Hyvä veli

En malta vetää tätä blogia maalle, vaikka olen tästä runsaan viikon vaikeiden ja hitaiden yhteyksien päässä. Lieneekö näköharhaa, mutta julkinen tapahtuminen tuntuu vilkkaammalta kuin koskaan.

Kissinger sanoo Kiinasta selostaessaan keskusteluja Tshou Enlain ja Maon kanssa, ettei Kiinassa ole ilmennyt periaatteellisia yhteiskunnallisia muutoksia viimeksi kuluneiden 3 600 vuoden aikana. Sellainen muutos ei ollut esimerkiksi niin sanottu kommunismi. Siinä olen eri mieltä Kissingerin kanssa, että mielestäni Mao oli Hullu keisari.

Oikeus- ja työministerimme vaikuttaa esiintymisissään sympaattiselta. Siksi riennän esittämään pari ajatusta, joista voisi olla hänelle hyötyä.

Kännyköiden aikakaudella moni muukin on unohtanut, mikä on tärkein oikeuslähde ja menestyksen avain. Puhelinluettelo.

Tämä on vanha lakimiesvitsi.

Jos kysymys ei ole oikeusjutusta, on aivan erinomainen asia, että voi soittaa tuomarille tai professorille tai lakiasiainjohtajalle. Moni oikeusministeri ja kansliapäällikkö on tavannut kutsua ihmisiä kahville. Se näet on vaikea ongelma, että jos vaikkapa tuomareita kootaan keskustelutilaisuuteen lainvalmistajien kanssa, keskustelua ei synny.

En tiedä syytä tähän. Olen ollut tuomarikursseilla Yhdysvalloissa, ja siellä on aivan erilaita. Olen ollut EU-tuomareiden kokouksissa. Yleisöpuheenvuoroissa esiintyy oikeastaan vain tyhmiä kysymyksiä. En ymmärrä miksi. Kun istuin 15 vuotta läheisesti tekniikan aloihin liittyvissä kokouksissa, käytäntö oli aivan toinen.

Hyvät repliikit esitetään käytävällä, liian varhain tai liian myöhään.

Valvoessani erästäkin väitöskirjatyötä sain yhdeksi ennakkotarkastajaksi päätoimisesti patenttilisenssejä myyvän ja ostavan juristin. Kuuntelin tarkoin, kun asianomainen kävi väitöskirjaluonnosta läpi kirjoittajan kanssa ja sanoi ainakin sata kertaa, että tämä on aivan oikein ja juuri noin laissa, kansainvälisissä sopimuksissa ja Yhdysvaltojen asianomaisen viraston (FCC) ohjeissa sanotaan. Kuitenkin käytännössä tämä asia sovitaan ja tehdään juuri päinvastoin…

Tämä siis toistui sata kertaa. Väitöskirja sai brittiprofessorin aloitteesta arvosanan laudatur.

Puhelinluettelojen katoaminen näkyy surullisesti talouselämässä ja hallinnossa. Täysin aiheellinen herraviha ja jatkuva puhe hyvä veli –renkaista on aiheuttanut turhaakin pelkoa.

Oikeusministerin piti aikaisemman perustuslain mukaan olla lakimies. Nimitysasioissa ja armahtamista koskevissa asioissa tuollainen tausta oli tarpeen. Lakeja on muutettu. Itse olen sitä mieltä, että muu kuin lakimies voi olla mainio valinta oikeusministeriksi.

Edes oikeusministeriön asioissa ei ole mahdollista että kukaan lakimies olisi edes pintapuolisesti selvillä kaikista asiapiireistä. Ja aivan yllättävän viattoman tuntuisiin kohtiin saattaa kätkeytyä koukkuja tai salahautoja, jotka on oikein hyvä selvittää etukäteen.

Rangaistuksista puhuttaessa – edesmennyt ystäväni Aimo Myllylä, joka oli kiertänyt vankiloita ja kouluttanut niiden henkilökuntaa iät ajat, sai nuhteita ministeriltä sanottuaan radiohaastattelussa, että vankiloissa istuvista yhdeksän kymmenestä on väärässä laitoksessa ja yksi kymmenestä on ihmisiä, joita ei saisi enää koskaan päästää vapaaksi – mutta kumpaakaan ei laki salli.

Tähän ongelmaan ei tietääkseni ole käyttökelpoista ratkaisua.

Ilahtuisin jos tuomareita kiusattaisiin keskustelemalla pitkästä aikaan tuomioistuimen määräämän ja todellisen rangaistuksen eroista. Nykyinen järjestelmä on selvästi huono. Monissa maissa tuomitaan esimerkiksi törkeästä pahoinpitelystä ”vähintään kaksi ja enintään kahdeksan vuotta vankeutta”-

Kokemukset lautakunnista – vankilaoikeus oli sellainen – jotka ”päivittävät” rangaistuksen, ovat valitettavasti aika huonoja.

Suomessa lainsäädäntötyön yksi helmasynti on näperteleminen. Kannan kaunaa niille 1930-luvun tyypeille, jotka kehittivät rangaistusten yhdistämisen. Menetelmä oli lopulta erittäin mutkikas ja sen käytännön vaikutukset olivat olemattomat. Mutta kuten moni kommentoija on sanonut, keino liian lievien rangaistusten välttämiseen on muuttaa eduskunnassa rangaistusasteikkoa. Sitä tehdään jatkuvasti, ja on tehtävä. Tuomioistuimet ottavat varmasti onkeensa.