Asiantuntijavalta

Aivan hiljan mainitsin tässä yhteydessä, miten Stalin antoi Berijalle käskyn panna ydinfyysikkojen pöytä koreaksi. ”Ehdimme ampua heidät sitten kun he ovat saaneet pommin valmiiksi.” Siihen asti sijoituspaikka oli tosin syrjäinen, salainen ja virikkeitä vailla, mutta muuten puutteita vailla. Tiettävästi moni sai kuin saikin jatkaa elämäänsä, koska atomipommin jälkeen olikin jo kiire kehittää vetypommia.

Kesäseisoskelija tekee järkevän valinnan jos nojatessaan kioskin tai kaupan taskukirjatelineeseen ottaa ja ostaa toveri Kalashnikovista kertovat niteen (Chivers, Aseiden ase, Tammi 2010). Kirja ei ole millään muotoa vapaa asenteista, mutta täynnä havainnollista tietoa. Se hyvin tiedossa oleva asia korostuu, että oli sangen kovaa ja etenkin vaarallista olla etevä asesuunnittelija Neuvostoliitossa. Asiantuntijoita ei katsottu hyvällä silmällä, ei myöskään työtovereiden keskuudessa.

Se on sitten kiinnostavaa kulttuurihistoriaa, miten juuri Neuvostoliitto onnistui luomaan 1900-luvun ehkä parhaan ja joka tapauksessa pitkäikäisimmät teollisuustuotteen. Edes Saksa ei koskaan saanut syntymään kilpailukykyistä rynnäkkökivääriä. Suomi-konepistoolia ei pidä painita tässä yhteydessä, koska se on rynnäkköase. Kuten lukemattomat henkilöt tietävät, rynkky on kivääri eli sen kantama ja tarkkuus ovat toista luokkaa. Ja toveri Kalashnikovin nerous oli erittäin hyvin tunnetun lukon kehittäminen ja käyttäminen aseessa, joka osoittautui aivan ällistyttävän varmatoimiseksi ja kestäväksi. Myös Yhdysvallat muuten sortui kerran toisensa jälkeen liian hienostuneisiin aseisiin, joista taas meillä Suomessa esimerkki oli toimintahäiriöille altis Lahti-Saloranta –pikakivääri.

Jo viikkoja sitten joku viisas kommentoija sanoi, että asiantuntijan saa helposti kiinni, vaikka tämä näyttelisi maallikkoa. Riittää kun sanoo jotain selvästi virheellistä totena, esimerkiksi että Suomessa on runsaasti piikiviesiintymiä, niin tyhmää näytellyt geologia ei malta olla sanomatta vähintään että ”ai että on”.

Erityisopettaja osaisi ehkä olla sanomatta mitään, jos hänelle kerrottaisiin varmana asiana, että seitsemän kertaa kahdeksan on todellisuudessa viisikymmentäseitsemän. Tavallinen ala-asteen opettaja ei saisi oltua väittämättä vastaan.

Lehdessä mainittiin, että jotkut tutkijat ovat ottaneet tutkiakseen erästä verkon keskusteluforumia löytääkseen sieltä merkkejä kansan syvistä tunnoista. Ajastus voi olla hyvä, mutta en ole aivan varma.

Itse olen mykkä kiitollisuudesta luettuani viime aikojen kommentteja, jotka koskevat rangaistuslajin valintaa ja rangaistuksen mittaamista. Arvelen saaneeni verkkooni salakkaparven, joka yleensä liikkuu muilla vesillä.

En ole hetkeäkään ajatellut vastata. Tuomarin rooleista olen ollut kiinnostunut hyvin kauan ja kirjoittanut aiheesta paljon. Asia ei ole ollut eikä ole edelleenkään tutkittavissa, koska tutkija ei saa tietää, mitä tuomarit todella tekevät.

Jopa kauan sitten, kun presidentti Kekkoselta oli kuultu, että tuomarit ovat poliittisesti pelottavan oikeistolaisia, yritykset löytää tämä oikeistolaisuuden merkkejä tuomioistuinten ratkaisuista jäivät surkeiksi.

Lieneekö moni viitsinyt panna merkille, että tuomarien toimintaa tutkineista oikeastaan vain Virolaisella ja minulla on erittäin laaja oma kokemus tuomarin virasta. Hänestä en tiedä, mutta itse luin kaikki käsiini saamani salaiset asiakirjat. Mielestäni yksi keskeinen kysymys on, miten tuomarit vaikuttavat toisiinsa oikeudenkäynnin aikana. ”Neuvottelusalaisuus” tarkoittaa, että tuomareiden neuvottelut asian ratkaisemisesta ovat pysyvästi salaisia. Käytännössä ratkaisusta käydään paljonkin sisäistä kirjeenvaihtoa. Kirjeitä kutsutaan lapuiksi. Myös päätöskonsepteihin tehdään runsaasti kommentteja ja lisäksi esittelijän mietinnössä on salainen eli ”ei-julkinen” osa.

En ole täysin vakuuttunut tuon neuvottelusalaisuuden perusteluista. ”Jos olisin diktaattori”, kuten entinen poika kirjoitti, vapauttaisin kaikki laput 25 tai 50 vuoden kuluttua ratkaisun antamisesta. Kun en ole, en vapauta yhtään mitään enkä ole sisällyttänyt Kansalliskirjastolle lahjoittamaani aineistoon mitään tuomarin tehtäviini liittynyttä, en liioin itse laatimiani muistioita enkä lappuja.

Tuomarit ovat ammattimiehiä ja asiantuntijoita. Heitä on huonoja ja hyviä ja siitä väliltä. Useimmissa länsimaissa tuomarit suhtautuvat todellisuudessa hiukan torjuvasti uusien urien aukomiseen. Aina välillä sanotaan, että he jarruttavat kehitystä. Voi olla. Minun silmissäni he, kuten monet muutkin asiantuntijat, toimittavat kölin eivätkä ankkurin virkaa.

Ilman kunnon köliä alus lienee tuulien armoilla?

Tuomareita ei tunneta. Se on asiantuntijan ja ammattilaisen kohtalo. Tunsin kerran maakunnan taitavimman tinurin eli kahvipannujen tinaajan. häneltä työ tapahtui ja moni säästyi vatsanväänteiltä, kenties jopa kuparimyrkytykseltä. Nykyisin juuri kukaan ei käytä kotonaan kuparipannua, vaan keitintä. Kun tuli kerrankin puhe pannun tinaamisesta, minulta kysyttiin heti, mitä se sellainen tarkoitti. – Tuo on tuomarinkin kohtalo.