6. helmikuuta 2015

Tunteiden tietosanakirjat II




[jatkuu…]

Pohjoismaisten jännityskirjojen yletön väkivaltaisuus ei ole yksinkertainen asia. Väkivalta on yhtä vaikea kuvattava kuin seksi. Anteeksi kaiken aikaa, mutta molempiin kyllästyy. Tarkoitan siis kuvauksia. Pornografia ja erotiikka voivat olla aiheiltaan ja jopa kuvaustavaltaan hyvin samanlaisia, mutta ensin mainittu alkaa käydä voimille.

Lukijan on lupa kysyä, mitä kirjoittaja on tästä aiheesta tietävinään. Avustin sensuuriasioissa jo 60-luvulla filmivuokraamoja, joiden tuotteita kovasti kiellettiin ja leikeltiin, ja olin mukana muun muassa Emmanuellen riidassa. Kuin viidakon kostona sain sitten korkeimman oikeuden esittelijänä niskoilleni poliisin takavarikkojen tuottamia pornojuttuja (kysymys epäsiveellisten julkaisujen levittämisen ehkäisemiseksi annetun lain rikkomisesta ynnä muusta), enkä koskaan saanut kannatusta inttäessäni, että käytäntö oli mielivaltainen. Ihan samat lehdet johtivat rangaistukseen ja koviin konfiskaatioihin antikvariaateista myytyinä mutta eivät aiheuttaneet mitään reaktiota, kun niitä oli kaupan rautatieaseman kioskeissa.

Noiden oikeusjuttujen havaintoaineisto seurasi usein mukana isossa pahvilaatikossa, ja kaikesta näki, että aineistoon oli kyllä perehdytty kaikella huolella. Mutta oma kokemukseni oli silloin nuoresta iästäni huolimatta sama kuin tätien. Tunne oli kuin katsellessa höyrykoneen mäntää. Yhtä ja samaa, vailla minkäänlaisia vivahteita.

Väkivaltaviihteessä nuo eilen mainitsemani ”kovaksikeitetyt jännärit” yrittivät säväyttää lukijaa. Ei sitä ehkä moni päästänyt mieleensä, mutta aika yleisesti silloin ajateltiin, että ihmisen rääkkäämisessä oli vastikään ylitetty kaikki se, mitä ei ollut osattu edes kuvitella. ”Yön ja usvan” näkemisen jälkeen ammuskelu ja tappeleminen toimintaelokuvissa näytti teatterilta, jota se tietysti olikin.

Aikakaudet luovat mielisairautensa, sairautensa ja unet. Kaikki nuo heijastavat ilmapiiriään. Kun atomiaseita oli käytetty, selvästi harhaisten ihmisten pelot muuttuivat. Ennen he olivat saaneet ”kaasua” esimerkiksi sähköpistokkeista, mutta nyt ”säteilyä” esimerkiksi vastapäisestä talosta. Mikä on tämän hetken suosituin mielisairaus? En tiedä. Uudenlaiset lääkkeet ovat sekoittaneet markkinat.

Sodassa vaurioituneiden ihmisten unet ovat usein selvästi sukua sodassa koetulle. Yllättävän moni on sanonut, että elokuva-tuntemattoman kohti vilistävät panssarivaunun telaketjut tuntuivat erikoisen pahalta. Niin varmaan tuntuivat.

Perinteisissä väkivaltakuvauksissa jopa aseet olivat omituisia. Villin Lännen revolverilla ei luultavasti osuisi saluunassa pahaan mieheen. Suositut heittolaukaukset olisivat todellisuudessa olleet varomattomuudessaan vaarallisia ampujille. Ja mistä Lännen miehet saivat patruunoita? Kaikilla korkeammilla tasoilla käsiaseen käyttötaidon ylläpitäminenkin vaatii harjoittelua – sanoisimmeko – vähintään sata laukausta viikossa. Ja oletteko koskaan nähneet elokuvassa Lännenmiehen harjoittelevan?

Saluunatyyppinen tai suomalaiskansallinen nyrkkitappelu kuvataan viihteessä aina toisin kuin todellisuus. Nyrkinisku leukaperiin aiheuttaa luultavasti lyöjälle murtumia sormen ja kämmenen luihin. ”Luu luuta vasten” on vihoviimeinen ajatus.

Miksi poliisiromaanien ruumiit löydetään niin usein kammottavalla tavalla pisteltyinä tai paloiteltuina? Normaalimaailmassa sellaista esiintyy hyvin harvoin, lähinnä siksi, että pistely on väsyttävää ja aikaa vievää ja paloittelu erittäin vaikeaa.

Ruumiin julkinen repiminen oli kuitenkin aikoinaan suosittua. Sitä tehtiin uhrin eläessä tai hänen kuoltuaan. Ruuminjäsenten silpominen ja jättäminen teilipyörälle oli ylimääräinen häpäisy. Ruumiin jättämine näkyville hirteen oli vielä nyt elävien muiston aikana (siis sodan aikana) käytössä ollut pelottelukeino.

Harva ihminen haluaa edes tietää, miten sairaalassa kuollut ihminen valmistellaan arkkuun mahtuvaksi tai mitä ruumiille tehdään ennen tuhkaamista. Hyvin monet meistä epäilevät, että oikeuslääkärien on pakko olla jotenkin erikoisia ihmisiä, kun he joutuvat käsittelemään myös mätänemistilassa olevia ruumiita. Jopa patologien alanvalintaa ihmetellään joskus, tuskin kuitenkaan heille itselleen.

Kun en ymmärrä tätä asiaa, joudun vain arvaamaan, että alitajunnan harjoittaminen eli voimisteluttaminen on sekä yleistä että tarpeellista. Painajaisilla on jokin syy. Hyvin väkivaltaisia kuvauksia sisältävän romaanin lukeminen palvelee jotain tarkoitusta. Kaikkein suorin selitys, että sellainen yllyttäisi toimimaan samalla tavalla, ei pidä paikkaansa. Joka vuosi 20 miljoonaa ihmistä lukee kirjan, jossa tehdään paloittelumurha. Asiaa sietää miettiä. Emmehän tiedä sitäkään, miten poikkeavia esimerkiksi poliittiset ja taloudelliset hallitsijamme ovat.

35 kommenttia:

  1. Elokuvissa on huvittavia ääniä tehosteina! Ääniarkistoissa on äänityyppien mukaan luokiteltuja valmisääniä ja olisi mielenkiintoista tietää vaikkapa se minkä pullon suulta se ensimmäisenä käyttöön päässyt pullonkorkkiplops on joka järjestään kuullaan kun ammutaan vaimennetulla aseella. Se ei ainakaan muistuta minkään vaimennetun aseen ääntä. Luodin iskemä ei kuulu, loppusuhaus ei kuulu, luisti ei pidä ääntä js iskurikin on kai kuminen. Silti efektipankkeja koluamalla löytää kymmeniä jotka kaikki muistuttavat toisiaan.

    Auton renkaista oli vitsikin, mitkä renkaat vinkuvat hiekalla? No leffarenkaat.
    Epoksilla maalatussa parkkihallissa taas kulkee kuin voi pannulla suhisten...

    VastaaPoista
  2. Mä näin kerran painajaisen että Bill Gates järjestää rahoillaan mut katoamaan vääristä mielipiteistä. Niin kiltin oloinen setä muka.

    VastaaPoista
  3. Natsi-Saksassa ja Stalinin Venäjällä ei tehty kauhuelokuvia; saksalaisen kauhufantasian kulta-aika päättyi vuoteen 1933. Julminta väkivaltafiktiota tehdään Japanissa, jossa on tiettävästi matala väkivaltarikollisuus. En Ruotsia ja Norjaakaan uskoisi julman väkivallan maiksi, vaikka dekkareista voisi muuta luulla.

    Mielenkiintoinen ilmiö toisen maailmansodan aikana oli se, että sotaa käyvissä maissa ei kukoistanut pelottavimman tyylin kauhuelokuva; suosiossa oli lempeä aavefantasia.

    Suomessa kauhuelokuvat yleensä kiellettiin 1960-luvulle asti. Hitchcockin ja Polanskin käynnistämää mainstream-kauhua ei sitten enää voinut kieltää. Uskon, että kauhuelokuvan ymmärtämättömyys meillä liittyi siihen, että Suomi oli siihen asti vahvasti maalaisyhteiskunta. Maalla veri ja kuolema ovat luonnollinen, lapsillekin tuttu osa elämän kiertoa; ei ole tarpeen niitä fiktion keinoin kohdata. Kauhufantasia on urbaani ilmiö.

    VastaaPoista
  4. Kyllähän lännenkuvissa harjoitellaan - ainakin Ransom Stoddard:
    https://www.youtube.com/watch?v=TbiSXYT1-SY

    VastaaPoista
  5. Tämän hetken suosituin mielisairaus vaikuttaisi olevan E lisäaineiden kammo!

    VastaaPoista
  6. Poliittiset ja taloudelliset johtajamme saattavat olla erityisen poikkeavia. Britannian pedofiiliskandaalissa, joka ulottuu maahanmuuttajista virkabyrokratian huipulle, vahvistuu ajatus, että tilaisuus tekee varkaan. Tosin myös varkaat saattavat pyrkiä tilaisuuteen.

    Kun kerrankin haksahtaa, on liemessä. Sellaisia kannattaa tukea, jos on omaa etua saatavissa.

    VastaaPoista
  7. Ehdottomasti pysäyttävin ja hätkähdyttävin kirja kuolemisesta on lukemistani ollut Waltarin Feliks onnellinen, sillä ollessaan keksitty tarina se on tosi ja eleettömyydessään oikea. Sen jälkeen kuolinvuoteessa (kuukausien perästä) nukkuminen ei synnyttänytkään ahdistavia unia.

    VastaaPoista
  8. JK: "Ja oletteko koskaan nähneet elokuvassa Lännenmiehen harjoittelevan?"

    Ainakin Pieni Suuri Mies harjoittelee. Ja oikeassa länkkärissä (no, ainakin spagetti-westernissä) itse nykyrunouden messias Clint Eastwood harjoittelee häviönsä ja murjomisensa jälkeen. Olikohan se filmi Vain muutaman dollarin tähden, en muista (ja olikohan se sittenkään Clint vai Huuliharppukostaja ja Bronson?).

    Joka tapauksessa synkeä revolverimies harjoitteli kiltisti.

    VastaaPoista
  9. Väkivalta on tietyssä kirjallisuutemme tyypissä tietenkin siksi, että se on niin olennainen osa yhteiskuntamme ihmisten käyttäytymistä. Valitettavasti arkipäivän väkivalta sisältää, paljon useammin kuin blogisti ajattelee, silmitöntä pistämistä, silpomista ja ruhjomista. Olen sitä mieltä, että kirjallisuuden esimerkit, elokuvat, videot sekä erityisesti Median uutisointi ohjaa jossain määrin ihmisten käyttäytymistä. Kun esimerkiksi Media alkoi uutisoimaan "nokkakolareista" tavalla, että useimmat ymmärsivät siihen liittyvän mahdollisen itsemurhan, ne lisääntyivät heti ylettömästi.

    Pornoa on monenlaista. Neljännesvuosisata takaperin oli vallalla "avarakatseisuus", toisin kuin silloin kun Kemppinen pureutui näihin juttuihin. Jokaisen ajan hermolla eläneen piti "ymmärtää" seksuaalisuuden monivivahteisuutta ja hyväksyä se. Muistaakseni Saksan "Vihreätkin" silloin ottivat myönteisen kannan jopa Pedofiliaan, josta toki myöhemmin ovat irtisanoutuneet. Erään Hovioikeuden neuvokset noihin aikoihin saivat tutustumista varten erän pornokasetteja. Tehtävään oli varattu ilta ja jokunen korillinen olutta. Oluet olivat sillä kerralla jääneet suurimmalta osalta juomatta eikä katselurupeamakaan ollut kestänyt lähellekään varattua aikaa. Kokoelma oli sisältänyt ennakko-odotusten vastaisesti pienemmille marginaaliryhmille valmistettua materiaalia kuten pedofiliaa, eläinpornoa, ulosteilla sotkemista, sadomasokismia ym. Neuvoksilla ei nähtävästi ollut henkilökohtaista kiinnostusta.

    "Käsiaseet" on erotettu nykylaissa muista aseryhmistä erityisen vaarallisina. Tämähän johtuu tietenkin "koulusurmista". Kenellekään ei juuri näytä tulleen mieleen, että teon tekijät ampuivat suuren määrän, jopa toistasataa laukausta, saaden hengiltä "vain" 10-12 ihmistä. Itseäni on hirvittänyt ajatus siitä, mitä olisikaan tapahtunut jos nämä onnettomat olisivat valinneet jonkun toisen tyyppiseen aseen. Kuten blogisti kirjoitti, pistoolityyppisellä aseella ampuminen on hyvin vaikeaa. Sen taidon oppiminen ei onnistu kaikilta edes kovalla yrittämisellä ja taidon ylläpito vaatii viikoittaista harjoittelua. Filmisankareiden tapaisia "heittolaukauksien" osaajia ei ole koskaan ollut olemassakaan, eikä myöskään "vähemmän vaarallisia ampuma-aseita".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitsi eräs Ed McGivern aikoinaan, nykyisin "vain" Jerry Miculek.

      Poista
    2. Deko- eli deaktivoiduilla aseilla on ampumaominaisuuksien puolesta aika vaaraton maine.

      Poista
  10. Ei mikään väkivaltamässäily elokuvissa, kirjoissa tai kuvissa ihmisille hyvää tee.
    Myrkkyä se on mielelle.
    Kuka sitä oikeasti tarvitsee, liekö vain arkipäivän tyhjyyden täyttämistä varten?
    Seurailin tv:stä sairaslomalla Irene Hussia joskus ja ihmettelin miten ne murhaajat kykenivät niin raakoihin temppuihin. Epäuskottavalta ja sangen vastenmieliseltä tuntui.
    Komisaario Palmu oli paljon vakuuttavampi.

    VastaaPoista
  11. Luin vasta kehutun kirjan "Murtuneet mielet" ja täytyy sanoa, että blogisti kyllä kirjoituksessaan onnistui paremmin tiivistämään sodan ja painajaisten yhteyttä muutamalla sanalla. Kiitoksia!

    “It was a cool day and very clear. You could see a long way-but not as far as Velma had gone.”

    VastaaPoista
  12. Näitä kahden päivän blogeja ja 1. kommentteja lukiessa tuntuu kuin itseymmärrys lisääntyisi. Oma 50-luvun nuoren valmistautuminen aikuisuuteen tulee valaistuksi ja tulos tunnistetuksi. Lisäisin vielä yhden näkökulman. Kyllähän Kalle ja Coctail tunnettiin, mutta tunnemaailma rakentui enemmän Zane Greyn ja kumppaneiden rakentamiin jännitteisiin. Kun päähenkilö valmistautui pelastamaan sankarittaren "kuolemaakin pahemmasta kohtalosta", siinä oltiin tosi paikan edessä. jtapio

    VastaaPoista
  13. "Perinteisissä väkivaltakuvauksissa jopa aseet olivat omituisia. Villin Lännen revolverilla ei luultavasti osuisi saluunassa pahaan mieheen. Suositut heittolaukaukset olisivat todellisuudessa olleet varomattomuudessaan vaarallisia ampujille. Ja mistä Lännen miehet saivat patruunoita? Kaikilla korkeammilla tasoilla käsiaseen käyttötaidon ylläpitäminenkin vaatii harjoittelua – sanoisimmeko – vähintään sata laukausta viikossa. Ja oletteko koskaan nähneet elokuvassa Lännenmiehen harjoittelevan?"

    No, ainakin "Armottomassa" Eastwoodin esittämä William Mundy harjoittelee revolverillaan mökkinsä takapihalla. ;) Tosin kaikesta huomaa, että ukko ei ole vuosikausiin käsiasetta kädessään pitänyt, niin x-mestariampuja kuin onkin, ja vasta kiväärin avulla maalina ollut pullo lopulta rikkoutuu. Sinänsä aivan realistisen havainnollinen esimerkki siitä, kuinka nopeasti hyvänkin ampujan ampumataito rapistuu, jos sitä ei koko ajan pidä harjoittelemalla yllä. Itsekin olen sen verran pistooliammuntaa harrastanut, että tiedän kyllä oikein hyvin, miten hankalaa maaliin osuminen on ihan rataolosuhteissakin. Ja näinhän se on muidenkin hankittujen ominaisuuksien kanssa, jatkuvaa harjoittelua tarvitaan ihan perustaitojenkin ylläpitämiseen, tosin kerran hyvin opeteltu taito on kyllä harjoittelun avulla suht nopeasti palautettavissa.

    Nuo Villin Lännen heittolaukaukset olisivat kieltämättä ampujalle itselleenkin, kuten myös kaikille paikalla olijoille vaarallisia. Ja niin muuten olivat nuo tuon aikakauden aseetkin, sillä mustaruuti on jo sinänsä pirun epävakaata ja arvaamatonta kamaa nitroselluloosapohjaiseen kordiittiin eli "savuttomaan ruutiin" verrattuna, eikä tuon aikakauden ruutien tasalaatuisuudessakaan liene ollut hurraamista. Joten aseen leviäminen ampujan silmille oli tuohon aikaan yllätävänkin yleistä, kaikenlaisista vähäisemmistä heitteistä nyt puhumattakaan.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruuti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinällään ei ole täysin turvallista asetta ollenkaan, aina voi olla jokunen fiba jossain kohtaa. Myihän Sakokin joku aika sitten kiväärejä joiden piipuissa oli teräksen laatu aika rapeaa. Sitä se kilpailu teettää. Mutta tietenkin mustaruutiajan suustaladattavia revolvereita vaivasi usein useamman kammion perättäinen syttyminen. Julman potkun ja savupilven hälvettyä oli kädessä pelkkä kahva, piipun, rullan ja latasinkammen lennettyä etusektoriin. Pikatulta niillä oli varsin kehno ampua, iskurin läväiseminen veteeseen vapaalla kädellä on aina ollut varsin riskaabelia ja murjonut kalliin aseen koneiston lyhyessä ajassa epäkuntoon. Toinen temppu jota ei radalla näe on kaksitoimisen revolverin rullan sulkeminen heittämällä asekäden ranteen kiertoliikkeellä. Leffamagiaa on se ratinakin jota sivuun käännetty rulla pitää, en ole kuullut vielä missään enkä ymmärrä mikä sellaisen räikkämekanismin tarkoitus voisi olla. Näyttäviä useamman laukauksen ampumatemppuja on muutenkin ollut varmaan tullut savuttoman ruudin ja patruunoita käyttävien aseiden myötä. Nojatuolin kokoisen savupilven keskeltä on tähtääminen kohtuullisen hankalaa. Kokeikaa ellette usko. Jos uskotte kokeilematta niin voitte vaivattomasti uskoa että henkilöautossa ei keskustella vähään aikaan yhden laukauksen jälkeen.

      Poista
    2. Elokuvassa Cop Land on poikkeuksellinen juonenkäänne, jossa Sylvester Stallonen esittämä päähenkilö menettää kuulonsa pään lähellä ammutusta laukauksesta (tosin kuulo palaa toiseen korvaan elokuvan loppuun mennessä, vain toinen jää kuuroksi).

      Poista
  14. Silti on todettava, että jotain kummallista meidän suhteessamme seksiin on, vaikka ei kunnioittamani Augustinuksen perisyntiä sisäistäisikään tai ihailemani Origeneen esimerkkiä seuraisikaan. Jos nimittäin ajattelemme muita perustarpeitamme, huomaamme selvän eron: voisitteko kuvitella illasta toiseen suosittua kalliin ovimaksun paikkaa, jossa show'n kohokohta olisi jännittävän musiikin säestyksellä tapahtuva mutkikas koreografia, joka huipentuisi siihen, että juuri ennen valojen sammutusta uhkean kuvun alta paljastuisi - mehevä pihvi! (Esimerkki on huono parafraasi C. S. Lewisin alkuperäisestä)

    VastaaPoista
  15. Kauhea kauhuelokuva on silloin kauheimmillaan, kun alkaa epäillä itseään. Vähän kuin Stalin, "alan epäillä jo itseänikin". Twin Peaks onnistui tuossa kohdittain. Ja "Paranormal activity", jonka päätin olla katsomatta, kuulemma myös.

    VastaaPoista
  16. "savun keskeltä ilmaantui yksi delaware molemmissa käsissään alaston pikkuvauva ja hän kyykistyi tunkion reunakiville ja heilautti niitä vuoronperään jaloista ja murskasi niiden päät kiviin niin että aivot purskahtivat aukileesta verisenä ryöppynä.." Edellä oleva on fiktiota C.McCarthyn kynästä, mutta eikö päivän uutisissa kerrota aivan samantapaisista teoista tuolta Lähi-Idän mailta.

    VastaaPoista
  17. Veljeni on asunut Tukholmassa jo kymmeniä vuosia. Television Beckiä seuratessa pulpahtaa välillä mieleen, että miten siellä "murhakaupungissa" voi yleensä elää. Hän oli jo lukioikäisenä 60-luvulla tukholmalaisessa mielisairaalassa kesätöissä "apulaisapuhoitajana". Kertoi silloin kauhujuttuja sairaalan puistosta, joka oli narkkarien ja diilerien suosiossa. Kotona olimme melkoisen peloissamme kuulemastamme. Ruumiita löytyi tienoolta tämän tästä.

    VastaaPoista
  18. Kontrastia:
    Islamvastaisen puolueemme pomo kuuluu kirkkoon joka poltti ihmisiä elävältä.
    Nyt islamilaiseksi itseään väittävä liike poltti lentäjän ja nosti suuttumuksen.
    Missä viipyy edellistä vastustava liittouma ja suuttumus ? 400 vuotta myöhässä ?


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkö todellakaan tajua, että keskiaika ja 2000-luku ovat täysin eri asia?

      Poista
    2. Tuota kauhistuttavaa rangaistusta, ihmisen polttamista elävältä, on käytetty kaikkialla maailmassa tuhansia vuosia. Ihmisen julmuus on suunnaton, ja sivistys ja lempeys hitaasti opittua ja sittenkin tapahtuuu taantumista vanhoihin barbaarisiin tapoihin.
      http://en.wikipedia.org/wiki/Death_by_burning

      Poista
    3. Niinpä, mutta toisaalta nyt on vasta vuosi 1436. Vielä ehtii.

      Poista
    4. Ihminen on ilmaissut mielipiteensä valtaapitävien ahdingosta tarpeeksi saatuaan tuikkaamalla itsensäkin tuleen. Eikä siitä kauaakaan ole, kun viimeksi niin tapahtui.

      Poista
    5. "Missä viipyy edellistä vastustava liittouma ja suuttumus"

      Eiköhän se tullut jo 1700-luvun valistuksen myötä.

      Poista
    6. "toisaalta nyt on vasta vuosi 1436." (islamilaisen ajanlaskun mukaan)

      Tämä näkökulma on valitettavasti laiminlyöty. Ei tarvitse ottaa esille kuin Europan 1400-1500-lukujen historiankirja ja kauhistua.

      Nähtäväksi jää, tuleeko 2200-luvulla islamilaiseen maailmaan valistus...

      Poista
  19. Eläintieteenopiskelijana "pääsin" 70-luvulla tutustumaan patologianlaitoksen ruumiinavaustoimintaan. Pelkäsin etukäteen kuollakseni. Tarkastelimme jo edesmenneen kaverini kanssa ruumiita lähietäisyydeltä. Jotkut eivät pystyneet. Ei se näin jälkeen päin ollut kovin järisyttävää. Meitä opasti ensin srilankalainen lääkäri, joka myöhemmin löytyi Rovaniemellä sairaanhoitajavaimonsa surmaamana kukkapenkkiin kätkettynä...Menin sieltä vaimoni laittamalle aterialle. Vähän epämiellyttävä haju oli kyllä tarttunut keinokuituiseen villapaitaani. Ei ruoka silloin oikein maittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös juttu mennyt niin, että srilankalainen lääkäri tappoi vaimonsa ja asetteli vielä kynttilöitä haudalle / kukkapenkille? Hoiti hautaa srilankalaisen perinteen mukaan.

      Poista
    2. Kyllä se suomalainen vaimo pisti tämän patologin kylmäksi. Jari Tervo kertoo romaanissaan Esikoinen, että hänen äidillään oli suhde tähän patologiin.

      Poista
  20. Monia tärkeitä huomioita. Mutta ampumisen harjoittelu on aika tavanomainen aihe länkkärileffojen ja telkkarisarjojen historiassa. Usein se toki esitetään ikään kuin yllättävänä realismina.

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
  21. Vielä lännenelokuvien ampumisharjoituksista;

    Marlon Brando itseohjaamassaan ja tähdittämässään länkkärissä "Vihan riivaama" harjoittelee kuin mieletön. Rosvot kun ovat murskanneet miehen oikean vetokäden. Mutta kovalla harjoittelulla ja nöyrällä asenteella Brandonin esittämä sankari pääsee tavoitteeseensa; vasen käsi on kovan harjoittelurupeaman jälkeen nopea kuin kobra ja tarkka kuin haukan silmä.

    Eli Kemppinen puhui nyt pehmoisia lännenmiesten harjoittelemattomuudesta.

    VastaaPoista
  22. "elokuva-tuntemattoman kohti vilistävät panssarivaunun telaketjut tuntuivat erikoisen pahalta. Niin varmaan tuntuivat."

    Varmasti joutuminen panssarivaunun yliajamaksi tai juoksuhautaan hautaamaksi oli yksi ikävimmistä tavoista kuolla. Tuosta syystä ns panssarikauhun oli yleistä ja vastaavasti panssarivaunujen lähituhoajia arvostettiin.

    VastaaPoista
  23. "Hyvin väkivaltaisia kuvauksia sisältävän romaanin lukeminen palvelee jotain tarkoitusta."

    Kaksi lempiselitystäni

    - se ohjelmoi varautumaan potentiaalisesti vaarallisiin tilanteisiin (varsinkin painajaiset)

    - se tarjoaa tarpeellista stimulaatiota olennolle, joka on sopeutunut elämään vaarallisissa oloissa. Tämä selittäisi, miksi väkivalta- ja kauhuviihde ei ole suosittua sota-aikaan, silloin ovat komediat suosiossa.

    VastaaPoista