasistit ja natsit, ei mikään muu.

    VastaaPoista