Sofin teos

Bazar Books vaatii Sofi Oksaselta oikeudessa kovia korvauksia.

Olen sanonut, etten kommentoi vireillä olevia oikeusjuttuja. Lehtiuutisten perustella tuohon juttuun näyttäisi sisältyvän sellainen tärkeä tekijänoikeudellinen sääntö, joka monien on syytä tietää. Arvaan että eilen uutisissa ollut juttu ei päädy sellaiseen ratkaisuun, jossa tuomioistuin pääsisi esittämään tuon periaatteen. En hiukkaakaan ihmettelisi, jos asiassa ei päädyttäisi edes hovioikeuteen. Siksi rikon tällä kertaa omaa periaatettani.

Kustantajan esittämä vaatimus saamatta jääneen hyödyn korvaamisesta on lakiin perustumaton. Tekijän moraalisista oikeuksista johtuu, ettei häneltä voida vaatia hyvää tai myyvää kirjaa tai vastaavasti korvausta sellaisesta, kun sovituksi väitettyä kirjaa ei ilmestynyt. Moraalisista oikeuksista ei lain mukaan voi luopua eikä niitä voi menettää.

Taustalla on moraalisten oikeuksien lisäksi se, ettei tekijää voi pakolla velvoittaa luomaan teosta. Jos hän on sellaiseen sitoutunut, kustantaja voi vaatia kulunsa korvauksena vahingostaan. Saamatta jäänyt voitto jää korvaamatta ja sitä koskevat vaatimukset hylätään. Suorat kulut ja velat ovat eri asia. Ellei näin olisi, tekijä ei voisi puolustaa moraalisia oikeuksiaan. Sopimuskumppani voisi ”myydä” teoksen tekijälle itselleen vaatimalla korvauksen toteutumattomasta myynnistä.

Tämä sääntö ei koska pelkästään tekijänoikeutta. Keski-Euroopassa alaa nimitetään joskus persoonallisuusoikeudeksi. Se ei ole kovin ihmeellinen periaate. Teos vain on niin persoonallinen tuote, että jos tekijä esimerkiksi kuolee työskennellessään uuden teoksen parissa, kukaan toinen ei voi tulla hänen tilalleen tekemään teosta valmiiksi. Kun tällaista tapahtuu, lopputulos ei ole kuitenkaan sama eikä aito. Jos nainen sitoutuisi olemaan hankkimatta lapsia, täti ei menestyisi kanteella perinnön saamatta jäämisestä, kun tuo sopimuksenvastainen lapsi saisi lain mukaan sen perinnön.

Jos nainen ja mies päättävät solmia avioliiton mutta jompikumpi peräytyy, esimerkiksi hukkaan menneistä hääkustannuksista voi saada korvauksen, mutta ei mitään taloudellisen hyödyn menettämisestä, eikä liioin mielipahasta.

Kysymyksessä voi olla tilanne, jossa pakkotäytäntöönpano olisi mahdoton. Jos uimataidoton sitoutuu mainostarkoituksessa uimaan yhtä kyytiä täältä Tallinnaan, ulosottomies ei voi tulla tyrkkäämään häntä veteen.

Tekijänoikeudessa suorituksen eli luotavan teoksen hyvyys on sekin asia, josta tekijä ei vastaa rahallisesti. Jos kuuluisa ja menestynyt kirjailija X jättää kustantajalle aivan kelvottoman käsikirjoituksen, kustantaja ei voi vaatia vahingonkorvausta saamatta jääneestä voitosta. Kustantaja on tekijänoikeuksien ostaja, ja kaupallinen riskin on hänen.

Jos kuuluisa kirjailija X saa Kulttuurirahastolta apurahan romaanin kirjoittamista varten, eikä kirjaa sitten näy eikä kuulu, Kulttuurirahasto ei saa apurahaa takaisin. Vain sellaisessa äärimmäisessä tapauksessa, että kirjailija olisi syyllistynyt petokseen, jotain korvausta voitaisiin harkita, mutta jokseenkin varmasti riittävä kiistämisen syy olisi kirjailijan selitys, että ei jaksanut.

Tuollainen tapaus olisi epäreilu. Mutta ei lakia ole tarkoitettu oikaisemaan kaikkea sopimatonta. Kuinka moni on saanut mummolta rahaa lopettaakseen ryyppäämisen ja opiskellakseen insinööriksi? Kun lupaus ei tuota tulosta, mummo saa pitää vahinkonsa hyvänään. Nuori saa kuitenkin kelmin maineen.

Nyt uutisissa olleessa tapauksessa vaaditaan saamatta jäänyttä voittoa. Kun teosta ei sopimusta ehkä tehtäessä ollut olemassa, vaatimus ei siis menesty. On aika tavallista, että kustantaja maksaa ennakkoja tulevasta teoksesta. Käytännössä niitä ei koskaan yritetä periä takaisin. Ennakon voisi saada takaisin. Etukäteen maksettu palkka on perittävissä takaisin, jos työ jätetään tekemättä – erinäisin varauksin. Yksi keino olisi tulkita palkkion ennakko lainaksi, joka kuittautuisi käsikirjoitusta luovutettaessa. Kustantajat merkitsevätkin näitä kirjanpitoon saatavina. Velka olisi perittävissä. Rahat maksettaisiin takaisin.

Velka kustantajalle merkitään kuolleen tekijän perukirjaan, ja sen voisi valvoa konkurssissa. Tiedän paljonko Sillanpää ja Kianto jäivät velkaa kustantajalleen huolimatta mainiosta myynnistä mm. koulukirjoina. Mutta ennen päivän juttua en ole koskaan kuullut, että kustantaja yrittäisi periä tuollaista velkaa ”oikealta kirjailijalta”, jolla tarkoitan kaunokirjallisia teoksia ammatikseen kirjoittavaa.

Jos kustantaja kysyisi minulta, vastaisin empimättä, että tappioksi jää, ja on keinoja katsoa summa liikekuluksi. Huonoille ja harkitsemattomille kaupoille ei mitään mahda. Osaisin kirjoittaa kalliin lausunnon ja selvittää, mikä on ”täysi korvaus” tekijänoikeuslain ja vahingonkorvauslain tarkoittamassa mielessä ja miksi tekijänoikeuslaissa erotellaan toisistaan hyvitys ja korvaus, toisin kuin muissa laeissa. Jos joku kysyisi sellaista lausuntoa, se on edellä eikä maksa mitään. Joissakin asioissa tekijöillä on onneksi hiukan suojaa. Kuten Lordi Byron kerran kirjoitti: ”Mutta Barrabas oli… kustantaja.”