Terveisiä maaseudulta

Maaseudun varjopuoliin on ennen kaikkea luettava, ettei kuikanmuna ehtinyt kuoriutua. Sitä seurasi Herra Kuikka poukamassa meloen ja me ihmiset kiikarilla – yksityisyyttä loukaten, kukaties. Siinä pylly puutuu kun hautomisaika on lähdeteosten mukaan kuukausi.

Lomakauden havaintoihin kuului myös tappajakuikka. Edelleen hyvin romanttisessa valossa nähdyt joutsenet olivat kai päättäneet poikasineen siirtyä kuikkien pesävesille, mutta kuinka ollakaan, kuikka ponkaisi veden alta hirmuisena, ja jo tuli joutsenille äkkilähtö. Eivätkä ne ole sen koommin uskaltautuneet pesärauhan rikkojiksi. Joutsenilla on vähän tuo kaunottarien ongelma, että tahtoo mennä tolkku.

Toinen valitettava epäkohta on aamupesun, etenkin kirjoittajalle aina tarpeellisen silmien huuhtelun hankaluus liukkaalla rantakalliolla. Ja kotiin palattua palautui heti mieleen menneisyyden pitkien kesien ihme, klosetin uskomaton ylellisyys vaihtoehtoelämän jälkeen. Ei kuulkaa ollut edes hyttysiä!

Maaseudulla kasvaneet ja vakinaisesti kulkeneet tietävät, että heinäkuu on harhaa. Ero esimerkiksi marraskuuhun on luvalla sanoen merkittävä. Nyt yllättäen noussut puheenaihe maalle, kukaties kesämökille muuttamisesta, tarkoittaa kai kaupungin siirtämistä maalle. Esimerkiksi juokseva vesi helpottaa merkittävästi elämää. Omassa kokemuspiirissäni pumput ja putket eivät ole talvella toimivia. Ei niissä ole liioin eristeitä talven torjuntaan.

Suosittelisin urheilukilpailuihin samaa menettelyä kuin paluumatkalla seurailemissamme tangokilpailuissa. Paras ja etenkin esiintymisvarmuudeltaan oivallisen kilpailija jätettiin toiseksi, ja ensimmäiseksi oli merkeistä päättäen valittu ennen finaalia sopivampi henkilö, joka kyllä lauloi pois tiehensä mutta ei yhtä hyvin. Liikeyrityksen on otettava huomioon taloudelliset näkökohdat. Nyt voittaneesta on varmaan ikänsä vuoksi pidempään iloa ja lisäksi olemus oli suomalaisen tangon kuvahakemistoon kuin suoraan rasismin käsikirjasta otettu. Kaikki suomalaiset ovat vaaleita, pystypäisiä ja harjastukkaisia – eivätkö olekin.

Päätin vesikivellä istuessani paljastaa lukijoille vielä uuden yksityiskohdan kreikkalaisista. He ovat kehuneet itseään demokratian keksijöinä, mikä pitää oikeastaan paikkansa, jos tarkoitetaan sana ”demokratia”, ja yleisemmin asemoineet itseään antiikin Kreikan jälkeläisinä ja kukaties sen perinnön vaalijoina, mikä on pötyä. Tosin temppu on ymmärrettävä, kun heillä on ne brittien ja saksalaisten pelastamat muinaisrakennukset, joita sulttaanin vielä hallitessa 1800-luvun puolella nakuteltiin vasaralla kappaleiksi ja syötettiin kanoille, esimerkiksi Parthenonia. ”Antiikin kreikka” on sekin kieli. Jos kuitenkin tarkoitetaan runouden ja filosofien kukoistuksen kehtoa, tarkoitettaneen Ateenan kaupunkivaltiota. Kreikan kielialueella oli sata ”valtiota” ja niissä täysi valikoima erilaisia torveloita. Hajontakin oli hämmästyttävä, ajatellen esimerkiksi Ateenan ja Spartan elämänmenoa.

Nyky-Kreikan todellinen tausta on Bysantti eli Itä-Rooma, monessa mielessä koko Euroopan historian uljain ilmestys ja valtiotaidon ihme, joka kesti aina vuoteen 1453 eikä nyky-turkkilaisten kirjoituksista päätellen ole vieläkään kadonnut kokonaan. Islam on, kuten tiedämme, kristinuskon kerettiläinen lahko, ja kristinusko puolestaan juutalaisuuden merkillinen muodostuma.

Euroopan historioissa on tapana sivuuttaa Bysantti kokonaan. Syy menettelyyn ei ole tiedossani; kielen alkeet kuuluivat lyseon kurssiin vielä taannoin, eikä se nyt muutenkaan ole niin hankalaa. Biologeilla ja fyysikoilla muuten taitaa olla hyvät välit latinistien lisäksi gresisteihin. Jonkun on pakko keksiä jatkuvasti uusia tieteellisiä nimiä, kuten leptoni tai deoksiribonukleiinihappo tai chrysanthemum leukanthemum..

Kuten Chris Wickham ja muut korostavat, keskiajan tutkimuksessa luetaan nyt vanhoja kirjoituksia uusi tavoin. Läkähdyttävän pyhien henkilöiden sepustuksia voi analysoida esimerkiksi poliisin tavoin: mitä kertoja salaa; miksi hän valehtelee.

Nykyinen arkeologia on luojan kiitos liikkunut metalli- ja kiviesineiden kaivelemisesta asuinpaikkojen ja kulkureittien selvittämiseen niin että nyt on ymmärretty hyvin merkittäviä asioita. Eristyneiksi väitettyjä maankolkkia on osoitettu merkittäviksi maailmankaupan keskuksiksi. Kuin tutkijoiden kiusaksi Perisanlahdelta on tavattu Brittein saarilta lähtöisin olevia pronssikauden esineitä. Häkellyttävä Stonehenge ei olekaan ainutlaatuinen muistomerkki, vaan sen ympärillä on vaikka kuinka vaskinaisen asutuksen jälkiä.

Olisi perustettava uusi tiede, arkeologian ja maantieteen yhdistelmä. Itse harrastan arkeologista kulttuurimaantiedettä. Maailmalla suositaan arkeologista aluemaantiedettä ja talousmaantiedettä.

Haluaisin tiedon suomalaisesta kirkonkylästä. Pohdiskelin kovasti, kauanko menisi käydä niissä kaikissa ja olisiko niissä oikeasti mitään näkemistä. Ajattelin itseni Kauhavan oppaaksi ja järkeilin, että jos osaa nähdä maisemassa kaksisataa – viisisataa vuotta muutosta, se kyllä osoittautuu kiinnostavaksi. Itse olen erikoistunut kotikyläni limunaatikioskeihin ja nakkikärryjen sijaintipaikkoihin.