Mieli muuttuu

Ele Alenius täyttää tasavuosia. Haastattelussaan hän viittaa asioihin, jotka antavat aiheen epäillä, että meillä pappparaisilla ja ukkeleilla on kiinnostusta samoihin kohteisiin.

Ehkä aivoturso alkaa olla rempallaan?

Silloin ennen kirjoitin paikallislehteen arvioinnin Aleniuksen muistelmateoksesta. Vuosi oli siis 1995. Entinen ministeri ja Suomen Pankin johtaja lähetti rakastettavan kirjeen. Tiedän kansion, jossa se on, jos se on tallella. Kysymys ei ole kuitenkaan siitä, vaan miehestä, jolla oli enemmän kannatusta vastustajien joukossa kuin omien.

Hänellä oli merkittävä asema kommunistien hallitseman, Neuvostoliiton valvoman puolueen johdossa. Hän ei ollut kommunisti, vaan sosialisti, ja yritti kärsivällisesti selittää, mitä tämä merkitsi. Selittäminen on edelleen kesken.

Suurella yleisöllä on se perin pohjin virheellinen luulo, että esimerkiksi sanojen ”kommunismi” ja ”sosialismi” pitäisi olla käsitettävästi kuvailtavissa ellei sitten suorastaan määriteltävissä. Ajatus on yhtä outo kuin vaikka sanan ”musikaalisuus” täsmentäminen. Ehkä siitä olisi apua, luultavasti ei. Ennen haluttiin tarkempaa tietoa siitäkin, mitä tarkoittaa ”taide”. Käyn mielelläni oopperassa mutta olen lakannut vastaamasta sille kansanosalle, jonka mielestä oopperan taloudellinen tukeminen julkisin varoin olisi lopetettava. Joskus ennen sanoin, että lakkautetaan ”Kurjat”, ”Cats” ja ”Annie mestariampuja” kalastaen väitettä, etteivät ne syystä tai toisesta olisi oopperoita. Ei sellainen naljailu johda mihinkään. Kuten ei johda sekään, että Madonna ja Lady Gaga ovat merkittäviä oopperataiteilijoita.

Tämä sitten ei ole vitsailua. Ajatelkaa itse, mitä hyötyä olisi väitellä siitä, onko tämä tai tuo esitys ”teos”. Ellei muuta kerrota, nimitys osoittautuu mielivaltaiseksi. ”Opera” muuten tarkoittaa ”teoksia”. Ja muistatte toivottavasti perustelun, jota aina käytettiin, kun oli päätetty lyödä lyttyyn joku taiteilijan tapainen, kuten Aleksis Kivi tai Väinö Linna: tämä ei ole se Suomen kansa, jonka minä tunnen (cit. Agathon Muerman; Aug. Ahlqvist).

Nyt kansanedustaja Arhinmäki on hyvin vasemmistolaisen näköinen varsinkin huutaessaan pää punaisena. Se on hyvä se. Täytyyhän maassa vasemmisto olla.

Ele Alenius ei ollut nuorempanakaan vasemmistolaisen näköinen, vaan vaikutti töölöläiseltä taidekehystämön omistajalta, joka on väitellyt tohtoriksi keynesiläisestä kansantaloustieteestä.

Nuoruuteni kommunistit olivat yleensä niin mahakkaita, että paljon puhuttu vallankumous Suomessa jäi tekemättä, koska he olisivat saaneet sydänhalvauksen yrittäessään kiivetä barrikadeille.

Niiden jotka jaksavat kirjoitella suomettumisen historiasta ja nykyisyydestä, olisi aihe esitellä rehellisesti Aleniuksen toiminta. Hän teki useita kertoja sen, mitä Suomessa ei muka uskallettu tehdä Neuvostoliiton pelossa. Hyvin merkittävänä vasemmistopoliitikkona hän muun muassa tuomitsi Neuvostoliiton aseelliset toimet Tshekkoslovakiassa 1968.

Tuo Prahan kevät tiedetään nyt käännekohdaksi monessa asiassa. Itse tapaus oli se, jota toinen merkittävä vasemmistolainen, eri puoluetta edustanut Mauno Koivisto kertoo saaneensa viljat vedet silmiinsä.

Käännekohta se oli siinäkin, että juuri nyt täyttävät seitsemääkymmentä ja enempää henkilöt, jotka eivät vieläkään keksi mitään pahaa siinä, että Neuvostoliitto antoi veljellistä apua panssarivaunuilla toiselle maalle, joka ei ollut sellaistakaan apua pyytänyt.

Tapaus on hyvin ajankohtainen, koska Neuvostoliiton mentyä mailleen nyt Venäjän veljellinen apu vyöryy Ukrainan vastaiselle rajalle, ja koska säät näyttävät sopivilta, saamme kohta nähdä lisää sotaa, johon Venäjä ei oman ilmoituksensa mukaan mitenkään sekaannu.

Leninin mainitsema ”hyödyllinen idiootti”, jota voidaan käyttää kuin stefaa eli akselin huulitiivistettä, on juuri Aleniuksen kaltainen henkilö. Tuo ”idiootti” viittaa halveksuntaan. Lenin oli suuri taantumuksellinen eikä siis tiennyt, että historian kulkua ei taaksepäin voi tuupata, ja tyranni saa aina palkkansa.

Käyttäisin Aleniuksen kaltaisesta nimitystä ”kunnian mies” tai ”henkilö, joka uskaltaa ajatella”. Lenin oli joidenkin – esimerkiksi minun – mielestä hulluksi tullut kellarirotta. Tällainen Alenius puolestaan on henkilö, jonka elämäntyö herättää suurta kunnioitusta. Hän ei kuulu niihin runsaana joukkona esiintyviin ihmisiin, joiden kohtalona oli olla suurenmoisen väärässä historian eri käännekohdissa.