Mistä ääni tulee

Liikenne on hävittänyt tai sitten asian toisin ajatellen säästänyt kaikenlaista ohikulkuteillä. Tammisaaressa tulee käydyksi niin harvakseltaan, että kirkon löytäminen nostatti mieltä. Mielessä käväisi tunne, että ellei ole tarkkana, tässä on heti Hangossa.

Eilen esitettiin musiikki, jonka laatua ja tasoa harkitsin huolellisesti. Cantores Minoresin ja Helsingin barokkiorkesterin Bachin Johannes-passion esitys oli parasta, mitä pääkaupunkiseudulla ja jokseenkin varmasti koko Suomessa voi saada kuullakseen. Nykymaailmassa tämä tarkoittaa koko maailman huipputasoa. Uskomattoman hienon kuoron lisäksi solisteista hämmästystä herätti kontratenori Teppo Lampela. Kontratenori on siis mies, joka laulaa alttoa eli tässä tapauksessa ainakin kvarttia ylempää kuin tavallinen tenori. Orkesterin periodisoittimet ja Tammisaaren kirkon lämmin akustiikka alleviivasivat esityksen ja äänitteen tavattoman suurta eroa.

Mutta älkää minua syyttäkö, ellei Tuomiokirkossa saa näitä tunteita. Siellä kaiut ovat kiusallisia ja kuuluvuus ainainen ongelma. Käytävien risteystä lähellä kuulee yleensä paremmin kuin sivusta. Tammisaaressa ”Jeesus” lauloi saarnastuolista. Tehokasta ja sopivaa.

Puhe on sarjasta Gardiner – Harnoncourt – Jacobs. Siihen kuuluu myös muita. Passiot kuuluvat siihen hiukan mietityttävään noin 100 klassisen musiikin teoksen listaan, jota esitetään ja levytetään. Joku ehkä laskisi tämän? Kuinka suuri osa suurten orkestereiden konserteista ja levytyksistä on ryhmästä Beethoven – Brahms? Kuinka suuri osa barokkimusiikista on nykyisin Bachia?

En tiedä vastausta, mutta arvaisin, että vastaus jälkimmäiseen kysymykseen on ainakin 50 prosenttia. Varmuuden vuoksi rajaisin päässälaskun ulkopuolelle ne alle kymmenen barokkimusiikin sävellystä, jotka ovat nousseet kokoelmateosten perusvalikoimaan, siis tyyppiä Albinonin Adagio (joka on sävelletty 1940-luvulla mahdollisesti liittyen Albinonin muutaman tahdin pituiseen nuotin suikaleeseen).

Koska Händelin sävellystuotanto poikkeaa kokonaisuutenakin aika paljon Bachista, voi olla syytä kysäistä, onko Bach yksinvaltaisuutensa arvoinen. Eikö kokonainen aikakausi tuottanut toisia yhtä eteviä säveltäjiä? Kysymyksessä on tietenkin vain arvio, mutta minun tiedossani ei ole ketään sellaista, mielestäni ei lähimainkaan. Sen sijaan en osaa verrata Bachia esimerkiksi Mozartiin yhtä vähänkuin kananmunia pekoniin.

En ole liioin kuullut, että vegaanit tai jokin heihin verrattava ryhmä olisi ryhtynyt edistämään Bach- vapaata dieettiä. Sitä vastoin passiot jäävät osalle klassisen musiikin yleisöä jokseenkin oudoksi siksi, että niitä esitetään melkein yksinomaan kirkoissa, ja on ihmisiä, jotka eivät astu jalallaan kirkkoon, ainakaan ellei siellä ole tuttua ruumista siunattavana tai siunailtavana.

Mieleen tulee Böllin ”Tohtori Murken kootut tauot”. Tarinan päähenkilö on radiotoimittaja, joka haastattelee Suurmiestä. Suurmies tulee ohjelman ollessa lähetysvalmis siihen tulokseen, että sana ”Jumala” on hänen lausumanaan korvattava ilmauksella ”korkein olento, jonka olemassaolo on epäselvää mutta johon useat siitä huolimatta panevat toivonsa”, tai jotain tähän suuntaan. En siis keksi, miten Johannes-passion alku (Herr, Herr, Herr, unser Herrscher…) voitaisiin ajanmukaistaa Böllin esittämille linjoille.

Johannes-passio on myös huomattavan antisemitistinen teos, jopa Johannes-passioon verrattuna. Olin lukevinani jostain pikku-uutisen, jossa kerrottiin miehen saaneen moitteita nimiteltyään toista henkilöä juutalaiseksi. Se ei olisi kuulemma auttanut, että sekä nimittelijä että kohde olivat oman ilmoituksensa mukaan juutalaisia.

Johannes-passio on sikäli kuin edellä mainitut ongelmat ja kukaties ilmenevät homekirkko-ongelmat on selvitetty, erinomaisesti lakimiehille sopivaa oheisopiskelun aineistoa. Yli kaksituntisen teoksen käytettävissä olleesta ajasta on uhrattu yllättävän paljon Pilatuksen, ylimmäisen papin ja Jeesuksen keskusteluun siitä, onko syytetty väittänyt olevansa Jumalan poika tai juutalaisten kuningas. Ratkaisu on elegantti. Tuomarina toimiva roomalainen, jolla yksin on oikeus langettaa kuolemanrangaistus, toteaa syytteen aiheettomaksi ja tuomitsee syytetyn kuolemaan. Mukana on jopa viittaus tuomioistuimen ratkaisun oikeusvoimaan – ”minkä kirjoitin, sen kirjoitin” eli toimenpiteeseen ei voida hakea muutosta varsinaisin muutoksenhakukeinoin. Sitä ei mainita, olisi kantelutie ollut käytettävissä, vaikka siihen vihjataan (”et ole keisarin ystävä” jne.).

Tämä ei ole ensimmäinen eikä viimeinen Bach-kirjoitus. Nyt vain on niin, ettei musiikkia soiteta vain siksi, että se on miellyttävää ja siitä saattaa tulla hyvä olo.

Matteus-passio on kokokuva elämän ankaruudesta. Sen suuri draamallisuus on kuoleman varjon läsnäoloa.

Johannes-passio on täydellinen kertomus elämän vaikeudesta, päätösten pitämättömyydestä, katumuksesta ja häpeästä eli keskeisimmistä lyyrisistä aiheista. Kauneuden vierellä on kauneuden katoaminen.