Tilaajantunnistusyksikkö

Nyt kukaan ei voi soittaa minulle, paitsi kitaralla tai miksei viulullakin. Hävisin taas lainopillisen taistelun, vaikka taustajoukkona oli kaupungin vihaisimpia asianajajia. Halusin säilyttää puhelinnumeroni, koska olin oppinut olemaan enimmäkseen vastaamatta juuri siihen puhelimeen ja sitten sopivalla hetkellä katsellut, ketkä kaikki nyt ovat kimpussa. Numero on ollut sama ainakin 20 vuotta.

Paneuduin asiaan kaikella tarmolla, kun panimme pillit pussiin Korkeakoulun kanssa viimeisen projektin päättyessä. Mielestäni luovutin avainkorttinikin.

Tiedustelujen johdosta ilmoitettiin, että työnantajan suostumuksella voin saada puhelinnumeroni toiseen, tässä tapauksessa siis itse maksamaani puhelimeen eli Simmiin. Ryhdyin hankkimaan työnantajan suostumusta, ja paperia kertyi. Luullakseni asia oli ensin lausunnolla rehtorineuvostossa ja luulen, että myös ylioppilaskunnan mielipidettä tiedusteltiin. Tarjouduin hankkimaan Raaseporin maistraatin esteettömyystodistuksen Lohjalta jne.

Hanke kuitenkin haaksirikkoutui, koska en löydä Elisaa. Muutamia puoteja löysin. Niissä lukee oven päällä Elisa, mutta sisällä sanotaan, että voi ei, ei me tällaisia asioita hoideta. Kiertelin Itä-Pasilassa ja Pitäjänmäellä ja alan nyt olla varma, että Elisa Oyj on virtuaaliolento. Vaikka se lähettelee laskuja ja kaupitsee toimimattomia puhelinliittymiä entisten toimimattomien sijaan, sitä ei ole todellisuudessa olemassa!

Näitä puhelimia on eri operaattoreilta ja on laajakaista, aitoa antiikkia muuten. Ja on äidin puhelin. Se on minun nimissäni, koska Elisan myymälä vaati, että äidin on ajettava palvelutalosta invataksilla allekirjoittamaan jokin sitoumus, vaikka lupasin kynääni naksutellen järjestää allekirjoituksen tuossa pylvään takana hetkeäkään hukkaamatta. Koska äitini vastusti ajatusta ja hänen rollaattorinsakin vinkuu, otin senkin puhelimen omiin nimiini.

Taannoinkin joku vihainen ihminen soitti ja väitti, että autoni on puussa tai minun pitäisi olla jossain, Oulussa tai televisiostudiossa, vaikka olin kotona lukemassa Aku Ankkaa. Numeropalvelut ohjaavat nimelläni tehdyt kyselyt äidille, joka on niistä oikein hyvillään. Kun lipeäkalan äänellä puhuva myyskentelijä tai kolea karhuaja soittaa, häneltä siis kysytään ensin nimeä ja sitten, että kenen poikia ja mistä päin maata kotoisin ja mistä kylästä. Äiti täyttää tänään 92 ja toimii sujuvasti sihteerinäni, mutta kiirettä meillä ei ole.

Otsikon sana on SIM-kortti suoraan suomennettuna. Minut veti totiseksi havainto, etten pysty maksamaan useimpia laskuja, koska ne pitäisi varmentaa vastaamalla pankin lähettämään tekstiviestiin, ja pankilla on se vanha, toimimattomaksi käynyt puhelinnumero. Uutta numeroa pankin kotisivun kenttään syöttäessäni pankki haluaisi varmistuksen… siitä toimimattomasta numerosta.

Otan teltan ja makuupussin mukaan ja leiriydyn pankin lattialle ilmoituksin, että en lähde mihinkään ennen kuin joku toinen on tehnyt tarvittavat muutokset. Ensimmäisessä työpaikassani, joka oli Kustannusosakeyhtiö Otava, oli seinällä painettu kyltti ”Laskuja maksetaan torstaisin kello 9:30 – 10:00 e.p.p.”. Mielelläni omaksuisin saman käytännön. Siihen aikaan punaposkiset tädit ja ontuvat sotaveteraanit kulkivat siannahkasalkku kourassa firmoista pankkeihin ja takaisin ja laskut maksettiin käteisellä, jos kassassa oli rahaa. Neiti Petäjä sanoi usein, että ei ole, rahaa siis, ja nyt pitää odottaa, kunnes Maisteri tai Tohtori tai Professori tulee. Ja palkkoja maksettiin perjantaina, jos Tohtori Poijärvi sattui ehtimään paikalle. Tohtori Havu ei allekirjoittanut niitä isoäidin kureliivin värisiä maksulomakkeita.

Eräistä puhelimistani SIM-korttia ei saa helposti pois, eräissä on pieni eli mikro-SIM ja eräissä on vähemmän pieni. On olemassa proteeseja, joiden avulla pientä korttia voi käyttää isossa reiässä, mutta isoa ei voi käyttää pienessä. Lisäksi vastustan sitä, että Amerikka ja muu maailma käyttävät holtittomasti kreikan ja latinan sanoja, mikro ja mini. Käytössä ei ole pien-simmiä eikä vähä-SIM:iä. Saa olla koko peto muistaakseen ulkoa, miten tökkeleissä poikkeavat toisistaan mini- ja mikro-USB, eikä tuo yleisen sarjaväylän (universal serial bus) lyhenne ole sekään helppo. Vai osaatteko te opettaa äidillenne väylän ja portin eron?

Tapasin ystävän, joka sanoi, ettei hänellä ole nyt eläkkeellä sähköpostia eikä puhelinnumeroa. Postiosoite oli, mutta Itellan suunnasta tihkuvien tietojen perusteella vakinainen asuinpaikka kaupunkialueella ei kohta ole sama asia kuin tavoitettavuus.

Muistan että eräs Donner aiheutti hälyä päästyään kauan sitten vaaleissa johonkin, valtuustoon tai eduskuntaan. Hän oli sanellut puhelinvastaajaansa viestin, jossa ilmoitti niin ollen ja sen johdosta tehneensä itsemurhan. Asia ei ole minulle millään muotoa ajankohtainen, mutta kun puhelimeni ja sen SIM päätyivät tuohon epätoivoiseen ratkaisuun, olen sommitellut mielessäni sähköpostin automaattivastausta. ”Tällä ja ensi viikolla olen niin humalassa, että en pysty vastaamaan. Näin on.” ”Olen mielentilatutkimuksessa. Sen tuloksesta riippuu, vastaanko joskus.” ”Kiitän yhteydenotosta. Se jäi tuloksettomaksi.” ”Olen perustanut keräilijäkulttuurin mutta en paimenna mainoskirjeitä.” ”Olette erehtynyt osoitteesta. Samoin olen itsekin.”