Hienot kartat

 

Kuvassa on esimerkki verkkosivusta

http://kartor.stockholm.se/bios/dpwebmap/cust_sth/utbf/sthkallan_jamfor/DPWebMap.html

Täsmälleen tällaisen tekisin jos osaisin. Olen näperrellyt äärimmäisen työläästi Photoshopilla kymmenkunta eri aikakausien karttaa synnyinseudultani ja lisäksi nykyiseltä asuinpaikaltani. Meillä oli tässä, kertoo topografikartta 1943, Masalantien tienhaarassa muun muassa kansakoulu ja osuuskauppa. Radan takana oli mylly ja paja. Myllyrakennuksen kuoret ovat pystyssä ja katolla on Hankkijan logo.

Kauhavan kartoissa on mukana se, josta muistan jokaisen talon, mökin, vajan, riihen ja ladon. Vasta eräs tiluskartta paljasti lapsuuteni suksimäen salaisuuden. Joki on vaihtanut hiukan uomaa. Pitäisi vielä osata järkeillä joen vedenkorkeuden vaihtelut. Se on uurtanut itsensä muutaman sadan vuoden aikana syvemmälle saviseen maahan. Sitä karttaa en ole löytänyt, josta löytäisi aivan tarkasti joen ylityspaikat. Kylän nimi ”Lauttamus” viittaa siihen, että luullakseni 1880-luvulla rakennetun rautatien kohdalla oli paikka, josta pääsi yli hevoskuormankin kanssa.

Kaupunki on kuitenkin toista. Tämä Tukholman kartta tuli vastaan, kun pohdin, missä oli kapakka ”kömmi sisään” (Kryp-in), jonka edessä pankkitalon kohdalla katuojassa Bellmanin laulujen Fredman purki sydäntään eräänä kesäyönä 1768 ja sadatteli edesmennyttä äitiään, joka synnytti hänet. Mutta sävy muuttuu, kun aurinko osuu Klaran kirkon torniin ja samalla kuuluu elvyttävä narahdus. Kapakan ovi aukeaa!

Paloviinan vääräaikaisesta anniskelusta sakottaminen oli Tukholman kaupungin mainio tulolähde. Merkittävä osa Bellmanin henkilöistä löytyykin sakkoluetteloista.

Piirrosten ikuistamat satamajätkät ja väkevien juomien harrastajat Kolingen ja Bobban viihtyivät sata vuotta sitten sodanjälkeisten suomalaisten veljiemme tavoin Slussenilla, joka on sitten muuttunut täydellisesti. Suljettuna oleva hissi nousi kovin paljon nykyisestä poikkeavaan ympäristöön. Itse Tukholma on sijainniltaan niin ainutlaatuinen, San Franciscoakin upeampi, että näkisimme sen ellemme olisi tottuneet siihen. No, on kyllä toinenkin luonnon ja rakennuskulttuurin ihme, Helsinki. Huvittavasti Espoo ei ole osannut tehdä mitään merellisyydelleen eikä paljon sillekään, että kaupungissa on aito ja erikoisen komea erämaa-alue, Nuuksio.

Tukholman kaupunki kärsi pahat sotavauriot hiukan samoin kuin Berliini ja Varsova. Vihollinen oli kaupunginvaltuusto. Nykyisellän kaupunki on hävityksen ja häpeän muistomerkki. Onni että me olimme Suomessa niin rahattomia. Halua ei olisi varmaan puuttunut. Nyt Aleksanterinkadulta näkyy talouskaaoksen ja säästöpankkilaitoksen muistomerkki Mannerheimintie 14. Sen ohittaessaan kannattaa pitää lompakostaan kiinni. Silmätkin voi sulkea. On se niin ruma esimerkiksi verrattuna vieressä olevaan Primulan taloon, joka oli asiantuntijoiden mielestä yhtä ruma ja arvoton kuin Kämpin ja Wulffin talot.

Osaan kuvitella, että Alvar Aalto olisi mielelläänkin suunnitellut Suurkirkon (Tuomiokirkon) paikalle vaikka Guggenheimin museon saman näköiseksi kuin Enson pääkonttori siinä lähellä. Hyvin pitkään Erottajan kusiputkan katos oli ainoa Aallon Helsingin kaupungille suunnittelema rakennus. (Monet Aallon luomukset ovat mielestäni taianomaisen kauniita, ensimmäisenä Säynätsalon kunnantalo.)

Niin – mikähän siinä on, että pietarilaiseen tyyliin suunniteltu ydinkeskusta on saanut olla rauhassa lukuun ottamatta Yhdysoankin taloa siinä kulmassa?

Kummallisin on Aleksanteri II:n patsas, jota jalustan koristeiden takia pidetään isänmaallisena muistomerkkinä. Puolalaisille kysymyksessä on tappajatsaari. Kiistämättä tsaarin poliittista oveluutta pitäisin Aleksanteri I:tä parempana valintana, jos nyt tsaari tarvitaan. Tiedossani ei ole, että Koivistolle, Ahtisaarelle tai Haloselle suunniteltaisiin näköispatsasta. Olisiko kerrassaan niin, että sodanjälkeisistä sankaripatsaista kulona levinnyt villitys olisi taantunut?

Vai olisiko niin, että muutos on katsojan silmässä. Aina välillä ihmettelen, että suomettuneeksi sanotussa maassa Mannerheimin patsas todella pystytettiin toiseksi parhaalle paikalle. Historiallisesti se olisi sopinut Senaatintorille mutta tyylillisesti ei.

Ratsastajapatsas on hitusen outo. En muista, että näillä main olisi pystytetty sellaisia juuri muille kuin hallitsijoille. Venetsiassa kyllä kaupungin kaunein veistos on sotapäällikön, condottieren kuva.

Mutta haluaisin kovasti sen historiallisten karttojen tietokoneohjelman. Narinkkatori asettuu yhteyteensä vasta kun näkee vähintään kartalla sen oikean narinkan että juutalaisten pitämät käytettyjen vaatteiden myyntikojut ja puodit Simonkadulla. Lähellä Autotaloa ja Tennispalatsia ollut Kolerasairaala ja sen vieressä sijainnut kaartin ampumarata osoittavat, miten kauas kaupungista uusi vanha hautausmaa rakennettiin ja miten mielisairaala oli itse asiassa maaseudulla.

Haluaisin tähän haaveilemaani karttasovellukseen klikkaamalla avautuvia valokuvia, joita kaupunginmuseolla on runsaasti. Punavuoren bordellit, Antipoffin vuokrakasarmi Uudenmaankadulta, myös Tulenkantajien tyyssijat Töölöstä ja tietysti yhteiskuntasopimusneuvottelujen kunniaksi se valokuva verenvuotoon menehtyvästä punakaartilaisesta Espalla Smolnan (Valtioneuvoston juhlahuoneisto) nurkalla. Kuva reippaista saksalaisista paukuttamassa kuularuiskulla kalliolta Uspenskin katedraalin kivijalan kohdalta. Pressikuva Finlandiatalon kohdalla olleella kentällä pelatusta ottelusta Puna-Mustat – Työväen Mailapojat (9 – 4).

 

Ja myös fiktio on todellisuutta. Tähtitorninmäelle Komisario Palmu ja Stockmannille muutama otos elokuvasta ”Syntipukki”.