3. maaliskuuta 2015

Gungen



Tukholmassa (Stockholm) on Kungsgatan. Otaniemessä (Otnäs) on Gungsgatan. Viimeksi mainittu on Dipolin sisällä. Käsitän ymmärtäneeni, että nykyinen, nyt Suomessa vieraileva kuningas viihtyi reippaasti nykyistä nuorempana miehenä teekkarien seurassa ja piti virvokkeista.

Jäin miettimän ja sitten huomasin jonkun toisenkin pohtineen, miten arvoisa yleisö aikoo toteuttaa samanaikaisesti pakkoruotsin poistamisen kouluista ja käytännössä siten maasta, ja puolustusyhteistyön.

Jälkimmäinen näyttäisi edellyttävän, että ainakin alikersantit, kukaties myös korpraalit, osaisivat huutaa ”jelppinkiä” ruotsiksi. On ainakin yhdeksän muuta ruotsin kielen ilmausta, joille voisi tulla käyttöä. Esimerkiksi merivoimissa: varpaani jäivät laivan ja laiturin väliin. Ilmavoimissa: ylös, ei alas. Näitä on.

Nato-keskustelu on mallia ”menisinkö keisarin tyttären kanssa naimisiin, jos se kosisi”. Tämän otsikon alla on ilmoitettu mielipide. Natoon olisi heti paikalla kiirehdittävä liittymään. Tämän otsikon alla on käännetty takkia. Olen sanonut, että pakkoruotsin eli ruotsin kielen pakollinen opetus peruskoulussa poistettakoon – vaikka itse pitäisin nimenomaan pakkoruotsia hyödyllisenä ja vapaaehtoista ruotsia erittäin hyödyllisenä. Vastaavasti ne perustelut, joilla muutosta on haluttu tukea, ovat mielestäni kevyitä. Mutta myöskään tässä asiassa en kannata omaa mielipidettäni.

Oman urani huippu oli vuosi 1989. Sen jälkeen on menty enimmäkseen alamäkeä. Olisin mielelläni jäänyt eläkkeelle korkeimman oikeuden esittelijän virasta ja vähän kaipailen sellaista rumaa hopeista kynttilänjalkaa, jollainen eläkkeelle jääjälle oli siellä tapa ojentaa. Laimeille lukijoille – Suomessa todella on edelleen mahdollista, olla esittelijänä koko ikänsä. Osa siirtyy tai siirretään puoliväkisin muihin tuomarinvirkoihin. Säälipleijarit on tiettävästi lopetettu; ennen oltiin sitä mieltä, että nuhteeton palvelu korvasi puuttuvan kyvyn niin että säädetyn eläkeiän lähestyessä asianomaiset ylennettiin ihanuuteen.

Kuninkaissa on ne hyvät puolet, että he hallitsevat eliniän, elleivät sitten itse pane vahinkoa kiertämään ja luovu vallasta, ja toiseksi järjestelmä on halpa. Ainakin Iso Britannia ja Ruotsi hyötyvät taloudellisesti ja sosiaalisesti vahvastä brändistä. Yksi kuningashuone, joka tietysti maksaakin, on halpa verrattuna amerikkalaisten PR-firmojen laskutukseen ja etenkin heidän tyypillisesti saavuttamiinsa tuloksiin.

Siellä korkeimmassa oikeudessa oli pakko oppia olemaan tarkkana, mikä on välitöntä ja mikä välillistä vahinkoa. Kysymys on mutkikas. Monissa tapauksissa välillistä vahinkoa ei korvata. Ajankohtainen esimerkki erittäin suuresta välillisestä vahingosta on herra Vladimir Pudding, joka söi nopeasti eväät kuormasta ja on nyt ajanut maansa tilaan, josta ei ehkä nousta.

Kuninkaallisten tehtävä on olla vaarattoman näköisiä ja vilkuttaa. Tosin on askarruttavaa, että Englanti, joka keksi hyvinvointivaltion ja jossa kansallissankari Churchill hävisi ensi töikseen toisen maailmansodan jälkeen vaalit, ja kolme pohjoismaata, joita pidetään ehkä aiheellisesti hallitsemiskoneistojen kehittäjinä ja sisään ajajina, säilyttävät monarkian. Default-vastaus on, että kuningasvalta on paras vaihtoehto. Kuningasvaltaan siirtymisestä ei tule mieleen muita esimerkkejä kuin Suomi 1918, ja sitä esimerkkiä ei mielellään muistele.

Todella mielenkiintoisia perusteita maan hallitusmuodolle löytää kolmen kenraalin, MacAthurin, Marshallin ja Eisenhowerin ratkaisuista vuosina 1945 – 1946 asiassa Japani. Yleisesti tiedossa olevat tosiasiat eivät ole tosia. Keisarin säilyttäminen oli kuitenkin selvästi oikea ratkaisu, vaikka se oli yllättävä amerikkalaisten tekemäksi.

Suomeen päätettiin 1999 saada valekuningas, ja perustuslaki on sillä tolalla. Perustuslakiakaan ei kuitenkaan näytä voivan muuttaa tavalla, joka ei vastaa kansan eli äänestäjäkunnan valistumattomia tunteita. Halosen tähti laski toisella presidenttikaudella muun muassa siksi että ”hän ei tehnyt mitään”. Sauli Niinistö on sitä vastoin ainakin minulle yllätykseksi osoittautunut erinomaiseksi poliitikoksi ja toteuttanut vähin äänin verettömän vallankaappauksen. Tasavallan presidentillä on jälleen de facto jokseenkin kaikki se valta, jonka nykyinen perustuslaki otti de jure tuon määräaikaisen viran haltijalta pois. Latinismit tarkoittavat siis ”tosiasiassa” ja ”lain mukaan”.

Odottamaton ulkopolitiikka luonnollisesti vaikutti paljon. Kukaan ei arvannut, että mainittu Edenistä itään olevassa maassa toimiva valtionpäämies olisi ryhtynyt harjoittamaan Tokarev-politiikkaa.

Toivottavasti Kremlin ampuja ilmoittautuu mitalia ja kakkukahveja varten. Neljä osumaa kuudella laukauksella on huikea saavutus myös ammattilaiselta, kun kysymyksessä siis tiettävästi oli käsiase, Tokarev-pistooli.

Aikaisemmin vastaavaan ovat pystyneet vain israelilaiset lentokenttävirkailijat, mutta heillä olikin ennen vaivoinaan rynnäkkökiväärimiehiä. Pommit ovat toista.

42 kommenttia:

  1. Kummasti ylipäällikköämme kehutaan. Hän kertoo tuohtuneena mediaväen kekkereillä ettei koskisi USA:n ilmavoimien kutsuun 5m seipäälläkään. Hm...

    Viime lauantaiaamuna hän toivoi, että puolueet toimisivat kuin Ruotsissa ja sopisivat ettei vaaleissa käsiteltäisi turvallisuuspolitiikkaa. Hys hys...

    Samassa ohjelmassa hän hirttäytyy jälleen kerran kansanäänestykseen Nato-jäsenyydestä. Kansa ei saisi keskustella siitä mistä sen pitäisi joskus päättää.

    Outoa peräti outoa kun kuitenkin eletään vuotta 2015.

    VastaaPoista
  2. Niin sanotun pakkoruotsin koplaaminen Ruotsin kanssa touhukkaasti pykättävään puolustusyhteistyöhön on kauniisti sanottuna aika kaukaa haettu. Varmaan ihan Pultavalta asti, jossa savolaishärmäläisiä komennettiin hyökkäämään pappaslandin puolesta tietenkin selvällä ruotsilla.

    Se sota hävittiin, samoin kuin kaikki seuraavatkin ruotsalaisten komennossa käydyt sodat. Vasta omin voimin suomen kielellä saavutettiin pari torjuntavoittoa.

    Mitä asiaan muuten tulee, niin kannatan tietenkin ruotsin kielen opettamista Suomessa ilman pakkoa ja sotilaalliseen yhteistyöhön ryhtymistä Ruotsin kanssa puolustusmielessä. Naton kanssa kannattaa tehdä pitävä sopimus ase- ja materiaaliavusta, ja jotta tasapuolisuus säilyisi, vastaava Venäjän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samaan tapaan olen funtsaillut, että samanaikaisesti Suomen liittyessä NATOon teemme uuden YYA -sotilasliittosopimuksen myös Venäjän kanssa.

      Näin sitä rauhaa rakennettaisiin. Ainakin yritettäisiin.

      Poista
  3. "Kuninkaissa on ne hyvät puolet, että he hallitsevat eliniän, elleivät sitten itse pane vahinkoa kiertämään ja luovu vallasta, ja toiseksi järjestelmä on halpa. Ainakin Iso Britannia ja Ruotsi hyötyvät taloudellisesti ja sosiaalisesti vahvastä brändistä."

    Hetkinen..., järjestelmä halpa? Hyödymme taloudellisesti ja ..., sosiaalisesti? Onneksi Ruotsin kuninkaalla ei ole mitään valtaa, harrastaa vain siis apanasea. Hovi on Ruotsin suurimpia avunsaajia saaden myös avustusta EU:lta. Kaikki verorahoja, jotka voisi käyttää parempaan tarkoitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Englannin kuningasperhe ja sen ympärille kehkeytynyt business alkaen matkamuistojen ja lisenssien ja oikeuksien myynnistä tuottaa Englannille noin 6 kertaa enemmän verotuloja kuin mitä kuningasperheen ylläpito veronmaksajien rahoilla tulee maksamaab

      Poista
    2. Huh, vai että krääsällä eletään?! No joo; ihan mielelläni luovutan Ruotsin kuningasperheen Suomelle; ehkä Suomen talous paranisikin jos suomalaiset alkaisivat myydä kaikenlaista krääsää esim. Marimekon (krääsän) sijaa.
      Samalla sitten poistuisi se viimeinen hiukkanenkin demokratiasta Suomen kamaralla.

      //Sini

      Poista
  4. Nato-yhteensopivissa Suomessa ja Ruotsissa komentojärjestelmät toimivat englanniksi. Siis sillä tasolla, jolla yhteistoiminta toteutetaan. Eipä taida missään skenaariossa vain ruotsia osaava alikessu suomalaista mosuria johtaa. Eikä päin vastoin. Ei edes Suomen omissa puolustusvoimissa. Joten sen pakkoruotisin voi kyllä vaihtaa vapaavalintaiseen kieleen, liberaaleja kun ollaan.

    Jostakin syystä Pudding-vitsi ei minulle nyt toiminut, eikä Tokarev-tuomiokaan (näyttö vähän vajaa vielä).

    Nato-ohjuksien hommaaminen Lappeenrantaan sojottamaan kohti Pietaria - se sentään tuntuu hyvältä idealta. Sittenpähän Venäjäkin tietää, mihin omansa suunnata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkoenglanti onkin varsin hyvä syy vastustaa OTAN:ia

      Poista
  5. Jukka, kyllä minä ainakin olen rojalisti. Se olisi halvempaakin kuin nykyisin. Suomessa Presidentin menoluokka,ilman rakennuskustannuksia, on noin 30 miljoonaa ja Ruotsin kunkun ja Belgiankin kunkun ns. siviililista tai määräraha on noin11-12 miljoonaa euroa. Siitä maksetaan kämpät ja muut. Häihin saa valtiolta osan menoista.

    Mutta mikä mainosarvo siitä koituisikaan. Jos vielä kunkuksi valittaisiin brittie n Harry tai Hurrien Calr-Filip, niin kyllä lehdet pullistelisi vat Suomea ja hallitsijaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Carl-Philip voisi olla ihan hyvä valinta kuninkaaksi. Mies on järkevässä iässä eikä ole järjestänyt pahoja skandaaleja. Toinen vaihtoehto olisi ulkoistaa kuningashuone ja mennä personaaliunioniin Ryotsin kanssa.

      Tosin nykytilanteessa meillä on täyspäinen presidentti, joka on tehnyt kekkoset: käyttänyt hönelle myönnettyjä valtuuksia täysmääräisesti ja taitavasti saaden näin paljon ajateltua isomman henkilökohtaisen vallan. Tällainen tilanne on niin hyvä, ettei ole syytä alkaa muuttamaan valtiosääntöä.

      Sinänsä uskoisin, että suomalaisen Nato-keskustelun loppuminen aiheutuu siitä, että Venäjä on esittänyt Suomelle selväsanaisen uhkauksen voimatoimista, mikäli Suomi hakee Naton jäsenyyttä. Tällainen uhkaus olisi esitetty marras-joulukuussa, ja sitä olisi tehostettu hyökkäyksellisellä ilmasota- ja maahanlaskuharjoituksella, joka tuolloin pidettiin. Tämän jälkeen Niinistö piti puoluejohtajien Nato-seminaarin, mikä muutti turvallisuuspoliittisen keskustelun luonteen. Toisaalta sen jälkeen Venäjä ei ole pitänyt vastaavia harjoituksia. Merkit ovat melko selvät.

      Poista
    2. EA kirjoittaa yleensä hyvin järkeviä ja teräviä kommentteja, mutta tähän Venäjän esittämään suorasanaiseen uhkaukseen en usko.

      Suomettumisen kultaisina vuosinakaan sellaisia ei esitetty, vaikka K-linjan puhemiehet kiertelivätkin tupailloissa varoittamassa, että itärajalla ovat tankit valmiina, jos Kekkosta ei valita.

      Venäjälle hyökkäys EU-maahan olisi uhkarohkeudessaan jo aivan toisen kokoluokan toimenpide kuin olla olematta sotiva osapuoli venäjänkielisessä osassa Ukrainaa.

      Poista
    3. Kiitos kauniista sanoistasi. Kirjoitinpa arveluni näkyviin, jotta voin vuosikymmenten päästä väittää olleeni oikeassa, jos asia joskus ilmenisi julkisuudessa.

      Ajatushan on tyypillinen salaliittoteoria: sitä ei voi mitenkään todistaa. Jos se pitäisi paikkaansa, asia tulisi julkisuuteen aikaisintaan 25 vuoden päästä tai ehkä vielä myöhemmin, kun muistelmia kirjoitetaan. Jos se ei pidä paikkaansa, asia falsifioituu vain sillä, että kaikki asiaan liittyvät arkistot ovat salassapitoaikojen päätyttyä (enintään 60 vuotta) auenneet ja toimijat kuolleet asasta muistelmia jättämättä. Eli lapsenlapset tulevat asian tietämään, mikäli se heitä kiinnostaa. Jos itse olen tuolloin hengissä, olen jo niin dementti, että pidän varmaan Kataista pääministerinä.

      Onpa vain eräs selitysmalli, joka selittäisi aika paljon viime aikojen politiikasta. Minulla ei ole tietoa siitä, että tällainen uhkaus olisi esitetty. Jos olisi, ja tällaisia kirjoittelisin, kuuluisin linnaan. Tällaisten spekulaatioiden kirjoittelu on päätöksenteosta sivussa olevien kansalaisten etuoikeus.

      Poista
  6. Niinistöä auttaa, että "oma" puolue on vallankahvassa ja että muut isot nimet siivottiin porrasta alemmaksi kahdeksan vuoden presidentinvaalikampanjalla. Uusi sukupolvi toki teki osansa. On helppo olla oman puolueen iso mies ja vaikuttaa sen linjaan, kun ei ole kilpailijoita. Ja silloin kun tämä puolue on vallassa, on helppo olla itsekin vallassa, koska "oman" pressan veto on aika paha oma maali.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toverit kok tekemässä sen perinteisen kardaanimokan ?

      Poista
    2. Työkartan mukaan, kyllä. Taas.
      Työ määttä töihin. Met emmä teitä hylykää. Vaseen, vaseen, vaseen kaks-kolomee...

      Poista
    3. Me syötiin kyllä kymmenen kahvilla karjalanpiirakat ja munavoita, että sen puoleen.

      Poista
  7. Jos puolustusyhteistyö olisi pakkoruotsin tuomasta kielitaidosta kiinni, korkeammat voimat kansakuntaa auttakoon. Täällä akateemisessa maailmassa virkamiesruotsi on ruotsin osaamisen mittarina vitsi, joka läpäistään lähinnä kuluttumalla kieliluokan penkkejä soveliaaksi katsottu määrä - ja nämä ovat lukion käyneitä akateemisesti sivistyneitä luonnontieteilijöitä.

    Noh, ehkä liioittelen ja muutama oppilas saattaisi osata jotain tolkullista sanoa jos aseilla uhkaillaan eräästä ilmaansuunnasta uhkaillaan. Siitä joukon upseerit, ja maamme puolustushistoria on ehkä kiertänyt jonkinmoisen kehän 1800-lukua edeltäneihin aikoihin. Tosin jos siviilielämää tarkkailee, kyllä se viestinnän kieli taitaa olla tasapuolisesti englanti.

    Pakkoruotsista kannattaisi luopua jo yksin siksi, että tunneille jäisivät ehkäpä sellaiset joilla on kykyä tai halua tai parhaassa tapauksessa molempia opiskella ruotsia, ja opetus olisi sen mukaista; saataisin lopputuloksena ehkä entistä enemmän ko kieltä sujuvasti osaavia ihmisiä. Kaikenlaisia kieliä pitäisi muutenkin osata tässä maassa enemmän.

    VastaaPoista
  8. "Jäin miettimän ja sitten huomasin jonkun toisenkin pohtineen, miten arvoisa yleisö aikoo toteuttaa samanaikaisesti pakkoruotsin poistamisen kouluista ja käytännössä siten maasta, ja puolustusyhteistyön."

    Onko suomenruotsalainen kulttuuri siis muka TODELLA niin henkitoreissaan, että ainoastaan tällainen instituutio nimeltä pakkoruotsi riittää pitämään poloisen vielä jotenkuten elävien kirjoissa? Miksi esim. omaisuusmassojensa alla huokaavat rkp:laiset säätiöt eivät voisi kehitellä jotakin stipendisysteemejä, joiden avulla luotaisiin ruotsin opiskelulle positiivisempia kannustimia, tms? Koska onhan se niin, että minkä ilotta oppii, sen surutta myös unohtaa... Esim. oma äitini, joka on ammatiltaan englannin ja ruotsin lehtori, käyttää AINA Ruotsissa käydessään nimenomaan englantia (jota osaa btw. puhua Amerikoissa asuneena sujuvalla jenkkiaksentilla), ja sanoo syyksi saavansa sillä tavoin parempaa palvelua. Mikä kummien kumma...

    Ja selvennyksenä, en toki vastusta ruotsin opiskelua sinänsä millään muotoa, mutta kyllä siihen B-kieleen (jonka säilyttämistä toki ehdottomasti kannatan) olisi jo korkea aika saada tiettyä valinnaisuutta, esim. parista-kolmesta vaihtoehdosta. Toki realismin rajoissa, eihän esim. jonnekin Takahikiän yläasteelle kannata jotakin parin-kolmen oppilaan japanin ryhmiä alkaa perustamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän kyse ole suomenruotsalaisesta kulttuurista vaan ruotsinkielisistä palveluista.

      Tulos saattaisi olla, että moneenkin virkaan valittaisiin suomea taitava ruotsinkielinen, koska hän pystyisi antamaan palvelun sekä suomeksi että ruotsiksi, mutta suomenkielinen vain suomeksi.

      Poista
  9. Minä en usko tällä hetkellä, että Putin olisi ollut ampumisen takana. Hänen rakennettu ilmapiiri kyllä, muttei suora päätös tappaa Nemtsov. Occamin partaveitsi sanoo näin - liian haitallinen Putinille. Mutta yksi asia aina askarruttaa: miksi sellaisessa opritšninan (Ivaana Neljännen hallitsemismuoto tataarilaisten turvallisuusjoukkojen avulla) hallitsemassa maassa tärkeät murhat jäävät aina selvittämättä?
    Kuninkaista puheenollen, minä annoin vaaleissa just ääneni prinssi Volkonskille. Peeter Volkonski on muuten joka puolin virolainen, mutta isänsä kautta oikea prinssi yhdestä vanhimmista slaavilaisista aatelisheimosta jonka alku menee ihan Kiovan Venäjän ensimmäisiin vikingijohtajiin Rjurikoveihin asti. Hän on näyttelijä, punk-laulaja ja kääntäjä. Luonteeltaan oikea aatelinen siinä mielessä, että on aina ollut sellainen kuin itse haluaa - riippumaton. Melkein pääsi parlamenttiin. Ja lisäksi asuu kaksisataa metriä talostani. On se ihmeellistä, että melkein naapurini on Rjurikov!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäihän myös presidentti Kennedyn murha selvittämättä. Samoin Olof Palmen.

      Pitäisikö siitäkin tehdä jokin johtopäätös?

      Poista
    2. Muistan että (koska tarkistin) että Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean vaaleissa 1934 Sergei Kirov sai 3 vastustavaa ääntä, Josef Stalinia vastusti 292 edustajaa. No, joulukuun 1. päivä Sergei Kirov ammuttiin kuoliaaksi Smolnassa jossa NKP:n Leningradin aluekomitea työskenteli. Stalin väitti murhaa Lev Trotskin johtaman salaliiton toteuttamaksi. Ja se siitä!
      (- huokaus -)
      Toisinaan tämmöiset tapahtumat selitetään itsemurhina. Mutta kyllä ihmisen on vaikea ampua itseään 4 kertaa selkään... kaksi ohilaukausta, tai kuusi, olisi helpompi käsittää. (Anteeksi profaani kielenkäyttöni. Mutta KGB:n agentit kyllä ymmärtävät mitä tarkoitan, ilman, että tässä mitään pilkkuja nussittaisiin.)


      Tämä meikäläistä, kaikkien alojen diledanttia, ihmetyttää että: Kremlin muurin valvontakamerat juuri silloin (ne, jotka sillä kohtaa olivat) olivat "huollossa". Ja että lumiaura-auto ajoi juuri silloin kun ammuttiin niin siitä ohi niin että peitti ampujan? No, ainahan sattuu ja tapahtuu. Ja kaikki mikä tapahtuu, on sattumia.

      Poista
    3. Auraa ajoi muuten keskiikäinen nainen, joka on ajanut sitä pitkään ja hän ei voinut tietää, että hän päätyisi sinne juuri oikeaan aikaan. Näyttää siltä, että hitaasti liikkuvaa auraa käytettiin hyväksi. Tappaja seisoi sillan portailla, nousi sillalle ja ajoitti ampumisen sille ajalle, kun aura ohitti Nemtsovin. Epäilisin Putinia, mutta kun se on hänelle niin haitallinen, suoraastaan vaarallinen murha. Sitäpaitsi Nemtsov oli erittäin miellyttävä ihminen, hän tunsi Putinin hyvin. Putin kuitenkin EI OLE Stalin, vaikka vertauksia tehtään moneenlaisia. Kamerat sanotaan Venäjällä että olivat kunnossa. En halua mitenkään puolustaa Putinia, mutta hänen suora syyllisyys ei näytä (minulle) uskottavalta. Voin tietysti muuttaa myöhemmin uskomuksiani.

      Poista
    4. Ehkäpä se selviääkin ja löytyy murhaaja, joka tunnustaa toimineensa Ukrainan johdon käskystä.

      Poista
    5. Joo, en mä tästä Putiinia syytä. Aivan ihmeellistä olisi, jos syyttäisin, koska enhän minä tapahtumista tiedä. Mun kommentini ovat pelkästään kirjallisia. Esimerkiksi amerikkalaista sukellusvenettä, tai televisiotornia (?) ei kjai siellä lähellä ollut?

      Tai mistäs minä sitäkään tietäisin? En mistään.

      Poista
  10. Vastaavasti ruotsalaiset ns. sotilaat voisivat mennä kipa-kap suomenkielentunneille. Olisihan kivaa että osaisivat tiukan paikan tullen huutaa "hakka pääle, rootsi poika..." tms.

    VastaaPoista
  11. Poistakaa ensin vaikka työttömyys, syrjäytyminen ja köyhyys, sitten voisi jäädä vähän aikaa puuhastella kuudennen luokan kysymysten kuten "pakkoruotsin" parissa. Tuolla höpötyksellä vain peitellään omaa kyvyttömyyttä.

    VastaaPoista
  12. Lännessäkin on tapahtunut epävirallisesti selvittämättömiä murhia.

    "Mille Markovic nousi kuuluisuuteen vuonna 2011, kun hän uhkasi julkaista arkaluonteisia kuvia Ruotsin kuninkaasta.""Moni osasi odottaa Ruotsissa "pornosotaa" käyneen Mille Markovicin murhaa"

    Ja Olof Palmen murha. Ja John F. Kennedyn.

    VastaaPoista
  13. Onkohan tuo ruhtinas (tämä käsittääkseni suomenkielinen titteli) Volkonski sukua Leo (ja tietysti myös A. K.) Tolstoille? Sodan ja rauhan Bolkonskin ruhtinassuvun taustalla on Volkonskin todellinen suku. Maria Bolkonskajan esikuva oli Leo Tolstoin äiti Maria Volkonskaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin mahdollista. Jos aloitta Peeter Volkonskin venäjänkieliseltä viki sivulta ja klikkaa isää, sitten isän isää jne niin päätyy Iivana Neljännen aikaan, josta alkaen vikipedia artikkelit aiemmista suurruhtinoista Volkonskeista puuttuvat. Kaikki rakastavat täällä Volkkia, kuten häntä usein kutsutaan. Lempeä, hyvä ihminen. Kasvot kuin ryövärillä, mikä näyttää olevan suvun tunnus, mutta sydän on hänellä suuri.

      Poista
  14. Harva suomalainen on suorittanut 10 laukauksen kovapanosammunnan Tokarev- eli Tähti-pistoolilla Moskovan keskustassa. Minäpä olen. Aika ja paikka olivat v. 2002 Venäjän tullikomitean ampumahalli. Ja sitten otettiin votkaa ja suolapalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoisän neuvoin jo kymmenvuotiaana opin. TT-33 on hyvä pistooli. Läpäisykyky oli peljättävä vielä aivan hiljan. Nyt on uusia häijympiä.

      Poista
  15. Ihmiskunnan kieli on englanti.

    Kaikki tiede ja melkein kaikki muiden suurten kielten kirjallisuus on kirjastoissa englanniksi käännettynä. Kreikasta, latinasta, ranskasta, saksasta, venäjästä, kiinasta, japanista, hindistä, arabiasta, swahilista, yorubasta, espanjasta, portugalista, italiasta, hollannista, ruotsista tai mistään muustakaan kielestä ei voi sanoa samaa.

    Tämä on uusi tilanne, sanotaan vaikka New World Order. Aikaisempinakin vuosisatoina eurooppalaisilla on ollut oma yhteinen kreikkansa, latinansa ja ranskansa, mutta ei se juuri esimerkiksi aasialaisia hetkauttanut.

    Ihan erityisesti tämä ihmiskunnan yhteinen kieli -asia koskee kaikenlaista ilmailua ja kaikenlaista puolustusyhteistyötä, paitsi ehkä Venäjän kanssa.

    Muuten on tietysti hyvä opiskella ruotsia, tuota Alexis Stenvallin, Tage Erlanderin ja sosialidemokratian kieltä.

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ihmiskunnan kieli on englanti."

      Siispä ihmiskunnalla ei ole enää toivoa.

      Poista
  16. Keinu? Jumalten..? Keinuni on karu..?

    Nyt on niin puhtaaksiviljeltyä kemppisyyttä että ei osaa sanoa vähintä pätkää. Tämä kun Gogolin Kuolleissa jotenkin viimeistä edellinen sotilaspalvelija kysyi, mutta mistä se valmistettaisiin, sai ohjeen, ei sen väliä, pane kaikki pataan vain, kunhan on kuumaa, aina siihen joku maku tulee!

    Apropos pohjoisen Aklandin puolustelu, yhteensopivuus ollut jo vaikka kuinka kauan, miksi se olisi siviiliseikka?

    Upea bloggaus, todella kuin savusiian ja tuoreen ruisleivän tuoksu, ruohosipulia perunamuussin päällä, ahh..

    VastaaPoista
  17. Aijuu. Sellaiset germaniumpitoiset kynttilänjalat ovat mainiot, eivät tummu.
    Niitä suosikaa lahjaksi. Suom. keksintö.

    VastaaPoista
  18. .. ja niin, Knugen on niin heikkoa komiikkaa että joka vielä viitsii hävetköön.

    K. on asialinjallaan, olemmeko läksymme oppineet, v. 1937stä alkaen? Tähän tiedostaen että en tietoa saata käsitellä vakuuttavana kokonaisuutena lausun yltiöpäisesti: No helkkari, mitäs luulisitte!

    Onko Teidän kotinne sähköstä riippuvainen? Kuinka on juomaveden riittävyyden laita? Keskuslämmitys? Entä muu kriisivalmius?

    Kenraali G. H. tuossa vilahti TVssä. Sanoi sankarikansa ja että kyllä he sen tietävät.
    Olin ymmärtävä että sekä tilanne että asia on kuten tavallisesti. Muistelen kun naapurissa vallankumousta oli eikä kukaan uskaltanut sanoa varmaksi mitään. Silloin oli pöksyissä luonteva tuuletus!

    VastaaPoista
  19. Pakkokieliasiasta: voisiko olla ruotsi vapaaehtoinen, mutta olisi valittava kuitenkin naapurikieli. Mieluiten venäjä, toissijaisesti norja tai viro. Helpoittaisi työllistymistä ym.

    VastaaPoista
  20. Englanti on universaalikieli, eikä sen oppimisesta tarvitse olla huolissaan: nuoriso opiskelee sitä tuntikaupalla joka päivä tietokoneeltaan, ja halukkaasti. Englannin YO-kokeessa pojat kirjoittavat parhaat aineet. Eräs minunkin lapsenlapseni vastaili kysymyksiini englanniksi alakoulun ekaluokalla ollessaan, vaikka kouluopetus alkoi vasta seuraavana vuonna. Oli oppinut tietokonepeleistä. Vähän kyllä olin hämmästynyt.

    Aina kun kieltenopetuksen pakollisuutta vähennetään, niiden opiskelu romahtaa. Niin kävi esimerkiksi lyhyille kielille lukiossa. Ihminen on laiska luonnostaan. Periaatteessa englanti riittää, mutta onhan se vähän sääli, jos suomalainen ei muuta osaa. Meillä on kuulunut (yleis)sivistykseen useamman kielen edes jonkinlainen osaaminen, ruotsinkin. Osaamista se on passiivinenkin osaaminen, kielen perusteiden hallitseminen, jolle perustalle sitten tarvittaessa voi rakentaa vahvempaa, myös suullista kielitaitoa.
    Kieliä pitäisi opettaa enemmän pienille lapsille, ruotsiakin kielikylpynä, jolloin se kävisi luonnostaan, opettajiahan on saatavilla. Ja ainakin Helsingissä voisi olla suomalais-ruotsalainen kaksikielinen koulu. Suomenkieliset siitä hyötyisivät, mutta ruotsinkieliset eivät halua. Monet tiedostavat vanhemmat sellaista kaipaavat. Kaksikieliset oppivat nopeasti uusia kieliä. Eräs tuttavani kertoi iloisena, että hänen nuorin lapsensa oli päiväkodissa kielikylvyssä ja nyt jo jutteli iloisesti naapurin ruotsinkielisen tytön kanssa, tosin vielä vähän sekakielellä.

    Ennakkoluulot ovat kielen oppimisen suurin este, ja niitähän meillä on. Venäläinen miniäni oli puhunut ruotsia kännykkäänsä kaupan kassajonossa, jolloin edessä seisova humalainen oli todennut: Hurri, p-le! Miniäni, joka ei silloin vielä tuntenut suomalaista yhteiskuntaa, oli selittänyt ystävällisesti että ei ei, hän on venäläinen, mutta puhuu kyllä suomea ja ruotsia (jotka hän oppi nopeasti). Siihen mies: Ryssä, s-na! EG

    VastaaPoista
  21. Jos n.s. B-kieli tulee vapaaehtoiseksi, niin silloin suurin osa, tai ehkä puolet Suomen lapsista lukee vain englantia. Niiden tiedostavien vanhempien lapset lukevat kyllä muitakin kieliä, mutta ehkä kaikkien ei tarvitsekaan (olla kielisivistyneitä): mennään takaisin oppikouluaikoihin, kahtia jakautunut kansa. Venäjää toki voi lukea nytkin vapaaehtoisena, joissakin kouluissa käsittääkseni ala-asteelta lähtien, mutta ei se mikään helppo kieli ole. Opetusmenetelmät ja oppimateriaali pitäisi kehittää sellaisiksi, että opetellaan puhumaan heti alusta, vähän kielikylvyn tapaan, ja opettajan pitää olla tosi taitava ja innostunut. Itse olen opiskellut mm. venäjää ja espanjaa Kansalaisopistossa kymmenkunta vuotta, ja espanjaksi pystyn kyllä lukemaan kirjoja ja keskustelemaan, jotenkin, mutta venäjäksi heikosti, ja se on rasittavaa. Viikko täällä, niin jo puhuisit, sanoi kyllä oppaamme Valentina Pihkovassa, kun yritin sorvailla lauseita. Passiiviset tiedot pitäisi aktivoida. Oppii sitä käytännössä nollasta lähtienkin, kuten Ville Haapasalo ja moni muu Venäjällä työskentelevä, mutta rankimman kautta. Haapasalokin sai lukea yöt läpeensä venäläisiä klassikoita ja tehdä tehtäviä koululla, että selviäisi.
    Minun venäjän opettajani eivät olleet kieltenopettajia, espanjan opettajista yksi, pitkäaikaisin oli, joten silläkin oli merkitystä. Venäjän ryhmät sitten aina kutistuivat ja seuraavana vuonna aloitettiin alusta.
    Kyllä norjaa oppii käytännön tilanteessa, jos on jonkinlainen kouluruotsi (eikä ole koulussa vastustanut sen oppimista vanhemmiltaan saamiensa ennakkoluulojen vuoksi) ja saa alkuun vähän opastusta, esim. ne parisataa sanaa, jotka ovat erilaisia. Monet suomalaisethan siellä työskentelevät. Ja monet opiskelevat Virossa, mutta silloin käydään ensin kielikurssi, ellei opetus ole englanninkielistä. EG

    VastaaPoista
  22. "Tosin on askarruttavaa, että Englanti, joka keksi hyvinvointivaltion ja jossa kansallissankari Churchill hävisi ensi töikseen toisen maailmansodan jälkeen vaalit, ja kolme pohjoismaata, joita pidetään ehkä aiheellisesti hallitsemiskoneistojen kehittäjinä ja sisään ajajina, säilyttävät monarkian."

    Tämähän on päivän selvää: monarkkiassa demokraattisella valtionjohtajalla pääministerillä ei ole (potenttiaalista) kilpailijaa presidenttiä, joka valikoituu vanhoista poliitikoista ja haluaa sekaantunua asioihin. Tämä on ilmennyt selvästi uuden perustuslain Suomessa, jossa pääministeri ja presidenttiä käyvän kissanhännänvetoa ja ennen lautaskiistoja. Äläköön siis monarkia!

    VastaaPoista
  23. Jostain vikkelästi viisas ja lempeä valistunut monarkki, kun se on kuulemma hyvä bisnes. Normipäivä ideatehtaalla mennee näin: Mitäs tällä viikolla? Kunkku? Ssoh. No mikäs on mainosbudjetti? Aikataulu? Voidaanko paljastaa kenet valitaan ennen kuin asia on iskostettu yleiseen tietoisuuteen? Paljonko nettoamme tästä?

    VastaaPoista