Serengeti ei saa kuolla

Disneyn luontoelokuvat (”Erämaa elää”) tuntuviat petokselta. Ei Mikki Hiirtä! Sitä puutetta eivät kaiken maailman murmelit korvanneet. Luontoelokuvat leimautuivat toisarvoiseksi söpöstelyksi vuosikymmeniksi.

Ensimmäinen Tarzan-maailmasta aidosti hätkäyttänyt elokuva oli tuo otsikossa mainittu. Keskeinen viesti oli eksoottinen paikannimi. Itse tarina osoitti, että elefantteja oikeasti voi katsella ilman liaaneja eli että on olemassa tällainen savanni.

Perheeseemme tilattiin National Geography –lehteä, jonka jätin aika vähälle huomiolle. Se oli isäni erikoisuuksia, joihin pojan oli suhtauduttava kärsivällisesti. Tuli niitä kuitenkin selatuksi ja luetuksikin.

Opiskelijavuosina vastaan tulivat ne kaksi elokuvan tuntemuksen välttämätöntä, Murnau ja Flaherty, mutta vasta nyt on mahdollista sanoa aivan varmasti, että televisioon ja verkkoon siirtyneen elokuvateollisuuden varmimmat rahantekovälineet ovat luontodokkarit, joiden lippulaiva on 160 maahan myyty BBC:n sarja, ensimmäisenä "Planeettamme Maa".

Sunnuntaiaamujen huvitus on katsoa uusintojen vyöryssä jokin väliin jäänyt kusiaiselokuva Areenasta. Nyt yllätti iloisesti sienistä kertova juttu, joka myös avasi luontodokkarin ongelman. Se on sama ongelma kuin näytelmäelokuvissa. Filmi on tehtävä 11-vuotiaan mielenkiinnon vangitsevasti ja hänen kehitystasoaan myötäillen, vaikka tietää, että jokseenkin kaikki katsojat ovat aikuisia.

Aikuisillakaan ei ole edellytyksiä ymmärtää, miten ja miksi sienirihmastot kasvavat juuri siihen suuntaan, missä on niille tarpeellisia ravinteita. Aikuisyleisölle on aika turha puhua soluhengityksestä eli anaerobisten eliöiden elektronien välitysketjusta.

Valitettavasti se on nyt seuraava vaihe. Sensaatiolta maistuva ”luonnonhistoria” on nyt käyty läpi aika moneen kertaan. Seuraavaksi olisi vuorossa perustutkimuksenesittely. Sen seuraamiseen lienee aikaa vain eläkeläisillä.

Olen piilottanut varsinaisen ajatuksen nytkin tekstin keskelle. Eikö arvoisien poliitikkojen, etenkin tulevien ministerien, olisi aika siirtyä paviaanien toimintamallista norsujen toimintamalliin. Viimeksi mainittu tunnetaan Serengetin lisäksi hyvin muualgta Olduvain vajoaman alueelta.

Paviaaniuros omistaa naaraat ja pennut. Se säilyttää asemansa taistelemalla ja jonain päivänä se häviää lauman liepeillä harjoittelevalle nuoremmalle urokselle, jolloin valta vaihtuu. En tiedä, purraanko vanha valtias hengiltä. Ehkä. Asialla ei kuitenkaan ole merkitystä lauman kannalta.

Norsuilla keskeisessä asemassa on matriarkka, siis vanha naaras. Se muistaa parhaiten vesipaikat, joen ylityspaikat ja syötäviksi sopivimmat puut, jotka kaikki saattavat olla tuhannen kilometrin päässä jonkin muinaisen reitin varrella. Nuoremmat naaraat hoitavat lapsia ja saavat niitä lisää, ja koirailla on omat tunnetut mielenkiinnon kohteensa.

Osa parhaassa työiässä olevista suomalaisista läkähtyy elämän ruuhkavuosiin ja työn repivyyteen. Satun tietämään, että tätä nykyä esimerkiksi yliopiston professorin homma on todella paska virka. Ei siinä ehdi tutkia mitään eikä opettaa.

Onko kenenkään mielestä mitään outoa kestävyysvajaus-keskustelussa, kun yhdessä talossa asuu työhön nääntyvä aviopari ja kaksi laiminlyötyä lasta, mutta naapuritalossa pitkästyy oloonsa vanhus, joka ei voi edes virkata tossuja vauvalle, koska jonkin lain, asetuksen tai päätöksen mukaan 68 vuottä täyttäneen henkilön virkkaamia tossuja ei saa käyttää. Taidemuseoihin ei varmaan osteta lakisääteisen eläkeiän saavuttaneiden taitelijoiden maalauksia eikä veistoksia, vaikka ne olisivat kuinka hyviä.

Joskus kun kuuntelen levyltä Claudio Arraun 82-vuotiaana levyttämää Beethovenia silmiini nousevat kyyneleet. Miksi hoito- ja hoivahenkilökunta tai sosiaalihuolto eivät estäneet vanhusta soittamasta noin hyvin!

Poistakaa yläikärajat. Puolet eläkkeelle siirtyneistä on minunkaltaisiani höppänöitä, joista ei ole tositoimiin. Kunhan käkättää käytävässä omia aikojaan toisten puhuessa huoneissa asiaa. Mutta sitten on sellaisia, jotka ratkaisisivat, mirabile dictu, keskeisen osan työllisyysongelmaamme suorittamalla aikaa vieviä hanttihommia, kuten teknis-teollisten innovaatioiden kehittämistä.